Hyppää sisältöön

Ordinatio sacerdotalis

Paavi Johannes Paavali II:n
apostolinen kirje

Ordinatio sacerdotalis

(Pappisvihkimys)

katolisen kirkon piispoille
pappisvihkimyksen varaamisesta
yksinomaan miehille

Kunnioitetut veljet piispuudessa!

1. Pappisvihkimys, jonka kautta Kristuksen apostoleilleen uskoma virka opettaa, pyhittää ja johtaa uskovia välittyy eteenpäin, on katolisessa kirkossa alusta asti ollut varattu yksinomaan miehille. Tätä traditiota on uskollisesti noudatettu myös Idän kirkoissa.

Kun kysymys naisten vihkimisestä papeiksi nousi esiin anglikaanisessa kommuuniossa, paavi Paavali VI, uskollisena tehtävälleen säilyttää apostolinen traditio ja pyrkien poistamaan uuden esteen kristittyjen ykseyden tieltä, halusi muistuttaa anglikaaniveljiä siitä, mikä on katolisen kirkon näkemys: ”[Kirkko] on sitä mieltä, ettei ole sallittua vihkiä naisia papeiksi ja että tähän näkemykseen on todella perinpohjaisia syitä. Niitä ovat Raamattuun kirjattu esimerkki siitä, että Kristus valitsi apostolinsa yksinomaan miesten joukosta; kirkon pysyvä käytäntö, kun se on seurannut Kristusta valitsemalla yksinomaan miehiä; sekä kirkon elävä opetusvirka, joka on johdonmukaisesti pitänyt kiinni siitä, että naisten poissulkeminen pappeudesta on sopusoinnussa Jumalan suunnitelman kanssa hänen kirkkonsa suhteen.”[1] Mutta koska tämä kysymys oli myös teologien joukossa ja joissakin katolisissa piireissä noussut keskustelun aiheeksi, Paavali VI pyysi Uskonopin kongregaatiota esittämään ja selittämään kirkon opin tästä asiasta. Näin tapahtui, kun julkaistiin julistus Inter insigniores, jonka paavi hyväksyi ja määräsi julkaistavaksi.[2]

2. Julistus esittelee ja selittää tämän opin perustavanlaatuiset syyt, jotka Paavali VI toi julki, ja päätyy näkemykseen, ettei kirkko ”tunnusta itsellään olevan valtaa päästää naisia pappisvihkimykseen”.[3] Näihin perustavanlaatuisiin syihin sama asiakirja lisää muita teologisia syitä, jotka kuvaavat tällaisen jumalallisen säätämyksen sopivuutta; asiakirja myös näyttää selvästi, kuinka Kristuksen toimintatapaa eivät ohjanneet hänen aikansa sosiologiset tai kulttuuriset tekijät. Niin kuin Paavali VI myöhemmin tarkensi: ”Todellinen syy on se, että Kristus, antaessaan kirkolle sen pohjimmaisen perustan ja teologisen antropologian, jota kirkon traditiossa sen jälkeen aina on noudatettu, itse järjesti asian näin.”[4] Apostolisessa kirjeessä Mulieris dignitatem kirjoitin itse tähän liittyen: ”Kutsuessaan vain miehiä apostoleikseen Kristus toimi tavalla, joka oli täysin vapaa ja itsenäinen. Hän teki sen samalla vapaudella kuin silloin, kun hän koko käyttäytymisellään korosti naisen arvokkuutta ja kutsumusta, joutumatta silti sopeutumaan tuon ajan vallitsevaan käytäntöön tai lainsäädännön edellyttämiin traditioihin.”[5]

