Paavi Paavali VI:n kiertokirje

Humanae vitae
(syntyvyyden sääntelystä)

kunnioitettaville patriarkoille, arkkipiispoille ja piispoille
sekä muille paikallisille esimiehille,
jotka ovat rauhassa ja yhteydessä Apostolisen istuimen kanssa,
papeille ja uskoville
sekä kaikille hyvän tahdon ihmisille.

Elämän jatkuminen

1. Inhimillisen elämän jatkamisen vakava velvollisuus, jonka täyttämisessä aviopuolisot ovat Jumalan, Luojan, vapaita ja vastuullisia työtovereita, on aina ollut heille suuren ilon lähteenä, vaikka siihen on joskus liittynytkin monia vaikeuksia ja ahdistusta.

Vaikka tämän velvollisuuden täyttäminen onkin kaikkina aikoina asettanut vakavia ongelmia avioliitossa olevien omalletunnolle, yhteiskunnan nykyinen kehitys on aiheuttanut muutoksia, jotka nostavat esille sellaisia uusia kysymyksiä, joita kirkko ei voi olla ottamatta huomioon, koska on kysymys asioista, jotka perin läheisesti koskettavat ihmisten elämää ja onnellisuutta.

I Uusia näkökohtia ongelmaan; kirkollisen opetusviran pätevyys

Uusi ongelmanasettelu
2. Tapahtuneet muutokset ovat todella sekä sangen tärkeitä että varsin erilaisia. Ensi sijalla on kysymyksessä nopea syntyvyyden kasvu. Monet ovat ilmaisseet pelkonsa siitä, että väestön määrä kasvaa nopeammin, kuin käytettävissä olevat elintarvikkeet sallivat. Samaan aikaan lisääntyvä hätä ahdistaa perheitä ja kehitysmaita. Nämä seikat saattavat houkutella viranomaisia torjumaan tällaista vaaraa radikaalein toimenpitein. Työ- ja asumisolosuhteet samoin kuin kasvava ahdinko niin taloudellisella kuin kasvatuksen alalla vaikeuttavat lisäksi monesti suuren lapsijoukon kunnollista kasvatusta.

Muutos voidaan myös havaita siinä tavassa, jolla naisen persoonallisuutta ja hänen yhteiskunnallista asemaansa, avioliittoon liittyvää aviollista rakkautta sekä aviollisen yhtymisen ja mainitun rakkauden suhdetta arvioidaan.

Lopulta ja ennen kaikkea ihminen on edistynyt hämmästyttävästi luonnon voimien hallinnassa ja järkevässä suunnittelussa niin, että hän pyrkii ulottamaan tämän hallinnan koko omaan elämäänsä: ruumiiseensa, sielun voimiinsa ja yhteiskunnalliseen elämäänsä ja jopa elämän jatkumista sääteleviin lakeihin.

3. Tämä uusi asiain tila herättää uusia kysymyksiä. Eikö nykyaikaisen elämän olosuhteiden ja sen merkityksen kannalta, joka aviollisella elämällä on puolisoiden väliseen sopusointuun ja heidän keskinäiseen uskollisuuteensa, näyttäisi suositeltavalta tarkistaa tähän asti voimassa olleita eettisiä normeja varsinkin, kun otetaan huomioon, ettei niitä voida noudattaa uhrauksitta, jotka saattavat joskus olla sankarillisiakin?

Edelleen: eikö soveltamalla tälle alueelle niin sanottua kokonaisuuden periaatetta voitaisi hyväksyä sitä, että pyrkimys vähemmän runsaaseen mutta järkevämpään hedelmällisyyteen saisi olemukseltaan steriloivan toimenpiteen muuttumaan luvalliseksi ja viisaaksi syntyvyyden sääntelyksi? Eikö voitaisi sallia käsitys, että elämän synnyttämisen tarkoitus liittyy aviollisen elämän kokonaisuuteen enemmän kuin sen yksityisiin akteihin? Kysytään myös, eikö nykyaikaisen ihmisen kasvaneen vastuuntunnon kannalta ole jo tullut hetki hänen uskoa syntyvyyden sääntelyn tehtävä järjen ja tahdon enemmän kuin elimistön biologisten vaiheiden asiaksi.

Kirkollisen opetusviran pätevyys
4. Nämä kysymykset vaativat kirkon opetusviralta niiden periaatteiden uutta ja entistä syvempää harkintaa, jotka koskevat jumalallisen ilmoituksen valaisemaan ja rikastamaan luonnolliseen lakiin perustuvaa avioliiton moraaliopetusta.

Kukaan uskova ei tahdo kieltää sitä, että kirkon opetusvirka on pätevä tulkitsemaan myös luonnollista moraalilakia. On itse asiassa kiistämätöntä, kuten edeltäjämme ovat monesti lausuneet,(1) että Jeesus Kristus tehdessään Pietarin ja muut apostolit osallisiksi jumalallisesta arvovallastaan ja lähettäessään heidät opettamaan kaikille kansoille hänen käskyjään(2) asetti heidät koko moraalilain luotettaviksi vartijoiksi ja tulkitsijoiksi – ei siis vain evankeliumin lain vaan myös luonnollisen lain. Luonnollinen laki julistaa näet myös Jumalan tahtoa, ja sen uskollinen noudattaminen on välttämätöntä ikuiseen autuuteen.(3)

Tämän tehtävänsä mukaisesti kirkko on aina mutta runsaammin viime aikoina jakanut yhtenäistä opetusta sekä avioliiton luonteesta että aviopuolisoiden aviollisten oikeuksien ja velvollisuuksien oikeasta asemasta.(4)

Erityisiä tutkimuksia
5. Tietoisuus tästä tehtävästä on johtanut meidät vahvistamaan ja laajentamaan tutkimustoimikuntaa, jonka edeltäjämme, paavi Johannes XXIII, asetti maaliskuussa 1963 ja johon kuului paitsi useita kysymykseen liittyvien tieteiden asiantuntijoita myös aviopareja. Tämä toimikunta pyrki kokoamaan mielipiteitä ja käsityksiä aviollista elämää ja syntyvyyden sääntelyä koskevista kysymyksistä sekä teki selkoa näin kootuista tiedoista, jotta kirkollinen opetusvirka voisi vastata tarkoituksenmukaisesti sekä uskovien että koko maailman tätä asiaa koskeviin odotuksiin.(5)

Näiden asiantuntijoiden työ, kuten myös ne mielipiteet ja neuvot, joita monet veljemme piispanvirassa ovat esittäneet omasta aloitteestaan tai nimenomaisesta pyynnöstämme, ovat tehneet meille mahdolliseksi punnita tarkasti kaikkia tämän monimutkaisen asian näkökohtia. Tästä lausumme koko sydämestämme kaikille heille suuren kiitollisuutemme.

