Hyppää sisältöön

Pyhä isä eli paavi

Yleistietoa paavista

Paavin asema. Paavin valinta. Rooman piispa ykseyden palvelijana.

Paavin asema

Katolisen kirkon katekismuksesta (880–883):

880. Kun Kristus asetti ne kaksitoista, ”hän muodosti heistä kollegion eli pysyvän ryhmän, ja sen johtajaksi hän asetti Pietarin, joka oli valittu heidän joukostaan”.[403] ”Kuten Herran säädöksen mukaan pyhä Pietari ja muut apostolit muodostivat yhden apostolikollegion, niin vastaavalla tavalla Rooman paavi Pietarin seuraajana ja piispat apostolien seuraajina muodostavat yhdessä yhden kokonaisuuden.”[404]

881. Herra on tehnyt ainoastaan Simonista, jolle hän antoi nimen Pietari, kirkon kallioperustan. Hän on luovuttanut Pietarille avaimet[405] ja asettanut hänet koko lauman paimeneksi.[406] ”Pietarille annettu valta sitoa ja päästää on ilmiselvästi annettu myös apostolikollegiolle sen ollessa yhteydessä kollegion päähän.”[407] Tämä Pietarin ja muiden apostolien paimenvirka kuuluu kirkon perustuksiin. Piispat jatkavat sitä paavin primaatin alaisina.

882. Paavi, Rooman piispa ja pyhän Pietarin seuraaja, ”on sekä piispojen että uskovien suuren joukon ykseyden pysyvä ja näkyvä alku ja perustus”.[408] ”Kristuksen sijaisena ja koko kirkon paimenena Rooman piispalla on kirkossa virkansa nojalla täysi, korkein ja yleinen valta, jota hän aina voi käyttää vapaasti.”[409]

883. ”Piispainkollegiolla eli piispojen yhteisöllä ei ole auktoriteettia muutoin kuin yhdistyneenä Rooman piispaan, Pietarin seuraajaan, joka on kollegion pää.” Tällä edellytyksellä ”piispainkollegiolla on ylin ja täysi valta koko kirkossa … Tätä valtaa se ei kuitenkaan voi käyttää ilman Rooman piispan myöntymystä.”[410]

  • 403 Vatikaanin II kirk.kok., kirkkokonstituutio Lumen gentium, 19.
  • 404 sama, 22; vrt. CIC, kaanon 330
  • 405 vrt. Matt. 16:18–19.
  • 406 vrt. Joh. 21:15–17.
  • 407 Vatikaanin II kirk.kok., kirkkokonstituutio Lumen gentium, 22.
  • 408 sama, 23.
  • 409 sama, 22; vrt. Vatikaanin II kirk.kok., dekreetti piispojen paimenvirasta Christus Dominus, 2; sama, 9.
  • 410 Vatikaanin II kirk.kok., kirkkokonstituutio Lumen gentium, 22; vrt. CIC, kaanon 336.

Paavin valinta

Kun paavi kuolee tai eroaa, katolisen kirkon asioista huolehtii väliaikaisesti kardinaalikollegio. Kardinaalit ovat Vatikaanin tärkeitä virkamiehiä tai piispoja eri puolilla maailmaa, jotka edeltävät paavit ovat valinneet: Heidän ensisijainen tehtävänsä on valita uusi paavi.

Kun paavinistuin on täyttämättä, kardinaalit kokoontuvat Vatikaaniin. He keskustelevat ensin katolisen kirkon globaaleista tarpeista ja haasteista. He valmistautuvat myös tulevaan paavinvaaliin, jota kutsutaan konklaaviksi. Vain alle 80-vuotiaat kardinaalit voivat äänestää konklaavissa. Heitä kutsutaan kardinaalivalitsijoiksi ja heidän lukumääränsä on rajoitettu 120:aan, tosin usein tuo luku on paavin luvalla ollut korkeampikin. Päätökset, jotka vain paavi voi tehdä, kuten piispan nimittäminen tai piispainsynodin koollekutsuminen, jätetään uudelle paaville.

