Hyppää sisältöön

Seurakunnat

Suomessa toimii tällä hetkellä kahdeksan katolista seurakuntaa. Niistä kaksi sijaitsee Helsingissä, loput seuraavissa kaupungeissa: Turku, Jyväskylä, Tampere, Kouvola, Oulu ja Kuopio. Messuja vietetään monissa paikoissa myös seurakuntakaupunkien ulkopuolella.

Seurakunnat kartalla

Avaa Google Maps kartta (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.), josta näet seurakuntien tarkat sijainnit.

Tutustu seurakuntiin ja niiden ohjelmiin seurakuntien omien verkkosivujen kautta.

Katolisten järjestöjen ohjelmaan voit tutustua täällä.


Toistaiseksi seurakuntien uudet yhtenäiset kotisivut ovat vielä tekeillä. Siksi päivitämme yhä seurakuntien yhteys- ja ohjelmatietoja tähän alas. Tietoihin voi kuitenkin tulla muutoksia, jotka eivät näy näillä sivuilla. Siksi aikataulut on hyvä tarkistaa suoraan seurakunnasta.

Seurakuntien yhteystiedot ja ohjelmat


Pyhän Henrikin katedraaliseurakunta

Pyhän Henrikin katedraaliseurakunta
Pyhän Henrikin aukio 1, 00140 Helsinki
puh.: 09-637853, fax 09-6224618
sähköposti: henrik(at)katolinen.fi
kotisivu: henrik.katolinen.fi
 
Säännöllinen ohjelma

La 17.40 vesper, 18.00 aattomessu.
Su 9.30 messu englanniksi, 11.00 päämessu, 12.30 erikielisiä messuja tai perhemessu, 18.00 iltamessu.
Ma, ke, pe 18.00 messu.
Ti ja to 7.30 messu.
Ke 17.30 ruusukkorukous.
Pe 17.30 adoraatio, Huom.! kuukauden 1. perjantaina adoraatio iltamessun jälkeen klo 21.00 asti. (Paastonaikana pe 17.30 ristintien hartaus ja adoraatio iltamessun jälkeen.)
Rippiaika la 17.00-17.45 ja ma, ke, pe 17.30 sekä ennen sunnuntain messuja ja sopimuksen mukaan.

Regular Programme

Sat. 17.40 Vespers, 18.00 Mass in Finnish.
Sun. 9.30 Mass in English, 11.00 High Mass in Finnish, 12.30 Mass in other languages or Family Mass, 18.00 Mass in Finnish.
Mon., Wed., Fri. 18.00 Mass in Finnish.
Tues. and Thurs. 7.30 Mass in Finnish.
Wed. 17.30 Rosary.
Fri. 17.30 Adoration, Note! on the 1st Friday of the month Adoration after the Evening Mass until 21.00. (During Lent, Fri. 17.30 Stations of the Cross and Adoration after the Evening Mass.)
Confessions Sat. 17.00-17.45, Mon., Wed., Fri. 17.30, as well as before Masses on Sunday and by appointment. Masses also in other cities.

Lähiaikojen ohjelma (Programme in near future)

30.3. su paaston 4. sunnuntai: 8.00 messu englanniksi/Mass in English, 9.30 messu englanniksi/Mass in English, 11.00 päämessu, Huom.! ei messua tagalogiksi/Note! No Mass in Tagalog, 18.00 iltamessu

6.4. su paaston 5. sunnuntai: 8.00 messu englanniksi/Mass in English, 9.30 messu englanniksi/Mass in English, 11.00 päämessu, 12.30 messu venäjäksi, 16.30 messu espanjaksi/Santa Misa en Castellano, 18.00 iltamessu

12.4. la 16.00 messu unkariksi/Mass in Hungarian

13.4. su Herran kärsimisen palmusunnuntai: 8.00 messu englanniksi/Mass in English, 9.30 messu englanniksi/Mass in English, 10.00 messu Tikkurilassa, 11.00 kulkue ja päämessu, 12.30 messu vietnamiksi ja adoraatio (Huom.! alkaa päämessun loputtua), 18.00 iltamessu

15.4. ti 18.00 krismamessu, (Huom.! Senioreiden kokoontuminen poikkeuksellisesti vasta 22.4.)

17.4. to kiirastorstai: 16.00 messu englanniksi/Mass of the Lord’s Supper in English, 18.00 iltamessu eukaristian asettamisen muistoksi, 20.00 hiljainen palvonta sakramenttikappelissa

18.4. pe pitkäperjantai: 9.00 tenebrae, 11.00 ristintien hartaus, 12.00 juhlallinen jumalanpalvelus Herran kärsimisen muistoksi englanniksi/Celebration of the Lord’s Passion in English, 14.00 ristintien hartaus, 14.00-14.45 Mahdollisuus ripittäytymiseen/Confession, 15.00 juhlallinen jumalanpalvelus Herran kärsimisen muistoksi, 15.00 juhlallinen jumalanpalvelus Herran kärsimisen muistoksi Tikkurilassa (Huom.! paikka: ev.lut. kirkossa)/Celebration of the Lord’s Passion in Finnish in Tikkurila (Note the location!)