Kirkollisen opetusviran vastaus
6. Tuloksia, joihin toimikunta päätyi, emme kuitenkaan voi pitää lopullisina, eivätkä ne vapauta meitä tämän vakavan kysymyksen henkilökohtaisesta tutkimisesta; näin on myös siksi, että toimikunnassa esillä olleista moraalinormeista ei saavutettu täyttä yksimielisyyttä, ja ennen kaikkea siksi, että esille oli tullut tiettyjä ratkaisutapoja, jotka poikkeavat siitä avioliittoa koskevasta moraaliopetuksesta, jota kirkon opetusvirka on pysyvästi ja horjumatta jakanut.

Siksi päätämme nyt tarkasti meille esitettyjä asiakirjoja tutkittuamme, huolellisesti mietittyämme ja väsymättömästi rukoiltuamme vastata näihin tärkeisiin kysymyksiin sen valtuutuksen nojalla, jonka Kristus on meille uskonut.

II Opilliset periaatteet

Kokonaisnäkemys ihmisestä
7. Lasten synnyttämisen ongelmaa, kuten kaikkia muita inhimillistä elämää koskevia ongelmia, on tarkasteltava osanäkökulmien lisäksi – ovatpa ne sitten biologisia tai psykologisia, demografisia tai sosiologisia – ihmisen ja hänen kutsumuksensa kokonaisnäkemyksen, ei vain hänen luonnollisen ja maallisen vaan myös yliluonnollisen ja ikuisen kutsumuksensa valossa. Koska monet pyrkiessään puolustamaan lasten lukumäärän rajoittamisen keinotekoisia menetelmiä ovat vedonneet sekä aviollisen rakkauden että vanhempien vastuun vaatimuksiin, on välttämätöntä esittää tarkoin näiden kahden aviollisen elämän tärkeän tekijän todellinen luonne vedoten pääasiassa siihen, mitä tästä asiasta esitettiin hyvin arvovaltaisella tavalla Vatikaanin 2. kirkolliskokouksen pastoraalikonstituutiossa Kirkko nykymaailmassa.

Aviollinen rakkaus
8. Aviollisen rakkauden todellinen luonne ja jalous tulee parhaiten ilmi, kun sitä tarkastellaan sen korkeimmassa alkulähteessä, Jumalassa, joka ”on rakkaus”,(6) Isä, ”josta kaikki isyys taivaissa ja maan päällä saa nimensä”.(7)

Avioliitto ei siten ole sattuman seuraus eikä sokeiden luonnonvoimien kehityksen tulos; sen on Luoja viisaasti säätänyt toteuttaakseen ihmiskunnassa rakkautensa suunnitelman. Antamalla itsensä molemminpuolisesti juuri heille ominaisella tavalla aviopuolisot pyrkivät kohti olemustensa yhteyttä, jossa he saavuttavat molemminpuolisen henkilökohtaisen täydellisyytensä ollakseen yhteistyössä Jumalan kanssa uuden elämän syntymisessä ja kasvamisessa.

Kastetuille avioliitto sen lisäksi merkitsee sakramentaalista armoa, koska se edustaa Kristuksen ja kirkon yhteyttä.

Aviollisen rakkauden ominaispiirteet
9. Tässä valossa ilmenevät selvästi aviollisen rakkauden ominaispiirteet ja vaatimukset, joista onkin varsin tärkeää saada tarkka käsitys.

Tämä rakkaus on ennen kaikkea täysin inhimillistä, toisin sanoen samanaikaisesti aistillista ja henkistä. Se ei siten ole vain vaistojen ja tunteen kiihkoa vaan myös ja ensi sijassa vapaan tahdon toimintaa, joka pyrkii kestämään ja kasvamaan jokapäiväisen elämän iloissa ja suruissa niin, että aviopuolisot tulevat yhdeksi sydämeksi ja yhdeksi sieluksi ja yhdessä saavuttavat inhimillisen täydellisyytensä.

Toiseksi, tämä rakkaus on täydellistä, se on erityinen henkilökohtaisen ystävyyden muoto, jossa aviopuolisot jakavat kaiken auliisti ilman kohtuuttomia varauksia ja itsekästä laskelmointia. Joka todella rakastaa aviopuolisoaan, ei rakasta vain saadakseen jotakin vaan iloiten puolisonsa tähden siitä, että hän itsensä lahjoittamalla voi rikastaa puolisoaan.

Edelleen, tämä rakkaus on uskollista ja yksin aviopuolisoiden keskistä kuolemaan asti. Siten morsian ja sulhanen sen itse asiassa käsittävät sinä päivänä, jolloin he vapaasti ja täysin tietoisina ottavat vastaan aviollisen siteen. Tämä aviollinen uskollisuus voi joskus olla vaikeaa, mutta kukaan ei voi kieltää, etteikö se olisi aina mahdollista, jaloa ja ansiokasta. Lukemattomien avioparien esimerkki kautta vuosisatojen osoittaa, että tämä uskollisuus ei ole vain avioliiton luonteen mukaista, vaan että se on myös syvän ja kestävän onnellisuuden lähde.

Lopuksi, tämä rakkaus on hedelmällistä, sillä se ei sisällä vain aviopuolisoiden välistä yhteyttä, vaan sen on määrä jatkua uutta elämää herättäen. ”Avioliitto ja aviorakkaus suuntautuvat olemuksensa perusteella suvun jatkamiseen ja jälkeläisten kasvattamiseen. Lapset ovat todella avioliiton paras lahja ja vaikuttavat suuresti vanhempien parhaaksi.”(8)

Vanhempien vastuullisuus
10. Näin aviollinen rakkaus vaatii puolisoilta tietoisuutta vastuullisesta tehtävästään vanhempina. Tätä korostetaan nykyään syystäkin varsin suuresti, mutta se on myös käsitettävä oikein. Sitä on siten tarkasteltava monista oikeutetuista ja toisiinsa liittyvistä näkökohdista.

Vanhempien vastuullisuus merkitsee tietoa biologisten prosessien tehtävästä sekä niiden kunnioittamisesta. Ihmisjärki löytää elämän antamisen kyvystä biologisia lakeja, jotka ovat ihmisen persoonallisuuden osa.(9)

Vanhempien vastuullisuus merkitsee järjen ja tahdon harjoittamaa välttämätöntä vaiston ja intohimon taipumuksien hallintaa.

Vanhempien vastuullisuus ilmenee psyykkisten, taloudellisten, psykologisten ja sosiaalisten edellytysten suhteen joko harkitussa ja auliissa päätöksessä kasvattaa runsaslukuinen perhe tai vakavin perustein ja asianmukaisesti moraalilakia kunnioittaen tehdyssä päätöksessä välttää kulloisellakin hetkellä tai jopa määräämättömäksi ajaksi uuden lapsen syntymää.