Jonkin aikaa paavinistuimen vapautumisen jälkeen kardinaalit kokoontuvat Pietarinkirkkoon messuun, jossa he pyytävät Pyhän Hengen ohjausta uuden paavin valinnassa. Itse konklaavissa kardinaalivalitsijat siirtyvät Sikstuksen kappeliin ja vannovat salassapitovalan, ennen kuin ovet suljetaan.

Kardinaalit äänestävät salaisella lippuäänestyksellä, jolloin he menevät yksi kerrallaan Michelangelon Viimeisen tuomion freskon eteen, sanovat rukouksen ja pudottavat kaksin kerroin taitetun äänestyslipun suureen maljaan. Äänestyksiä on neljä kertaa päivässä, kunnes ehdokas saa kaksi kolmasosaa äänistä. Kunkin äänestyksen tulokset lasketaan ääneen ja kirjataan ylös. Jos kukaan ei saa tarvittavaa kahta kolmasosaa äänistä, äänestysliput poltetaan kappelissa uunissa sellaisten kemikaalien kanssa, jotka tuottavat mustaa savua.

Kun joku ehdokas saa tarvittavan kahden kolmasosan äänistä, kardinaalikollegion dekaani kysyy häneltä, hyväksyykö hän valintansa. Jos hän hyväksyy, hän valitsee paavinimen ja hänet puetaan paavin valkoisiin vaatteisiin ja punaiseen stolaan. Tämän jälkeen hän siirtyy Pietarinkirkon parvekkeelle.

Viimeisen äänestyskierroksen liput poltetaan vastaavasti sellaisten kemikaalien kanssa, jotka tuottavat valkoista savua. Näin ilmoitetaan maailmalle uuden paavin valinnasta.

Kardinaalidiakoneista vanhin eli niin sanottu kardinaaliprotodiakoni julistaa sitten Pietarinkirkon parvekkeelta: ”Habemus Papam!” (”Meillä on paavi!”), ennen kuin uusi paavi tulee parvekkeelle ja antaa ensimmäisen paavillisen siunauksensa Rooman kaupungille ja koko maailmalle.

Valinnan jälkeen, mahdollisesti seuraavana päivänä, paavi viettää vielä kardinaalien kanssa pyhän messun, jossa hän saarnaa. Hänen juhlallinen virkaanastumisensa järjestetään jonkin ajan kuluttua.

Rooman piispa ykseyden palvelijana

Pyhän paavi Johannes Paavali II:n kiertokirjeestä Ut unum sint (Että he olisivat yhtä; 1995):

88. Katolinen kirkko on tietoinen siitä, että se on kaikkien kirkkojen ja kirkollisten yhteisöjen keskuudessa säilyttänyt apostoli Pietarin, Rooman piispan, viran. Katolinen kirkko uskoo, että Jumala on asettanut tämän viran ”ykseyden pysyväksi ja näkyväksi aluksi ja perustukseksi”[146] ja että Pyhä Henki tukee sitä, jotta hän vetäisi kaikki muutkin osallisiksi tästä olennaisesta hyvyydestä. Virkani on, niin kuin paavi Gregorius Suuri sen ilmaisi sattuvasti, servus servorum Dei (Jumalan palvelijoiden palvelija). Tämä määritelmä suojaa kaikkein parhaiten vaaralta erottaa viran valtuudet (ja erityisesti primaatti) palveluvirasta. Tällainen erotus olisi ristiriidassa evankeliumin antaman viran valtuutuksen kanssa: ”Minä olen teidän keskellänne niin kuin se, joka palvelee” (Luuk. 22:27), sanoo Herramme Jeesus Kristus, kirkon pää. …

90. Rooman piispa on sen kirkon piispa, johon Pietarin ja Paavalin marttyyrius on painanut pysyvät jälkensä: ”Jumalan johdatuksen salatun suunnitelman mukaisesti hän (Pietari) päätti matkansa Jeesuksen seuraajana Roomassa, ja Roomassa hän antoi korkeimman todistuksen rakkaudestaan ja uskollisuudestaan. Roomassa kansojen apostoli Paavalikin antoi korkeimman todistuksensa. Näin Rooman kirkosta on tullut Pietarin ja Paavalin kirkko.”[150]

