Dei Filius

VATIKAANIN I
KIRKOLLISKOKOUKSEN
DOGMAATTINEN KONSTITUUTIO
DEI FILIUS 
(Jumalan Poika)

Tämä teksti on julkaistu alunperin Katolinen näkökulma -sarjassa osana teosta ”Dei Filius. Katolisen kirkon opetus uskosta, paavista ja Neitsyt Mariasta vuosina 1854-1950”, Katolinen kirkko Suomessa 1996. Sähköiseen muotoon toimittanut: Viestintäosasto / Katolinen kirkko Suomessa.

Annettu kirkolliskokouksen kolmannessa istunnossa 24. päivänä huhtikuuta 1870.

Johdanto

Piispa Pius [IX], Jumalan palvelijoiden palvelija,
pyhän kirkolliskokouksen hyväksymisellä,
asian ainaiseksi muistamiseksi.

JUMALAN POIKA ja ihmiskunnan lunastaja, taivaallisen Isän luo palaava Herramme Jeesus Kristus lupasi olla maan päällä taistelevan kirkkonsa kanssa kaikkina päivinä aikojen loppuun asti.[1] Siksi hän ei ole hetkeksikään lakannut olemasta läsnä rakkaalle morsiamelleen, autta en sitä sen opettaessa, siunaten sitä sen toimiessa ja tukien sitä sen horjuessa.

Tämä Jumalan pelastava kaitselmus, joka on ilmennyt hänen lukemattomissa hyvissä teoissaan, on aivan erityisen ilmeisellä tavalla tullut näkyväksi niissä hedelmissä, jotka runsaina ovat tulleet kristillisen maailman osaksi ekumeenisista kirkolliskokouksista ja nimenomaan Trenton konsiilista, siitäkin huolimatta että se jouduttiin pitämään pahoina aikoina. Trenton konsiilin ansiosta pyhät dogmit on nyt tarkemmin määritelty ja laajemmin selitetty, erehdykset tuomittu ja niiden leviäminen pysäytetty. Konsiilin ansiosta kirkollinen järjestys on jälleen pystytetty ja rangaistusmääräyksillä lujitettu, tietoon ja hurskauteen pyrkiminen on papistossa lisääntynyt, nuorukaisia varten on perustettu pappisseminaareja ja kristikansan elämäntavat ovat pätevämmän uskonnonopetuksen ja lisääntyneen sakramenttien käytön kautta parantuneet. Konsiilin seurauksena kirkon jäsenten yhteys sen näkyvään päähän on vahvistunut ja sääntökunnat sekä muut kristilliset liikkeet ja järjestöt ovat lisääntyneet. Trenton kirkolliskokouksesta on lähtöisin myös kestävä ja marttyyriuttakaan pelkäämätön into levittää Kristuksen valtakuntaa koko maailmaan.

Kuitenkin samalla kun me aiheellisesti ja kiitollisin mielin muistelemme edellä mainittuja ja muitakin erittäin merkittäviä lahjoja, jotka Jumalan laupeus on erityisesti juuri Trenton ekumeenisen synodin kautta kirkolle lahjoittanut, me voimme tuskin hillitä katkeraa suruamme ajatellessamme kaikkea sitä moninaista ja vakavalaatuista pahaa, joka on lähtöisin ennen muuta siitä, että hyvin monilla tahoilla on mainitun pyhän kirkolliskokouksen auktoriteettia alettu halveksia ja sen viisaita dekreettejä laiminlyödä.

Kaikkien tiedossahan on, että Trenton Isien tuomitsemat harhaoppiset ryhmittymät ovat asteettain jakaantuneet lukuisiksi keskenään erimielisiksi ja toisiaan vastaan taisteleviksi lahkoiksi. Tämä on ollut seurausta siitä, että kirkon jumalallinen opetusvirka on hylätty ja uskonnon asiat on jätetty jokaisen yksilön oman harkintavallan ratkaistavaksi. Tässä tilanteessa on monien ihmisten usko Kristukseen kokonaan luhistunut. Ei edes itse pyhää Raamattua, joka aikaisemmin oli julistettu kristinopin ainoaksi lähteeksi ja tuomariksi, enää ole pidetty jumalallisena, vaan sitä on alettu samaistaa mielikuvituksellisiin myytteihin.