Vanhempien vastuullisuus merkitsee myös ja ennen kaikkea syvää suhdetta Jumalan asettamaan objektiiviseen moraalijärjestykseen, jonka luotettava tulkitsija on oikea omatunto. Vanhempien vastuullisuuden velvollisuus vaatii, että aviopuolisot tunnustavat oikeassa arvojärjestyksessä velvollisuutensa Jumalaa, itseään, perhettä ja yhteiskuntaa kohtaan.

Tästä johtuu, että he eivät voi elämän jatkamisen tehtävässä toimia vapaasti mielensä mukaan, ikään kuin heidän olisi mahdollista täysin yksityisesti ja riippumattomasti määrätä oikea tie, kun heidän päin vastoin tulee pyrkiä mukauttamaan toimintansa Jumalan, Luojan, suunnitelman mukaiseksi, joka ilmenee avioliiton ja sen yksityisten aktien luonteesta ja jota kirkon jatkuvasti esittämä opetus julistaa.(10)

Aviollisen aktin olemuksen ja päämäärän kunnioittaminen
11. Nämä aktit, joissa aviopuolisot yhtyvät puhtaasti ja läheisesti ja joissa inhimillistä elämää jatketaan, ovat, kuten äskeinen kirkolliskokous lausui, ”hyviä ja arvokkaita”,(11) eikä niiden oikeutus lakkaa, vaikka niiden tiedettäisiinkin aviopuolisoiden tahdosta riippumattomista syistä olevan hedelmättömiä, koska ne säilyvät yhä suunnattuina ilmaisemaan ja lujittamaan heidän yhteyttään. Itse asiassa, kuten kokomus todistaa, jokaisesta aviollisesta yhtymisestä ei synny uutta elämää. Jumala on näet viisaasti järjestänyt luonnolliset lait ja hedelmällisyyden ajat, jotka itsessään saavat aikaan väliajan toisiaan seuraavien synnytysten välille. Muistuttaessaan ihmisiä niiden luonnollisen lain säädösten noudattamisesta, joita sen jatkuva opetus tulkitsee, kirkko opettaa, että ”jokaisen aviollisen kanssakäymisen” tulee olla avoin inhimillisen elämän jatkamiselle.(12)

Kaksi erottamatonta näkökohtaa: yhdistyminen ja uuden elämän synty
12. Tämä opetus, jonka kirkollinen opetusvirka on usein esittänyt, perustuu Jumalan säätämään erottamattomaan yhteyteen aviollisen aktin kahden merkityksen, yhdistymisen ja uuden elämän synnyttämisen, välillä. Tätä yhteyttä ihmisen ei tule omasta aloitteestaan särkeä.

Sisäisen rakenteensa ansiosta aviollinen akti yhdistäessään aviomiehen ja vaimon kaikkein läheisimmin tekee heidät kykeneviksi synnyttämään uutta elämää niiden lakien mukaan, jotka on kirjoitettu jokaisen miehen ja naisen olemukseen. Säilyttäessään molemmat olennaiset näkökohdat, sekä yhdistävän että luovan, aviollinen akti pitää yllä joka suhteessa todellisen keskinäisen rakkauden tunnetta ja sen suuntautumista kohti ihmisen korkeinta kutsumusta isyyteen ja äitiyteen. Uskomme, että meidän päiviemme ihmiset pystyvät erityisen selvästi oivaltamaan tämän perusperiaatteen syvästi järkevän ja inhimillisen luonteen.

Uskollisuus Jumalan suunnitelmaa kohtaan
13. On hyvällä syyllä huomautettu, että sellainen aviollinen akti, jota toiselta puolisolta vaaditaan ottamatta huomioon hänen tilaansa ja oikeutettuja toiveitaan, ei ole todellinen rakkauden teko, ja se on siten ristiriidassa aviopuolisoiden välillävallitsevan moraalijärjestyksen oikeiden vaatimusten kanssa. Samalla tavoin sen, joka harkitsee asiaa tarkoin, on myös tunnustettava, että sellainen rakkauden akti, joka vaarantaa sen mahdollisuuden elämän jatkamiseen, jonka Jumala, kaiken Luoja, on siihen liittänyt erityisin laein, vastustaa sekä avioliiton säätäjän jumalallista suunnitelmaa että elämän alkuunpanijan tahtoa. Tämän jumalallisen lahjan käyttäminen siten, että sen merkitys ja tarkoitus vaikka vain osittainkin tuhotaan, on ristiriidassa sekä miehen, naisen että heidän läheisimmän yhteytensä luonteen kanssa, ja siten se myös vastustaa Jumalan suunnitelmaa ja hänen pyhää tahtoaan. Kuitenkin se, joka käyttää aviollisen rakkauden lahjaa hyväkseen luomisen lakeja kunnioittaen, ei tunnustaudu elämän lähteiden herraksi vaan ennemmin Luojan suunnitelman toimenpanijaksi. Samoin kuin ihmisellä ei ole ylipäätäänkään rajoittamatonta valtaa ruumiiseensa, hänellä nimenomaan ei ole sellaista valtaa suvunjatkamiskykyynsäkään, koska sen olemukseen kuuluu sen inhimillisen elämän synnyttäminen, jonka alkulähde on Jumala. Paavi Johannes XXIII muistutti: ”Inhimillinen elämä on pyhää; alusta alkaen se paljastaa Jumalan luovan toiminnan.”(13)

Syntyvyyden luvattomia sääntelytapoja
14. Näiden inhimillisen ja kristillisen avioliittonäkemyksen perusperiaatteiden mukaisesti meidän on jälleen kerran selitettävä, että jo aloitetun suvunjatkamistapahtuman suoranainen katkaiseminen ja ennen kaikkea varsinainen raskauden keskeyttäminen ovat hoidollisistakin syistä kokonaan hylättäviä lasten lukumäärän sääntelyn menetelmiä.(14)

Samoin on hylättävä, kuten kirkollinen opetusvirka on usein selittänyt, miehen ja naisen pysyvä tai väliaikainen hedelmättömäksi tekeminen.(15)

Hylättävä on myös jokainen toimenpide, joka joko ennen aviollista yhtymistä, sen aikana tai sen johtaessa luonnollisiin seurauksiinsa pyrkii estämään elämän syntymisen, joko siihen tavoitteena pyrkien tai sitä välikappaleena johonkin muuhun käyttäen.(16)

Tarkoituksellisesti hedelmättömäksi tehtyjen aviollisten aktien puolustamiseksi ei voida pätevästi vedota ”pienemmän pahan” valitsemiseen tai siihen, että sellaiset aktit muodostaisivat kokonaisuuden aikaisemmin tapahtuneiden tai myöhemmin seuraavien hedelmällisten aktien kanssa ja tulisivat siten yhdessä moraalisesti hyväksyttäviksi. Jos onkin joskus luvallista sallia pienempi moraalinen paha suuremman pahan välttämiseksi tai suuremman hyvän edistämiseksi,(17) ei kuitenkaan ole koskaan sallittua vakavimmistakaan syistä tehdä pahaa, jotta hyvä tapahtuisi,(18) toisin sanoen: suunnata tahtonsa siihen, mikä on olennaisesti moraalijärjestyksen vastaista ja siten ihmiselle arvotonta, vaikka sen tarkoituksena olisikin suojella ja auttaa ihmisen, perheen tai yhteiskunnan hyvää. Sen tähden on täysin väärin ajatella, että aviollinen akti, jonka hedelmällisyys on tarkoituksellisesti torjuttu ja joka on siten olennaisesti luvaton, voisi tulla hyväksyttäväksi kuuluessaan hedelmällisen aviollisen elämän kokonaisuuteen.