19.4. la pyhä lauantai: 9.00 tenebrae, 12.00 ruoan siunaaminen puolaksi, 21.00-21.45 mahdollisuus ripittäytymiseen/Confession, 22.00 pääsiäisyön vigilia ja juhlallinen messu/Easter Vigil in Finnish

20.4. su pääsiäissunnuntai: 8.00 messu englanniksi/Mass in English, 9.30 messu englanniksi/Holy Mass in English, 10.00 messu Tikkurilassa, 11.00 päämessu, 12.30 messu ruotsiksi/mässa på svenska, 14.00 ukrainalainen liturgia, 13.00 messu Keravalla, 15.00 messu Porvoossa, 15.30 messu burmaksi/Mass in Burmese, 18.00 iltamessu

21.4. ma pääsiäismaanantai: 9.30 messu englanniksi/Mass in English, 11.00 päämessu

22.4. ti 12.00 seniorit (Huom.! poikkeus)

27.4. su pääsiäisen 2. sunnuntai: 8.00 messu englanniksi/Mass in English, 9.30 messu englanniksi/Mass in English, 10.00 messu Tikkurilassa, 11.00 päämessu, 12.30 messu italiaksi/Messa in italiano, 18.00 iltamessu

4.5. su pääsiäisen 3. sunnuntai : 8.00 messu englanniksi/Mass in English, 9.30 messu englanniksi/Mass in English, 11.00 päämessu, 12.30 messu venäjäksi, 14.00 messu ja ensikommuunio, 16.30 messu espanjaksi/Santa Misa en Castellano, 18.00 iltamessu

11.5. su pääsiäisen 4. sunnuntai: 8.00 messu englanniksi/Mass in English, 9.30 messu englanniksi/Mass in English, 10.00 messu Tikkurilassa, 11.00 päämessu, 12.30 messu vietnamiksi ja adoraatio/Mass in Vietnamese and Adoration, 18.00 iltamessu

17.5. la 11.00 messu malayalamiksi/Mass in Malayalam, 16.00 messu unkariksi/Mass in Hungarian

18.5. su pääsiäisen 5. sunnuntai: 8.00 messu englanniksi/Mass in English, 9.30 messu englanniksi/Mass in English, 11.00 päämessu, 12.30 messu ruotsiksi/mässa på svenska, 13.00 messu Keravalla, 15.00 messu Porvoossa, 15.30 messu burmaksi/Mass in Burmese, 18.00 iltamessu

25.5. su pääsiäisen 6. sunnuntai: 8.00 messu englanniksi/Mass in English, 9.30 messu englanniksi/Mass in English, 10.00 messu Tikkurilassa, 11.00 päämessu, 12.30 messu italiaksi/Messa in italiano, 14.00 messu ja ensikommuunio, 18.00 iltamessu

29.5. to Herran taivaaseen astuminen: 9.30 messu englanniksi/Mass in English, 11.00 päämessu

1.6. su pääsiäisen 7. sunnuntai: 8.00 messu englanniksi/Mass in English, 9.30 messu englanniksi/Mass in English, 11.00 päämessu, 18.00 iltamessu

8.6. su helluntaisunnuntai: 8.00 messu englanniksi/Mass in English, 9.30 messu englanniksi/Mass in English, 11.00 päämessu, 18.00 iltamessu

15.6. su Pyhä Kolminaisuus: 8.00 messu englanniksi/Mass in English, 9.30 messu englanniksi/Mass in English, 11.00 päämessu, 18.00 iltamessu

AVIOLIITTOKURSSI
1.4., 15.4. ti 19.00

UKRAINALAINEN LITURGIA
Ajat ilmoitetaan seurakunnan kalenterissa: henrik.katolinen.fi

ENSIKOMMUUNIO-OPETUS
29.3., 26.4. la 10.00-13.15

ENSIKOMMUUNIO-OPETUS TAPANILASSA (Veljestentie 6, Helsinki)
5.4. la 10.00-13.00

VAHVISTUSOPETUS
5.4., 3.5., 23.8. la 10.00-13.00

JOHDANTOKURSSI
24.3., 7.4., 28.4., 12.5., 26.5. ma 18.30

NAISTENPIIRI
9.4., 14.5. ke 18.30

RAAMATTUPIIRI
31.3., 14.4., 5.5., 19.5. ma 18.30

CATHOLIC STUDENTS’ CLUB
25.3., 8.4., 22.4., 6.5., 20.5. ti/Tues. 18.00

FIRST COMMUNION AND CONFIRMATION CLASSES IN ENGLISH
6.4., 11.5. Sun. 10.30-12.30

MUUT PAIKKAKUNNAT
Kerava (ev.-lut. kirkko, Papintie 6): 20.4., 18.5. su 13.00
Porvoo (ort. kirkko, Vanha Helsingintie 2, Porvoo): 20.4., 18.5. su 15.00
Tikkurila (Dickursby skola, liikuntasali, Urheilutie 2-4, Vantaa): pääsääntöisesti kuukauden 2. ja 4. su klo 10.00. Päivämäärät ylempänä ohjelmassa. Huom.! Pitkäperjantaina 18.4. klo 15.00 juhlallinen jumalanpalvelus Herran kärsimisen muistoksi Tikkurilan ev.-lut. kirkossa (Huom.! paikka). Pääsiäissunnuntaina 20.4. messu klo 10.00.