Näin on syntynyt ja laajalti koko maailmaan levinnyt se rationalismin tai naturalismin oppi, joka kaikin keinoin vastustaa Jumalan yliluonnolliseen säätämykseen perustuvaa kristinuskoa. Tämä oppi pyrkii kaikin voimin karkottamaan ihmisten mielistä ja kansojen elämästä ja tavoista Kristuksen, joka yksin on meidän Herramme ja Vapahtajamme, ja vakiinnuttamaan pelkkään luontoon ja niin kutsuttuun järkeen perustuvan valtakunnan. Kristinuskon tultua torjutuksi ja hylätyksi, Jumala ja hänen Kristuksensa kielletyksi, monien mielet ovat langenneet panteismin, materialismin ja ateismin syövereihin niin syvälle, että he ovat kieltäneet jopa ihmisen järjellisen luonnon ja kaikki oikeutta ja oikeudenmukaisuutta ilmaisevat normit ja näin pyrkineet tuhoamaan inhimillisen yhteiskunnan syvimmät perusteet.

Tällaisen jumalattomuuden kaikkialla riehuessa käy välistä niin onnettomasti, että myös monet katolisen kirkon jäsenet ovat eksyneet oikean hurskauden tieltä. Totuuksien asteittain heikentyessä itse katolinen uskontaju on heissä himmennyt. Monenlaisten vieraiden oppien vietteleminä[2] he pahoin sekoittavat keskenään luonnon ja armon ja toisaalta inhimillisen tieteen ja jumalallisen uskon, niin että heidän kohdallaan se dogmien merkitys, jota pyhä äiti kirkko opettaa ja josta se pitää kiinni, vääristyy, samalla kun uskon kokonaisuus ja vilpittömyys joutuvat vaaraan.

Kaikkea tätä kirkko ei voi katsoa tuntematta mitä syvintä liikutusta ja huolta. Niin kuin Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden,[3] ja niin kuin Kristus on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on,[4] ja kootakseen yhdeksi hajallaan olevat Jumalan lapset,[5] samoin kirkkokin, jonka Jumala on asettanut kansojen äidiksi ja opettajaksi, tietää olevansa kaikille velassa ja siksi se on valmis ja pyrkii nostamaan pystyyn langenneita, tukemaan horjuvia, avaamaan sylinsä takaisin palaaville, vahvistamaan hyviä kestävyyteen ja kannustamaan heitä edistymään hyvyydessä. Siksi kirkko ei myöskään voi hetkeksikään lakata todistamasta ja saarnaamasta Jumalan totuudesta, joka parantaa jokaisen,[6] tietäen, että sille on sanottu: Minun Henkeni, joka on sinun päälläsi, ja minun sanani, jonka minä suuhusi panen, eivät väisty suustasi nyt ja iankaikkisesti.[7]

Niinpä me edeltäjiemme jälkiä seuraten ja korkeinta apostolista virkaamme hoitaen olemme aina herkeämättä opettaneet ja suojelleet katolista totuutta sekä tuominneet väärät opit. Mutta kun kaikkialta maailmasta tulleet piispat, jotka auktoriteettimme nojalla ja Pyhässä Hengessä ovat kokoontuneet tähän ekumeeniseen kirkolliskokoukseen, istuvat täällä ja yhdessä kanssamme päättävät ratkaisuista, me tältä Pietarin Istuimelta, kirjoitettuun ja tradition välittämään sekä kirkon pyhästi säilyttämään ja aidosti selittämään Jumalan sanaan nojautuen, olemme kaikkien edessä päättäneet tunnustaa ja julistaa Kristuksen pelastavaa oppia sekä samalla Jumalan meille antamalla vallalla tehdä tiettäväksi ja tuomita tämän opin vastaiset erehdykset.

Luku I. Jumalasta, kaiken Luojasta

Pyhä, katolinen ja apostolinen Rooman kirkko uskoo ja tunnustaa, että on olemassa yksi tosi ja elävä Jumala, taivaan ja maan Luoja ja Herra, kaikkivaltias, ikuinen, mittaamaton, käsittämätön, älyltään ja tahdoltaan sekä kaikilta muilta täydellisyyksiltään ääretön. Koska Jumala on yksi ainoa, täydellisen yksinkertainen ja muuttumaton henkinen substanssi, hänestä on julistettava, että hän on sekä tosiasiallisesti että olemukseltaan erillään maailmasta, itsessään ja itsestään lähtien täydellisen autuas sekä sanomattoman paljon korkeampi kaikkea, mitä hänen lisäkseen on olemassa tai mitä voidaan ajatella.