Terapeuttisten keinojen sallittavuus
15. Kirkko ei sitä vastoin pidä luvattomina niitä hoitokeinoja, jotka ovat tarpeellisia elimistön sairauksien parantamiseen, vaikka niistä seuraisi ennaltakin nähtävissä oleva este elämän syntymiselle, edellyttäen, ettei sellaiseen esteeseen ole mistään syystä suoranaisesti pyritty.(19)

Hedelmättömiin jaksoihin turvautumisen luvallisuus
16. Kuten huomautimme aikaisemmin (kappaleessa 3), meidän aikanamme esitetään tätä kirkon aviollisen moraalin opetusta vastaan väite, että inhimillisen ymmärryksen oikeus ja velvollisuus on hallita luonnon tarjoamia voimavaroja ja suunnata ne ihmisen hyvän mukaista päämäärää kohden. Monet kysyvät, eikö käsillä olevassa tapauksessa olisi järkevää useissa olosuhteissa turvautua keinotekoiseen syntyvyyden sääntelyyn, jos siten turvattaisiin perheen sopusointu ja rauha ja jo syntyneiden lasten paremmat kasvatusolosuhteet. Tähän kysymykseen on välttämätöntä vastata selvästi: juuri kirkko on luonnollisesti valmis kehottamaan ja suosittamaan inhimillisen ymmärryksen hyväksi käyttämistä toiminnassa, joka näin läheisesti liittää järjellisen ihmisen Luojaansa, mutta se korostaa, että tämä täytyy tehdä Jumalan säätämää asioiden järjestystä kunnioittaen.

Jos syntymien väliaikojen pidentämiseen on päteviä syitä, jotka johtuvat aviopuolisoiden ruumiin tai sielun tilasta tai ulkoisista olosuhteista, kirkko opettaa, että aviopuolisoiden on luvallista ottaa huomioon elämää jatkavassa toiminnassa vaikuttavat luonnolliset vaiheet siten, että ainoastaan hedelmättömiä ajanjaksoja käytetään aviolliseen kanssakäymiseen, ja näin säädellä jälkeläisten syntymistä loukkaamatta mitenkään sitä moraaliopetusta, jonka olemme esittäneet.(20)

Kirkko pysyy uskollisena itselleen ja opetukselleen, kun se pitää aviopuolisoille luvallisena hedelmättömien jaksojen huomioon ottamista, vaikka se samalla hylkää aina luvattomina suoranaisesti hedelmöitymistä vastustavien keinojen käytön, vaikka se johtuisikin syistä, jotka vaikuttavat luvallisilta ja vakavilta. Näiden kahden tapauksen välillä on todellisuudessa huomattava ero: edellisessä aviopuolisot käyttävät oikeutetusti hyväkseen luonnon järjestystä, jälkimmäisessä he vastustavat sitä pyrkien välttämään elämän syntymisen järjestyksen luonnollista toteutumista. On totta, että kummassakin tapauksessa aviopuolisot tahtovat yhteisestä päätöksestä ja hyväksyttävistä syistä välttää lasten syntymistä ja hakea tähän varmoja keinoja, mutta on myös totta, että vain edellisessä tapauksessa he voivat luopua aviollisesta kanssakäymisestä hedelmällisinä ajanjaksoina aina, kun lasten syntyminen pätevistä syistä ei ole toivottavaa, ja palata siihen hedelmättöminä aikoina ilmaistakseen keskinäistä rakkauttaan ja säilyttääkseen toisilleen lupaamansa uskollisuuden. Niin tekemällä he antavat todistuksen todella ja kokonaan vilpittömästä rakkaudestaan.

Keinotekoisen syntyvyyden sääntelyn menetelmien vakavat seuraukset
17. Rehelliset ihmiset voivat myös vakuuttua riittävästi sen opetuksen totuudesta, jonka kirkko tässä asiassa esittää, tarkastelemalla syntyvyyden sääntelyn keinotekoisten menetelmien seurauksia. Ajateltakoon etenkin, kuinka helppo ja leveä tie silloin avautuisi aviolliseen uskottomuuteen ja yleiseen moraalin heikentymiseen. Paljonkaan kokemusta ei tarvita tuntemaan inhimillisiä heikkouksia ja ymmärtämään, että ihmiset – ja erityisesti nuoret, jotka ovat tähän varsin alttiita – tarvitsevat rohkaisua moraalilain noudattamisessa. On väärin tarjota heille helppoja keinoja tämän lain rikkomiseen. On myös pelättävissä, että mies, joka tottuuhedelmöitystä estäviin menetelmiin, kadottaa kunnioituksensa naista kohtaan ja välittämättä hänen ruumiinsa ja sielunsa tasapainosta tekee hänet halujensa toteuttamisen välineeksi eikä pidä häntä enää kunnioitettuna ja rakastettuna toverina.

Harkittakoon vielä sitä, miten vaarallinen valta myönnettäisiin niille valtioiden johtajille, jotka eivät lainkaan välitä moraalilain vaatimuksista. Kuka voisi silloin moittia hallituksia siitä, että ne käyttävät koko kansansa vaikeuksien ratkaisemiseksi sitä, minkä myönnettäisiin olevan luvallista aviopuolisoille perheen ongelmien ratkaisemiseksi? Kuka estäisi viranomaisia, milloin hyvänsä he pitäisivät sitä tarpeellisena, suosimasta tai jopa määräämästä kaikkien käyttöön niitä ehkäisymenetelmiä, joita he pitävät tehokkaimpina? Sillä tavoin ne, jotka haluavat välttää niitä henkilökohtaisia, perheen tai yhteiskunnan taholta koituvia vaikeuksia, jotka aiheutuvat jumalallisen lain noudattamisesta, antautuvat alttiiksi julkisten viranomaisten mielivallalle sekaantua avioliiton henkilökohtaisimmalle ja sisimmälle alueelle.

