Vihdoin uusi nuntius

Pitkältä tuntuneen odottelun jälkeen uusi apostolinen nuntius Pohjoismaita varten, arkkipiispa James Patrick Green, sai viimein jätetyksi valtuuskirjeensä tasavallan presidentille Sauli Niinistölle keskiviikkona 25.4.2018. Paavin lähettilään tehtävä pääsi näin ollen käyntiin toden teolla myös Suomessa. Hänet oli nimitetty eri Pohjoismaihin jo viime vuoden puolella.

Uusi apostolinen nuntius vierailu Suomessa huhtikuun lopussa.

Altinumin titulaariarkkipiispa, 67-vuotias James Patrick Green on kotoisin Yhdysvaltain Philadelphiasta, Pennsylvanian osavaltiosta, jossa hänet vihittiin myös papiksi 15.5.1976. “Ehdin silloin palvella seurakuntapappina vuoden verran, kunnes minua pyydettiin toimimaan kardinaalin sihteerinä. Tätä kesti viisi vuotta.”

“1982 minut lähetettiin Roomaan opiskelemaan kanonista oikeutta, ilmeisesti sitä varten, että voisin sitten palata Philadelphiaan ja opettaa sitä arkkihiippakunnan seminaarissa.” Jumalalla oli kuitenkin muita suunnitelmia: “Rooman opintojeni lähestyessä loppuaan minua pyydettiin siirtymään Pyhän istuimen diplomaattipalvelukseen. Pyhä Johannes Paavali II halusi tehdä diplomaattipalvelusta entistä kansainvälisemmän. Aikaisemmin se oli ollut hyvin vahvasti italialainen.” Niinpä eri maista etsittiin sopivia pappeja.

“Minä en sitä erityisesti halunnut, koska halusin palata takaisin hiippakuntaani ja palvella siellä, mutta kardinaalini Philadelphiassa (arkkipiispa John Krol) pyysi minua ainakin yrittämään sanoen: ‘Jos et sitten ole onnellinen siellä, voit aina tulla takaisin.’”

Diplomaattina

“Niinpä aloitin diplomaatin urani. Ensin oli opintoja Paavillisessa diplomaattiakatemiassa, ja sitten minut lähetettiin ensimmäiseen asemapaikkaan.” Arkkipiispa Green onkin ehtinyt jo toimia Pyhän istuimen diplomaattina kaikissa maanosissa. “Paitsi Etelämantereella! Ja tässä iässä minua sinne tuskin enää lähetetään”, hän naurahtaa. “Ainakin toivon niin.” Asemapaikkoja on ollut ainakin eteläisellä Tyynellämerellä, Koreassa, Alankomaissa, Espanjassa, viitisen vuotta Roomassa, jossa hän työskenteli Vatikaanin valtiosihteeristön englanninkielisen osaston päällikkönä sekä Taiwanissa.

“Espanjasta minut siirrettiin Tanskaan, jossa Pohjoismaiden nuntiatuuri siihen aikaan oli. Kun paavi sitten halusi muuttaa nuntiatuurin Ruotsiin lähelle Tukholmaa, minut lähetettiin sinne etsimään sopiva paikka ja aloittamaan uuden nuntiatuurin toiminta. Minä siis käytännössä ostin Vatikaanille sen talon, jossa nyt asun – déjà vu! Täällä olen taas, ja on sanottava, että pidän kovasti työstäni Pohjolassa. Amerikkalaisena viihdyn täällä hyvin, olen kuin kotonani. Ruotsiin tulin jo viime kesäkuussa, mutta valtuuskirjeen jättäminen eri maihin vie aina oman aikansa, jota on vaikea jouduttaa. Siksi en esimerkiksi voinut vielä osallistua Suomen 100-vuotisjuhlallisuuksiin. Se oli todella harmi.”

Lopulta vuonna 2006 saamansa piispaksivihkimyksen jälkeen arkkipiispa Green on ehtinyt toimia nuntiuksena ensin Etelä-Afrikassa, mistä hän seurasi myös Namibiaa, Lesothoa, Swazimaata ja Botswanaa, ja sen jälkeen Perussa.

Pohjoismaat

Muissa Pohjoismaissa arkkipiispa Green on jo ehtinyt käydä ja tutustua niihin vähän paremminkin. Hän on myös hyvin iloinen siitä, että katolinen kirkko kasvaa kaikissa Pohjoismaissa. “Verrattuna siihen, kun olin Kööpenhaminassa 2000-luvun ensimmäisinä vuosina, tilanne on muuttunut dramaattisesti positiiviseen suuntaan. Tietenkin on haasteita – en kutsu niitä ongelmiksi – kuten maahanmuutto, pakolaisuus. Haasteet on tehty voitettaviksi, vaikka kaikkea ei olisikaan helppo ratkaista nopeasti.” Arkkipiispa myös arvelee, että Euroopassa on tuskin yhtäkään muuta paikalliskirkkoa, jossa olisi samanlaista kasvua.

Esimerkiksi Puolasta on muuttanut paljon ihmisiä työn perässä. “Se tuo mukanaan tietenkin myös haasteita. On pystyttävä tarjoamaan sielunhoitoa myös heille. On selvää, että vanhat rakenteet eivät välttämättä enää riitä tai sovi tähän työmäärään.”

Nuntiuksen mukaan ei ole myöskään oikein sanoa, ettei Pohjoismaissa olisi paljon uskovia ihmisiä. “On mielenkiintoista katsoa jäsenmäärämme muuttumista ja sen vaikutusta yhteiskuntaan.”

