Hyppää sisältöön

28. VIIKON LAUANTAI VUOSI II

28. VIIKON LAUANTAI VUOSI II

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE

(Ef. 1:15-23)

Jumala on asettanut Kristuksen kirkkonsa pääksi. Kirkko on Kristuksen ruumis. 

Luemme apostoli Paavalin kirjeestä efesolaisille.

Veljet, saatuani kuulla teidän uskostanne Herraan Jeesukseen ja rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan olen lakkaamatta kiittänyt Jumalaa teistä muistaessani teitä rukouksissani. Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet, ja että hän valaisisi teidän sydämenne silmät näkemään, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut, miten äärettömän rikkaan perintöosan hän antaa meille pyhien joukossa ja miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Se on sama väkevä voima, jota hän osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista ja asettaessaan hänet istumaan oikealle puolelleen taivaassa, ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia ja mahteja, ylemmäksi kaikkia herruuksia, jotka mainitaan tässä ja tulevassakin maailmassa. Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle kirkkonsa pääksi. Kirkko on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi

(Ps. 8:2-3a, 4-5, 6-7. – vrt. 7)

Kertosäe:

Sinä panit Poikasi hallitsemaan luotujasi.

Herra, meidän Jumalamme, 
kuinka suuri onkaan sinun nimesi maan päällä!
Se julistaa sinun taivaallista kirkkauttasi. 
Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi. Kertosäe

Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä,
kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen –
mikä on ihminen!
Kuitenkin sinä häntä muistat.
Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Kertosäe

Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon,
seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella. 
Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi,
asetit kaiken hänen valtaansa. Kertosäe

Halleluja

(Joh. 15:26b, 27a)

Halleluja. Halleluja. 

Totuuden Henki todistaa minusta, sanoo Herra.

Myös te olette minun todistajiani. 

Halleluja.

EVANKELIUMI

(Luuk. 12:8-12)

Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Luukkaan mukaan.

Siihen aikaan Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Minä sanon teille: Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen on Ihmisen Poika tunnustava omakseen Jumalan enkelien edessä. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, se tullaan kieltämään Jumalan enkelien edessä. Ja jokaiselle, joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi, mutta sille, joka herjaa Pyhää Henkeä, ei anteeksi anneta.

Kun teitä kuljetetaan synagogiin ja viranomaisten ja esivallan eteen, älkää olko huolissanne siitä, mitä puhutte ja miten puolustatte itseänne. Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.