Jotta ei siis elämän synnyttämisen tehtävää asetettaisi alttiiksi ihmisten mielivaltaiselle tahdolle, on välttämättä tunnustettava ihmisen mahdollisuudelle vallita omaa ruumistaan ja sen toimintoja ylittämättömät rajat, joita kukaan, yksityisesti tai julkisella arvovallalla, ei saa ylittää. Sellaisia rajoja ei aseteta muusta syystä kuin kunnioituksesta ihmisen ruumista ja sen toimintoja kohtaan aikaisemmin mainittujen periaatteiden ja oikein ymmärretyn kokonaisuuden periaatteen mukaan, jota edeltäjämme paavi Pius XII on kuvannut.(21)

Kirkko todellisten inhimillisten arvojen takeena
18. Voidaan nähdä jo ennakolta, että tätä opetusta eivät kaikki ehkä voi helposti hyväksyä, sillä liian lukuisia ovat ne äänet, jotka nykyaikaisten tiedotusvälineiden vahvistamina vastustavat kirkon ääntä. Kirkko, jolle ei ole yllätys joutua jumalallisen perustajansa tavoin ”merkiksi, jota vastaan sanotaan”,(22) ei kuitenkaan tämän takia lakkaa julistamasta nöyrästi ja lujasti koko moraalilakia, sekä luonnollista että evankeliumin mukaista.

Koska kirkko ei ole kumpaisenkaan lain säätäjä, se ei voi olla niiden tuomari, vaan se on niiden tallettaja ja tulkitsija, eikä se voi koskaan julistaa luvalliseksi sitä, mikä todellisuudessa on luvatonta, koska tämä on luonteeltaan aina vastakkaista ihmisen todelliselle hyvälle.

Säilyttäessään aviollisen moraalilain kokonaisuudessaan kirkko tietää, että se vaikuttaa todella inhimillisen kulttuurin rakentumiseen, ja siksi se kehottaa ihmistä olemaan luopumatta omasta vastuullisuudestaan ja jättäytymättä teknisten välineiden varaan; juuri näin se puolustaa aviopuolisoiden arvoa. Uskollisena jumalallisen Vapahtajansa opetukselle ja esimerkille kirkko osoittaa tällä tavoin seuraavansa vilpittömällä ja epäitsekkäällä rakkaudella ihmisiä, joita se pyrkii auttamaan jo heidän maallisella vaelluksellaan ”olemaan lasten tavoin osallisina elävän Jumalan, kaikkien ihmisten Isän, elämästä”.(23)

III Sielunhoidollisia ohjeita

Kirkko äitinä ja opettajana
19. Sanamme eivät olisi kirkon, kaikkien kansojen äidin ja opettajan, ajatusten ja huolenpidon tarkka ilmaus, elleivät ne muistutettuaan ihmisiä ensin avioliittoa koskevan jumalallisen lain noudattamisesta ja kunnioittamisesta tukisi myös heitä lasten lukumäärän epäitsekkäässä sääntelyssä niissä raskaissa olosuhteissa, jotka nykyään koettelevat perhe-elämää ja kansojamme. Kirkko näet ei voi menetellä toisin ihmisiä kohtaan kuin jumalallinen Vapahtajamme: se tuntee heidän heikkoutensa, se säälii ihmisjoukkoja, se ottaa vastaan syntisiä, mutta se ei voi lakata opettamasta sitä lakia, joka todella on ominaista alkuperäiseen totuuteensa palautetulle ja Jumalan Hengen ohjaamalle inhimilliselle elämälle.(24)

Jumalallisen lain noudattamisen mahdollisuus
20. Lasten lisääntymisen oikeaa sääntelyä koskeva kirkon opetus, joka tekee jumalallisen lain tiettäväksi, näyttää epäilemättä monista vaikealta tai jopa mahdottomalta noudattaa. Todellakin, kuten kaikki hyvä, joka on jaloa ja hyödyllistä, se vaatii lujia päätöksiä ja paljon työtä yksityisiltä ihmisiltä, perheiltä ja yhteiskunnalta. Sitä ei edes olisi mahdollista noudattaa ilman Jumalan armon apua, joka kannattaa ja vahvistaa ihmisten hyvää tahtoa. Kuitenkin jokainen, joka asiaa hyvin harkitsee, näkee, että sellaiset ponnistelut lisäävät ihmisen arvoa ja ovat hyödyllisiä inhimilliselle yhteisölle.

Itsensä hallitseminen
21. Oikea ja vilpitön syntyvyyden sääntely vaatii ennen kaikkea, että aviopuolisot tunnustavat sisimmässään elämän ja perheen todellisen hyvän ja pysyvät siinä ja että he pyrkivät kohti täydellistä itsensä ja mielenliikkeittensä hallintaa. Viettien hallinta järjen ja vapaan tahdon keinoin on epäilemättä harjoitusta vaativa tehtävä, niin että aviolliselle elämälle ominaiset rakkauden osoitukset ovat todella sopusoinnussa oikean järjestyksen kanssa; tämä on tarpeen erityisesti aikajaksoja noudattavassa pidättyvyydessä. Tällainen kuri, jossa ilmenee aviopuolisoiden puhtaus, ei kuitenkaan vahingoita heidän rakkauttaan vaan pikemminkin täyttää sen inhimilisyydellä. Vaikka tällainen kuri vaatiikin jatkuvia ponnistuksia, sen hyödyllisen vaikutuksen ansiosta aviopuolisot jalostavat itseään ja rikastuvat henkisessä hyvässä. Sellainen kuri näet lahjoittaa perhe-elämälle runsaita tyyneyden ja rauhan hedelmiä ja helpottaa myös muiden ongelmien ratkaisua: se edistää aviopuolisoiden huolenpitoa ja huomaavaisuutta toisiaan kohtaan, auttaa heitä karkottamaan itsekkyyden, toden rakkauden vihollisen, ja syventää heidän vastuuntunnettaan. Siten vanhemmat pystyvät vaikuttamaan syvemmin ja tehokkaammin lastensa kasvatukseen; lapset ja nuoret kasvavat oikeudenmukaiseen inhimillisten arvojen kunnioittamiseen ja heidän henkiset ja aistilliset kykynsä kehittyvät vakavasti ja harmonisesti.

Säädyllisyyttä edistävän ilmapiirin luominen
22. Tässä yhteydessä haluamme muistuttaa kasvattajia ja kaikkia niitä, joiden oikeus ja velvollisuus on huolehtia inhimillisen yhteiskunnan yhteisestä hyvästä, siveydelle suosiollisen ilmapiirin luomisen tarpeellisuudesta, jotta moraalijärjestyksen normeja täydellisesti noudatettaessa aito vapaus saisi voiton mielivallasta.

Kaiken sen tämän päivän tiedotusvälineillä välitetyn, mikä kiihottaa aisteja ja edistää tapojen kurittomuutta, kuten myös kaikkien säädyttömien kirjoitusten ja esitysten tulee tulla kaikkien kulttuurin kehittymisestä ja henkisten arvojen puolustamisesta huolestuneiden avoimesti ja yksimielisesti hylkäämäksi. Väärin on sellaisen vääristyneisyyden puolustaminen taiteellisilla tai tieteellisillä syillä(25) tai sen perusteleminen julkisten viranomaisten tällä alueella ehkä sallimalla vapaudella.

