Uusi nuntius Ruotsiin ja Islantiin

Paavi Franciscus on nimittänyt Pyhän istuimen uudeksi apostoliseksi nuntiukseksi Ruotsiin ja Islantiin yhdysvaltalaisen, Altinon titulaariarkkipiispan James Patrick Greenin, joka on viimeksi toiminut nuntiuksena Perussa.

Apostolinen nuntius on Pyhän istuimen suurlähettilästason diplomaattiedustaja asemamaassaan tai tässä tapauksessa asemamaissaan, mutta samalla hän hoitaa käytännön asioita Pyhän istuimen ja paikalliskirkkojen välillä.

Monsignore Green on syntynyt 3.5.1950 Philadelphiassa, Yhdysvalloissa, ja hänet vihittiin papiksi 15.5.1976. Hän astui Pyhän istuimen diplomaattipalveluun maaliskuussa 1987. Vuonna 2006 paavi Benedictus XVI nimitti hänet apostoliseksi nuntiukseksi Etelä-Afrikkaan, Namibiaan ja Botswanaan. Mons. Green vihittiin piispaksi 6.9.2006. Lokakuussa 2011 hän siirtyi nuntiukseksi edelliseen asemapaikkaansa Peruun.

Mons. Green on kanonisen oikeuden tohtori. Hän on työskennellyt Pyhän istuimen Pohjoismaiden nuntiatuurissa jo aikaisemmin, nuntiatuurineuvoksena vuosina 2000-2002. Silloin nuntiuksena oli arkkipiispa Piero Biggio ja nuntiatuuri sijaitsi Tanskassa. Nykyään apostolinen nuntiatuuri sijaitsee Djursholmissa lähellä Tukholmaa.

Pohjoismaiden tapauksessa nuntius on perinteisesti ollut ns. pentanuntius, koska hänellä on samanaikaisesti ollut vastuullaan peräti viisi Pohjoismaata. Nyt nuntiuksen nimitys on vahvistettu kuitenkin vain Ruotsissa ja Islannissa.

Nimitystä Tanskaan, Suomeen ja Norjaan voitaneen odottaa lähiaikoina.

KATT/VIS