Uudessa testamentissa Pietarin hahmo on korostetusti esillä. Apostolien tekojen alkupuolella hänet esitetään johtajana ja sanankäyttäjänä apostolien kollegiossa: ”Pietari – – ja muut yksitoista hänen kanssaan” (Ap. t. 2:14; vrt. 2:37; 5:29). Pietarille osoitettu paikka perustuu Kristuksen omiin sanoihin, jotka evankeliumin traditio on säilyttänyt.

91. Matteuksen evankeliumi kuvaa ja täsmentää Pietarin pastoraalista lähetystehtävää kirkossa: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu” (Matt. 16:17-19). … Huomattava on myös, että Paavalin ensimmäisen korinttilaiskirjeen mukaan ylösnoussut Kristus ilmestyi ensin Pietarille ja vasta sitten niille kahdelletoista (vrt. 15:5).

On tärkeää huomata, että Pietarin ja Paavalin heikkous ilmaisee selvästi, että kirkko perustuu armon loputtomaan voimaan (vrt. Matt. 16:17; 2. Kor. 12:7-10). Pietari saa heti virkaan asettamisensa jälkeen ankarat nuhteet Kristukselta. Herra sanoo hänelle: ”Sinä tahdot saada minut lankeamaan!” (Matt. 16:23). Eikö meidän sovikin nähdä Pietarin tarvitsemassa armahduksessa viittausta siihen laupeuden virkaan, jonka hän itse ensimmäisenä kokee? Kuitenkin hän myöhemmin kieltää Jeesuksen kolme kertaa. Johanneksen evankeliumi korostaa, että Pietari saa tehtävänsä kaita Herran laumaa tunnustamalla kolme kertaa rakkautensa (vrt. Joh. 21:15-17), niin kuin hän oli kolme kertaa kieltänyt Herran (vrt. Joh. 13:38). Luukkaan evankeliumi puolestaan korostaa edellä mainittuja Kristuksen sanoja, joihin alkutraditiokin keskittyy kuvatessaan Pietarin lähetystehtävää. Luukas tahtoo painaa mieleemme, että Pietarin on vahvistettava veljiään sitten, kun hän on palannut takaisin (vrt. Luuk. 22:32).

92. Paavali päättää palveluvirkansa kuvaamisen liikuttavalla toteamuksella, jonka Herra itse lausuu hänelle: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima(ni) tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Siksi Paavali voi huudahtaa: ”Juuri heikkona olen voimakas” (2. Kor. 12:9-10). Tämä on kristillisen kokemuksen perustuntomerkkejä.

Rooman piispa harjoittaa virkaansa Pietarin lähetystehtävän perijänä kirkossa, jonka apostolin veri hedelmöittää. Virka on peräisin Jumalan moninaisesta laupeudesta, joka saa sydämet kääntymään ja täyttää ne armon voimalla, kun oppilas itse maistaa heikkoutensa ja kurjuutensa katkeruutta. Tälle viralle ominainen auktoriteetti on yksin Jumalan laupiaan suunnitelman palveluksessa, ja sitä on aina katsottava tästä näkökulmasta. Siitä selittyy tämän viran valtuutus.

93. Pietarin seuraaja tietää olevansa laupeuden merkki, koska hän on sidoksissa Pietarin kolminkertaiseen rakkaudentunnustukseen, joka vastasi hänen kolminkertaista petturuuttaan. Pietarin seuraajan virka on laupeuden virka, joka on syntynyt Kristuksen laupeuden teosta. Tämä evankeliumin opetus on luettava yhä uudestaan, jotta Pietarin viran hoitaminen ei kadottaisi mitään uskottavuudestaan ja transparenssistaan.

Kristus on kutsunut Jumalan kirkon tiedottamaan syyllisyytensä ja pahan elämäntapansa kietomalle maailmalle, että Jumala kaikesta huolimatta kykenee laupeudessaan kääntämään sydämet ykseyteen vetäessään ne yhteyteen hänen itsensä kanssa.