Tämä ainoa tosi Jumala hyvyydessään ja kaikkivaltiaalla voimallaan – ei enentääkseen autuuttaan tai lisätäkseen täydellisyyttään vaan tuodakseen ilmi luontokappaleille jakamiensa hyvyyksien kautta omaa täydellisyyttään – on mitä vapaimman aivoituksensa mukaisesti aikojen alussa tyhjästä luonut samalla kertaa henkiset luontokappaleet eli enkelit ja ruumiilliset luontokappaleet eli aineellisen maailman sekä sitten ihmisen, jonka rakenteessa yhdistyvät sekä henki että ruumis.[8]

Kaitselmuksellaan Jumala suojelee ja hallitsee kaikkia luotujaan, sillä se ulottuu voimallisesti maailman äärestä toiseen, ja kaiken se ohjaa hyvin,[9] sillä kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä,[10] vieläpä kaikki sekin, mikä tulee olemaan seurauksena luontokappaleiden vapaasta toiminnasta.

Luku 2. Jumalallisesta ilmoituksesta

Tämä sama pyhä äiti kirkko pitää totena ja opettaa, että ihmisjärjen on luonnollisen valon avulla mahdollista luontokappaleista lähtien varmuudella oppia tietämään Jumala, kaiken luodun alkulähde ja lopputavoite; sillä hänen näkymättömät ominaisuutensa ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä.[11] Hyvyydessään ja viisaudessaan Jumala on kuitenkin nähnyt hyväksi ilmoittaa ihmissuvulle toisella, yliluonnollisella tavalla itsensä sekä myös iankaikkiset tahtonsa säädökset, niin kuin Apostoli sanoo: Sitten kun Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta.[12]

Tämän jumalallisen ilmoituksen ansioksi on luettava se, että myös ihmissuvun nykytilassa kaikkien ihmisten on mahdollista tietää viipymättä, varmasti ja ilman erehdyksiä nekin jumalalliset asiat, jotka kyllä itsessään olisivat järjelläkin saavutettavissa. Kuitenkaan ei vielä tästä syystä voida sanoa, että ilmoitus on absoluuttisen välttämätön, vaan siksi, että Jumala äärettömässä hyvyydessään on säätänyt ihmiselle yliluonnollisen päämäärän, joka on osallistuminen jumalallisiin hyvyyksiin, jotka puolestaan ylittävät kokonaan ihmisen käsityskyvyn; koskapa silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, eikä ole ihmisen sydämeen noussut se, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.[13]

Tämä yliluonnollinen ilmoitus sisältyy pyhässä Trenton kirkolliskokouksessa julistetun koko kirkon uskon mukaisesti sekä Raamatun kirjoihin että kirjoittamattomiin traditioihin, jotka apostolit vastaanottivat itsensä Kristuksen suusta tai jotka samat apostolit Pyhän Hengen sanelemina ovat antaneet eteenpäin kuin kädestä käteen ja jotka ovat saapuneet meille asti.[14] Nämä Vanhan ja Uuden testamentin kirjat tulee kaikkien omaksua pyhinä ja kanonisina kokonaisuudessaan ja kaikkine osineen, niin kuin ne ovat vanhassa latinalaisessa Vulgata-laitoksessa.

Kirkko pitää näitä kirjoja pyhinä ja kanonisina, ei siksi, että ne pelkän inhimillisen taitavuuden varassa sommiteltuina olisivat sitten tulleeet kirkon auktoriteetillaan vahvistamiksi; eikä myöskään siksi, että ne sisältävät ilmoituksen ilman erehdyksiä; vaan siksi, että Pyhän Hengen inspiraation kautta kirjallisen muodon saaneina Jumala on niiden kirjoittaja, ja sellaisina ne myös on kirkolle annettu.

Koska kuitenkin muutamat ihmiset väärällä tavalla selittävät sitä mitä pyhä Trenton konsiili röyhkeiden luonteiden kurissa pitämiseksi on terveellisellä tavalla Raamatun tulkinnasta säätänyt, me uudistaen mainitun dekreetin julistamme sen tarkoittavan, että niissä uskoon ja moraaliin liittyvissä asioissa, jotka sisältyvät kristilliseen oppirakennelmaan, pyhän Raamatun merkityksenä on pidettävä sitä, mistä pyhä äiti kirkko on pitänyt ja pitää kiinni, sillä sen kuuluu antaa ratkaisu Pyhien Kirjoitusten oikeasta merkityksestä ja tulkinnasta. Siksi ei kenenkään ole lupa tulkita Raamattua vastoin Isien yksimielistä konsensusta.

