5. VIIKON TORSTAI VUOSI II 

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE
(1. Kun. 11:4-13)
Sinä et ole pitänyt kunniassa liittoani. Sen tähden minä repäisen rikki
valtakuntasi, mutta Daavidin vuoksi jätän pojallesi yhden heimon.

Luemme Ensimmäisestä kuninkaiden kirjasta.

Salomon vanhuuden päivinä vaimot viekoittelivat hänen sydämensä muiden jumalien puoleen, eikä hän ollut enää täydestä sydämestään uskollinen Herralle, Jumalalleen, niin kuin hänen isänsä Daavid oli ollut. Salomo rupesi palvelemaan Astartea, sidonilaisten jumalatarta, ja ammonilaisten iljetystä Milkomia. Salomo teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä, eikä seurannut Herraa uskollisesti niin kuin isänsä Daavid. Hän rakensi Jerusalemin itäpuolella olevalle vuorelle uhripaikan Kemosille, moabilaisten iljetykselle, ja ammonilaisten iljetykselle Milkomille. Samoin hän teki uhripaikkoja muitakin vierasmaisia vaimojaan varten, niin että he saivat suitsuttaa ja uhrata jumalilleen.

Herra vihastui siitä, että Salomon sydän oli kääntynyt pois hänestä, Israelin Jumalasta. Vaikka Herra oli kahdesti ilmestynyt Salomolle ja kieltänyt häntä palvelemasta muita jumalia, hän ei ollut totellut Herran kieltoa. Herra sanoi Salomolle: ”Sinä et ole pitänyt kunniassa liittoani etkä määräyksiä, jotka sinulle annoin. Sen tähden minä repäisen rikki valtakuntasi ja annan sen palvelijallesi. Isäsi Daavidin vuoksi minä en kuitenkaan tee sitä sinun elinaikanasi, minä riistän sen poikasi kädestä. En myöskään riistä pojaltasi koko valtakuntaa, vaan jätän hänelle yhden heimon palvelijani Daavidin ja valitsemani kaupungin, Jerusalemin tähden.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi
(Ps. 106:3-4, 35-36, 37+40. – vrt. 4)

Kertosäe:
Muista meitä, Herra,
sinä olet armollinen kansallesi.

Onnellisia ne, jotka elävät vanhurskaasti,
jotka aina tekevät niin kuin oikein on.
Herra, sinä olet armollinen kansallesi – muistathan myös minua!
Auta minua, ota minut huomaasi. Kertosäe

Isämme veljeilivät vieraiden kansojen kanssa
ja ottivat oppia niiden menoista.
He palvoivat vieraita jumalia
ja joutuivat niiden pauloihin. Kertosäe

He uhrasivat poikiaan ja tyttäriään hengille.
Niin Herra vihastui kansaansa,
hän ei enää sietänyt omaa perintöosaansa. Kertosäe

Halleluja
(vrt. Jaak. 1:21bc)

Halleluja. Halleluja.
Ottakaa sävyisästi vastaan sana, joka on teihin istutettu
ja joka voi pelastaa teidän sielunne.
Halleluja.

EVANKELIUMI
(Mark. 7:24-30)
Saavathan koiratkin pöydän alla syödä lapsilta putoilevia palasia.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Markuksen mukaan.

Siihen aikaan Jeesus lähti Tyroksen alueelle. Hän meni erääseen taloon ja halusi pysytellä tuntemattomana, mutta hänen tulonsa ei pysynyt salassa. Hänestä kuuli muuan nainen, jonka tytärtä vaivasi saastainen henki, ja nainen tuli heti hänen luokseen ja lankesi hänen jalkoihinsa. Hän ei ollut juutalainen, vaan Syyrian foinikialaisia. Hän pyysi Jeesusta ajamaan pahan hengen hänen tyttärestään, mutta Jeesus sanoi: ”Anna lasten ensin syödä kyllikseen. Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille.” Nainen vastasi tähän: ”Herra, saavathan koiratkin pöydän alla syödä lapsilta putoilevia palasia.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Kun noin sanot, mene. Paha henki on lähtenyt tyttärestäsi.” Nainen meni kotiin ja näki lapsen makaamassa vuoteella. Paha henki oli lähtenyt hänestä.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.