Tämän takia rakastan sinua, Teresa

Kuten monet muut, aluksi tunsin vain välinpitämättömyyttä, ellen jopa halveksuntaa sinua kohtaan, Teresa. Patsaasi ”Auteuilin orpojen” seurakunnassani ei vetänyt minua lainkaan puoleensa. 22-vuotiaana kuljin Lisieux:n halki vaivautumatta käymään karmeliittaluostarissasi. Kaikki näytti etäännyttävän minua sinusta: nuo lukemattomat kauppiaat, jotka tyrkyttivät imelää kuvaasi, joka oli ruma, koska oli liian ”soma”. Vähän, hyvin vähän tiesin sinusta: katolisesta ympäristöstäsi, joka oli sisäänpäin kääntynyt, kollektiivisesti kanonisoimiskelpoisesta perheestäsi tai ’kauniista aikakaudestasi’, joka ärsytti minua ahtaalla moralismillaan, sovinnaisella taiteellaan, naiivilla uskollaan edistykseen; hurskaasta kielenkäytöstäsi, ”enkelimäisestä” elämästäsi karmeliittaluostarissa outoine sääntöineen, mustine huntuineen; romanttisesta kuolemastasi ”nuorena ruusutyttönä”.

Ne, jotka lauloivat sinulle ylistystä, ärsyttivät minua vieläkin enemmän. Todellakin kaikki sinuun liittyvä oli sinua vastaan.

Tällaiset vaikeat tilanteet sopivat sinulle – sinä rakastat taistelua. Niin sinä tavallasi kosketat meitä syvästi, ”saat meidät kiinni”, tunkeudut elämäämme kuin murtovaras, kuitenkaan pakottamatta läsnäoloasi. Joskus isket kuin salama, joskus otat oman aikasi. Usein riittää, että näytät vain todelliset kasvosi. Kuka voisi vastustaa salaista viehätysvoimaasi? Ne, jotka eivät vastaanota tätä teresalaista armoa. Sillä – tietenkin – armon täytyy olla läsnä. Armon, joka hävittää päähänpistosta luodun esteiden muurin. Jos siis kysyt, miksi rakastan sinua, voin vain vastata: siksi, että sinä olet sinä. Tämä ei tietenkään selitä mitään. Minulta on kuitenkin pyydetty syitä. Katsokaamme siis niitä.

Rakastan sinua, koska pysyt jatkuvasti yllättävänä, vaikeasti tavoitettavana ja arvoituksellisena persoonana. Sinä et ole lainkaan edellä esittämäni puisen kuvan kaltainen. Yllätit itsesikin luonteesi vastakohtaisuuksilla. On totta, että ajattelin sinun olevan tylsä, vaikka intuitiivinen mielesi ei koskaan lepääkään. Alituisesti etsit jotakin, etkä koskaan tyydy löydöksiisi. Haluat aina mennä pidemmälle, etenkin siinä, mikä koskee Jumalaa. Osaat kuitenkin myös punnita ympärilläsi olevat ihmiset: ne, jotka yrittävät tehdä vaikutuksen, eivät lumoa sinua.

Toisinaan olet lempeä, ujo; toisinaan taas olet kunniannälkäinen neitsyttaistelija, jota kiehtoo sisaresi Jeanne d’Arc. Olet sisukas, vahva ja uskalias tavoitellessasi päämäärääsi: kuolla rakkaudesta.