Huom.! Muilla paikkakunnilla ei vietetä messuja kesä-elokuussa.

Pyhän Marian seurakunta

Mäntytie 2, 00270 Helsinki
puh. 09-2411633
sähköposti: maria(at)katolinen.fi
kotisivu: maria.katolinen.fi

Säännöllinen ohjelma

La 10.00 messu suomeksi, 18.00 aattomessu suomeksi.
Su 9.30 ruusukkorukous (paastonaikana ristintie), 10.00 päämessu suomeksi, 11.30 messu (1. su lastenmessu suomeksi, 2. su lastenmessu suomeksi, 3. su vietnamiksi, 4. su lastenmessu suomeksi, 5. su lastenmessu suomeksi), 12.45 gregoriaaninen messu (1. su), 13.00 messu tagalogiksi (2. ja 4. su), 14.30 messu ruotsiksi/mässa på svenska (1. su/1. sön.), 16.00 messu puolaksi, 17.30 ruusukkorukous englanniksi (paastonaikana ristintie), 18.00 messu englanniksi.
Ma, ti, ke, to, pe 7.00 laudes, 7.30 messu suomeksi tai englanniksi, 17.15-17.50 adoraatio, 18.00 iltamessu.
Rippitilaisuus ma, ti, ke, to, pe 16.45-17.05, la 17.30-17.50, su 9.30-9.50 ja 17.30-17.50.
Seurakunnan kanslia avoinna ma-ke 10.00-15.00.

Regular Programme

Sat. 10.00 Mass in Finnish, 18.00 Mass in Finnish.
Sun. 9.30 Rosary in Finnish (Stations of the Cross during Lent), 10.00 High Mass in Finnish, 11.30 Mass (1st Sun. Family Mass in Finnish, 2nd Sun. Family Mass in Finnish, 3rd Sun. Vietnamese, 4th Sun. Family Mass in Finnish, 5th Sun. Family Mass in Finnish), 12.45 Gregorian Mass (1st Sun.), 13.00 Mass in Tagalog (2nd and 4th Sun.), 14.30 Mass in Swedish (1st Sun.), 16.00 Mass in Polish, 17.30 Rosary in English (Stations of the Cross during Lent), 18.00 Mass in English.
Mon., Tues., Wed., Thurs., Fri. 7.00 Laudes, 7.30 Mass in Finnish or English, 17.15-17.50 Adoration, 18.00 Evening Mass in Finnish.
Confessions Mon., Tues., Wed., Thurs., Fri. 16.45-17.05, Sat. 17.30-17.50, Sun. 9.30-9.50 and 17.30-17.50.
Parish office open Mon.-Wed. 10.00-15.00.

Lähiaikojen ohjelma (programme in near future)

28.3. pe 7.30 messu suomeksi, 18.00 messu suomeksi, 18.30 ristintie

30.3. su paaston 4. sunnuntai: 9.30 ristintie, 10.00 messu suomeksi, 11.30 lastenmessu, 16.00 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 17.30 ristintie englanniksi/Stations of the Cross in English, 18.00 messu englanniksi/Mass in English

4.4. pe 7.30 messu suomeksi, 18.00 messu suomeksi, 18.30 ristintie, 19.00-22.00 adoraatio

5.4. la 10.00 messu suomeksi, 10.00-16.00 paastonajan retretti, 18.00 aattomessu suomeksi

6.4. su paaston 5. sunnuntai: 9.30 ristintie, 10.00 messu suomeksi, 11.30 lastenmessu, 12.45 gregoriaaninen messu latinaksi/Gregorian Mass in Latin, 14.30 messu ruotsiksi/mässa på svenska, 16.00 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 17.30 ristintie englanniksi/Stations of the Cross in English, 18.00 messu englanniksi/Mass in English

11.4. pe 7.30 messu suomeksi, 18.00 messu suomeksi, 18.30 ristintie

12.4. la 10.00 messu suomeksi, 16.00 Koncert Piesni Wielkopostuych -konsertti (puolalaisia paastonajan lauluja), 18.00 aattomessu suomeksi

13.4. su palmusunnuntai: 10.00 kulkue ja messu suomeksi, 13.00 messu englanniksi/Mass in English, 16.00 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 18.00 messu englanniksi/Mass in English

15.4. ti 7.30 messu suomeksi, Huom.! ei iltamessua

17.4. to kiirastorstai: 18.00 messu suomeksi, 19.30 pyhä tunti, 20.30 läpi yön kestävä adoraatio

18.4. pe pitkäperjantai: 10.30 ristintie malayalamiksi/Way of the Cross in Malayalam, 12.30 rukous vietnamiksi, 14.00 ristintie, 15.00 liturgia Herran kärsimisen muistoksi, 18.00 liturgia englanniksi/Good Friday Liturgy in English