94. Tämä Jumalan laupeuteen perustuva virka ykseyden hyväksi uskotaan piispainkollegiossa jollekin niistä, joille Pyhä Henki on antanut tehtävän. Siinä tehtävässä kansaa ei suinkaan vallita väkivallalla – niin kuin kansakuntien johtajat ja maan mahtavat tekevät (vrt. Matt. 20:25; Mark. 10:42) – vaan siinä kansaa johdetaan niin, että se löytäisi virvoittaville laitumille. Tämä tehtävä voi vaatia oman elämänsä antamisen (vrt. Joh. 10:11-18). Kun pyhä Augustinus on selittänyt, että Kristus on ”ainoa paimen, jonka yhteydessä kaikki ovat yksi”, hän kehottaa, ”että kaikki paimenet sen tähden olisivat yksi tuossa yhdessä paimenessa, jotta paimenen yksi ääni kuuluisi heidän kauttaan ja lampaat kuulisivat sen seuratakseen paimenta, eikä siis tätä tai tuota vaan yhtä ainoaa; jotta kaikkien suusta kuuluisi yksi ainoa ääni eikä ristiriitaisia ääniä – – se ääni päästää kaikesta jakautuneisuudesta ja puhdistaa kaikesta harhaopista, joka tavoittaa lampaiden korvat”.[151] Rooman piispan tehtävä piispojen joukossa on juuri se, että paimenen, Kristuksen, tosi ääni kuuluisi kaikkien osakirkkojen piispojen äänessä. Näin todentuu jokaisessa heille uskotussa osakirkossa una, sancta, catholica et apostolica ecclesia. Kaikilla kirkoilla on täysi ja näkyvä yhteys, koska kaikki paimenet ovat yhteydessä Pietariin ja näin yhteydessä Kristukseen.

Rooman piispalla täytyy olla valtuudet ja auktoriteetti, jota ilman tämä virka olisi näennäisvirka, jotta hän voisi taata kaikkien kirkkojen yhteyden. Siten hän on ensimmäinen ykseyden palvelijoiden joukossa. Tätä primaattia harjoitetaan usealla tasolla: siinä seurataan huolellisesti sanan viemistä eteenpäin, sakramenttien ja liturgian viettoa, lähetystyötä, järjestystä ja kristillistä elämää. Pietarin seuraajan velvollisuus on pitää mielessään kirkon yhteinen hyvä, jos joku joutuisi kiusaukseen unohtaa sen ajaakseen omia etujaan. Hänen on ohjattava uskovia oikeaan suuntaan, varoitettava ja myös monta kertaa julistettava jokin leviämään lähtenyt mielipide yhteensopimattomaksi uskon ykseyden kanssa. Olosuhteiden vaatiessa hän puhuu kaikkien paimenten nimissä, jotka ovat yhteydessä häneen. Hän voi myös – tarkoin määrätyin, Vatikaanin 1. kirkolliskokouksen määrittämin ehdoin – julistaa ex cathedra, että jokin opinkäsitys ei kuulu uskon aarteeseen.[152] Hän palvelee ykseyttä todistamalla totuudesta.

95. Kaiken tämän tulee kuitenkin aina tapahtua yhteyden merkeissä. Kun katolinen kirkko vakuuttaa, että Rooman piispan virka on Kristuksen tahdon mukainen, se ei erota sitä lähetystehtävästä, joka on uskottu kaikille piispoille. He ovat samalla tavalla ”Kristuksen sijaisia ja lähettiläitä”.[153] Rooman piispa kuuluu heidän ”kollegioonsa”, ja he ovat hänen veljiään virassa.