Aluksi pidin sinua hurskaana pikkutyttönä, nuorena neitinä hyvästä perheestä ja esimerkillisenä nunnana, joka kuitenkin palavasti rakasti Jeesusta, rakastettuasi, ja käytti epämuodollista ”sinä” -muotoa puhuessaan hänelle yksityisesti. Rakkaasi tähden sinä panet alttiiksi kaiken: juoksit piispasi perässä kadulla, jotta hän aikaistaisi ensikommuuniotasi, menit tapaamaan häntä Bayeuxiin (hiukset taakse sidottuna näyttääksesi vanhemmalta), jotta hän antaisi sinun liittyä karmeliittasääntökuntaan 15-vuotiaana. Vetosit paaviin samasta syystä. Olit niin varma itsestäsi. Yksin rakkauden tähden ”hourailit” syyskuussa 1896 kärsiessäsi loputtomista palavista sydämesi haluista: halusit olla pappi, kirkonopettaja, lähetystyöntekijä, marttyyri… Onko tässä järkeä? Ei, ja tiesit sen, mutta et antanut periksi. Sinun on aina löydettävä ratkaisu ja sinä löydät sen.

Olet vaatimaton, hiljainen ja silti urhea (paljon enemmän kuin sisaresi Céline) ja etenet yksin tuntemattomia polkuja. ”Ja minun ainoa hulluteeni on tämä: olla luottavainen…” Nuoruutesi ja pienuutesi on vahvuutesi.

Rakastan sinua ”pienen tiesi”, suurenmoisen löytösi, evankeliumin sydämen uudelleen löytämisen tähden aikana, jona kristittyjä repivät hajalle monet vaatimukset, velvollisuudet ja käytännöt, joita usein hallitsi pelko ja pakkomielle Jumalan oikeudenmukaisuudesta. Menet suoraan tärkeimpään asiaan selkeän yksinkertaisesti, taipumattomana kuin teräs. ”Mitä minuun tulee, en löydä enää mitään kirjoista, paitsi evankeliumista. Evankeliumi riittää.”

Rakastan sinua, koska pysyit lapsena, tai pikemminkin löysit uudelleen kaikki lapsen armot kypsällä iällä. Se on harvinainen etuoikeus. Kaksi- tai kolmetoistavuotiaana sinun on täytynyt olla sietämätön loputtomine kyyneleinesi, näyttämällä Magdaleenalta, joka ”itkee, koska hänkin itki”. Mikä kontrasti siihen kypsyyteen nähden, joka sinulla oli myöhempinä vuosina (kun olit vähän yli kaksikymmentä) ja jota vanhemmat karmeliitat tulivat sinulta etsimään.

Rakastan sinua huumorintajusi takia: sinulla ei ole harhakuvitelmia itsestäsi tai ympärilläsi olevista. Rakastat vitsailevia pyhiä, jotka ovat aina hyväntuulisia ja kiintyneitä perheeseensä. Myös tämän vuoksi rakastamme sinua. Kun saavutit kypsyyden, vuoden 1895 tienoilla, minusta näyttää, että olit lopulta täysin oma itsesi: sinä hengität elämää, rakastat vapaasti luontoa, kukkia, eläimiä, taivasta, tähtiä… Ennen kaikkea kuitenkin rakastat ihmiskuntaa, erityisesti yhteisösi köyhiä. Kutsumuksessasi yksinäisyyteen – mikä paradoksaalisuus! – naisellinen luontosi kukoistaa. Aluksi niin häiritsevät tunteesi (sinulla oli kova alku elämässä: äitien menetys, vakava sairautesi, pikkutarkka omatunto, ”sielusi murheet”, yliherkkyytesi) tasaantuivat ja rakastit kaikkia sisariasi sekä kahta hengellistä veljeäsi, vaikka he olivat nuoria. Hämmästyttävän helposti selviydyit suljetun luostarielämän pikkumaisuuksista ja väärinymmärryksistä. Et väheksynyt ketään, pidit huolta kaikista ja rakastit heitä juuri sellaisena kuin he olivat.

