Hyppää sisältöön

28.10. PYHÄT APOSTOLIT SIMON JA JUUDAS, JUHLA

28.10. PYHÄT APOSTOLIT SIMON JA JUUDAS, JUHLA

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE
(Ef. 2:19-22)
Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit.

Luemme apostoli Paavalin kirjeestä efesolaisille.

Veljet, te ette enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi
(Ps. 19:2-3, 4-5. – 5a)

Kertosäe:
Heidän äänensä kaikuu kaikkialla.

Taivaat julistavat Jumalan kunniaa,
taivaankansi kertoo hänen teoistaan.
Päivä ilmoittaa ne päivälle,
yö julistaa yölle. Kertosäe

Ei se ole puhetta, ei sanoja,
ei ääntä jonka voisi korvin kuulla.
Kuitenkin se kaikuu kaikkialla,
maanpiirin yli merten ääriin. Kertosäe

Halleluja

Halleluja. Halleluja.
Sinua, Jumala, me ylistämme. Sinut me tunnustamme Herraksi.
Sinua ylistää kunniakas apostolien kuoro.
Halleluja.

EVANKELIUMI
(Luuk. 6:12-19)
Hän valitsi heistä kaksitoista, jotka nimesi apostoleiksi.

Luemme pyhästä evankeliumista Luukkaan mukaan.

Niinä päivinä Jeesus meni vuorelle rukoilemaan ja vietti siellä koko yön rukoillen Jumalaa. Päivän koittaessa hän kutsui luokseen opetuslapsensa ja valitsi heistä kaksitoista, jotka nimesi apostoleiksi. Nämä olivat Simon, jolle hän antoi myös nimen Pietari, tämän veli Andreas, Jaakob ja Johannes, Filippus, Bartolomeus, Matteus, Tuomas ja Jaakob Alfeuksen poika, Simon, jota kutsuttiin Kiivailijaksi, Juudas Jaakobin poika ja Juudas Iskariot, josta tuli kavaltaja.

Jeesus laskeutui vuorelta yhdessä heidän kanssaan ja pysähtyi tasaiselle paikalle. Siellä oli suuri joukko hänen opetuslapsiaan ja paljon kansaa kaikkialta Juudeasta, Jerusalemista ja rannikolta Tyroksen ja Sidonin seudulta. Kaikki he olivat tulleet kuulemaan Jeesusta ja hakemaan parannusta tauteihinsa. Myös saastaisten henkien vaivaamat tulivat terveiksi. Jokainen yritti väentungoksessa päästä koskettamaan häntä, sillä hänestä lähti voimaa, joka paransi kaikki.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.