Hyppää sisältöön

27. VIIKON TIISTAI VUOSI II

27. VIIKON TIISTAI VUOSI II

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE

(Gal. 1:13-24)

Jumala näki hyväksi antaa Poikansa ilmestyä minulle, jotta julistaisin kansoille sanomaa hänestä.

Luemme apostoli Paavalin kirjeestä galatalaisille.

Veljet, olettehan kuulleet, kuinka minä aikoinani, kun elin juutalaisena, vainosin kiihkeästi Jumalan kirkkoa ja yritin tuhota sen. Menin juutalaisuudessa pitemmälle kuin useimmat ikätoverini ja kiivailin isiltä perittyjen opetusten puolesta. Mutta Jumala, joka jo äitini kohdusta oli valinnut minut ja armossaan kutsui minut työhönsä, näki hyväksi antaa Poikansa ilmestyä minulle, jotta lähtisin julistamaan vieraille kansoille sanomaa hänestä. Silloin en kysynyt neuvoa yhdeltäkään ihmiseltä enkä heti lähtenyt Jerusalemiin tapaamaan niitä, joista oli tullut apostoleja jo ennen minua. Sen sijaan menin Arabiaan ja palasin sieltä takaisin Damaskokseen.

Kolmen vuoden kuluttua menin sitten Jerusalemiin tutustuakseni Keefakseen ja viivyin hänen luonaan kaksi viikkoa. Ketään muuta apostolia en tavannut, ainoastaan Herran veljen Jaakobin. Jumalan edessä vakuutan, että tämä, mitä teille kirjoitan, on totta. Sitten lähdin Syyriaan ja Kilikiaan. Juudean kristillisissä seurakunnissa minua ei vielä tunnettu. Niissä vain kerrottiin kuulopuheena: ”Se mies, joka ennen vainosi meitä, julistaa nyt samaa uskoa, jota hän ennen yritti hävittää.” Ja Jumalaa ylistettiin siitä, mitä minulle oli tapahtunut.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi

(Ps. 139:1-3, 13-14ab, 14c-15. – 24b)

Kertosäe:

Herra, ohjaa minut ikiaikojen tielle.

Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut. 
Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät,
jo kaukaa sinä näet aikeeni. 
Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut,
perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni. Kertosäe

Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, 
äitini kohdussa olet minut punonut.
Minä olen ihme, suuri ihme,
ja kiitän sinua siitä. Kertosäe

Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. 
Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, 
muotoni kuin syvällä maan alla, 
mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Kertosäe

Halleluja

(Luuk. 11:28)

Halleluja. Halleluja. 

Autuaita ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan 

ja noudattavat sitä. 

Halleluja.

EVANKELIUMI

(Luuk. 10:38-42)

Martta otti hänet vieraakseen. Maria on valinnut hyvän osan.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Luukkaan mukaan.

Siihen aikaan Jeesus tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.” Mutta Herra vastasi: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.