PAASTONAJAN 5. VIIKON MAANANTAI
ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE
(Dan. A 13:1-9, 15-17, 19-30, 33-62)
Minun täytyy nyt kuolla, vaikka en ole tehnyt mitään sellaista.
Luemme profeetta Danielin kirjasta.
Niinä päivinä Babylonissa asui mies, jonka nimi oli Jojakim. Hän otti vaimokseen Susannan, Hilkian tyttären, joka oli jumalaapelkäävä ja hyvin kaunis. Myös Susannan vanhemmat olivat hurskaita, ja he olivat kasvattaneet tyttärensä Mooseksen lain mukaan. Jojakim oli hyvin rikas, ja hänellä oli talonsa vieressä puutarha. Juutalaisten oli tapana kokoontua hänen luonaan, koska hän oli arvossapidetyin heistä kaikista. Sinä vuonna oli kaksi kansan vanhinta nimitetty tuomareiksi. Nämä olivat niitä, joista Valtias on sanonut: ”Laittomuus levisi Babylonista, vanhimmista ja tuomareista, jotka olivat johtavinaan kansaa.” He olivat yhtenään Jojakimin talossa, ja kaikki, joilla oli oikeusasioita, tulivat sinne heidän puheilleen. Puolilta päivin ihmiset aina lähtivät pois, ja sen jälkeen Susannalla oli tapana mennä kävelylle miehensä puutarhaan. Nuo kaksi vanhinta katselivat joka päivä, kuinka Susanna meni puutarhaan ja käveli siellä, ja heissä syttyi himo. Heidän ajatuksensa harhautuivat väärille poluille, eivätkä he enää kohottaneet katsettaan taivasta kohti eivätkä välittäneet tuomioidensa oikeudenmukaisuudesta.
Miehet odottivat sopivaa tilaisuutta. Eräänä päivänä Susanna tuli tavalliseen tapaansa puutarhaan vain kaksi palvelustyttöä mukanaan. Päivä oli helteinen, ja hänen teki mieli kylpeä ulkosalla. Puutarhassahan ei ollut ketään – ainoastaan nuo vanhimmat, jotka olivat piilossa ja tirkistelivät häntä. Susanna sanoi tytöille: ”Tuokaa minulle öljyä ja tuoksuvoiteita ja sulkekaa puutarhan portit, että saan kylpeä.” Kun tytöt olivat menneet pois, vanhimmat nousivat piilostaan, ryntäsivät Susannan luo ja sanoivat: ”Puutarhan portit ovat kiinni, eikä kukaan näe meitä. Me haluamme sinut – tee mitä tahdomme ja makaa kanssamme. Jos kieltäydyt, me todistamme sinua vastaan. Sanomme, että täällä oli nuori mies sinun kanssasi ja että sinä siksi lähetit tytöt pois. ”Olen ansassa”, Susanna parahti. ”Jos suostun, hankin itselleni kuolemantuomion, ja jos en suostu, olen teidän armoillanne. Parempi minun on kieltäytyä ja jäädä teidän valtaanne kuin tehdä syntiä Herran edessä.” Hän huusi kovalla äänellä, mutta niin huusivat myös nuo kaksi vanhinta, ja toinen heistä juoksi avaamaan puutarhan portin. Kun puutarhasta kuului huutoa, talon väki ryntäsi sivuporteista katsomaan, mitä Susannalle oli sattunut. Vanhimmat esittivät tarinansa, ja palvelijat tyrmistyivät ja häpesivät emäntänsä puolesta, sillä hänestä ei koskaan ollut puhuttu mitään sellaista. Kun kansaa seuraavana päivänä taas kokoontui Susannan miehen Jojakimin taloon, nuo kaksi vanhintakin tulivat paikalle. Susannan oli kuoltava, niin he olivat rikollisessa mielessään päättäneet, ja he sanoivat väkijoukolle: ”Lähettäkää hakemaan tänne Susanna, Hilkian tytär, Jojakimin vaimo.” Susannaa lähdettiin hakemaan, ja hän tuli paikalle yhdessä vanhempiensa, lastensa ja kaikkien sukulaistensa kanssa.
Susannan omaiset ja kaikki, jotka hänet näkivät, puhkesivat itkuun. Molemmat vanhimmat astuivat kansan eteen ja panivat kätensä hänen päänsä päälle, mutta Susanna katsoi itkien taivaalle, sillä hän luotti vakaasti Herraan. Vanhimmat sanoivat: ”Kun me olimme kaksistaan kävelemässä puutarhassa, tämä nainen tuli sinne kahden palvelustyttönsä kanssa. Hän käski sulkea puutarhan portit ja toimitti sitten tytöt pois, ja kohta sinne tuli jostakin piilosta nuori mies, ja he kävivät pitkäkseen. Me olimme puutarhan perällä, mutta kun huomasimme heidän rikolliset toimensa, riensimme heti heidän luokseen ja näimme heidän makaavan sylikkäin. Miestä emme saaneet otetuksi kiinni, koska hän oli meitä voimakkaampi; hän avasi portin ja ryntäsi pois. Mutta tämän naisen me saimme. Me kysyimme häneltä, kuka se nuori mies oli, mutta hän ei suostunut kertomaan sitä meille. Tämän me todistamme.”
