Tiedote piispan voinnista 15.1.

Rakkaat veljet ja sisaret,

Piispamme Teemun terveydessä ei ole tapahtunut suuria muutoksia edellisen tiedotteen julkaisemisen jälkeen. Lääkärit ja muut terveydenhuollon ammattilaiset arvioivat huolellisesti piispan oireita ja suunnittelevat sopivinta hoitoa hänen parantumisekseen. Tilannetta ja edistymistä seurataan päivittäin.

Läheiset ja ystävät voivat vierailla piispan luona. Siitä on hänelle kiistatta paljon tukea ja iloa. Pitkät vierailut kuitenkin saattavat väsyttää häntä; siksi 10-15 minuuttia riittää.

Meidän on jatkettava rukousta piispan toipumisen puolesta. Erityisesti pyydän teitä rukoilemaan autuasta Hemmingiä, jotta piispa saisi Jeesukselta paljon armoa paranemiseensa.

Hiippakunnan hallinnossa noudatetaan apostolisen nuntiuksen, arkkipiispa Greenin antamia ohjeita. Toisin sanoen työtä jatketaan kuten tähänkin asti. On monia tehtäviä, joita yleisvikaari voi suorittaa oman virkansa perusteella, ja sitten sellaisia, jotka hän piispan puuttuessa voi ottaa hoitaakseen.

Olen kutsunut nuntiuksen käymään piispaa tapaamassa. Mahdollisesti vierailu toteutuu jo lähipäivinä. Nuntius tietää, että torstaina 17.1. alkaa ekumeeninen pyhiinvaellus Roomaan, jonne lähden piispan edustajana. Kun tapaamme siellä paavi Franciscuksen, aion pyytää häneltäkin esirukouksia piispan puolesta.

Roomassa, pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin vierellä, rukoilen piispamme ja teidän kaikkien puolesta.

isä Raimo Goyarrola
Yleisvikaari