Itse asiassa evankeliumit ja Apostolien teot todistavat, että tämä kutsu on tehty Jumalan iankaikkisen suunnitelman mukaan: Kristus valitsi ne, jotka hän halusi (vrt. Mark. 3:13-14; Joh. 6:70), ja näin hän teki yhdessä Isän kanssa ”Pyhässä Hengessä” (Apt. 1:2) vietettyään ensin yön rukouksessa (vrt. Luuk. 6:12). Palveluviran pappeuteen hyväksymisessä [6] kirkko on siis aina tunnustanut ikuisena normina Herransa toimintatavan, kun tämä valitsi kaksitoista miestä asettaen heidät kirkkonsa perustaksi (vrt. Apt. 21:14). Todellisuudessa nämä miehet eivät saaneet hoitaakseen vain tiettyä tehtävää, jota sittemmin olisi voinut hoitaa kuka tahansa kirkon jäsen. Heidät liitettiin erityisellä ja syvällisellä tavalla itsensä lihaksitulleen Sanan lähetystehtävään (vrt. Matt. 19:1, 7-8; 28:16-20; Mark. 3:13-16; 16;14-15). Samoin toimivat apostolit valitessaan työtovereita [7] seuraamaan itseään palveluvirassa.[8] Tähän valintaan liitettiin myös ne, jotka läpi kirkon aikojen jatkaisivat apostolien lähetystehtävää Kristuksen, Herran ja Vapahtajan edustajina. [9]

3. Tämän lisäksi se tosiasia, ettei autuas Neitsyt Maria, Jumalan ja kirkon Äiti, saanut apostoleiden lähetystehtävää eikä palveluviran pappeutta, osoittaa selvästi, ettei naisten sulkeminen pappisvihkimyksen ulkopuolelle voi merkitä sitä, että he olisivat vähemmän arvokkaita tai että heitä syrjittäisiin. Se osoittaa paremminkin maailmankaikkeuden Herran viisauteen perustuvan suunnitelman uskollista seuraamista.

Naisten läsnäolo ja tehtävä kirkon elämässä ja lähetystehtävässä, vaikka ne eivät liitykään palveluviran pappeuteen, ovat kuitenkin ehdottoman välttämättömiä ja korvaamattomia. Kuten samassa julistuksessa Inter insignores ilmoitetaan, ”pyhä äiti kirkko toivoo, että kristilliset naiset ymmärtäisivät täydellisesti lähetystehtävänsä suuruuden: heidän tehtävänsä tänä päivänä on ratkaisevan tärkeä sekä yhteiskunnan uudistamisen ja inhimillistämisen kannalta että sen kannalta, että uskovat uudelleen löytäisivät kirkon todelliset kasvot.”[10] Uusi testamentti samoin kuin kirkon koko historia antavat runsaan todistuksen naisten läsnäolosta kirkossa; he ovat todellisia opetuslapsia ja Kristuksen todistajia perheessään ja ammatissaan, niin myös täydellisessä vihkiytymisessään Jumalan ja evankeliumin palvelukseen. ”Puolustaessaan naisten arvokkuutta ja heidän kutsumustaan kirkko on todellakin ilmaissut kunnioituksensa ja kiitollisuutensa naisia kohtaan, jotka kaikkina aikoina ovat evankeliumille uskollisina osallistuneet koko Jumalan kansan apostoliseen lähetystehtävään. Kysymys on pyhistä marttyyreistä, neitsyistä ja perheenäideistä, jotka ovat rohkeasti antaneet todistuksen uskostaan ja jotka ovat välittäneet kirkon uskon ja tradition omille lapsilleen opettaen heitä evankeliumin hengessä.”[11]

Toisaalta kirkon hierarkkinen rakenne on täydellisesti järjestetty uskovien pyhyyttä varten. Siksi julistus Inter insignores muistuttaa: ”ainoa ylempi lahja, jota voi ja pitää toivoa, on rakkaus (vrt. 1. Kor. 12 ja 13). Suurimpia taivasten valtakunnassa eivät ole palveluviran hoitajat vaan pyhimykset.”[12]

4. Vaikka kirkon jatkuva ja yleismaailmallinen traditio onkin säilyttänyt opin pappisvihkimyksen varaamisesta yksin miehille ja vaikka opetusvirka onkin päättäväisesti opettanut sitä viimeaikaisissa asiakirjoissaan, käydään siitä nykyään eri paikoissa kuitenkin keskustelua tai jopa pidetään kirkon päätöstä olla päästämättä naisia vihkimykseen pelkkänä järjestysasiana.

