Uskonopin kongregaation 1.2.2008 antaman vastauksen yhteydessä julkaistiin myös seuraava syvällisempi selitys

Kaste, uudestisyntymisen pesu ja Pyhän Hengen uudistus (vrt. Tit. 3:5), on yksi kaikkein arvokkaimmista lahjoista, jolla Herra Jeesus on rikastuttanut kirkkoaan. Todellakin, kasteessa ”meidät vapautetaan synnistä, ja Jumalan lapsiksi synnytettyinä meistä tulee Kristuksen jäseniä, meidät liitetään kirkkoon ja tulemme osallisiksi sen lähetystehtävästä”[1]. Siksi on ymmärrettävää, että kristityt ovat kaikkina aikoina huolehtineet kasteen oikeasta viettämisestä, jotta se voisi tarkasti vastata Kristuksen alkuperäistä tahtoa. Kun epäilyksiä syntyi, niitä ei vähätelty, vaan päinvastoin kristityt pyrkivät varmistamaan kasteen aitouden. Kirkon opetusviralla on tietenkin ratkaiseva asema tässä selvittelytyössä. Viimeisten vuosisatojen aikaiset Pyhän viraston ja Uskonopin kongregaation puuttumiset tähän asiaan ovat ilmaisseet tätä kasteen pätevyydestä kannettua huolta. Viimeisten kahden vuosikymmenen aikana niin on tehty kolmesti.[2]

Tämä vastaus kiinnittää huomiota sellaisten katolisessa kirkossa toimitettujen kasteiden pätevyyteen, joita on vietetty englanniksi kahdella eri kaavalla. Tämä seikka on merkittävä, sillä se osoittaa, ettei nyt käsitellä vain jotakin hypoteettista kysymystä, vaan joissakin englanninkielisissä maissa sattuneita tapauksia. Ongelma ei tietenkään ole se, että sanat on lausuttu englanniksi, vaan itse kaava, jota voidaan käyttää millä kielellä tahansa.

Tämän ongelman tärkeyttä ei voi vähätellä, sillä kyseessä on ihmisten pelastus. Herran itsensä mukaan siihen vaaditaan kastetta: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan” (Joh. 3:5). Tähän perustuu Jeesuksen opetuslapsille antama tehtävä kastaa: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” (Mark. 16:15-16). Tästä syystä kirkko ei suvaitse sellaisten kaavojen käyttöä, jotka tekevät pätemättömiksi todellisen kasteen antamisen. Olisi myös vastuutonta vähätellä tätä uhkaa lohduttamalla itseään ajatuksella, että Jumala kykenee parantamaan kaikki ihmisten epäonnistumiset. Päinvastoin meidät on kutsuttu suorittamaan huolellisesti se, minkä Jumala on jättänyt meidän vastuullemme.

Kaste, joka on tehty Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, vastaa Herran antamaa käskyä Matteuksen evankeliumin lopussa: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” (Matt. 28:19). Kirkolla ei ole mitään oikeutta muuttaa sitä, minkä Kristus on asettanut. Siksi jokainen kaste on pätemätön silloin, kun se ei sisällä rukousta pyhälle Kolminaisuudelle niin, että Jumalan kolme persoonaa mainitaan siinä nimeltä kukin erikseen. Kirkon opetusvirka on kautta aikojen opettanut, että kristillinen kaste on tehtävä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Tässä yhteydessä ei ole tarvetta koostaa täydellistä listaa asiaan kuuluvista opetusviran asiakirjoista; riittäköön mainita niistä muutama merkittävä: Tomus Damasi (382)[3], pyhän paavi Gregorius II:n dekretaali Desiderabilem mihi (726)[4] ja pyhän paavi Zachariasin dekretaali Sacris liminibus (748)[5], Lateraanin IV kirkolliskokouksen luku De fide catholica (1215)[6], Wienin kirkolliskokouksen konstituutio Fidei catholicae (1312)[7], Firenzen kirkolliskokouksen bulla Exsultate Deo (1439)[8] ja Trenton kirkolliskokouksen dekreetti De sacramentis (1547)[9]. Kasteen riitin liturgiset asiakirjat eivät myöskään anna vaihtoehtoja termeille Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Sakramenttien kaavoja on tarkasteltava kirkon uskon ilmauksina. Ne ovat sen uskon sanoja, josta ne saavat tehonsa, niin kuin pyhä Augustinus selkeästi osoittaa kastekaavan osalta.[10] Kommentoidessaan kyseistä kohtaa pyhän Augustinuksen tekstissä pyhä Tuomas Akvinolainen toteaa, että sakramenteissa sanat eivät ole tehokkaita vain yksinkertaisesti siksi, että ne lausutaan, vaan siksi, että ne ilmaisevat sitä, mikä on uskon kohde.[11] Juuri tämä on yllä mainittujen opetusviran lausuntojen sisältö. Kasteen kaavan on riittävän täsmällisesti ilmaistava trinitaarinen usko; likimääräiset kaavat eivät pysty siihen.