Koska miehet olivat kansan vanhimpia ja tuomareita, paikalle kokontuneet ihmiset uskoivat heitä, ja Susanna tuomittiin kuolemaan. Silloin Susanna huusi kovalla äänellä: ”Ikiaikojen Jumala, sinä joka tunnet salatutkin ja tiedät kaiken ennen kuin se tapahtuu! Sinä tiedät, että he todistivat valheellisesti minua vastaan. Minun täytyy nyt kuolla, vaikka en ole tehnyt mitään sellaista, mistä nämä miehet pahuudessaan minua syyttivät.”
Herra kuuli rukouksen. Kun Susannaa vietiin surmattavaksi, Jumala herätti Daniel-nimisessä nuoressa pojassa pyhän hengen, ja hän huusi kovalla äänellä: ”Minä olen syytön hänen vereensä!” Kaikki kääntyivät katsomaan ja kysyivät häneltä: ”Mitä sinä puhut?” Daniel astui heidän keskelleen ja sanoi: ”Näinkö tyhmiä te olette, israelilaiset? Tuomitsitte kansanne tyttären oikopäätä, asiaa tutkimatta ja totuutta selvittämättä. Palatkaa oikeuspaikalle! Nuo miehet todistivat valheellisesti häntä vastaan.” Kaikki lähtivät kiireesti takaisin, ja perille päästyä vanhimmat sanoivat Danielille: ”Tule tänne, istuudu meidän joukkoomme! Jumala on tehnyt sinusta vanhimpien vertaisen. Kerro nyt, mitä sinulla on mielessäsi.” Daniel sanoi heille: ”Erottakaa miehet kauas toisistaan. Minä kuulustelen heitä.”
Kun miehet oli viety erilleen, Daniel kutsui toisen luokseen ja sanoi: ”Sinä olet tehnyt pahaa vanhuuden päiviisi saakka, mutta nyt joudut kasvotusten myös ennen tekemiesi syntien kanssa. Sinä olet antanut vääriä tuomioita, tuominnut syyttömiä ja vapauttanut syyllisiä, vaikka Herra sanoo: ’Älä aiheuta syyttömän ja oikeamielisen kuolemaa.’ No niin, kun kerran näit tämän naisen, niin kerro, minkä puun alla näit heidät yhdessä makaamassa.” ”Pistaasin”, mies vastasi. Silloin Daniel sanoi hänelle: ”Hyvin valehdeltu, mutta oman pääsi menoksi. Jumala on jo käskenyt enkelinsä pistää sinuun ammottavan haavan.”
Daniel lähetti miehen pois ja käski tuoda toisen paikalle. Tälle hän sanoi: ”Kanaanin sukukuntaa, et Juudan! Kauneus petti sinut, himo johti sydämesi harhaan. Näin te olette tehneet Israelin tyttärille, ja he ovat pelänneet teitä niin, että ovat suostuneet makaamaan kanssanne. Tämä Juudan tytär ei kuitenkaan sietänyt teidän laittomuuttanne. Sanopa nyt, minkä puun alta yllätit heidät yhdessä makaamasta?” ”Rautatammen”, mies vastasi. Silloin Daniel sanoi hänelle: ”Kyllä kai! Tuo valhe tiesi sinullekin pään menoa. Jumalan enkeli odottaa rautainen miekka kädessään lyödäkseen sinut kahtia. Hän tekee lopun teistä molemmista.” Kaikki koolle tulleet alkoivat huutaa suureen ääneen ja ylistivät Jumalaa, joka pelastaa ne jotka panevat toivonsa häneen. He nousivat noita kahta vanhinta vastaan, sillä Daniel oli näiden omilla sanoilla osoittanut heidän todistaneen väärin. Miehet kokivat sen, mitä olivat itse aikoneet lähimmäiselleen. Väkijoukko tappoi heidät, niin kuin Mooseksen lain mukaan kuului tehdä, ja syytön ihminen pelastui sinä päivänä.
Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.
Tai lyhyempi muoto:
(Dan. A 13:41c-62)
Minun täytyy nyt kuolla, vaikka en ole tehnyt mitään sellaista.
Luemme profeetta Danielin kirjasta.
Niinä päivinä väkijoukko tuomitsi Susannan kuolemaan. Silloin Susanna huusi kovalla äänellä: ”Ikiaikojen Jumala, sinä joka tunnet salatutkin ja tiedät kaiken ennen kuin se tapahtuu! Sinä tiedät, että he todistivat valheellisesti minua vastaan. Minun täytyy nyt kuolla, vaikka en ole tehnyt mitään sellaista, mistä nämä miehet pahuudessaan minua syyttivät.”