Vetoomus julkisille viranomaisille
23. Hallituksille, joilla on suuri vastuu yhteisestä hyvästä ja jotka voivat tehokkaasti suojella hyviä tapoja, lausumme: älkää koskaan salliko kansanne hyvien tapojen sortua; estäkää kokonaan luonnollisen ja jumalallisen lain vastaisten tapojen tunkeutuminen laillista tietä yhteiskunnan perussoluun, perheeseen. Aivantoiset ovat keinot, joilla viranomaiset voivat ja heidän tulee vaikuttaa väestön kasvun ongelmien ratkaisuun, nimittäin perheitä suosivien lakien laatiminen ja kansojen viisas kasvattaminen niin, että turvataan sekä moraalilakia että kansalaisten vapautta.

Tiedämme hyvin, kuinka paljon vaikeuksia valtioiden johtajille tästä syystä on aiheutunut etenkin kehitysmaissa. Heitä ahdistavia oikeutettuja huolia tarkastellen julkaisimme kiertokirjeemme Kansojen kehitys. Toistamme kuitenkin edeltäjämme paavi Johannes XXIII:n kanssa: ”Nämä kysymykset tulee ratkaista käyttämättä ihmiselle arvottomia keinoja ja menetelmiä, joiden mukaan ihmistä ja hänen elämäänsä arvioidaan joka suhteessa aineellisuuden kannalta. Mielestämme tämä kysymys voidaan ratkaista vain, jos tarkataan sekä yksityisten ihmisten että koko inhimillisen yhteiskunnan taloudellista ja yhteiskunnallista kehitystä ja edistetään ihmisten todellista hyvää.”(26) Tehdään todella raskasta vääryyttä, jos jumalallisen kaitselmuksen syyksi luetaan se, mikä johtuu valtion hallinnon viisauden puutteesta, riittämättömästä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden tajusta, oman hyödyn vuoksi kootuista rikkauksista tai leväperäisestä välinpitämättömyydestä, joka kohdistuu niihin ponnistuksiin ja rasituksiin, jotka ovat tarpeen kansan ja sen kaikkien jäsenten elintason kohottamiseen.(27) Uudistakoot kaikki viranomaiset, joiden käsissä asia on, kuten jotkut heistä jo kiitettävästi tekevätkin, yrityksensä ja ponnistuksensa voimiensa mukaan. Älköön molemminpuolisen avun antamisen into suuren ihmisperheen jäsenten välillä herpautuko: tämän uskomme olevan lähes rajaton toiminta-ala, jolla suuret kansainväliset järjestöt voivat järjestää toimintansa.

Tiedemiehille
24. Haluamme lausua rohkaisumme tiedemiehille, jotka ”voivat palvella hyvin paljon avioliiton ja perheen etua sekä omantunnon rauhaa, jos he koettavat yhteistyössä selvittää tarkemmin niitä eri seikkoja, jotka edistävät ihmisen suvunjatkamisen oikeaa järjestystä”.(28) On erityisesti toivottava, niin kuin jo paavi Pius XII:n toive oli, että lääketiede kykenisi luomaan riittävän varman perustuksen luonnollisiin vaiheisiin perustuvalle syntyvyyden sääntelylle.(29) Siten tiedemiehet, ja heistä erityisesti katoliset, osoittavat ponnisteluillaan käsittävänsä, että, kuten kirkko opettaa, niiden Jumalan lakien välillä, jotka koskevat elämän välittämistä ja aidon aviorakkauden edistämistä, ei voi olla mitään todellista ristiriitaa.(30)

Kristityille aviopuolisoille
25. Nyt osoitamme sanamme suoraan lapsillemme, erityisesti niille, joita Jumala kutsuu palvelemaan häntä avioliitossa. Opettaessaan jumalallisen lain loukkaamattomia vaatimuksia kirkko julistaa pelastuksen sanomaa ja avaa sakramenttien avulla teitä armolle, joka tekee ihmisestä uuden luomuksen, joka kykenee olemaan rakkaudessa ja todellisessa vapaudessa Luojansa ja Vapahtajansa suunnitelman kaltainen ja tuntee Kristuksen ikeen soveliaaksi.(31)

Kristittyjen avioparien tulee siten kuuliaisina kirkon äänelle muistaa, että heidän kristillinen elämänkutsumuksensa, joka alkoi kasteessa, laajeni ja vahvistui avioliiton sakramentissa. Siinä aviomies ja -vaimo ”vahvistetaan ja ikään kuin pyhitetään” heille kuuluvien velvollisuuksien uskolliseen täyttämiseen, heille kuuluvan kutsumuksen toteuttamiseen, aina täydellisyyteen asti ja heille kuuluvan kristillisen todistuksen antamiseen koko maailmalle.(32) Heille Herra uskoo tehtäväksi saattaa ilmi sen lain pyhyys ja ihanuus, joka yhdistää aviopuolisoiden välisen rakkauden Jumalan, inhimillisen elämän luojan, rakkauteen.

Emme lainkaan pyri kätkemään niitä joskus vakaviakin vaikeuksia, jotka kuuluvat kristittyjen aviopuolisoiden elämään. Heille, kuten kaikille meille ”se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään”.(33) Tuon elämän toivo valaisee kuitenkin heidän tietään, kun he rohkeasti pyrkivät elämään ”siveästi, vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa”,(34) tietäen, että ”tämän maailman muoto on katoamassa”.(35)

Kohdatkoot aviopuolisot välttämättömät ponnistuksensa mielellään sen uskon ja toivon vahvistamina, joka ei ”saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme pyhän Hengen kautta, joka meille on annettu”;(36) rukoilkoot he jumalallista apua kestävässä rukouksessa ja, ennen kaikkea, ammentakoot he armon ja rakkauden ehtymättömästä lähteestä, pyhästä eukaristiasta. Jos synti yhä pitää otteensa heistä, älkööt he lannistuko, vaan ennemmin turvautukoot nöyrästi ja hellittämättä Jumalan laupeuteen, jota yltäkyllin vuodatetaan parannuksen sakramentissa. Tällä tavoin heidän on mahdollista saavuttaa aviollisenrakkauden täydellisyys, jota apostoli kuvaa: ”Miehet, rakastakaa vaimojanne, niin kuin Kristus rakasti kirkkoa – – samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimoansa niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä. Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niin kuin Kristusin kirkkoa. – – Tämä salaisuus on suuri, minä tarkoitan Kristusta ja kirkkoa.
Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niin kuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä.”(37)

