Sakramentit

Yleistä sakramenteista

Katolisen kirkon elämä on sakramentaalista. Tämä tarkoittaa, että kirkko ja sen jäsenet kohtaavat Kristuksen sekä hänen sanassaan että erityisellä ja näkyvällä tavalla hänen asettamissaan sakramenteissa. Sakramentti merkitsee sananmukaisesti salaisuutta ja pyhää asiaa. Sakramentit ovat näkyviä merkkejä, jotka ilmoittavat ja jakavat Jumalan armoa. Kirkon sakramentit ovat:

1. kasteen sakramentti
2. vahvistuksen sakramentti
3. eukaristian sakramentti
4. parannuksen sakramentti (rippi)
5. sairaiden voitelun sakramentti
6. vihkimyksen sakramentti
7. avioliiton sakramentti

Sakramentaalit

Sakramentaaleilla tarkoitetaan sellaisia siunauksia, jotka eivät ole sakramentteja, mutta jotka ovat niiden tavoin merkkejä Jumalan armosta ja siunauksesta, joka ympäröi kristityn jokapäiväistä elämää. Kun katolilainen muuttaa uuteen asuntoon, on paikallaan, että hän pyytää pappia siunaamaan uuden kotinsa. Samoin on mahdollista siunata muita arkiseen elämään liittyviä tärkeitä asioita tai esineitä. Kristillinen hautaus on myös sakramentaali.

Kasteen sakramentti

“Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.” (Matt. 28:19-20)

Kasteessa ihminen syntyy uuteen elämään Jeesuksessa Kristuksessa, hänestä tulee Pyhän Hengen temppeli ja hänet liitetään Jumalan perheen, kirkon, jäseneksi. Herran tahdon mukaan kaste on tarpeen ihmisen pelastumiseksi, kuten on myös kasteen antava kirkko itse. Ihminen saa tässä sakramentissa anteeksi perisynnin ja kaikki henkilökohtaiset syntinsä. Kerran pätevästi saatua kastetta ei voida toistaa.

Katolisella vanhemmalla on vakava velvollisuus antaa lapselleen kaste katolisessa kirkossa sekä sen mukainen kasvatus katoliseen uskoon. Kastetta ei tule viivyttää tarpeettomasti, vaan lapsi kastetaan mahdollisimman pian syntymän jälkeen. Kaste toimitetaan pääsääntöisesti kirkossa. Se ei ole nimenantamisjuhla, vaan vanhemmat antavat jo aikaisemmin lapselleen nimen, jota kasteen toimittaja tilaisuuden alussa kysyy ja jolla hän puhuttelee kastettavaa lasta. Aikuiset kastetaan tavallisesti pääsiäisyönä noin vuoden kestävän opetuksen eli katekumenaatin jälkeen.

Kummeja tulee olla vähintään yksi, jonka on oltava 16 vuotta täyttänyt ja vahvistuksen saanut katolilainen. Hänen tai heidän lisäkseen kasteella voi olla ei-katolinen todistaja, jonka täytyy olla kristitty.

Mikäli kastamattoman lapsen henki on vaarassa, kaste on toimitettava välittömästi. Kuka tahansa ei-katolilainenkin voi tällöin kastaa, kunhan kaste toimitetaan puhtaalla vedellä noudattaen kirkon aikomusta. Kasteen toimittaja kaataa lapsen pään päälle hieman vettä sanoen: “Minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”. Näin toimitetusta kasteesta ilmoitetaan ensi tilassa omaan seurakuntaan.

Vahvistuksen sakramentti

“Kun Jerusalemissa olevat apostolit kuulivat samarialaisten ottaneen vastaan Jumalan sanan, he lähettivät Pietarin ja Johanneksen heidän luokseen. Perille tultuaan nämä rukoilivat Samarian uskovien puolesta, että he saisivat Pyhän Hengen. Henki näet ei ollut vielä laskeutunut yhteenkään heistä; heidät oli ainoastaan kastettu Herran Jeesuksen nimeen. Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen.” (Ap.t. 8:14-17)

Vahvistuksen sakramentti vie täyttymykseen kasteessa saadun armon ja Jumalan Hengen vaikutuksen. Se antaa Pyhän Hengen lahjat, joita kastettu tarvitsee voidakseen juurtua syvemmin Jumalan lapseuteen, liittyä läheisemmin Kristukseen sekä vahvistua yhteydessään kirkkoon, jonka lähetystehtävästä hän on osallinen. Samalla se auttaa häntä todistamaan kirkon uskosta sanoin ja teoin.

Kun on tullut aika, jolloin nuoren tulee kantaa vastuu omasta hengellisestä elämästään, hän saa vahvistuksen sakramentin. Sitä edeltää vanhempien ja seurakunnan antama opetus, joka johdattaa häntä kristilliseen elämään.