19.4. la pyhä lauantai: 11.00 ruoan siunaaminen, 21.30 pyhän pääsiäisyön vigilia

20.4. su pääsiäissunnuntai: 10.00 messu suomeksi, 11.30 messu vietnamiksi/Mass in Vietnamese, 14.30 messu saksaksi/Messe auf Deutch, 16.00 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 18.00 messu englanniksi/Mass in English

21.4. ma pääsiäismaanantai: 10.00 messu suomeksi, 18.00 messu englanniksi/Mass in English

27.4. su Jumalan laupeuden sunnuntai: 10.00 messu suomeksi, 11.30 lastenmessu, 13.00 messu englanniksi ja osittain tagalogiksi/ Mass in English and partly in Tagalog, 16.00 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 18.00 messu englanniksi/Mass in English

2.5. pe 7.30 messu suomeksi, 18.00 messu suomeksi, 18.30-22.00 adoraatio

4.5. su pääsiäisen 3. sunnuntai: 10.00 messu suomeksi, 11.30 lastenmessu, 12.45 gregoriaaninen messu, 14.30 messu ruotsiksi/mässa på svenska, 16.00 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 18.00 messu englanniksi/Mass in English

10.5. la 10.00 messu suomeksi, 13.30-17.30 raamattukonferenssi englanniksi/Bible Conference, 18.00 aattomessu suomeksi

11.5. su pääsiäisen 4. sunnuntai: 10.00 messu suomeksi, 11.30 lastenmessu, 13.00 messu englanniksi ja osittain tagalogiksi/Mass in English and partly in Tagalog, 16.00 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 18.00 messu englanniksi/Mass in English

18.5. su pääsiäisen 5. sunnuntai: 10.00 messu suomeksi, 11.30 messu vietnamiksi/Mass in Vietnamese, 14.30 messu saksaksi/Messe auf Deutch, 16.00 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 18.00 messu englanniksi/Mass in English

25.5. su pääsiäisen 6. sunnuntai: 10.00 messu suomeksi, 11.30 lastenmessu, 13.00 messu englanniksi/Mass in English, 16.00 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 18.00 messu englanniksi/Mass in English

29.5. to Herran taivaaseen astuminen: 10.00 messu suomeksi, 11.30 lastenmessu, 16.00 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 18.00 messu englanniksi/Mass in English

1.6. su pääsiäisen 7. sunnuntai: 10.00 messu suomeksi, 11.30 lastenmessu, 12.45 gregoriaaninen messu latinaksi, 14.30 messu ruotsiksi/mässa på svenska, 16.00 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 18.00 messu englanniksi/Mass in English

8.6. su helluntaisunnuntai: 10.00 messu suomeksi, 11.30 lastenmessu, 13.00 messu englanniksi ja osittain tagalogiksi/Mass in English and partly in Tagalog, 16.00 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 18.00 messu englanniksi/Mass in English

MUUT PAIKKAKUNNAT
Hyvinkää (Vanha kirkko, Uudenmaankatu 13): 5.4., 3.5. la 16.00

Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakunta

Ursininkatu 15a, 20100 Turku
puh.: 02-2314389
sähköposti: birgitta(at)katolinen.fi
kotisivu: birgitta.katolinen.fi

Säännöllinen ohjelma

Su 9.00 messu ruotsiksi tai latinaksi, 10.00 ruusukko, 10.30 päämessu, 12.30 messu puolaksi tai vietnamiksi (4. su) tai tagalogiksi tai ei messua, 18.00 messu englanniksi.
Ma, ke, pe, la 7.30 messu, ti ja to 18.00 messu. To 17.30 adoraatio (paastonaikana ristintie).
Rippitilaisuus puoli tuntia ennen messuja ja sopimuksen mukaan.

Regular Programme

Sun. 9.00 Mass in Swedish or Latin, 10.00 Rosary, 10.30 High Mass in Finnish, 12.30 Mass in Polish or Vietnamese (4th Sun.), or Tagalog or no Mass, 18.00 Mass in English.
Mon., Wed., Fri., Sat. 7.30 Mass in Finnish, Tues. and Thurs. 18.00 Mass in Finnish. Thurs. 17.30 Adoration (during Lent Stations of the Cross).
Confessions half an hour before Mass and by appointment.

Lähiaikojen ohjelma (programme in near future)

25.3. ti Herran syntymän ilmoittaminen: 18.00 juhlamessu, 18.45 SCJ-maallikot

26.3. ke 18.00 ristintien hartaus englanniksi/Stations of the Cross in English

28.3. pe 18.00 ristintien hartaus vietnamiksi

30.3. su paaston 4. sunnuntai (Laetare): 9.00 messu ruotsiksi/mässa på svenska, 10.00 ruusukko, 10.30 päämessu, 12.30 messu vietnamiksi, 18.00 messu englanniksi/Mass in English

5.4. la Huom.! ei aamumessua, 9.30 katekeesi, 13.00 perhemessu

6.4. su paaston 5. sunnuntai: 9.00 messu latinaksi, 10.00 ruusukko, 10.30 päämessu, 12.30 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 15.00 messu puolaksi Eurajoella, 17.00 messu Porissa, 18.00 messu englanniksi/Mass in English