Vastauksessa käsitellyissä kastekaavan muunnoksissa on Jumalan persoonista käytetty termejä, jotka ovat erilaisia kuin Raamatun termit. Tällaiset muotoilut ovat peräisin tietyistä feministisistä jumalakäsityksistä. Niiden avulla pyritään välttämään Isän ja Pojan mainitsemista, koska niitä pidetään seksistisinä ilmauksina. Isän ja Pojan nimien korvaaminen toisilla heikentää kuitenkin uskoamme Kolminaisuuteen.

Yhteenvetona trinitaarisesta uskosta voimme esittää Athanasioksen uskontunnustuksen, jota lainataan Katolisen kirkon katekismuksessa: ”Katolinen uskomme on tämä: Me palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminainen, ja Kolminaisuutta, joka on ykseys, persoonia toisiinsa sekoittamatta ja jumalallista olemusta jakamatta. Isä on oma persoonansa, niin kuin Poikakin on oma persoonansa ja Pyhä Henki oma persoonansa, mutta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jumaluus on yksi, yhtäläinen on heidän kunniansa ja yhtä ikuinen heidän majesteettiutensa.”[12] Jumalan kolmen persoonan nimet ovat ne, joilla heitä Uudessa testamentissa ja kirkon traditiossa toistuvasti nimitetään. Ne ovat suhteellisia nimiä, eli ne määrittävät jumalallisia persoonia suhteessa toisiinsa niiden alkuperän perusteella, josta ne erotetaan. Juuri siksi, että ”persoonien todellinen erillisyys ei jaa Jumalan ykseyttä osiin, erillisyys perustuu pelkästään keskinäisiin suhteisiin”[13]. Jumala ”on ikuisesti Isä suhteessa ainoaan Poikaansa, joka on ikuisesti Poika vain suhteessa Isäänsä”[14], ja ”Pyhästä Hengestä ilmoitetaan …, että hän on [myös] jumalallinen persoona Isän ja Pojan kanssa”[15].

Nimet Creator, Redeemer ja Sanctifier tai Creator, Liberator ja Sustainer voidaan antaa Jumalan persoonille ottamalla ne käyttöön sellaista logiikkaa seuraamalla, jonka mukaan se, mikä on yhteistä näille kolmelle persoonalle, sanotaan yhdestä persoonasta siinä määrin, kuin se jollakin tavalla muistuttaa jotakin, mikä tuolle persoonalle on ominaista.[16] Luojana oleminen esimerkiksi sanotaan Isästä, koska itse luomisessa jumalallinen voima ilmenee korkeimmalla tavalla luomakunnan olemassaolon prinsiippinä. Tämä voima muistuttaa tietyssä määrin sitä, mikä Kolminaisuuden sisäisessä elämässä on ominaista Isälle: olla toisten jumalallisten persoonien aloittamaton prinsiippi.[17] Mutta ”luominen on Pyhän Kolminaisuuden yhteistä toimintaa”.[18] Paavi Leo XIII opetti yleisesti: ”Kirkko on mitä sopivimmin tottunut osoittamaan Isälle ne teot, joissa voima on suurimmillaan, Pojalle ne teot, joissa viisaus on suurimmillaan, ja Pyhälle Hengelle ne teot, joissa rakkaus on suurimmillaan, vaikkei olekaan niin, etteivätkö kaikki täydellisyydet ja ulkoiset toiminnat olisi jumalallisille persoonille yhteisiä. Todellakin, ’Kolminaisuuden toiminnat ovat jakamattomat, samoin kuin Kolminaisuuden olemus on jakamaton’[19].”[20]