Rakastan sinua, koska olet tosi, rakastat totuutta ja taistelet sen puolesta, tinkimättä vainuten verukkeet, pienet ”hurskaat” tekopyhyydet. Mieluummin olisit tullut karkotetuksi karmeliittaluostarista kuin antanut sisar Marthen, novisiaattikumppanisi, kiintyä äiti Marie Gonzagueen ”kuin koiran omistajaansa”. Sinä pidät selkeydestä. Kuinka sinun täytyikään kärsiä huomatessasi olevasi keskellä kaikkien äitiesi vaikutteita; he halusivat muovata sinua ihanteidensa mukaiseksi. Sinä tiesit kuinka paeta heitä, olla luja vapautesi tiellä ja uskoa itsesi yksin Jumalan haltuun seuraten Pyhän Hengen innoittamaa polkuasi. Sinä et halunnut näyttää joltakin, vaan olla todellisesti. Vahinko jos se ei miellyttänyt heitä.

Rakastan sinua, koska elämäsi lopussa astuit pimeyteen ja otit paikkasi ”syntisten pöydässä”. Jätit katolisen gheton, joka ylenkatsoi noita ”suuria syntisiä” ylhäisestä puhtaasta omastatunnostaan käsin. Etsit ”ensimmäistä lastasi” vankilasta, jossa hän odotti giljotiinia. Henri Pranzini kuoli anteeksiannettuna, tietämättä, mitä hän oli sinulle velkaa, mutta sinä et koskaan unohda häntä. Seuralaistesi joukossa huomaamme myös Hyacinthe Loysonin, entisen karmeliittojen provinsiaalin, joka meni naimisiin ja kapinoi paavin erehtymättömyyttä vastaan. Sinä pidit häntä ”veljenäsi”. Sairasvuoteesi vankina sinä uhrasit viimeisen kommuuniosi hänen hyväkseen, ja kärsimyksesi uhrasit René Tostainin hyväksi; tuo moraalisesti nuhteeton ateisti oli mennyt naimisiin serkkusi Marguerite Maudelonden kanssa. Sinä koit uskon koettelemukset: Jumalan hiljaisuuden, horjuttavat kutsut ”mitättömyyteen”, kiusauksen itsemurhaan, monenlaiset moraaliset ja fyysiset kärsimykset. Kautta kaiken tämän sinä säilytit rohkean nuoren naisen toivon. Riskeerasit koko elämäsi rakkaudelle ilman, että koskaan näyttelit stoalaista: pysyen pienenä ja haavoittuvana.

Rakastan sinua, koska paljastit minulle Karmelin hengellisyyden ja koska sinun kauttasi Jumala on innoittanut monia ihmisiä antautumaan rakkaudelle kirkon sydämessä, antautumaan vapaasti hiljaiseen rukoukseen. Maailmanlaajuisen lähetystyön suojelijana sinä todistat tämän kätketyn rukouksen salaisesta vaikuttavuudesta. Koko kuoleman jälkeinen elämäsi todistaa ja julistaa sitä. Sinä pieni tuntematon karmeliitta innoitit Vatikaanin II kirkolliskokousta, sinä olet elämän opettaja kaikille sukupolville kaikissa elämäntilanteissa. Sinä demokratisoit pyhyyttä eläen todeksi uskoa, toivoa ja rakkautta arkipäiväisessä elämässä, monien ihmisten elämässä.

III

Rakastan sinua, koska iloisena ja uskaliaana pienenä tyttönä sinä käänsit päälaelleen raskaan kirkollisen koneiston. Vakavat tutkijat tahtoivat mahduttaa sinut tarkasti määriteltävään pyhyyden malliin. Sinä pilasit heidän kaikki suunnitelmansa ja sinulle oli välttämätöntä lyhentää aikasäädöksiä [pyhyyden tutkimista varten]. Tämä olikin helppoa, sillä kaikki paavit olivat ystäviäsi. Sinä vuodatit maailmaan lukemattomia ihmeitä, joskus sellaisiakin uudenlaisia, joissa huumorintajusi voitiin nähdä.

Rakastan sinua lopultakin – minun pitäisi lopettaa litaniani – merkkinä, heijastuksena, todisteena (mitä sanaa minun pitäisi käyttää?) Isän armollisesta rakkaudesta, joka ilmestyi maailmalle Jeesuksen ja Pyhän Hengen kautta, Hengen, joka puhaltaa missä tahtoo. Koska Kolminaisuus teki sinusta ”luonnon ja armon mestariteoksen”, meidän täytyy kiittää palvovassa hiljaisuudessa. ”Sinulle, Jumala, hiljaisuuskin on ylistystä” (vrt. Ps. 65).