8.4. ti 18.00 messu suomeksi, 18.45 raamattupiiri

12.4. la 7.30 messu suomeksi, 10.00 messu ruotsiksi Ahvenanmaalla/mässa på Åland

13.4. su palmusunnuntai: 9.00 messu ruotsiksi/mässa på svenska, 10.00 ruusukko, 10.30 juhlamessu, 18.00 messu englanniksi/Mass in English

15.4. ti 7.30 messu suomeksi, Huom.! ei iltamessua, (krismamessu katedraalissa)

17.4. to kiirastorstai: Huom.! ei ristintien hartautta, 18.00 messu ja adoraatio

18.4. pe pitkäperjantai: Huom.! ei aamumessua, 9.00 Laudes, 15.00 liturgia

19.4. pyhä lauantai: Huom.! ei aamumessua, 9.00 Laudes, 12.00 ruoan siunaaminen, 22.00 pyhän pääsiäisyön vigilia

20.4. su pääsiäissunnuntai: Huom.! ei aamumessua eikä ruusukkoa, 10.30 päämessu, 12.30 messu tagalogiksi/Mass in Tagalog, 17.00 messu Porissa, 18.00 messu englanniksi/Mass in English

21.4. ma pääsiäismaanantai: Huom.! ei aamumessua, 10.30 juhlamessu

22.4. ti 18.00 messu suomeksi, 18.45 SCJ-maallikot

23.4. ke 17.30 naistenpiiri

26.4. la Huom.! ei aamumessua, 9.30 katekeesi, 10.00 messu ruotsiksi Ahvenanmaalla/mässa på Åland, 13.00 perhemessu

27.4. su Jumalan laupeuden sunnuntai: 9.00 messu latinaksi, 10.00 ruusukko, 10.30 juhlamessu, 12.30 messu vietnamiksi, 15.00 messu puolaksi Eurajoella, 18.00 messu englanniksi/Mass in English

INFORMAATIOKURSSI
18.3. ti 18.45

KATEKEESI
5.4., 26.4. la 9.30

MUUT PAIKKAKUNNAT

Eurajoki (ev.-lut. kirkon seurakuntasali, Kukkapolku 2): 6.4., 27.4. su 15.00
Ahvenanmaa (S:t Görans lutherska kyrka, Östra Esplanadgatan 6, Mariehamn): 22.3., 12.4., 26.4. la/lör. 10.00
Pori (ort. kirkko, Maantiekatu 46): 6.4., 20.4. su 17.00
Rauma (Nuortentalo, Hallikatu 12): –

Pyhän Olavin seurakunta

Yrjönkatu 36, 40100 Jyväskylä
puh. toimisto: 014-612659 (lankapuhelin, ei tekstiviestejä)
puh. isä Anders Hamberg: 050-5630235
sähköposti: olavi(at)katolinen.fi
kotisivu: olavi.katolinen.fi

Säännöllinen ohjelma

Su 10.00 ruusukko (paastonaikana ristintie), 10.30 päämessu, 12.00 messu englanniksi.
Ma 18.00 messu.
ti 7.00 messu.
Ke 18.00 messu.
To 18.00 adoraatio ja 18.30 messu.
Pe 7.00 messu.
La 10.00 messu (kerran kuussa perhemessu 12.15).
Parannuksen sakramentti ma, ti, ke, to 17.30-17.55, la 9.30-10.55 ja su 10.00-10.25 tai sopimuksen mukaan.

Regular Programme

Sun. 10.00 Rosary (during Lent Stations of the Cross), 10.30 High Mass, 12.00 Mass in English.
Mon. 18.00 Mass.
Tues. 7.00 Mass.
Wed. 18.00 Mass.
Thurs. 18.00 Adoration and 18.30 Mass.
Fri. 7.00 Mass.
Sat. 10.00 Mass (Family Mass in Finnish once a month at 12.15).
Confessions Mon., Tues., Wed., Thurs. 17.30-17.55, Sat. 9.30-10.55. and Sun. 10.00-10.25 or by appointment.

Lähiaikojen ohjelma (programme in near future)

25.3. ti Herran syntymän ilmoittaminen: 18.00 messu

30.3. su paaston 4. sunnuntai (Laetare): 10.00 ristintie, 10.30 messu suomeksi, 12.00 messu englanniksi/Mass in English

6.4. su paaston 5. sunnuntai: 10.00 ristintie, 10.30 messu suomeksi, 12.00 messu englanniksi/Mass in English

13.4. su palmusunnuntai: 10.30 kulkue ja messu suomeksi, 12.00 kulkue ja messu englanniksi/procession and Mass in English

LAUANTAIKURSSI
26.4., 17.5. la 9.00

JOHDANTOKURSSI
3.4., 24.4., 8.5., 22.5. to 17.00

MESSU TAGALOGIKSI/MASS IN TAGALOG
lisätietoja seurakunnasta/please contact the parish

Pyhän Ristin seurakunta

Amurinkuja 21 A, 33230 Tampere
puh.: 03-2127280
sähköposti: risti(at)katolinen.fi
kotisivu: risti.katolinen.fi

Säännöllinen ohjelma

Su 10.00 ruusukkorukous, 10.30 päämessu, 16.30 ruusukko englanniksi, 17.00 messu englanniksi.
Ma, ti, ke, pe 18.00 messu, to 7.30 messu.
Ke 17.40 vesper.
Pe 17.15 adoraatio (paastonaikana ristintie).
La messuaika vaihtelee. (Yleensä messu klo 8.00).
Rippi joka päivä puoli tuntia ennen messua tai sopimuksen mukaan.
Huom.! matkat, katekeesipäivät ja lastenkerhot yms. saattavat aiheuttaa muutoksia arkimessujen aikoihin. Varsinkin lauantain messuajat vaihtelevat. Tarkista ajat kirkon ilmoitustaululta.