Sen tähden, jotta kaikki epäilys saadaan poistetuksi tässä tärkeässä kysymyksessä, joka koskee itseään kirkon jumalallista perustusta, minä julistan veljien vahvistamisen virkani nojalla (vrt. Luuk. 22:32), ettei kirkolla ole minkäänlaista valtaa antaa naisille pappisvihkimystä ja että kaikkien kirkon uskovien on lopullisesti pidettävä kiinni tästä ratkaisusta.

Pyytäen teille, kunnioitetut veljet, ja koko kristikansalle Jumalan jatkuvaa apua, annan kaikille apostolisen siunauksen.

Vatikaanissa, helluntain juhlapyhänä 22. toukokuuta 1994, pontifikaattini 16. vuotena.

Paavi Johannes Paavali II

VIITTEET

1. Paavali VI: Vastaus Canterburyn arkkipiispan F. D. Cogganin kirjeeseen liittyen naisten vihkimiseen pappeuteen (30.11.1975); AAS 68 (1976), 599.
2. Vrt. Uskonopin kongregaatio: Julistus Inter insigniores kysymyksestä päästää naiset palveluviran pappeuteen (15.10.1976): AAS 69 (1977), 98-116.
3. Sama, 100.
4. Paavali VI: Puheenvuoro naisten tehtävästä pelastussuunnitelmassa (30.1.1977): Insegnamenti, XV (1977), 111. Vrt. myös Johannes Paaavali II: Apostolinen kehotus Christifideles laici (30.12.1988), 51: AAS 81 (1989), 393-521; KKK 1577.
5. Apostolinen kirje Mulieris dignitatem (15.8.1988), 26: AAS 80 (1988), 1715.
6. Vrt. dogmaattinen konstituutio Lumen Gentium, n. 28; dekreetti Presbyterorum ordinis, 2b.
7. Vrt. 1. Tim. 3:1-13; 2. Tim. 1:6; Tit. 1:5-9.
8. Vrt. KKK 1577.
9. Vrt. dogmaattinen konstituutio kirkosta Lumen Gentium, 20, 21.
10. Uskonopin kongregaatio: Julistus Inter insigniores, 6: AAS 69 (1977), 115-116.
11. Apostolinen kirje Mulieris dignitatem, 27: AAS 80 (1988), 1719.
12. Uskonopin kongregaatio: Julistus Inter insigniores, 6: AAS 69 (1977), 115.
________________________________________

Kysymys liittyen Ordinatio sacerdotaliksen sisältämään opetukseen

Uskonopin kongregaatio

Lokakuun 28. päivänä 1995

Dubium: Onko apostolisessa kirjeessä Ordinatio sacerdotalis lopullisesti kiinni pidettäväksi esitetty opetus, jonka mukaan kirkolla ei ole minkäänlaista valtaa antaa pappisvihkimystä naisille, ymmärrettävä kuuluvaksi uskon talletukseen (depositum fidei)?

Responsum: Kyllä.

Tämä opetus vaatii lopullisen hyväksynnän, sillä kirkon yleinen ja yleismaailmallinen opetusvirka on julistanut sen erehtymättömästi Jumalan sanaan perustuvana ja kirkon tradition alusta asti säilyttämänä ja noudattamana (vrt. dogmaattinen konstituutio Lumen gentium kirkosta, 25, 2). Siksi nykyisessä tilanteessa Rooman paavi, varsinaista veljien vahvistamisen virkaansa harjoittaen (vrt. Luuk. 22:32), on muodollisella julistuksella siirtänyt eteenpäin tämän saman opetuksen nimenomaisesti mainiten, mitä aina, kaikkialla ja kaikkien on pidettävä uskon talletukseen kuuluvana.

Paavi Johannes Paavali II, allekirjoittaneelle kardinaaliprefektille myöntämällään audienssilla, on hyväksynyt tämän vastauksen ja määrännyt sen julkaistavaksi.

Roomassa, Uskonopin kongregaatiossa, pyhien apostolien Simonin ja Juudaan juhlana, lokakuun 28. päivänä 1995.

Kardinaali Joseph Ratzinger
Prefekti

Tarcisio Bertone
Vercellin emeritusarkkipiispa