Hyppää sisältöön

Seurakunnan jäsenmaksusta

Piispan ja kirkkoherrojen viesti adventtina 2025

Rakkaat katolilaiset, kiitos teille, jotka jäsenmaksua maksamalla huolehditte seurakunnastanne. Samalla muistutamme, kuinka tärkeää tämä yhteinen tuki on.

Suomessa on totuttu säännölliseen maksamiseen

Suomessa on tapana, että seurakuntien toimintaa tuetaan säännöllisesti. Luterilainen ja ortodoksinen kirkko saavat rahoituksensa kirkollisveron kautta. Muilla uskonnollisilla yhdyskunnilla, kuten katolisella kirkolla, tätä mahdollisuutta ei ole, ja siksi meidän on yhdessä huolehdittava omien seurakuntiemme taloudesta maksamalla jäsenmaksua.

Pidä huolta kirkon tarpeista

Kirkon viides käsky kehottaa meitä pitämään huolta kirkon tarpeista. Tämä tarve on hyvin konkreettinen: seurakunnat tarvitsevat varoja päivittäiseen toimintaan, kirkkorakennusten ja toimitilojen ylläpitoon sekä kasvavan hiippakunnan uusiin hankkeisiin.

Miksi tarvitsemme tukea?

Seurakunnissa me kokoonnumme messuihin ja hartauksiin, saamme opetusta ja ohjausta. Seurakunnista tehdään vierailuja satojen kilometrienkin päähän, niin että myös etäällä asuvat saavat kirkon lähelleen. Kirkkoja ja muita tiloja on lämmitettävä ja kunnostettava. Papit, diakonit, sääntökuntalaiset ja maallikkotyöntekijät tekevät työtä meidän kaikkien hyväksi, ja heidän työlleen on taattava asianmukaiset edellytykset.

Mikä on jäsenmaksu?

Jäsenmaksu on jokaisen täysi-ikäisen katolilaisen maksama tuki omalle seurakunnalle. Sen määrä on 1,5 % omista bruttotuloista. Jäsenmaksu maksetaan kuukausittain seurakunnan jäsenmaksutilille käyttämällä viitettä 90010. Jos maksaminen on vaikeaa, voit keskustella kirkkoherran kanssa siitä. Jäsenmaksuvelvollisuus perustuu kirkon yhdyskuntajärjestykseen.

Miten muuten voi auttaa?

Jäsenmaksu on ensisijainen tapa tukea seurakuntaa. Sen lisäksi voi osallistua kolehteihin, antaa lahjoituksia, tehdä testamenttilahjoituksen tai auttaa vapaaehtoisena seurakunnan eri tehtävissä. Kaikki tuki – taloudellinen ja ajallinen – rakentaa yhteistä kirkkoamme.

Teitä kaikkia tuestanne ja rukouksistanne kiittäen, 
teitä ja läheisiänne siunaten,

Piispanne Raimo
ja Suomen katolisten seurakuntien kirkkoherrat

– Lisätietoa jäsenmaksusta saa oman seurakunnan verkkosivuilta.