Regular Programme

Sun. 10.00 Rosary, 10.30 High Mass in Finnish, 16.30 Rosary in English, 17.00 Mass in English.
Mon., Tues., Wed., Fri. 18.00 Mass, Thurs. 7.30 Mass.
Wed. 17.40 Vespers.
Fri. 17.15 Adoration.
Sat. Mass time varies. (Normally Mass at 8.00).
Confession every day half an hour before Mass or by appointment.
Please check the bulletin board at the back of church for possible changes. Masses also in other cities. (See the Mass schedule for diaspora below.)

Lähiaikojen ohjelma (programme in near future)

25.3. ti Herran syntymän ilmoittaminen: 18.00 juhlamessu, 19.00 naistenpiiri

26.3. ke 18.00 iltamessu, 18.30 Usko & elämä -sarja

28.3. pe 18.00 iltamessu, 18.30 miestenpiiri

29.3. la 9.00-15.00 paastoretretti suomeksi, 16.00-20.00 paastoretretti vietnamiksi

30.3. su paaston 1. sunnuntai: 10.30 messu suomeksi, 12.30 perhemessu suomeksi/englanniksi, 17.00 messu englanniksi/Mass in English

2.4. ke 18.00 iltamessu, 18.30 raamattupiiri

5.4. la 10.30 perhemessu, 11.00 lastenkerho, 16.00 messu vietnamiksi

6.4. su paaston 5. sunnuntai: 10.30 messu suomeksi, 17.00 messu englanniksi/Mass in English

8.4. ti 18.00 messu Hervannassa pikkusisarten luona

9.4. ke 18.00 iltamessu, 18.30 informaatiokurssi

12.4. la 9.50 katekeesi, 14.00 perhemessu

13.4. su palmusunnuntai: 10.30 messu suomeksi, 11.30 vahvistusopetus, 12.30 perhemessu suomeksi/englanniksi/Family Mass in Finnish/English, 17.00 messu englanniksi/Mass in English

16.4. ke 18.00 iltamessu, 18.30 Usko & elämä -sarja

17.4. to kiirastorstai: 19.00 messu ehtoollisen asettamisen muistoksi, messun jälkeen adoraatio

18.4. pe pitkäperjantai: 14.00 ristintie, 15.00 juhlallinen jumalanpalvelus Herran kärsimisen muistoksi

19.4. la pyhä lauantai: 12.00 pääsiäisruoan siunaaminen, 22.00 pyhän pääsiäisyön vigilia

20.4. su pääsiäissunnuntai: 10.30 messu suomeksi, 13.00 messu vietnamiksi, 17.00 messu englanniksi/Mass in English

21.4. ma pääsiäissunnuntai: 10.30 juhlamessu

23.4. ke 18.00 iltamessu, 18.30 naistenpiiri

25.4. pe 18.00 iltamessu, 18.30 miestenpiiri

27.4. su Jumalan laupeuden sunnuntai: 10.30 messu suomeksi, 11.30 ensikommuunio-opetus
15.00 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 17.00 messu englanniksi/Mass in English

29.4. ti 14.00 messu, 14.30 seniorit

3.5. la 10.30 perhemessu, 11.00 lastenkerho

4.5. su pääsiäisen 3. sunnuntai: 10.30 messu suomeksi, 11.30 vahvistusopetus ja vanhempien kokous, 17.00 messu englanniksi/Mass in English

6.5. ti 18.00 messu Hervannassa pikkusisarten luona

7.5. ke 18.00 iltamessu, 18.30 raamattupiiri

11.5. su pääsiäisen 4. sunnuntai: 10.30 messu suomeksi, 12.30 perhemessu suomeksi, 17.00 messu englanniksi/Mass in English

14.5. ke 18.00 iltamessu, 18.30 informaatiokurssi

17.5. la 9.50 katekeesi, 14.00 perhemessu

18.5. su pääsiäisen 5. sunnuntai: 10.30 messu suomeksi, 11.30 ensikommuunio-opetus ja vanhempien kokous, 13.00 messu vietnamiksi, 17.00 messu englanniksi/Mass in English

20.5. ti 18.00 iltamessu, 18.30 naistenpiiri

21.5. ke 18.00 iltamessu, 18.30 Usko & elämä -sarja

23.5. pe 16.00 ensikommuunion harjoitus ja rippi, 18.30 miestenpiiri

24.5. la 9.00 juhlamessu (ensikommuunio) Aleksanterin kirkossa

25.5. su pääsiäisen 6. sunnuntai: 10.30 messu suomeksi, 15.00 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 17.00 messu englanniksi/Mass in English