Herra kuuli rukouksen. Kun Susannaa vietiin surmattavaksi, Jumala herätti Daniel-nimisessä nuoressa pojassa pyhän hengen, ja hän huusi kovalla äänellä: ”Minä olen syytön hänen vereensä!” Kaikki kääntyivät katsomaan ja kysyivät häneltä: ”Mitä sinä puhut?” Daniel astui heidän keskelleen ja sanoi: ”Näinkö tyhmiä te olette, israelilaiset? Tuomitsitte kansanne tyttären oikopäätä, asiaa tutkimatta ja totuutta selvittämättä. Palatkaa oikeuspaikalle! Nuo miehet todistivat valheellisesti häntä vastaan.” Kaikki lähtivät kiireesti takaisin, ja perille päästyä vanhimmat sanoivat Danielille: ”Tule tänne, istuudu meidän joukkoomme! Jumala on tehnyt sinusta vanhimpien vertaisen. Kerro nyt, mitä sinulla on mielessäsi.” Daniel sanoi heille: ”Erottakaa miehet kauas toisistaan. Minä kuulustelen heitä.”
Kun miehet oli viety erilleen, Daniel kutsui toisen luokseen ja sanoi: ”Sinä olet tehnyt pahaa vanhuuden päiviisi saakka, mutta nyt joudut kasvotusten myös ennen tekemiesi syntien kanssa. Sinä olet antanut vääriä tuomioita, tuominnut syyttömiä ja vapauttanut syyllisiä, vaikka Herra sanoo: ’Älä aiheuta syyttömän ja oikeamielisen kuolemaa.’ No niin, kun kerran näit tämän naisen, niin kerro, minkä puun alla näit heidät yhdessä makaamassa.” ”Pistaasin”, mies vastasi. Silloin Daniel sanoi hänelle: ”Hyvin valehdeltu, mutta oman pääsi menoksi. Jumala on jo käskenyt enkelinsä pistää sinuun ammottavan haavan.”
Daniel lähetti miehen pois ja käski tuoda toisen paikalle. Tälle hän sanoi: ”Kanaanin sukukuntaa, et Juudan! Kauneus petti sinut, himo johti sydämesi harhaan. Näin te olette tehneet Israelin tyttärille, ja he ovat pelänneet teitä niin, että ovat suostuneet makaamaan kanssanne. Tämä Juudan tytär ei kuitenkaan sietänyt teidän laittomuuttanne. Sanopa nyt, minkä puun alta yllätit heidät yhdessä makaamasta?” ”Rautatammen”, mies vastasi. Silloin Daniel sanoi hänelle: ”Kyllä kai! Tuo valhe tiesi sinullekin pään menoa. Jumalan enkeli odottaa rautainen miekka kädessään lyödäkseen sinut kahtia. Hän tekee lopun teistä molemmista.” Kaikki koolle tulleet alkoivat huutaa suureen ääneen ja ylistivät Jumalaa, joka pelastaa ne jotka panevat toivonsa häneen. He nousivat noita kahta vanhinta vastaan, sillä Daniel oli näiden omilla sanoilla osoittanut heidän todistaneen väärin. Miehet kokivat sen, mitä olivat itse aikoneet lähimmäiselleen. Väkijoukko tappoi heidät, niin kuin Mooseksen lain mukaan kuului tehdä, ja syytön ihminen pelastui sinä päivänä.
Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.
Vuoropsalmi
(Ps. 23:1-3a, 3b-4, 5, 6. – 4a)
Kertosäe:
Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa,
en pelkäisi mitään pahaa,
sillä sinä olet minun kanssani.
Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.
Hän vie minut vihreille niityille,
hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä.
Hän virvoittaa minun sieluni. Kertosäe
Hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden.
Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa,
en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.
Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi. Kertosäe
Sinä katat minulle pöydän
vihollisteni silmien eteen.
Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä,
ja minun maljani on ylitsevuotavainen. Kertosäe
Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut
kaikkina elämäni päivinä,
ja minä saan asua Herran huoneessa
päivieni loppuun asti. Kertosäe
Säe ennen evankeliumia
(Hes. 33:11)
Kunnia sinulle, Kristus, Jumalan Sana.
Kunnia sinulle, Kristus, Jumalan Sana.
En minä tahdo, että jumalaton kuolee, sanoo Herra,
vaan että hän kääntyy teiltään ja saa elää.
Kunnia sinulle, Kristus, Jumalan Sana.
EVANKELIUMI
(Joh. 8:1-11)
Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.
+ Luemme pyhästä evankeliumista Johanneksen mukaan.
Siihen aikaan Jeesus meni Öljymäelle. Varhain aamulla hän tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä.
Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: ”Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?” He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä.
Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä. Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: ”Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?” ”Ei, herra”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.”
Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.