“Verrattuna aikaisempaan mielestäni nykytilanne Pohjoismaissa on kehittynyt paljon parempaan suuntaan. Aikaisemmin katoliseen kirkkoon suhtauduttiin skeptisesti ja epäluuloisesti, sitä pidettiin hyvin kummallisena yhteisönä. Mutta nyt siihen ei suhtauduta enää edes vain neutraalisti vaan selvästi positiivisesti. Se on hyvin mielenkiintoista! Tätä muutosta pitäisi tutkia.”

Paavi Franciscuksen vaikutus

Paavi Franciscuksen vaikutus on nuntiuksen mukaan myös selvä: “Uskon, että Pohjoismaiden asukkaat ovat huomanneet, että paavi Franciscuksen omat näkemykset ja tavoitteet ovat monessa suhteessa hyvin samansuuntaiset kuin heidän. En nyt puhu erityisesti uskon kysymyksistä, vaan ennemminkin hänen yhteiskunnallisista teemoistaan ja kirkon yhteiskunnallisesta työstä – sitä arvostetaan täällä suuresti.” Esimerkkinä nuntius mainitsee paavin kiinnostuksen ympäristöasioita kohtaan, joka ilmenee selvästi kiertokirjeessä Laudato sí.

“Odotan suuresti mahdollisuuksia vierailla Suomessa. Tiedän, että se on kaunis maa.” Maassa kulkeminen ja siihen tutustuminen auttaa ymmärtämään kirkon tilannetta paremmin. “Se on yksi asia, jota pyhä isä todella haluaa: että me todella kierrämme ja tutustumme asioihin. Hän on oikeassa. Miten tätä työtä voisi muuten tehdä?” Arkkipiispan mukaan ei voi olla edustaja, lähettiläs, ilman, että “on ulkona”, että tutustuu asioihin ja ihmisiin. “Se on mahdotonta.”

Internet on muuttanut tämänkin asian. Ennen nuntiukset kertoivat eri maiden tapahtumista Pyhälle istuimelle. Nyt sitä ei enää tarvita. “Nyt tarvitaan niitä, jotka pystyvät arvioimaan ja tutkimaan tilanteita paikan päällä ja näkemään niiden merkityksen kokonaisuuden kannalta, jotka osaavat analysoida tapahtumia. Tässä mielessä nuntius ei enää pelkästään edusta Pyhää istuinta jossakin maassa vaan myös kyseistä maata ja sen katolista yhteisöä Vatikaanissa.”

Jotta nuntiuksen työn tekisi hyvin, on arkkipiispa Greenin mukaan välttämätöntä siis myös “auttaa Vatikaania ymmärtämään, minkälainen kirkko täällä oikein on ja mitä kirkko täällä tarvitsee. Siksi olen täällä, ja siksi en voi vain istua toimistossani kaiken päivää. Tämän työn dynamiikka on muuttunut.”

“Pyhä isä tahtoo nuntiukset ulos maailmaan. Hän haluaa kirkon kadulle!” Siellä nuntius vasta voi nähdä ja ymmärtää, mitä Pyhän istuimen täytyy saada tietää. “Jokaisella paikalla on oma ‘makunsa’, myös täällä viidessä Pohjoismaassa.”

Kirkko on katolinen mutta myös paikallinen

Kirkon elämässä on aina saavutettava jonkinlainen tasapaino. “Se ei ole aina helppo tehtävä, varsinkaan siellä, missä paikallinen väestö on kohtuullisen pieni joukko. Mutta kirkko on katolinen, yleismaailmallinen; jokaisen pitäisi ensisijaisesti kokea ja ajatella olevansa tämän kirkon jäsen. Samalla kirkon on kuitenkin tultava aidosti paikalliskirkoksi, saada juuret tiettyyn paikkaan. Se edellyttää – aivan niin kuin kasveilla – sitä, että kunnioitetaan paikkaa, missä ollaan. Et voi teeskennellä olevasi kotona. Enhän minäkään voi vain sanoa ylpeänä, että olen philadelphialainen, tai vertailla omaa kotikirkkoani siihen paikkaan, missä nyt olen. Se on naurettavaa.”

Jokaisen on siis lähdettävä liikkeelle sen tunnustamisesta, että on katolilainen, ja kysyttävä sitten: “Missä olen?” Vastaus kuuluu: “Olen täällä.” “Ja niin minä kunnioitan ‘täällä olemista’, kunnioitan tätä kulttuuria ja näitä perinteitä eläen kuitenkin elämääni katolilaisena. En voi teeskennellä muuta. Olen se, joka olen. Mutta kunnioitan myös sitä, kuka sinä olet.”

Arkkipiispa selventää vielä: “Kun nuntius tulee johonkin maahan, hän ymmärtää hyvin, että hän on vieraana siinä maassa. Jos kutsut minut kotiisi, kunnioitan kutsuasi ja sitä, että se on sinun kotisi. En minä ala siirrellä huonekalujasi. Olen luonasi vieraana. Mielestäni meidän kaikkien on toimittava näin. Varsinkin, jos olemme toisessa maassa. Olisi vaarallista, jos kirkko sallisi minkä tahansa yhden ryhmän saada valta-aseman, paikallinen väestö kysyisi: ‘Entä me? Keitä me sitten olemme? Emmekö me muka ole mitään?’ Ja se ei olisi oikein, se olisi täysin väärin.”

Lopuksi uusi nuntius kertoi odottavansa kovasti presidentti Niinistön tapaamista (seuraavana päivänä) ja sitä, että pääsisi vihdoin aloittamaan työnsä myös Suomessa ja tutustumaan tähän maahan ja paikalliskirkkoon.

Kiitos haastattelusta, arkkipiispa Green!

Marko Tervaportti