HELLUNTAIN JÄLKEINEN SUNNUNTAI

PYHÄ KOLMINAISUUS, JUHLAPYHÄ – VUOSI B

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE
(5. Moos. 4:32-34, 39-40)
Herra on Jumala niin taivaassa kuin maan päällä eikä toista Jumalaa ole.

Luemme Viidennestä Mooseksen kirjasta.

Mooses sanoi kansalle: ”Katsokaa menneisyyteen, ajatelkaa aikoja, jotka ovat olleet kauan ennen teitä, aina siitä saakka, jolloin Jumala loi ihmisen maan päälle. Onko missään taivaan alla tapahtunut mitään näin suurta, onko mitään tällaista ennen kuultu? Onko mikään muu kansa teidän laillanne kuullut Jumalan puhuvan tulen keskeltä? Ja silti te olette jääneet eloon! Tai onko millään jumalalla ollut rohkeutta tulla ottamaan kokonainen kansa omakseen toisen kansan keskuudesta, kuten Herra, teidän Jumalanne, on tehnyt? Te saitte omin silmin nähdä, kuinka hän kuritti egyptiläisiä, teki ihmeitä ja tunnustekoja, soti heitä vastaan ja vei teidät väkevän kätensä, ojennetun käsivartensa ja pelottavien mainetekojensa voimalla pois Egyptistä.

Teidän tulee siis tietää ja painaa mieleenne, että Herra on Jumala niin taivaassa kuin maan päällä eikä toista Jumalaa ole. Noudattakaa hänen lakejaan ja käskyjään, jotka minä teille tänään annan, että te ja teidän jälkeläisenne menestyisitte ja saisitte elää vanhoiksi siinä maassa, jonka Herra, teidän Jumalanne, antaa teille ikuisiksi ajoiksi.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi
(Ps. 33:4-5, 6+9, 18-19, 20+22. – 12b)

Kertosäe:
Onnellinen se kansa, 
jonka Herra on valinnut perinnöksi itselleen.

Herran sana on tosi ja varma.
Hän on uskollinen ja osoittaa sen teoissaan.
Hän rakastaa oikeutta ja vanhurskautta,
maa on täynnä Herran armoa. Kertosäe

Herra on sanallaan luonut taivaat,
suunsa henkäyksellä tähtien joukot.
Mitä hän sanoi, se tapahtui,
mitä hän käski, se pysyi. Kertosäe

Herran silmä on niiden yllä, jotka pelkäävät häntä
ja panevat toivonsa hänen laupeuteensa.
Hän pelastaa heidät kuoleman vaaroista
ja auttaa nälkävuosien yli. Kertosäe

Meidän sielumme odottaa Herraa,
hän on meidän apumme ja kilpemme.
Herra, tulkoon armosi meidän yllemme,
niin kuin me panemme toivomme sinuun. Kertosäe

TOINEN LUKUKAPPALE
(Room. 8:14-17)
Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden,
ja niin me huudamme: ”Abba! Isä!”

Luemme apostoli Paavalin kirjeestä roomalaisille.

Veljet, kaikki, joita Jumalan Henki johtaa, ovat Jumalan lapsia. Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät jälleen pelon valtaan. Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: ”Abba! Isä!” Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa; jos kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Halleluja
(vrt. Ilm. 1:8)

Halleluja. Halleluja.
Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle,
Jumalalle, joka on, joka oli ja joka on tuleva.
Halleluja.

EVANKELIUMI
(Matt. 28:16-20)
Kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Matteuksen mukaan.

Siihen aikaan yksitoista opetuslasta lähtivät Galileaan ja nousivat vuorelle, minne Jeesus oli käskenyt heidän mennä. Kun he näkivät hänet, he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät. Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.