Luku 3. Uskosta

Koska ihminen on kokonaan riippuvainen Jumalasta, Luojastaan ja Herrastaan, ja koska luotu järki on täydellisesti alistettu luomattomalle totuudelle niin meidän tulee uskon kautta osoittaa täyttä järjen ja tahdon kuuliaisuutta Jumalaa kohtaan, joka on antanut ilmoituksen. Katolinen kirkko julistaa, että tämä usko, joka on ihmisen pelastuksen alkukohta, on yliluonnollinen hyve, jolla me Jumalan innoittamina ja armon auttamina uskomme sen olevan totta, mitä Jumala on ilmoittanut. Näin me emme tee siksi, että olisimme luonnollisen järkemme avulla tavoittaneet asioiden oman totuuden, vaan sen auktoriteetin tähden, joka kuuluu itse ilmoituksen antavalle Jumalalle, joka ei voi itse erehtyä eikä johtaa muitakaan erehdykseen. Sillä usko on, Apostolin todistuksen mukaan, luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.[15]

Kuitenkin jotta meidän uskonkuuliaisuutemme olisi sopusoinnussa järjen kanssa, Jumala halusi liittää Pyhän Hengen sisäiseen apuun ulkoisia todisteita ilmoituksestaan, kuten Jumalan tekoja, erityisesti ihmeitä ja profetioita, jotka Jumalan kaikkivaltiutta ja ääretöntä viisautta selvästi osoittavina ovat mitä varmimpia ja kaikkien käsityskyvyn ulottuvilla olevia merkkejä jumalallisesta ilmoituksesta. Siksi sekä Mooses ja profeetat että ennen kaikkea Herramme Kristus itse tekivät ja julistivat monia ja mitä ilmeisimpiä ihmeitä ja profetioita. Myös apostoleista luemme: He lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.[16] Ja edelleen on kirjoitettu: Sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja teette hyvin kun otatte siitä vaarin niin kui n pimeässä paikassa loistavasta lampusta.[17]

Vaikka uskon myöntymys ei siis koskaan olekaan sielun sokeaa liikettä, kukaan ei kuitenkaan voi myöntyä evankeliumin saarnaan pelastusta tuovalla tavalla ilman Pyhän Hengen valaisua ja innoitusta, joka Pyhä Henki tekee totuuteen myöntymisen ja siihen uskomisen kaikkien kohdalla suloiseksi asiaksi.[18] Tästä syystä usko, myös silloin kun se ei vaikuta rakkauden kautta, on olemuksensa mukaisesti Jumalan lahja ja sen toteutuminen on pelastukseen kuuluva teko, jossa ihminen on vapaasti kuuliainen Jumalalle myöntyessään hänen armoonsa ja asettuessaan yhteistyöhön armon kanssa, vaikka hän olisi voinut sen torjua. Siksi on uskottava jumalallisella ja katolisella uskolla kaikki se, mikä sisältyy kirjoitettuun tai traditioon sisältyvään Jumalan sanaan ja minkä kirkko juhlallisen oppiratkaisun tai normaalin ja universaalisen opetusvirkansa kautta Jumalan ilmoituksena uskottavaksi esittää.