Kotien apostolaatti
26. Niistä hedelmistä, jotka kypsyvät, jos jumalallista lakia innokkain mielin vaalitaan, saavutetaan arvokkain, kun aviopuolisot itse haluavat usein keskustella kokemuksistaan muiden kanssa. Näin maallikkojen kutsumukseen liittyy uusi ulottuvuus ja erinomainen apostolaatin laji, jossa vertaiset palvelevat vertaisiaan: silloin aviopuolisot täyttävät apostolisen tehtävän muita aviopareja kohtaan, joille he tarjoutuvat opastajiksi. Tämä näyttää varmasti tänään kristillisen apostolaatin muodoista otollisimmalta.(38)

Lääkäreille ja sairaanhoitoa harjoittaville
27. Osoitamme suuren kunnioituksemme myös niille lääkäreille ja terveydenhoidosta huolehtiville, jotka tehtäviään täyttäessään pyrkivät noudattamaan kristillisen kutsumuksensa ennemmin kuin minkään inhimillisen hyödyn vaatimuksia. Pyrkikööt he sen tähden aina suosimaan niitä toimenpiteitä, jotka seuraavat uskosta ja terveestä järjestä, ja yrittäkööt he herättää omassa ympäristössään näiden seikkojen hyväksymistä ja kunnioitusta. Pitäkööt he lisäksi ammattinsa olennaisena tehtävänä hankkia kaikki tarpeellinen tieto tältä vaikealta alalta, niin että he voisivat antaa heidän puoleensä kääntyville aviopareille oikeita tietoja ja näyttää heille oikean tien, mitä nämä syystäkin odottavat.

Papeille
28. Teitä, rakkaat poikamme, papit, jotka teille annetun pyhän tehtävän takia olette sekä yksityisten ihmisten että perheiden neuvonantajia ja hengellisiä johdattajia, puhuttelemme suurella luottamuksella. Erityinen tehtävännehän on – puhumme ensi sijassa niistä, jotka opettavat moraaliteologiaa – esittää kirkon avioliitto-opetusta kokonaisena ja peittelemättä. Tehtävänne täyttämisessä olkaa ensimmäiset antamaan esimerkki vilpittömästä kuuliaisuudesta, jota sisäisesti ja ulkonaisesti on osoitettava kirkon opetusvirkaa kohtaan. Tehän tiedätte, että sellainen kuuliaisuus ei velvoita teitä niinkään mainittujen syiden takia, vaan sen pyhän Hengen valaistuksen takia, jonka kirkon paimenet saavat totuuden selittämiseen.(39) Te tiedätte myös, että on erityisen tärkeää omantunnon rauhan ja kristityn kansan yhteyden tähden, että kaikki tottelevat moraalin ja uskon kysymyksissä kirkon opetusvirkaa ja puhuvat samaa kieltä. Sen tähden, käyttäen suuren apostoli Paavalin huolestuneita sanoja, vetoamme teihin jälleen koko sydämestämme: ”Minä kehotan teitä, veljet, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen, että kaikki olisitte puheessa yksimieliset ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne, vaan pysyisitte sovinnossa ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus.”(40)

29. Vaikka se, että Kristuksen terveellisestä opetuksesta ei mitään jätetä pois, onkin erinomainen rakkauden osoitus sieluja kohtaan, täytyy siihen aina liittyä sen kärsivällisyyden ja rakkauden, joista Herra itse antoi ihmisten kanssa puhuessaan ja toimiessaan esimerkin. Hän, joka ei tullut tuomitsemaan vaan vapahtamaan maailman,(41) oli näet erittäin ankara syntiä mutta kärsivällinen ja armahtava syntisiä kohtaan.

Sen tähden vaikeuksiensa ahdistamat aviopuolisot löytäkööt pappien puheista ja sydämestä ilmi tulleen kuvan Vapahtajamme äänestä ja rakkaudesta.

Rakkaat poikamme, puhukaa täydellä luottamuksella varmoina siitä, että Jumalan pyhä Henki, joka auttaa opetusvirkaa julistamaan oikeaa opetusta, valaisee uskovien sydämet ja kehottaa heitä yksimielisyyteen. Opettakaa aviopuolisoille välttämätön rukouksen tie ja neuvokaa heitä usein uskoen lähestymään eukaristian ja parannuksen sakramenttia ja olemaan koskaan lannistumatta mielensä heikkouden tähden.

Piispoille
30. Päättäessämme tämän kiertokirjeen käännymme kunnioittavasti ja rakastaen teidän puoleenne, rakkaat ja kunnioitetut veljemme piispanvirassa, joiden kanssa jaamme läheisesti huolenpidon Jumalan kansan hengellisestä hyvästä. Teille kaikille esitämme vakavan pyynnön, että teitä pyhissä toimituksissa avustavien pappien ja uskovienne esimiehinä ponnistelisitte kaikella ahkeruudella ja epäröimättä avioliiton turvaamiseksi ja pyhänä pitämiseksi, jotta aviollinen elämä mitä suurimmassa määrin saavuttaisi inhimillisen ja kristillisen täydellisyytensä. Pitäkää sitä nykyisenä aikana haltuunne uskotuista tehtävistä suurimpana. Kuten näet hyvin tiedätte, tämä tehtävä vaatii luotettavaa pastoraalisen toiminnan järjestelyä, joka ulottuu kaikille inhimillisen toiminnan aloille, taloudellisiin, sivistyksellisiin ja yhteiskunnallisiin seikkoihin. Jos nämä kaikki yhtä lailla suuresti kehittyvät, vanhempien ja lasten elämä perhepiirissä tulee paitsi siedettävämmäksi myös helpommaksi ja iloisemmaksi, ja yhteiselämä inhimillisessä yhteiskunnassa saa runsaammin veljellistä rakkautta ja todellista rauhaa pitäen pyhänä sen suunnitelman, jonka Jumala on luonut maailmaa varten.

Loppukehotus

31. Kunnioitettavat veljemme, rakkaat lapsemme ja kaikki hyvän tahdon ihmiset, suuri on se kasvatuksen, kehityksen ja rakkauden tehtävä, johon nyt teitä kehotamme turvautuen siihen kirkon kestävään opetukseen, jota Pietarin seuraaja yhdessä veljiensä kanssa katolisessa piispanvirassa uskollisesti varjelee ja tulkitsee. Tämä todella suuri tehtävä, kuten olemme vakuuttunut, on sekä maailmalle että kirkolle hyväksi, koska näet ihminen ei voi päästä todelliseen onnellisuuteen, jota hän tavoittelee kaikilla hengen voimillaan, ellei hän ota huomioon niitä lakeja, jotka Jumala on piirtänyt hänen omaan luontoonsa ja joita on viisaasti ja rakastaen kunnioitettava. Tälle työlle samoin kuin teille kaikille, erityisesti aviopuolisoille, rukoilemme hartaasti kaikkein pyhimmältä ja armollisimmalta Jumalalta suurinta armoa ja annamme sen vakuudeksi koko sydämestämme apostolisen siunauksemme.