Vahvistuksen sakramentin jakaa tavallisesti piispa. Vahvistettavat tunnustavat seurakunnan edessä uskonsa ja uudistavat kastelupaukset, jotka vanhemmat ja kummit heidän puolestaan ovat kasteessa antaneet. Sitten piispa antaa vahvistuksen sakramentin vahvistettaville panemalla kätensä heidän päälleen ja voitelemalla ristinmerkin heidän otsaansa pyhällä krismalla, vihityllä öljyllä. Vahvistettavalla on kummi, jonka on oltava 16 vuotta täyttänyt ja vahvistuksen saanut katolilainen.

Kun muissa kirkkokunnissa kastettuja aikuisia otetaan kirkon täyteen yhteyteen, pääsääntöisesti samassa yhteydessä heille annetaan vahvistuksen sakramentti, elleivät he aikaisemmin ole sitä saaneet.

Eukaristian sakramentti

Jeesus sanoo: “Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti… Sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä… [hän] pysyy minussa, ja minä hänessä.” (Joh. 6:51,54,56)

Eukaristia on kirkon elämän lähde ja huippukohta, jossa kirkko kaikkine jäsenineen liittyy Kristuksen ristillä Isälle kantamaan ainutkertaiseen ylistys- ja kiitosuhriin. Eukaristian liturgiassa kirkko viettää tässä hetkessä Kristuksen pääsiäistä eli hänen elämänsä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa pelastustyötä. Kristus itse kantaa eukaristian uhrin pappien välityksellä ja tulee eukaristiassa todellisesti läsnäolevaksi leivän ja viinin muodoissa. Leivästä ja viinistä tulee todellisesti hänen ruumiinsa ja verensä. Siksi niitä kunnioitetaan ja palvotaan myös itse eukaristian ulkopuolella.

Katolilaisten tulee osallistua eukaristian viettoon eli pyhään messuun ainakin sunnuntaisin ja velvoittavina juhlapyhinä, kuten jouluna, loppiaisena ja Kristuksen taivaaseen astumisen juhlapyhänä. Vaikka olosuhteet eivät tätä aina sallisi, tilaisuutta pyhään messuun osallistumiseen ei tule toisarvoisista syistä jättää käyttämättä.

Pyhän kommuunion eli Kristuksen ruumiin ja veren voivat tiettyjä poikkeustapauksia lukuun ottamatta ottaa vastaan vain kirkon sakramenttiyhteydessä olevat katolilaiset. Muut voivat rukouksessa osallistua siihen hengellisellä tavalla. Pyhän kommuunion vastaanottamista varten uskovien tulee olla armon tilassa, minkä takia kaikista vakavammista synneistä on ripittäydyttävä sitä ennen. Lisäksi ruoasta ja muista juomista kuin vedestä on pidättäydyttävä vähintään tuntia ennen pyhää kommuuniota. Mikäli mahdollista, katolilaiset käyvät pyhällä kommuuniolla ainakin kerran vuodessa pääsiäisaikana.

Pyhä kommuunio voidaan erikoistapauksissa saada myös eukaristian vieton ulkopuolella. Tämä koskee erityisesti kotona tai sairaalassa sairastavia. Siitä on silloin sovittava papin kanssa.

> Luterilaiselle ehtoolliselle osallistumisesta.

Parannuksen sakramentti (rippi)

“Samana päivänä, viikon ensimmäisenä… Jeesus seisoi heidän (apostolien) keskellään ja sanoi: ‘Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.” (Joh. 20:19,22-23)

Parannuksen sakramentissa eli ripissä kirkko antaa Kristuksen valtuutuksesta anteeksi uskovien kasteen jälkeen tekemät synnit. Syyllistymällä vakavan syntiin menetämme yhteytemme Jumalaan eli armon tilan ja haavoitamme kirkkoa. Laupeudessaan Jumala on valmis antamaan meille syntimme anteeksi ja palauttamaan menetetyn yhteytemme.

Uskova valmistautuu parannuksen sakramenttiin tutkistelemalla omaatuntoaan. Parannuksen sakramentissa hän katuu syntejään, tunnustaa kaikki vähänkin vakavammat syntinsä papille ja päättää vakaasti olla tekemättä niitä enää jatkossa. Pappi antaa ripittäytyjälle synninpäästön ja määrää katumustyön, jonka ripittäytyjä suorittaa myöhemmin. Näin kristitty pääsee sovintoon Jumalan ja kirkon kanssa sekä saa anteeksi kuolemansynnistä aiheutuvan iankaikkisen rangaistuksen. Hänen omatuntonsa saa rauhan ja hänen voimansa kristillisen elämän taistelussa lisääntyvät.