Koska ilman uskoa on mahdoton olla otollinen Jumalalle[19] ja päästä jäseneksi Jumalan lasten joukkoon, niin ei myöskään ilman uskoa voi milloinkaan tapahtua vanhurskauttamista kenenkään kohdalla eikä kukaan, joka ei pysy uskossa loppuun asti, voi saavuttaa iankaikkista elämää. Jotta me ihmiset velvollisuutemme mukaisesti voisimme omaksua oikean uskon ja pysyä siinä kestävinä loppuun asti, Jumala perusti ainosyntyisen Poikansa kautta kirkon ja pani siihen tätä perustamista selvästi ilmaisevia merkkejä, niin että kaikkien on mahdollista oppia tuntemaan kirkko ilmoitetun sanan vartijana ja opettajana. Sillä yksin katolisessa kirkossa ovat kaikki ne monet ja ihmeelliset merkit, jotka Jumala on asettanut osoittamaan kristinuskon uskottavuutta. Myös kirkko itse muodostaa ihmeellisen leviämisensä, ainutlaatuisen pyhyytensä ja kaikissa hyvissä töissä osoittamansa jatkuvan hedelmällisyytensä, katolisen ykseytensä ja voittamattoman lujuutensa kautta pysyvän ja voimakkaan perusteen ilmoituksen uskottavuudelle ja samalla vastaansanomattoman todistuksen kirkon jumalallisesta lähetystehtävästä. Tällaisena kirkko kansoille kohotetun viirin[20] tavoin kutsuu luokseen niitä, jotka eivät vielä usko, ja antaa lapsilleen suuremman varmuuden siitä, että se usko, jota he tunnustavat, lepää mitä lujimmalla perustalla. Tätä todistusta vahvistaa tehokkaasti ylhäältä tuleva voima. Laupias Herra näet armollaan sekä herättää ja auttaa harhailevia, jotta he voisivat tulla tuntemaan totuuden,[21] että armollaan vahvistaa niitä, jotka hän on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valkeuteensa,[22] jotta he kestävinä pysyisivät tässä valkeudessa, sillä Herra ei hylkää ketään, joka itse ei ensin hylkää häntä. Niinpä niiden ihmisten tila, jotka uskon taivaallisen lahjan kautta pitäytyvät katoliseen totuuteen, on aivan toinen kuin niiden, jotka inhimillisten mielipiteiden johtamina seuraavat väärää uskontoa. Niillä taas, jotka ovat omaksuneet uskon kirkon opetusviran alaisuudessa, ei voi koskaan olla pätevää syytä muuttaa tai epäillä tätä uskoa. Kun näin on, meidän tulee kiittäen Isää, joka on tehnyt meidät arvollisiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa,[23] huolehtia siitä, ettemme laiminlyö tuota niin suurta pelastusta,[24] vaan silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen,[25] pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa.[26]

Luku 4. Uskosta ja järjestä

Katolinen kirkko on yksimielisesti aina pitänyt ja edelleen pitää kiinni siitä, että on olemassa kaksi tietämisen muotoa, jotka eroavat toisistaan ei ainoastaan tietämisen lähtökohdan vaan myös tietämisen kohteen kannalta: lähtökohdan kannalta sikäli, että asioiden tunteminen toisessa tietämisen muodossa perustuu luonnolliseen järkeen ja toisessa taas jumalalliseen uskoon; kohteen kannalta sikäli, että luonnollisen järjen saavutettavissa olevien asioiden lisäksi meille esitetään uskottaviksi Jumalan kätkettyjä salaisuuksia, joita ei olisi mahdollista tuntea, ellei Jumala olisi niitä ilmoittanut. Siksi Apostoli, joka todistaa pakanoiden tuntevan Jumalan luontokappaleiden kautta,[27] kuitenkin puhuessaan siitä armosta ja siitä totuudesta, jotka ovat tulleet Jeesuksen Kristuksen kautta,[28] julistaa: Me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltä määrännyt ennen maailman aikoja meidän kirkkaudeksemme, sitä, jota ei kukaan maailman valtiaista ole tuntenut. Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.[29] Ja itse Jumalan ainosyntyinen Poika ylistää Isäänsä siitä, että Isä on salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.[30]

Kun järki uskon valaisemana tutkii huolellisesti, hurskaasti ja asiallisesti, se voi Jumalan avulla saada jumalallisista salaisuuksista jonkinlaisen käsityksen, joka voi vieläpä olla hyvin hedelmällinen, tapahtuipa se nousemalla analogian avulla siitä, mitä järki luonnostaan tuntee tai olivatpa kyseessä eri salaisuuksien yhteydet toinen toisiinsa tai ihmisen lopulliseen päämäärään; järki ei kuitenkaan voi koskaan tulla kykeneväksi havaitsemaan näitä salaisuuksia samalla tavoin kuin se näkee ne totuudet, jotka ovat sen varsinaisia kohteita. Jumalalliset salaisuudet ylittävät olemukseltaan siinä määrin luodun järjen käsittämiskyvyn, että ne ilmoituksen kautta meille välitettyinä ja uskolla vastaanotettuinakin pysyvät kuitenkin uskon verhon peittäminä ja kuin hämäryyteen kiedottuina niin kauan kuin me tässä kuolevaisessa elämässä olemme poissa Herrasta; sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.[31]

