Piispan paimenkirje paastonajalle 2014

Rakkaat hiippakuntalaiset,

Olemme jo useamman vuoden ajan pyrkineet hiippakunnassamme saamaan uusia kirkkoja sinne, missä katolilaisten lukumäärä on merkittävästi lisääntynyt, ja missä etäisyydet oman seurakunnan kirkkoon ovat pitkät. Iloitsemme niistä kirkoista, jotka olemme saaneet viime aikoina, mutta vieläkin on monin paikoin uskovilla pitkät kirkkomatkat laajassa diasporahiippakunnassamme.

Uskomme itsestäänselvyyksiin kuuluu se, että pyrimme muodostamaan yhteisön ja yhteisöjä. Emme ole kristittyjä ja katolilaisia vain yksilöinä, vaan myös yhteisönä. Suomalaisen sanan ”kirkko” latinan- ja kreikankielinen vastine on ”ecclesia / ekklesia”, joka merkitsee yhteen kokoontunutta kansaa. Itse Kristus kutsui ympärilleen kaksitoista opetuslastaan yhteisöksi, jota voimme pitää kirkon perustana. Niin välttämättömiä kuin henkilökohtainen uskonvakaumus ja yksityinen rukous ovatkin, me kaipaamme katolisia veljiämme ja sisariamme, jotka vahvistavat meitä syventymään Jumalan salaisuuteen ja rukoilemaan yhdessä.

Mitä erilaisia yhteisöllisiä tapahtumia ja hartauden muotoja lieneekin, mieleemme tulee varmastikin ensisijaisesti pyhän messun vietto, keskeinen kokoontumisemme. Itse kirkkorakennus on suunniteltu aina siten, että se ennen muuta on sopiva eukaristian viettämiseen. Jos ajattelemme uskonelämäämme, meidän on myönnettävä, että ilman messua kirkko ei ole ajateltavissa.

Uskovat eivät kuitenkaan kokoonnu pyhän messun viettoon ollakseen vain yhdessä, kohdatakseen vain toisensa. Yhdessä he kohtaavat myös Kristuksen, Herransa. Juuri tämä on pääasiallinen syy kokoontumiseen. Kristus lupaa läsnäolonsa jo pelkästään hänen nimeensä kokoontuneille: ”Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” (Matt. 18:20) Itse asiassa juuri hänen läsnäolonsa luo ykseyden hänen uskovilleen. Heistä tulee veljiä ja sisaria toisilleen, jotka Kristuksen rakkaudessa kohtaavat myös toisensa rakkaudella.

Olemme oppineet, että eukaristian vietossa Kristus on läsnä monin tavoin: Hän on läsnä hänen sijaisenaan eukaristiaa viettävän papin persoonassa. Kristus on läsnä kokoontuneessa seurakunnassa. Hän on läsnä sanan jumalanpalveluksessa, kun pyhiä kirjoituksia luetaan. Ennen muuta hän tulee läsnäolevaksi eukaristisessa uhrissa leivän ja viinin muotoihin, kun leipä ja viini messun kohokohdassa salatusti muuttuvat Herran ruumiiksi ja vereksi, Pyhän Hengen voimalla.

Kristuksen läsnäolo ei ole mitään elotonta, persoonatonta olemista, vaan elävää, pelastavaa läsnäoloa. Hänen rakastava antaumuksensa Isälle ja Isän tahdolle meidän hyväksemme ristinuhrissa tulee eukaristiassa läsnäolevaksi. Kun nautimme pyhän kommuunion, me otamme vastaan hänet itsensä ja hänen tuomansa pelastuksen.

Vatikaanin II kirkolliskokous tekee yhteenvedon eukaristian vietosta sanoessaan: ”Viimeisellä ehtoollisella sinä yönä, jona hänet kavallettiin, meidän Vapahtajamme asetti ruumiinsa ja verensä eukaristisen uhrin. Hän teki sen jatkaakseen ristin uhria kautta aikojen siihen asti, kunnes hän tulee, mutta myös uskoakseen kirkolle, rakkaalle morsiamelleen, muiston kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan, laupeuden sakramentin, ykseyden merkin; rakkauden siteen, pääsiäisaterian, jossa Kristus nautitaan, mieli täyttyy armosta ja jossa meille annetaan tulevan kirkkauden pantti.” (Sacrosanctum Concilium, 47)

Ei ole syvällisempää yhteyttä — tai paremmin sanoen ykseyttä — yksilönä ja yhteisönä Kristuksen kanssa kuin uskoen vastaanotettu kommuunio. Pyhä Paavali sanoo: ”Te olette Kristuksen ruumis ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen.” (1. Kor. 12:27) ”Leipä on yksi, ja niin me olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä.” (1. Kor. 10:17) Pyhän kommuunion jälkeiseen muutaman kallisarvoisen minuutin hiljaisuuteen liittyy hyvin apostolin sana galatalaisille: ”En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa.” (Gal. 2:20)

Olemme aloittaneet paastonajan matkan kohti pääsiäistä. Jokainen eukaristian vietto on pääsiäisen salaisuuden viettämistä, sillä joka kerta siinä tulee läsnäolevaksi Herran kärsimys ja kuolema kuin myös hänen ylösnousemuksensa. Erityisesti Kristuksen ylösnousemuksen viikottainen juhlapäivä, sunnuntai, on eukaristian vieton päivä, jossa saamme samaistua Herran uhrikuolemaan ja ylösnousemukseen ja vastaanottaa omakohtaisesti hänen pelastustekonsa. Siksi eukaristia viittaa aina tulevaan. Onhan Kristuksen ylösnousemus meidän toivomme perusta omasta ylösnousemuksestamme. Eukaristia on pantti ikuisesta autuudesta. Kristus itse sanoo: ”Sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet… Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä.” (Joh. 6:54, 56) Eukaristia viittaa tulevaan taivaalliseen hääateriaan. Onko mitään parempaa valmistautumista pääsiäiseen kuin viettää pyhää messua? Sana eukaristia merkitsee kiittämistä. Kristus itse kiitti taivaallista Isäänsä viimeisellä aterialla. Me puolestamme kiitämme eukaristiassa taivaallista Isää Kristuksesta, joka on elämän lähde. Me kiitämme omasta ikuisuudestamme.

Pääsiäiseen johtava paastonaika tarjoaa meille tilaisuuden ehkä tietoisemmin kuin muina aikoina miettiä suhdettamme Jumalaan ja lähimmäisiin. Se voi johtaa meitä ripin sakramenttiin, joka yhdessä pyhän messun hartaan viettämisen kautta auttaa meitä yhä paremmin ymmärtämään Jumalan rakkautta meitä kohtaan ja olemaan siitä merkkinä myös lähimmäisille.

Helsingissä paastonaikana 2014

+ Teemu Sippo SCJ

Helsingin piispa

Tämä paimenkirje luettiin saarnan paikalla paaston ensimmäisen sunnuntain messuissa 9.3.2014.