Uskon vuoden päättyessä uusi apostolinen kehotuskirje

Sunnuntaina 24. marraskuuta, Kristus-kuninkaan juhlana, paavi Franciscus viettää Uskon vuoden juhlallisen päätösmessun Pietarinkirkon aukiolla. Messussa asetetaan esille uurna, joka sisältää apostoli Pietarin reliikit.

Uskon vuoden päätöstapahtumia lehdistölle esitelleen mons. Rino Fisichellan mukaan alkuperäisiin suunnitelmiin kuului, että päätösmessussa olisi luovutettu kirkolle paavi Benedictus XVI:n kiertokirje. Benedictus XVI:n erottua ja paavi Franciscuksen päätettyä julkaista kiertokirjeen Lumen fidei jo aiemmin vuoden aikana, päätösmessussa ”luovutetaan” paavi Franciscuksen apostolinen kehotuskirje Evangelii gaudium (Evankeliumin ilo). Tämä merkitsee, että paavi symbolisesti antaa kehotuskirjeen Evangelii gaudium 36 ihmiselle, jotka ovat kotoisin 18 eri maasta. Joukossa on yksi piispa, yksi pappi, yksi diakoni sekä mm. sääntökuntalaisten, perheiden, nuorten ja kirkollisten liikkeiden edustajia. Kehotuskirje esitellään lehdistölle 26. marraskuuta.

Uskon vuoden päätösmessun kolehti Pietarinkirkon aukiolla kerätään Filippinien Haiyan-taifuunin uhrien auttamiseksi.

KATT/VIS