27.5. ti 14.00 messu, 14.30 seniorit

29.5. to Herran taivaaseen astuminen: 10.30 juhlamessu suomeksi

1.6. su pääsiäisen 7. sunnuntai: 10.30 messu suomeksi, 11.30 vahvistusopetus, 17.00 messu englanniksi/Mass in English

8.6. se helluntaisunnuntai: 10.30 messu suomeksi, 17.00 messu englanniksi/Mass in English

15.6. su Pyhä Kolminaisuus: 10.30 messu suomeksi, 13.00 messu vietnamiksi, 17.00 messu englanniksi/Mass in English

22.6. su Corpus Christi: 10.30 messu suomeksi, 17.00 messu englanniksi/Mass in English

24.6. ti Johannes Kastajan syntymä: 18.00 juhlamessu

27.6. pe Jeesuksen pyhä sydän: 18.00 juhlamessu

29.6. su pyhät apostolit Pietari ja Paavali: 10.30 messu suomeksi, 17.00 messu englanniksi/Mass in English

INFORMAATIOKURSSI
9.4., 14.5. ke 18.30

JATKOKURSSI
26.3., 16.4., 21.5. ke 18.30

KATEKEESI
12.4., 17.5. la 9.50

RAAMATTUPIIRI
2.4., 7.5. ke 18.30

SAKRAMENTTIOPETUS
ensikommuunio: 27.4., 18.5. su 11.30
vahvistuksen sakramentti: 13.4., 4.5. su 11.30

MUUT PAIKKAKUNNAT
Hämeenlinna (ort. kirkko, Erottajakatu 2): 6.4., 4.5. su 15.00, 24.5. la 17.00
Kokkola (ort. rukoushuone, Katariinankatu 3): 13.4., 11.5. su 16.00
Kristiinankaupunki: –
Pietarsaari (Pyhän Mikaelin kappeli, Kappelintie 5): 13.4., 27.4., 11.5., 25.5. su 12.00
Vaasa (Jeesuksen pyhän sydämen kappeli, Rauhankatu 8 C 22): 12.4. la 12.00 ja 16.00 ja 17.30, 27.4. su 16.00, 10.5. la 12.00 ja 16.00 ja 17.30, 25.5. su 16.00
Seinäjoki (seurakuntasali, Lakeuden Risti, Ala-Kuljunkatu 1): 12.4., 17.5. la 17.00

Pyhän Ursulan seurakunta

Valimontie 1, 45100 Kouvola
puh.: 05-5444110045-3413915
sähköposti: ursula(at)katolinen.fi
kotisivu: ursula.katolinen.fi

Säännöllinen ohjelma

Su 10.30 ruusukko ja rippitilaisuus, 11.00 päämessu.
Ke 7.30 messu.
To 18.00 messu.
Pe 17.00 adoraatio ja rippitilaisuus, 18.00 messu.
La 9.00 messu.

Regular programme

Sun. 10.30 Rosary and Confession, 11.00 Mass in Finnish.
Wed. 7.30 Mass in Finnish.
Thurs. 18.00 Mass in Finnish.
Fri. 17.00 Adoration and Confession, 18.00 Mass in Finnish.
Sat. 9.00 Mass in Finnish.

Lähiaikojen ohjelma (programme in near future)

30.3. su paaston 4. sunnuntai: 10.30 ruusukko, 11.00 päämessu

6.4. su paaston 5. sunnuntai: 10.30 ruusukko, 11.00 päämessu

13.4. su palmusunnuntai: 10.30 ruusukko, 11.00 päämessu, 17.00 messu Lahdessa

MUUT PAIKKAKUNNAT
Hamina (lisätietoja seurakunnasta): –
Lahti (Launeen kirkko, Tapparakatu 22): 13.4. su 17.00, messun jälkeen kirkkokahvit
Lappeenranta (Lappeenrannan kirkko, Mannerheiminkatu 1): 16.3. su 13.30

Nasaretin pyhän perheen seurakunta

Liisantie 2, 90560 Oulu
fax ja puh.: 08-347834
sähköposti: perhe(at)katolinen.fi
kotisivu: perhe.katolinen.fi

Huom.! Uusi säännöllinen ohjelma 1.12. alkaen:

Su 9.45 messu englanniksi, 11.15 päämessu.
Ma, ti, ke, to, pe 18.00 messu.
To 17.00 adoraatio (ei kuukauden ensimmäisellä viikolla, jolloin adoraatio pe 12-18).
La 10.00 messu.
Ti, ke, la 18.00 neokatekumenaaliyhteisön liturgia.
Rippitilaisuus arkisin puoli tuntia ennen messua ja sopimuksen mukaan.
Muutokset vakio-ohjelmaan ovat mahdollisia.

Note! New regular programme starting on 1.12.

