Hyppää sisältöön

28. VIIKON TORSTAI VUOSI II

28. VIIKON TORSTAI VUOSI II

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE

(Ef. 1:1-10)

Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa.

Luemme apostoli Paavalin kirjeestä efesolaisille.

Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, tervehtii Efesoksessa asuvia, Kristukseen Jeesukseen uskovia pyhiä. Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille. 

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa. Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia rakkaudessa. Hän näki hyväksi jo edeltä määrätä meidät yhteyteensä, omiksi lapsikseen, Jeesuksen Kristuksen kautta. Ylistetty olkoon hänen armonsa kirkkaus, jonka hän antoi meille rakkaassa Pojassaan!

Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. Näin Jumala on antanut armonsa rikkauden tulla runsaana osaksemme ja suonut meille kaikkea viisautta ja ymmärrystä. Hän on ilmaissut meille tahtonsa salaisuuden, sen Kristusta koskevan suunnitelman, jonka hän oli nähnyt hyväksi tehdä ja joka oli määräajan tullessa toteutuva: hän oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaiken, mitä on taivaassa ja maan päällä.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi

(Ps. 98:1, 2-3ab, 3cd-4, 5-6. – 2a)

Kertosäe:

Herra on tehnyt tunnetuksi pelastuksensa.

Laulakaa Herralle uusi laulu!
Hän on tehnyt ihmeellisiä tekoja.
Hänen oikea kätensä, hänen pyhä käsivartensa
on tuonut voiton. Kertosäe

Herra on tehnyt tunnetuksi pelastuksensa,
hän ilmoitti vanhurskautensa kansojen nähden.
Hän muisti laupeutensa ja uskollisuutensa
Israelin kansaa kohtaan. Kertosäe

Kaikki maan ääret ovat nähneet
meidän Jumalamme pelastuksen.
Maa, kohota Herralle riemuhuuto!
Iloitkaa ja riemuitkaa, laulakaa ja soittakaa! Kertosäe

Ylistäkää Herraa harpun sävelin,
soittakaa ja laulakaa!
Vaskitorvin ja oinaansarvin
kohottakaa ylistyksenne Herralle, kuninkaalle! Kertosäe

Halleluja

(Joh. 14:6)

Halleluja. Halleluja. 

Minä olen tie, totuus ja elämä, sanoo Herra. 

Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.

Halleluja.

EVANKELIUMI

(Luuk. 11:47-54)

Tämä sukupolvi saa maksaa kaikesta profeettojen verestä, Abelin verestä aina Sakarjan vereen asti.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Luukkaan mukaan.

Siihen aikaan Herra sanoi: ”Voi teitä! Te rakennatte muistomerkkejä profeettojen haudoille, mutta ketkä heidät tappoivat? Teidän isänne. Näin te tunnustatte ja hyväksytte isienne teot: he tappoivat profeetat, ja te rakennatte profeetoille muistomerkit. Tämän vuoksi onkin Jumalan Viisaus sanonut: ’Minä lähetän heidän luokseen profeettoja ja apostoleja, ja he tappavat ja vainoavat näitä.’ Niinpä tämä sukupolvi saa maksaa kaikesta profeettojen verestä, joka maailman luomisesta lähtien on vuodatettu, Abelin verestä aina Sakarjan vereen asti, hänen, joka surmattiin alttarin ja pyhäkön välille. Niin, minä sanon teille: tämä sukupolvi vaaditaan vielä tilille.

Voi teitä, lainopettajat! Te olette vieneet tiedon avaimen. Itse te ette ole menneet sisälle, ja niitäkin, jotka ovat halunneet mennä, te olette estäneet.”

Kun Jeesus lähti sieltä, lainopettajat ja fariseukset ahdistivat hellittämättä häntä kysymyksillään ja ottivat puheeksi kaikenlaisia asioita yrittäen houkutella hänet ansaan. He kuuntelivat valppaasti saadakseen hänet kiinni hänen omista sanoistaan.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.