Annettu Roomassa, pyhän Pietarin tuomiokirkossa, 25. heinäkuuta, pyhän apostoli Jaakobin juhlana, 1968, paaviutemme kuudentena vuonna.
Paavali VI
ALKUPERÄINEN TEKSTI: Acta Apostolicae Sedis, 60 (1968), 481-503.

Viitteet

(1) Vert. Pius IX: kiertokirje Qui pluribus 9.11.1846 (Pii IX P.M. Acta, I, 9-10); Pius X: kiertokirje Singulari quadam 24.9.1912 (AAS 4 (1912), 658); Pius XI: kiertokirje Casti connubii 31.12.1930 (AAS 22 (1930), 579-581); Pius XII: allokuutio Magnificate Dominum kaikille katolisen maailman piispoille 2.11.1954 (AAS 46 (1954), 671-672); Johannes XXIII: kiertokirje Mater et Magistra (AAS 53 (1961), 457).
(2) Vert. Matt. 28:18-19.
(3) vert. Matt. 7:21.
(4) Vert. Catechismus Romanus Concilii Tridentini, II, VIII; Leo XIII: kiertokirje Arcanum 10.2.1880 (Acta Leonis XIII, 2 (1880), 26-29); Pius XI: kiertokirje Divini illius Magistri 31.12.1929 (AAS 22 (1930), 58-61); Pius XI: kiertokirje Casti connubii 31.12.1930 (AAS 22 (1930), 545-546); Pius XII: allokuutio Italian Pyhän Luukkaan medikobiologiselle yhdistykselle 12.11.1944 (Discorsi e radiomessaggi di S.S. Pio XII, VI, 191-192); Pius XII: allokuutio Italian katoliselle kätilöyhdistykselle 29.10.1951 (AAS 43 (1951), 835-854); Pius XII: allokuutio Fronto della Famiglia -yhdistykselle (AAS 43 (1951), 857-859); Pius XII: allokuutio VII kansainväliselle hematologikongressille 12.9.1958 (AAS 50 (1958), 734-735); Johannes XXIII: kiertokirje Mater et Magistra 15.5.1961 (AAS 53 (1961), 446-447); Vatikaanin 2. kirkolliskokouksen pastoraalikonstituutio Kirkko nykymaailmassa, 47-52.
(5) Vert. Paavali VI: allokuutio kardinaalikollegiolle (AAS 56 (1964), 588); Paavali VI: allokuutio väestön, perheen ja syntyvyyden ongelmien tutkimuskomissiolle 27.3.1965 (AAS 57 (1965), 388); Paavali VI: allokuutio Italian gynekologiyhdistykselle 29.10.1966 (AAS 58 (1966), 1168).
(6) Vert. 1. Joh. 4:8.
(7) Ef. 3:15.
(8) Vatikaanin 2. kirkolliskokouksen pastoraalikonstituutio Kirkko nykymaailmassa, 50.
(9) Tuomas Akvinolainen: Summa theologiae, I-II, q. 94, a. 2.
(10) Vatikaanin 2. kirkolliskokouksen pastoraalikonstituutio Kirkko nykymaailmassa, 50-51.
(11) Vatikaanin 2. kirkolliskokouksen pastoraalikonstituutio Kirkko nykymaailmassa, 49.
(12) Vert. Pius XI: kiertokirje Casti connubii 31.12.1930 (AAS 22 (1930), 560); Pius XII: AAS 43 (1951), 843.
(13) Vert. Johannes XXIII: kiertokirje Mater et Magistra 15.5.1961 (AAS 53 (1961), 447.
(14) Vert. Catechismus Romanus Concilii Tridentini, II, VIII; Pius XI: kiertokirje Casti connubii 31.12.1930 (AAS 22 (1930), 562-564); Pius XII: Discorsi e radiomessaggi, VI, 191-192; Pius XII: AAS 43 (1951), 842-843, 857-859; Johannes XXIII: kiertokirje Pacem in terris 11.4.1963 (AAS 55 (1963), 259-260); Vatikaanin 2. kirkolliskokouksen pastoraalikonstituutio Kirkko nykymaailmassa, 51.
(15) Vert. Pius XI: kiertokirje Casti connubii 31.12.1930 (AAS 22 (1930), 565); Pius XII: AAS 50 (1958), 734-735.
(16) Vert. Catechismus Romanus Concilii Tridentini, II, VIII; Pius XI: kiertokirje Casti connubii (AAS 22 (1930), 559-561; Pius XII: AAS 43 (1951), 843; Pius XII: AAS 50 (1958), 734-735; Johannes XXIII: kiertokirje Mater et Magistra (AAS 53 (1961), 447).
(17) Vert. Pius XII: AAS 45 (1953), 798-799.
(18) Vert. Room. 3:8.
(19) Vert. Pius XII: AAS 45 (1953), 674-675; Pius XII: AAS 50 (1958), 734-735.
(20) Vert. Pius XII: AAS 43 (1951), 846.
(21) Vert. Pius XII: AAS 45 (1953), 674-675; Pius XII: AAS 48 (1956), 461-462.
(22) Luuk. 2:34.
(23) Vert. Paavali VI: kiertokirje Kansojen kehitys, 26.3.1967, 21.
(24) Vert. Room. 8.
(25) Vert. Vatikaanin 2. kirkolliskokouksen dekreetti Tiedotuksen välineistä, 6-7.
(26) Johannes XXIII: kiertokirje Mater et Magistra (AAS 53 (1961), 447).
(27) Paavali VI: kiertokirje Kansojen kehitys, 26.3.1967, 48-55.
(28) Vatikaanin 2. kirkolliskokouksen pastoraalikonstituutio Kirkko nykymaailmassa, 52.
(29) Pius XII: AAS 43 (1951), 859.
(30) Vatikaanin 2. kirkolliskokouksen pastoraalikonstituutio Kirkko nykymaailmassa, 51.
(31) Vert. Matt. 11:30.
(32) Vert. Vatikaanin 2. kirkolliskokouksen pastoraalikonstituutio Kirkko nykymaailmassa, 48; dogmaattinen konstituutio Kirkosta, 35.
(33) Matt. 7:14; vert. Hebr. 12:11.
(34) Vert. Tiit. 2:12.
(35) Vert. 1. Kor. 7:31.
(36) Room. 5:5.
(37) Ef. 5: 25, 28-29, 32-33.
(38) Vert. Vatikaanin 2. kirkolliskokouksen dogmaattinen konstituutio Kirkosta, 35, 41; pastoraalikonstituutio Kirkko nykymaailmassa, 48-49; dekreetti Maallikkojen apostolaatti, 11.
(39) Vert. Vatikaanin 2. kirkolliskokouksen dogmaattinen konstituutio Kirkosta, 25.
(40) 1. Kor. 1:10.
(41) Vert. Joh. 3:17.