Sun. 9.45 Mass in English, 11.15 High Mass in Finnish.
Mon., Tues., Wed., Thurs., Fri. 18.00 Mass in Finnish.
Thurs. 17.00 Adoration (no Adoration on the 1st Thurs. of the month, but on Friday from 12 to 18).
Sat. 10.00 Mass in Finnish.
Tues., Wed., Sat. 18.00 Liturgy of the Neocatechumenal Way.
Confessions Mon. – Fri. half an hour before Mass and by appointment.
Masses also in other cities. (See the Mass schedule for diaspora below.)
While this is normally the weekly program of the parish, please note that changes are possible.

Lähiaikojen ohjelma (programme in near future)

30.3. su paaston 4. sunnuntai: 9.45 messu englanniksi/Mass in English, 11.15 päämessu

6.4. su paaston 5. sunnuntai: 9.45 messu englanniksi/Mass in English, 11.15 päämessu, 17.00 messu Torniossa

7.4. ma 12.00 messu yliopistolla

12.4. la 11.00 katekeesi

13.4. su palmusunnuntai: 9.45 messu englanniksi/Mass in English, 11.15 päämessu, 17.30 messu Rovaniemellä

KATEKEESI
12.4. la 11.00

MUUT PAIKKAKUNNAT
Kajaani (Kirkkokatu 17): 23.2. su 17.30
Kemi (Lehtokatu 31): 16.3. su 17.00
Tornio (Lukiokatu 1): 6.4. su 17.00, ruusukko puoli tuntia ennen messua
Raahe (Brahenkatu 2): 23.3. su 17.00
Rovaniemi (Ounasvaarantie 16): 13.4. su 17.30

Pyhän Joosefin seurakunta

Lönnrotinkatu 24, 70500 Kuopio
puh.: 044-36571420449744608
sähköposti: joosef(at)katolinen.fi
kotisivu: joosef.katolinen.fi

Säännöllinen ohjelma

Su 10.05 päämessu, 12.15 messu englanniksi.
Ma, ti, ke, to 18.00 messu, pe 9.00 messu.
To 17.30 adoraatio.
La 18.00 Neokatekumenaaliyhteisön liturgia.
Rippiaika ti 16.00, ennen messua ja sopimuksen mukaan.
Ohjelmaan voi tulla muutoksia, jotka voi tarkistaa seurakunnan kalenterista.

Regular programme

Sun. 10.05 High Mass in Finnish, 12.15 Mass in English.
Mon., Tues., Wed., Thurs. 18.00 Mass in Finnish, Fri. 9.00 Mass in Finnish.
Thurs. 17.30 Adoration.
Sat. 18.00 Liturgy of the Neocatechumenal Way.
Confessions Tues. 16.00, before Masses, and by appointment.
Changes to the programme are possible. Please look at the updated calendar on the website of the parish.

Lähiaikojen ohjelma (programme in near future)

Huom.! Paastonaikana perjantaisin ristintien hartaus klo 17.30. Tervetuloa!

30.3. su paaston 4. sunnuntai: 10.05 päämessu, 12.05 messu englanniksi/Mass in English

6.4. su paaston 5. sunnuntai: 10.05 päämessu, 12.05 messu englanniksi/Mass in English, 17.30 messu Savonlinnassa

13.4. su palmusunnuntai: 10.05 päämessu, 12.05 messu englanniksi/Mass in English

17.4. to kiirastorstai: 18.00 päämessu, messun jälkeen adoraatio keskiyöhön asti

18.4. pe pitkäperjantai: 15.00 juhlallinen jumalanpalvelus Herran kärsimisen muistoksi 

19.4. pyhä lauantai: 22.00 pyhän pääsiäisyön vigilia

20.4. su pääsiäissunnuntai: 10.05 päämessu, 12.05 messu englanniksi/Mass in English

27.4. su pääsiäisen 2. sunnuntai: 10.05 päämessu ja ensikommuunio, 12.05 messu englanniksi/Mass in English, 17.30 messu Mikkelissä

4.5. su pääsiäisen 3. sunnuntai: 10.05 päämessu, 12.05 messu englanniksi/Mass in English, 17.30 messu Savonlinnassa

11.5. su pääsiäisen 4. sunnuntai: 10.05 päämessu, 12.05 messu englanniksi/Mass in English  

18.5. su pääsiäisen 5. sunnuntai: 10.05 päämessu, 12.05 messu englanniksi/Mass in English, 17.30 messu Mikkelissä

25.5. su pääsiäisen 6. sunnuntai: 10.05 päämessu, 12.05 messu englanniksi/Mass in English

29.5. to Herran taivaaseenastuminen: 18.00 päämessu

1.6. su pääsiäisen 7. sunnuntai: 10.05 päämessu, 12.05 messu englanniksi/Mass in English, 17.30 messu Savonlinnassa

8.6. su helluntaisunnuntai: 10.05 päämessu, 12.05 messu englanniksi/Mass in English

MUUT PAIKKAKUNNAT
Joensuu (Louhostie 4): yleensä joka sunnuntai, lisätietoja kalenterista seurakunnan kotisivulta
Savonlinna (Pikkukirkko, Olavinkatu 29): 6.4., 4.5., 1.6. su 17.30
Mikkeli (Pyhän Ylienkeli Mikaelin Kirkko, Paavalinkatu 4): 27.4., 18.5. su 17.30