Vaikka näin siis usko onkin järkeä korkeampi, ei uskon ja järjen välillä voi koskaan esiintyä todellista ristiriitaa, koska Jumala, joka ilmoittaa salaisuuksia ja vuodattaa meihin uskon, on sama, joka on pannut ihmisluontoon järjen valon, eikä Jumala voi kieltää itseään eikä toisaalta totuus koskaan voi olla ristiriidassa jonkin toisen totuuden kanssa. Väärä vaikutelma ristiriidasta syntyy ennen kaikkea siitä, ettei uskon dogmeja ole ymmärretty eikä esitetty niin kuin kirkko ne käsittää, tai sitten pelkkiä mielipiteitä on pidetty järjen saavuttamina tuloksina. Me julistamme siis oppiratkaisuna, että jokainen väite, joka on ristiriidassa Jumalan valaiseman uskontotuuden kanssa, on kokonaan väärä.[32] Kirkolla, joka apostolisen opetustehtävän kanssa on saanut käskyn säilyttää uskon talletuksen, on Jumalan antama oikeus ja velvollisuus julkisesti tuomita väärä tieteellisyys, ettei ketään petettäisi filosofialla ja tyhjällä petoksella.[33] Siksi kaikkia kristittyjä ei vain kielletä puolustamasta oikeutettuina tieteen tuloksina sellaisia mielipiteitä, jotka havaitaan uskon totuuksien vastaisiksi, ja erityisesti silloin, jos kirkko on ne tuominnut; heidän tulee pikemminkin pitää niitä totuuden ulkomuotoon petollisesti verhoutuneina erheinä.

Ei ole ainoastaan niin, etteivät usko ja järki voi koskaan joutua ristiriitaan keskenään, vaan ne lisäksi pikemminkin auttavat toisiaan siten, että oikein toimiva järki osoittaa uskoa tukevat perusteet ja uskon valaisemana tällainen järki työskentelyllään vie eteenpäin jumalallisia asioita tutkivaa tiedettä. Usko puolestaan vapauttaa järjen erehdyksistä ja suojelee sitä niiltä, sekä rikastuttaa sitä moninaisilla tiedoilla. Tästä syystä kirkko ei mitenkään vastusta inhimillisen tutkimuksen eri muotoja, vaan monin tavoin niitä tukee ja edistää. Sillä kirkko ei ole tietämätön kaikesta siitä hyvästä, mitä ne tuovat ihmiselämään, eikä sitä halveksi vaan julistaa, että ne Jumalasta, kaiken tiedon Herrasta lähteneinä voivat, jos niitä oikein käytetään, armon avulla johdattaa ihmistä Jumalan luo. Kirkko näet ei suinkaan kiellä tällaista tutkimusta nojautumasta omalla alueellaan omiin periaatteisiinsa ja käyttämästä omia metodejaan, vaan tunnustaa sille oikeutetusti kuuluvan vapauden. Samalla se kuitenkin tarmokkaasti pyrkii siihen, etteivät tieteet omaksu itseensä jumalallisen opin vastaisia erehdyksiä tai etteivät ne omat rajansa ylittäen pyri valtaamaan itselleen ja saattamaan hämmennyksiin sellaista, mikä kuuluu uskon alueelle.

Jumalan ilmoittamaa uskon oppia ei ole annettu ihmisille, jotta he sitä filosofian tavoin ihmisjärjellä täydellistäisivät, vaan se on jumalallisena talletuksena annettu Kristuksen morsiamelle, jotta se sitä uskollisesti säilyttäisi ja erehtymättä julistaisi. Tästä johtuen on aina säilytettävä se pyhien dogmien merkitys, jonka pyhä äiti kirkko kerran on julistanut, eikä tästä merkityksestä saa koskaan jonkin korkeamman ymmärtämisen nimissä tai hahmossa poiketa. Kasvakoon ja lisääntyköön runsaasti niin jokaisessa erikseen kuin kaikissa yhteisesti, niin yhdessä ihmisessä kuin koko kirkossa, kautta aikojen ja vuosisatojen, ymmärrys, tieto ja viisaus. Mutta niin että kaikki tapahtuu omassa järjestyksessään yhden yhteisen dogman, yhden ja saman merkityksen ja saman käsityksen puitteissa.[34]

