Aikataulu:
Haluatko tehdä merkityksellistä työtä vapaaehtoisten ja nuorten parissa ja olla mukana luomassa kestäviä vapaaehtoistoiminnan rakenteita? Suomen Caritas ry etsii vapaaehtoiskoordinaattoria osa-aikaiseen ja määräaikaiseen, 17 kuukauden työsuhteeseen täydentämään tiimiämme. Tämä on hieno mahdollisuus yhdistää taitosi, luovuutesi ja intohimosi hyvän tekemiseen.
Suomen Caritas ry on katolinen avustusjärjestö, joka työskentelee köyhyyden, syrjäytymisen ja epäoikeudenmukaisuuden vähentämiseksi Suomessa ja maailmalla. Olemme osa kansainvälistä Caritas Internationalis -verkostoa. Tule mukaan luomaan parempaa maailmaa!
Tehtävänkuvaus
Vapaaehtoiskoordinaattorina vastaat Suomen Caritaksen vapaaehtoistoiminnan kehittämisestä ja koordinoinnista, erityisesti vapaaehtoisten ja YoungCaritas-ryhmän parissa. Rakennat ja vahvistat vapaaehtoistyön toimintapohjaa ja luot uusia mahdollisuuksia osallistumiselle ja yhteisöllisyydelle.
Toimit myös yhteyshenkilönä katolisen kirkon seurakuntien ja Caritaksen välillä, edistät yhteistyötä Caritas-lähettiläsverkoston kanssa ja järjestät yhteisiä tapahtumia. Lisäksi verkostoidut kansallisten ja kansainvälisten nuorisoryhmien ja vapaaehtoistyöverkostojen kanssa, vahvistaen Caritaksen roolia vapaaehtoistyön kentällä.
Tehtävä sisältää ajoittain ilta- ja viikonlopputyötä.
Keskeiset tehtävät:
- Koordinoida YoungCaritas-vapaaehtoisten ryhmää ja sen toimintaa.
- Kehittää polku ja toimintamalli Suomen Caritaksen vapaaehtoistyölle.
- Toimia linkkinä Caritaksen ja katolisen kirkon seurakuntien välillä, järjestäen yhteisiä tapahtumia ja projekteja.
- Luoda ja vahvistaa yhteistyötä kansallisten ja kansainvälisten nuorisoryhmien ja vapaaehtoistyöryhmien kanssa.
- Järjestää Suomen Caritaksen varainkeruu-/myyjäistapahtumia, kuten adventtimyyjäiset ja pääsiäisbasaari.
- Viestiä aktiivisesti vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksista.
Odotamme sinulta:
- Soveltuvaa koulutusta, kuten nuoriso- ja yhteisöohjaajan perustutkinto, yhteisöpedagogin (AMK) tai sosionomin (AMK) tutkinto. Myös muu tehtävään soveltuva alempi korkeakoulututkinto katsotaan eduksi.
- Kokemusta vapaaehtoistoiminnan koordinoinnista, järjestötyöstä tai nuorisotyöstä.
- Projektiosaamista ja raportointitaitoa sekä kykyä organisoida toimintaa ja luoda uusia rakenteita.
- Hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.
- Perustietotekniset taidot
- Aktiivista ja tavoitteellista työskentelyotetta.
- Hyvää suomen ja englannin kielen taitoa (muu kielitaito katsotaan eduksi).
- Sitoutumista Suomen Caritaksen arvoihin ja missioon.
Tarjoamme sinulle:
- Merkityksellisen ja monipuolisen työn avustusjärjestössä.
- Mahdollisuuden kehittää ja vaikuttaa vapaaehtoistoiminnan toimintamalleihin
- 17 kuukauden määräaikaisen (projekti), osa-aikaisen (60 %) työsuhteen, jossa työskentelet kolme päivää viikossa.
Työsuhde alkaa 1.4.2025 tai sopimuksen mukaan.
Hakeminen:
Jos koet olevasi etsimämme henkilö, lähetä hakemuksesi (liitä hakemukseesi palkkatoiveesi) ja ansioluettelosi viimeistään 23.3.2025 osoitteeseen larissa.franz@caritas.fi. Merkitse viestin otsikoksi ”Vapaaehtoiskoordinaattori”.
Lisätietoja tehtävästä antaa Suomen Caritaksen nykyinen vapaaehtoiskoordinaattori Meisa Dano, puh. 045 634 3994, tiistaisin klo 10–17. Aloitamme haastattelut heti sopivan henkilön löydyttyä.