Katumuksen henkeä voidaan ilmaista rukouksella, pidättymällä jostakin ruoasta tai nautinnoista ja käyttämällä näin säästyneet varat köyhien ja kärsivien auttamiseen sekä lähimmäisenrakkauden teoilla. Nämä eivät silti korvaa parannuksen sakramenttia. Uskovalla on velvollisuus tunnustaa syntinsä ja ottaa vastaan synninpäästö parannuksen sakramentissa eli ripissä vähintään kerran vuodessa paaston aikana sekä aina, kun hän tietää tehneensä vakavan synnin.

Vaikka tunnustettavana olisi vain lieviä syntejä, on hengelliselle elämälle hyödyllistä ottaa useamminkin säännöllisesti vastaan tämä sakramentti ja näin asettua Jumalan anteeksiantavan armon alaiseksi. Papeilla on ripissä kuullun suhteen ehdoton vaitiolovelvollisuus.

Rippi voi tapahtua kirkossa rippituolissa tai myös muualla sopivassa rauhallisessa paikassa.

Sairaiden voitelun sakramentti

“Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan, ja rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan. Herra nostaa hänet jalkeille, ja jos hän on tehnyt syntiä, hän saa sen anteeksi.” (Jaak. 5:14-15)

Sairaiden voitelussa kirkko uskoo kärsivän ja kirkastetun Kristuksen huomaan ne, jotka sairastavat. Tämä sakramentti antaa sairaalle uskovalle erityisen armon yhdistämällä hänet Kristuksen kärsimykseen, antamalla hänelle hänen syntinsä anteeksi ja tuottamalla ruumiillisen parantumisen tai valmistautumisen iankaikkiseen elämään. Papin rukouksen ja sairaiden öljyllä voitelun kautta kirkko jättää tässä sakramentissa sairaan jäsenensä Herran rakastavan armon varaan ja rukoilee, että sairas parantuisi myös ruumiillisesti, jos se on Jumalan tahto.

Sairaiden voitelun sakramentti on aika vastaanottaa silloin, kun uskova on joutumassa kuolemanvaaraan sairauden tai vanhuuden takia. Sakramentin vastaanottamista ei tule tarpeettomasti pitkittää ja jättää viime hetkeen, sillä se ei ole “viimeinen voitelu”, vaan katolilaisen omaisilla, ystävillä tai hoitajilla on velvollisuus ilmoittaa uskovan vakavasta sairaustapauksesta katoliselle papille ensi tilassa.

Sairaiden voitelun sakramentti voidaan vastaanottaa vakavassa sairaudessa tai esimerkiksi ennen vakavampaa leikkausta. Sairaiden voitelun sakramentin voi saada useammankin kerran, ei kuitenkaan yleensä samaan sairauteen, ellei siinä ole tapahtunut merkittävää muutosta tai käännettä pahempaan päin.

Vihkimyksen sakramentti

Pyhä Paavali kirjoittaa oppilaalleen Timoteukselle: “Muistutan sinua, että puhaltaisit täyteen liekkiin Jumalan armolahjan, jonka sait silloin kun minä panin käteni sinun päällesi.” (2.Tim. 1:6)

“Joka pyrkii seurakunnan kaitsijan (piispan) virkaan, tahtoo jaloon työhön.” (1.Tim. 3:1)

Titukselle hän sanoo: “Jätin sinut Kreetaan sitä varten, että järjestäisit siellä kaiken, mikä vielä oli järjestämättä, ja asettaisit jokaiseen kaupunkiin vanhimmat niiden ohjeiden mukaan, jotka sinulle annoin.” (Tit. 1:5)

Koko kirkko on papillinen kansa, koska kaikki kristityt ovat kasteen kautta osallisia Kristuksen pappeudesta. Pappisvihkimyksessä saatu pappeus poikkeaa kuitenkin ratkaisevalla tavalla uskovien yleisestä pappeudesta, koska se antaa pyhän voiman palvella kirkkoa eli Jumalan kansaa opettamalla, pyhittämällä ja paimentamalla Kristuksen nimessä ja persoonassa.

Piispa jakaa pappisvihkimyksen sakramentin niille miehille, jotka ovat saaneet Jumalalta kirkon kautta kutsun tähän palvelutehtävään, ovat valmistautuneet siihen useita vuosia kestänein opinnoin ja joiden sopivuus siihen on huolellisesti tutkittu. Tällaisen kutsumuksen saaneen on hyvä keskustella asiasta ensiksi jonkun papin kanssa, joka voi auttaa häntä neuvoin sekä tarvittavin tiedoin.