KAANONIT

I Jumalasta, kaiken Luojasta

1. Jos joku kieltää yhden tosi Jumalan, näkyvien ja näkymättömien Luojan ja Herran: hän olkoon erotettu.

2. Jos joku on niin häpeämätön, että väittää, ettei aineen lisäksi ole mitään muuta olemassa: hän olkoon erotettu.

3. Jos joku sanoo, että Jumalalla ja kaikilla olioilla on yksi ja sama substanssi tai olemus: hän olkoon erotettu.

4. Jos joku sanoo, että äärelliset oliot, niin aineelliset kuin henkiset, tai ainakin henkiset, ovat emanaation kautta saaneet alkunsa Jumalan substanssista; tai että itse Jumalan olemus antamalla ilmaisun itselleen tai kehittymällä tulee kaikiksi olioiksi; tai sanoo, että Jumala on universaalinen tai määrittelemätön oleva, joka määrittämällä itseään konstituoi kaikkien olioiden suvuiksi, lajeiksi ja eri yksilöiksi jakaantuvan kokonaisuuden: hän olkoon erotettu.

5. Jos joku ei tunnustaen sano, että maailma ja kaikki siihen sisältyvät niin henkiset kuin aineelliset oliot ovat koko substanssinsa puolesta Jumalan tyhjästä luomia; tai sanoo, ettei Jumala ole luonut niitä omalla kaikesta välttämättömyydestä vapaalla tahdollaan, vaan on luonut ne samalla välttämättömyydellä, jolla hän rakastaa itseään; tai kieltää sen, että maailma on luotu Jumalan kunniaksi: hän olkoon erotettu.

II Jumalallisesta ilmoituksesta

1. Jos joku sanoo, ettei ainoata tosi Jumalaa, meidän Luojaamme ja Herraamme, voi oppia varmuudella tietämään luontokappaleiden kautta ihmisjärjen luonnollisen valon avulla: han olkoon erotettu.

2. Jos joku sanoo, ettei ole mahdollista tai soveliasta, että ilmoituksen avulla ihmistä opetetaan tuntemaan Jumalaa ja sitä palvontaa, jota Jumalalle on osoitettava: hän olkoon erotettu.

3. Jos joku sanoo, ettei ihmistä jumalallisesti voida kohottaa sellaiseen tietämiseen ja täydellisyyteen, jotka ylittävät hänen luontonsa, vaan että hänen on mahdollista ja hänen tuleekin omasta itsestään lähtien jatkuvan kehittymisen kautta saavuttaa kaikki tosi ja hyvä: hän olkoon erotettu.

4. Jos joku ei omaksu pyhinä ja kanonisina kaikkia Raamatun kirjoja kokonaisuudessaan ja kaikkine osineen, niin kuin pyhä Trenton konsiili on nämä kirjat luetellut, tai kieltää niiden olevan Jumalan inspiroimia: hän olkoon erotettu.

III Uskosta

1. Jos joku sanoo inhimillisen järjen olevan siinä määrin itsenäisen, ettei Jumala voi käskeä sitä uskomaan: hän olkoon erotettu.

2. Jos joku sanoo, ettei jumalallinen usko eroa luonnollisesta Jumalaa ja moraalia koskevasta tiedosta ja että siksi ei jumalallisen uskon kohdalla ole tarpeen, että ilmoitettuihin totuuksiin uskotaan ilmoituksen antavalle Jumalalle kuuluvan auktoriteetin tähden: hän olkoon erotettu.

3. Jos joku sanoo, etteivät ulkonaiset merkit voi antaa jumalalliselle ilmoitukselle uskottavuutta ja että siksi ainoastaan kunkin sisäinen kokemus tai yksilöllinen inspiraatio voi johtaa ihmisiä uskoon: hän olkoon erotettu.

4. Jos joku sanoo, ettei mitään ihmeitä voi tapahtua ja siksi kaikki niitä koskevat, myös Raamattuun sisältyvät, kertomukset on taruina ja myytteinä jätettävä huomiotta, tai ettei ihmeitä koskaan voida varmuudella todeta eikä niiden avulla kristinuskon jumalallista alkuperää todistaa: hän olkoon erotettu.

5. Jos joku sanoo, ettei kristilliseen uskoon sisältyvä myöntyminen ole vapaata vaan että se on välttämätön tulos inhimillisen järjen argumenteista; tai sanoo, että Jumalan armo on välttämätön vain elävälle uskolle, joka vaikuttaa rakkauden kautta: hän olkoon erotettu.