Trinitaarista uskoa ei voi riittävän tarkasti ilmaista, kun kolmea jumalallista persoonaa kutsutaan nimillä, jotka ovat kaikille kolmelle yhteiset, ja samalla kutakin yksittäistä nimeä käytetään vain yhtä persoonaa varten. Juuri näin tapahtuu tämän vastauksen käsittelemissä tapauksissa. Kaikki kolme jumalallista persoonaa ovat Luoja, Pyhittäjä, Vapauttaja ja Ylläpitäjä. ”Jumalan taloudenhoito on kokonaisuudessaan jumaluuden kolmen persoonan yhteistä työtä. Samoin kuin Kolminaisuus on yhtä ja samaa luontoa, samoin sen vaikutus on yksi ja sama.”[21] Lunastus on myöskin koko Kolminaisuuden työtä sen ensimmäisenä syynä, vaikka Lunastajan nimi onkin Kristukselle ominainen ihmisenä, koska hän ihmisyydessään kärsi ja kuoli ristillä.[22]

Trinitaarinen usko vaatii suurta kielellistä tarkkuutta. Jos kerran jumalallisten persoonien nimien korvaaminen kastekaavassa toisilla nimillä, jotka kullekin persoonalle ovat ominaiset (Vanhempi, Lapsi, kummastakin Lähtevä), antoi teologien keskuudessa aiheen niin vakavaan epäilykseen, että Tuomas Akvinolainen piti sitä pätemättömänä,[23]silloin on sitä suurempi syy ajatella, ettei tässä vastauksessa käsitellyillä kaavoilla tehtyä tekoa voi pitää oikeana kasteena.

Siksi henkilö, joka suorittaa kasteen jollakin näistä pätemättömistä kaavoista, pettää vastaanottajan tällä teolla. Jos kysymyksessä on lapsi, hän pettää myös niitä, jotka ovat tuoneet lapsen saamaan kasteen, koska he olettavat lapsen saavan oikean kasteen. Tämä on raskas epäoikeudenmukaisuus, joka täytyy korjata viipymättä ja jota ei saa siirtää hamaan tulevaisuuteen luottaen toivomuskasteen vaikutukseen. Kasteen sakramentaalisen luonteen lahja täytyy taata niin pian kuin mahdollista: ”Kaste sinetöi kristityn katoamattomalla hengellisellä merkillä, luonteella (character), merkiksi siitä, että hän kuuluu Kristukselle. … Tultuaan kasteessa kirkon jäseniksi uskovat ovat saaneet sakramentaalisen luonteen, jonka kautta heidät on kutsuttu harjoittamaan kristillistä jumalanpalvelusta.”[24]

Todellisen kasteen takaamisen ekumeeninen merkitys on nyt selvempi kuin koskaan aiemmin. Me kutsumme itseämme kristityiksi yhteisen kasteemme perusteella. Huomioiden ne lukuisat ihmiset, jotka kuuluvat sellaisiin kirkkoihin tai kirkollisiin yhteisöihin, jotka eivät ole täydellisessä yhteydessä katolisen kirkon kanssa, ja vaikka niiden uskossa, muissa sakramenteissa ja kirkon järjestyksessä onkin puutteita, ”kaste muodostaa siis sakramentaalisen ykseyden siteen kaikkien niiden välille, jotka ovat sen kautta uudestisyntyneet.”[25] Mikäli jokin yhteisö luopuu todellisesta kasteesta, se ottaa ekumenian tiellä suuren askeleen taaksepäin etäännyttämällä itsensä suunnattomalla tavalla tavoitellusta päämäärästä, täyden ykseyden saavuttamisesta, jota Kristus itse tahtoo.[26] Kaikkia meitä kristittyjä kutsutaan pysymään ehdottoman uskollisina sille ykseydelle, joka Kirjeessä efesolaisille ilmaistaan niin hyvin: ”Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa” (Ef. 4:5-6). Tämän Uskonopin kongregaation asiaan puuttumisen vahvistamina kirkon paimenten on valvottava myös muita mahdollisia pätemättömiä kastekaavoja.