Vihkimyksen sakramentilla on alusta alkaen ollut kolme astetta: piispuus, pappeus ja diakonaatti. Sen korkein aste on piispaksi vihkiminen. Siinä piispa saa toisten piispojen vihkimänä Kristuksen pappeuden täyteyden sekä sakramentaalisen paimentehtävän rakentaa ja johtaa kirkkoa. Piispa on oman paikalliskirkkonsa eli hiippakunnan esipaimen. Yhdessä paavin kanssa ja hänen alaisuudessaan piispat muodostavat apostolien seuraajina piispojen kollegion, joka kantaa vastuuta koko kirkosta ja sen lähetystehtävästä.

Papeiksi piispa voi latinalaisen riituksen piirissä vihkiä vain naimattomuuslupauksen tehneitä diakoneja. Yhdessä hiippakunnan piispan kanssa ja hänen alaisuudessaan heillä on omassa sakramentaalisessa paimentehtävässään valtuus ja vastuu ennen muuta Jumalan sanan julistuksesta sekä sakramenttien jakamisesta.

Diakoniksi piispa voi vihkiä 25 vuotta täyttäneitä, naimattomuuslupauksen tehneitä miehiä tai 35 vuotta täyttäneitä, jo avioliiton solmineita miehiä. He palvelevat piispan alaisuudessa liturgian, sananjulistuksen ja lähimmäisenrakkauden tehtävissä.

Avioliiton sakramentti

Pyhä Paavali sanoo: “Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti kirkkoa… Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja kirkkoa.” (Ef. 5:25,32)

Jumala on tahtonut perustaa avioliiton, jossa mies ja nainen solmivat keskenään läheisen elämän ja rakkauden liiton, sekä antaa sille omat sääntönsä jo maailman luomisessa. Siksi sen tarkoituksena on luonnostaan aviopuolisoiden hyvä sekä lasten saaminen ja kasvattaminen. Kristus on korottanut kastettujen välisen avioliiton sakramentin arvoon.

Avioliiton sakramentti antaa puolisoille armon rakastaa toisiaan samalla rakkaudella, jolla Kristus rakastaa kirkkoa, jolloin sakramentin välittämä armo täydentää puolisoiden välisen rakkauden, vahvistaa heidän purkamattoman liittonsa ja pyhittää heitä matkalla kohti iankaikkista elämää. Avioliiton sakramentti yhdistää näin kristityt aviopuolisot koko elämän ajaksi ja välittää heille Jumalan armoa ja voimaa täyttää kutsumuksensa keskinäisessä rakkaudessa, toistensa tukemisessa ja lastensa kasvattamisessa.

Koko avioliitto on sakramentti, ei vain avioliittoon vihkiminen. Avioliiton perustana on sulhasen ja morsiamen ilmaisema tahto antaa itsensä toisilleen keskinäisesti ja lopullisesti voidakseen elää uskollisen ja hedelmällisen rakkauden liitossa. Avioliiton sakramenttia ei siksi jaa pappi tai diakoni, vaan morsian ja sulhanen jakavat sen toisilleen. Kirkko todistaa ja vahvistaa tällaisen liiton sekä lujittaa sitä rukouksellaan ja siunauksellaan.

Katolilainen voi solmia pätevän avioliiton vain ja ainoastaan katolisessa kirkossa. Tämä tulee ottaa huomioon myös niissä tapauksissa, joissa tuleva aviopuoliso on ei-katolilainen tai itse avioliitto halutaan solmia jossakin muualla. Avioliiton solmimista edeltää asianomainen valmistautuminen sekä muun muassa avioesteiden tutkinta. Sen vuoksi avioliiton solmivan katolilaisen tulee ottaa yhteyttä omaan seurakuntaansa hyvissä ajoin ennen suunniteltua avioliiton solmimista.

Painavista syistä vihkiminen voidaan piispan antamalla luvalla suorittaa myös muualla tai muun kirkkokunnan toimesta. Silloinkin katolinen pappi voi osallistua vihkimiseen siunaamalla sormukset, antamalla vihkiparille siunauksen tai muulla tavalla.

Koska pätevästi solmittu kristillinen avioliitto kestää kuolemaan asti, kirkko ei voi vihkiä avioliiton solminutta uuteen avioliittoon, vaikka hän olisi saanut siviiliavioeron. Joissakin tapauksissa on mahdollista pyytää hiippakunnan oikeusistuinta tutkimaan, onko edellinen avioliitto ollut pätevästi solmittu.

Avioliiton solmiminen ilman messua >

[Sakramentteja esittelevät videot on tehnyt käsikirjoittaja-ohjaaja Mikael Taawetti Myrskyvalkea.]