Rakastan sinua, koska sinä olet urhea ja peloton Jeesuksen lähettiläs maallistuneessa maailmassamme. 17 vuotenani täällä Lisieuxissä sain nähdä kaikkialta maailmasta tulleiden väkijoukkojen kautta toimintasi voiman heidän sydämissään: ihmisissä kaikista yhteiskuntaluokista, maista ja kielistä.

Minulla oli myös siunaus saada nähdä matkojesi uskomaton vaikutus ympäri maailman. Vuodesta 1994 lähtien reliikkisi ovat saavuttaneet viisi maanosaa. Olen nähnyt sen omin silmin Italiassa, Belgiassa, New Yorkissa, Filippiineillä, Hong Kongissa, Kanadassa, Venäjällä, Libanonissa, Beninissä, Puolassa… Sinä olet todellakin sisar maailmalle.
Rakastan sinua, koska kaikki, mitä kirjoitit, on totta, ja pidät aina lupauksesi, muun muassa tämän: ”Käytän taivasaikani tekemällä hyvää maan päällä aina maailman loppuun asti.”

Rakastan sinua lopultakin – minun täytyy todellakin lopettaa – koska yksi lupauksistasi täyttyi 19. lokakuuta 1997, sata vuotta kuolemasi jälkeen: ”Pienuudestani huolimatta haluaisin valaista sieluja profeettojen ja opettajien tavoin…” (käsikirjoitus B).

Tässä haluan sisällyttää kiitokseeni paavi Johannes Paavali II:n; koko piispuuteni toteutui hänen paaviutensa aikana. Siitä, että Teresa julistettiin kirkonopettajaksi 24-vuotiaana, nuorimpana 2000 vuoteen, on todellakin kiitettävä häntä, joka halusi sitä. Kaikki esteet ylittäen paavi ymmärsi, että Teresan ”naisellinen nerous” antoi tärkeän panoksen ”jumalallisen rakkauden tieteeseen” (vrt. apostolisen kirjeen otsikko 19.10.1997).

Tämä on myös hyvä tilaisuus kiittää Johannes Paavali II:sta, toista jumalallisen armon välittäjää maailmaamme. ”Kirkkomme on pyhien kirkko”, kirjoitti ranskalainen kirjailija Bernanos. Ylistäkäämme Jumalaa hänen pyhistään ja kiittäkäämme heidän olemassaolostaan. He ovat merkkejä maailmalle siitä, että evankeliumi elää kaikkialla kaikissa elämäntilanteissa. He ovat oppaitamme, opettajiamme, ystäviämme; he auttavat meitä matkallamme. He ovat Jumalan perhettä. Teresa sanoi: ”Kuka olisi voinut keksiä autuaan Neitsyen?” Voisi myös sanoa: ”Kuka olisi voinut keksiä Jeesus-lapsen ja pyhien kasvojen Teresan?” Samanaikaisesti niin lähellä kuin kaukana, niin tavallinen kuin erityislaatuinenkin: tätä nuorta normandialaisnaista rakastetaan kaikkialla maailmassa, luulemme tuntevamme hänet ja kuitenkin hän pakenee, sillä hänen olemuksensa viimeinen sana ilmaisee jotakin Jumalan rakkauden tutkimattomasta salaisuudesta. Kiitos Herralle, että hän on antanut meille pyhän Lisieux:n Teresan. Ylistys olkoon sinulle tästä nuoresta naisesta, joka täysin vastasi armollisen rakkautesi kutsuun.

Nämä ovat joitakin niistä syistä, joiden takia rakastan sinua, Teresa.

Piispa Guy Gaucher OCD

Saarna Lisieux:n basilikassa 19.6.2005