Mons. Antonio Miralles

Viitteet

1. KKK 1213.
2. Responsum ad propositum dubium de validitate baptismatis apud communitatem ”The Church of Jesus Christ of Latter-day Saints”, 5.6.2001: AAS 93 (2001) 476; Notificatio de validitate baptismatis apud ”The New Church” confessionem collati, 20.11.1992: AAS 85 (1993) 179; Notificatio de validitate baptismatis apud ”Christian Community” Rudolf Steiner confessionem. 9.3.1991: AAS 83 (1991) 422.
3. ”[…] ut credamus, quia in Patre et Filio et Spiritu Sancto solum baptizamur […]” (H. Denzinger – A. Schönmetzer, Enchridion Symbolorum definitionem et declarationem de rebus fidei et morum, [=DS], 176.
4. ”In his tua dilectio teneat antiquum morem Ecclesiae: quia, quisquis in nomine Patris, et Filii, et Spiritus Sancti baptizatus est, rebaptizari liceat minime” (DS 580).
5. ”Si mersus in fonte baptismatis quis fuerit sine invocatione Trinitatis, perfectus non est, nisi fuerit in nomine Patris, et Filii, et Spiritus Sancti baptizatus” (DS 589).
6. ”Sacramentum vero baptismi (quod ad Dei invocationem et individuae Trinitatis, videlicet Patris, et Filii, et Spiritus Sancti, consecratur in aqua) tam parvulis, quam adultis in forma Ecclesiae a quocumque rite collatum proficit ad salutem” (DS 802).
7. ”Ad hoc baptisma unicum baptizatos omnes in Christo regerans est, sicut unus Deus ac fides unica ab omnibus fideliter confitendum, quod celebratum in aqua in nomine Patris et Filii et Spritus Sancti credimus esse tam adultis quam parvulis communiter perfectum remedium ad salutem” (DS 903).
8. ”Forma autem est: Ego te baptizo in nomine Patris et Filii et Spiritus Sancti” (DS 1314).
9. ”Si quis dixerit, baptismum, qui etiam datur ab haereticis in nomine Patris et Filii et Spiritus Sancti, cum intentione faciendi quod facit Ecclesia, non esse verum baptismum: anathema sit” (DS 1617).
10. ”Unde ista tanta virtus aquae, ut corpus tangat et cor abluat, nisi faciente verbo, non quia dicitur, sed quia creditur? Nam et in ipso verbo, aliud est sonus transiens, aliud virtus manens” (In Ioannis Evangelium, tr. 80, 3: CCL 36, p. 529).
11. ”Sicut Agustinus dicit, Super Io., verbum operatur in sacramentis, non quia dicitur, idest, non secundum exteriorem sonum vocis: sed quia creditur, secundum sensum verborum qui fide tenetur” (Summa theologiae, III, q. 60, a.7, ad 1).
12. DS 75, lainauksena Katolisen kirkon katekismuksessa, 266.
13. KKK 255.
14. KKK 240.
15. KKK 243.
16. Vrt. pyhä Tuomas Akvinolainen, Summa theologiae, I, q. 39, a. 7.
17. Vrt. pyhä Tuomas Akvinolainen, Summa theologiae, I, qq. 39, a. 8 et 45, a. 6, ad 2-3.
18. KKK 292.
19. Pyhä Augustinus, De Trinitate, I, 4: PL 42, 824.
20. Kiertokirje Divinum illud munus, 9.5.1897: DS 3326.
21. KKK 258.
22. Vrt. pyhä Tuomas Akvinolainen, Summa theologiae, III, q. 48, a. 5.
23. Vrt. pyhä Tuomas Akvinolainen, Scriptum super Sententiis, IV, d. 3, q. 1, a. 2, s. 2, ad 2; Summa theologiae III, q. 66, a. 5, arg. 7 et ad 7.
24. KKK 1272-1273.
25. Vatikaanin II kirkolliskokous, dekreetti Unitatis redintegratio, 22/2.
26. Vrt. Vatikaanin II kirkolliskokous, dekreetti Unitatis redintegratio, 4/1.