Primaattiin kuuluu luonnollisesti myös huoli kaikkien kristillisten yhteisöjen ykseydestä. Rooman piispana tiedän oikein hyvin ja olen sen tässä kiertokirjeessä toistuvasti sanonut, että täysi ja näkyvä yhteys yhteisöjen välillä, joissa Jumalan uskollisuudesta hänen Henkensä asuu, on Kristuksen palava toive. Olen vakuuttunut siitä, että minulla on tässä suhteessa erityinen vastuu, ennen kaikkea siksi, että olen pannut merkille useimpien kristillisten yhteisöjen ekumeenisen kaipauksen ja minulta on pyydetty, että primaatin hoitamiselle löydettäisiin sellainen muoto, joka ei suinkaan luopuisi mistään olennaisesta tässä lähetystehtävässä mutta olisi kuitenkin avoin uudelle tilanteelle. Tuhat vuotta kristityt ”säilyttivät veljellisen ykseyden uskossa ja sakramenteissa. Jos niiden välille syntyi uskoa tai moraalia koskevia erimielisyyksiä, silloin Rooman istuin ratkaisi asian kaikkien yhteisellä suostumuksella.”[154]

Tällä tavalla primaatti on hoitanut tehtäväänsä ykseyden hyväksi. Kääntyessäni ekumeenisen patriarkan, hänen pyhyytensä Dimitrios I:n, puoleen, sanoin olevani tietoinen siitä, että ”monista syistä ja vastoin yhden jos toisenkin tahtoa viran luonne on näkynyt aivan toisessa valossa. – – Koska kuitenkin toivon voivani olla todella kuuliainen Kristuksen tahdolle, näen saaneeni Rooman piispana kutsun toimittaa tätä virkaa. Suokoon Pyhä Henki meille valonsa ja valaiskoon kirkkojemme kaikkia piispoja ja teologeja, jotta voisimme hyvin selkeästi yhdessä löytää ne muodot, joissa tämä palveluvirka toteuttaisi kaikkien osapuolten tunnustamaa rakkauden palveluvirkaa.”[155]

96. Tämä on valtava tehtävä, jota emme voi jättää sikseen ja jota en pysty yksinäni saattamaan päätökseen! Kunpa välillämme jo vallitseva reaalinen joskin epätäydellinen yhteys saisi kirkkojen vastuunkantajat ja teologit aloittamaan kanssani veljellisen, kärsivällisen dialogin. Siinä voisimme kuunnella toisiamme hyläten hedelmättömän riitelyn, siinä voisimme pitää mielessämme ainoastaan ja vain Kristuksen tahdon kirkostaan, ja hänen rukoushuutonsa tunkisi lävitsemme: ”Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.” (Joh. 17:21)

  • 146. ”Kirkosta”, 23.
  • 147. Vrt.  puhe Kirkkojen maailmanneuvoston päämajassa, Genevessä, 12. kesäkuuta 1984, 2.
  • 148. Faith and Order -maailmankokous Santiago de Compostelassa 14. elokuuta 1993, 2. jaoston raportti: Confessing the One Faith to God’s Glory, 31:2.
  • 149. Muutamia esimerkkejä: Kansainvälisen anglikaanis-katolisen toimikunnan ARCIC I päätösraportti (syyskuussa 1981); katolisen kirkon ja Disciples of Christ – yhteisön kansainvälisen dialogitoimikunnan raportti 1981; yhteisen katolis-luterilaisen toimikunnan asiakirja ”Kirkon paimenvirka” (13. maaliskuuta 1981). Ongelma on esitetty selkeästi tutkimuksessa, joka suoritettiin katolisen kirkon ja ortodoksisen kirkon yhteisen kansainvälisenteologisen dialogitoimikunnan johdolla.
  • 150. Puhe kardinaaleille ja Rooman kuurian jäsenille 28. kesäkuuta 1985, 3.
  • 151. Augustinus: Sermo XLVI, 30.
  • 152. Vrt. Vatikaanin 1. kirkolliskokouksen dogmaattinen konstituutio ”Kristuksen kirkosta (Pastor aeternus)”.
  • 153. ”Kirkosta”, 27.
  • 154. ”Katolinen kirkko ja kristittyjen ykseys”, 14.
  • 155. Saarna Pietarinkirkossa Konstantinopolin arkkipiispan ja ekumeenisen patriarkan, Dimitrios I:n, vierailun yhteydessä 6. joulukuuta 1987, 3.