6. Jos joku sanoo, että uskovien tilanne on sama kuin niiden, jotka eivät vielä ole saavuttaneet sitä ainoaa uskoa, joka on tosi, niin että katolilaisilla voi olla hyväksyttävä syy peruuttaa uskonmyöntymisensä ja asettaa epäilyksen alaiseksi kirkon opetusviran alaisina jo kerran omaksumansa usko, siihen saakka, kunnes he ovat saavuttaneet tieteellisen todistuksen kristillisen uskonsa uskottavuudesta ja totuudesta: hän olkoon erotettu.

IV Uskosta ja järjestä

1. Jos joku sanoo, ettei jumalalliseen ilmoitukseen sisälly mitään todellisia salaisuuksia tämän sanan varsinaisessa mielessä, vaan että kaikki uskon dogmit voivat oikealla tavalla harjaannutetun järjen kautta tulla luonnollisista prinsiipeistä lähtien sekä ymmärretyiksi että todistetuiksi: hän olkoon erotettu.

2. Jos joku sanoo, että inhimillisen tutkimuksen eri muodoille on suotava sellainen vapaus, että niiden väittämät, silloinkin kun ne ovat ristiriidassa ilmoitetun opin kanssa, voidaan omaksua tosina, ja ettei kirkko voi niitä tuomita vääriksi: hän olkoon erotettu.

3. Jos joku sanoo olevan mahdollista, että tieteen kehityksen myötä kirkon määrittelemille dogmeille voidaan antaa toinen merkitys kuin se, jonka kirkko on ymmärtänyt ja ymmärtää niillä olevan: hän olkoon erotettu.

Niinpä siis me täyttäessämme kirkon korkeimpaan paimenvirkaan sisältyvää tehtäväämme vannotamme Jeesuksen Kristuksen armahtavan laupeuden kautta kaikkia kristittyjä ja erityisesti niitä, jotka ovat esimiesasemassa tai joilla on opetustehtävä, ja myös käskemme saman Jumalamme ja Vapahtajamme auktoriteetilla heitä pyrkimään ja ponnistelemaan, jotta tässä mainitut erheet saadaan torjutuiksi ja poistetuiksi kirkosta ja toisaalta puhtaan uskon valo levitetyksi.

Koska kuitenkaan ei vielä riitä, että vältetään harhaopin vääristyneisyyttä, jollei samalla huolellisesti paeta myös niitä erilaisia erheitä, jotka tavalla tai toisella liittyvät tähän harhaoppiin, me käskemme kaikkia noudattamaan niitä konstituutioita ja dekreettejä, joissa tämä Pyhä Istuin on tuominnut ja kieltänyt ne muut tämäntapaiset, tässä tarkemmin mainitsematta jääneet mielipiteet.

VIITTEET

1 Vrt. Matt. 28:20.
2 Vrt. Hebr. 13:9.
3 1. Tim. 2:4.
4 Luuk. 19:10.
5 1. Joh. 11:52
6 Vrt. Viis. 16:12.
7 Vrt. Jes. 59:21.
8 IV Lateraanikonsiili, c. 1 Firmiter.
9 Viis. 8:1.
10 Hebr. 4:13.
11 Room. 1:20 (Vulgata).
12 Hebr. 1:1-2.
13 1. Kor. 2:9.
14 Trenton konsiili 4. istunto. Ks. ’Tridentinum’, s. 20.
15 Hebr. 11: 1.
16 Mark. 16:20.
17 2. Piet. 1:19.
18 Syn. Araus. I, s. 7.
19 Vrt. Hebr. 11:6.
20 Vrt. Jes. 11:12.
21 Vrt. 1. Tim. 2:4.
22 Vrt. 1. Piet. 2:9.
23 Kol. 1:12 (Vulgata).
24 Vrt. Hebr. 2:3.
25 Vrt. Hebr. 12:2.
26 Vrt. Hebr. 10:23.
27 Vrt. Room. 1:20.
28 Vrt. Joh. 1:17.
29 1. Kor. 2:7-8, 10.
30 Vrt. Matt. 11:25.
31 Vrt. 2. Kor. 5:6-7.
32 Vrt. V Lateraanikonsiili, Bulla ’Apostolici regimis’.
33 Vrt. Kol. 2:8.
34 Vinc. Lir., Common. n. 28.