Suomessa toimii tällä hetkellä kahdeksan katolista seurakuntaa. Niistä kaksi sijaitsee Helsingissä, loput seuraavissa kaupungeissa: Turku, Jyväskylä, Tampere, Kouvola, Oulu ja Kuopio. Messuja vietetään monissa paikoissa myös seurakuntakaupunkien ulkopuolella.
Seurakunnat kartalla
Avaa Google Maps kartta (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.), josta näet seurakuntien tarkat sijainnit.
Tutustu seurakuntiin ja niiden ohjelmiin seurakuntien omien verkkosivujen kautta.
Toistaiseksi seurakuntien uudet yhtenäiset kotisivut ovat vielä tekeillä. Siksi päivitämme yhä seurakuntien yhteys- ja ohjelmatietoja tähän alas. Tietoihin voi kuitenkin tulla muutoksia, jotka eivät näy näillä sivuilla. Siksi aikataulut on hyvä tarkistaa suoraan seurakunnasta.
Seurakuntien yhteystiedot ja ohjelmat
Pyhän Henrikin katedraaliseurakunta
Pyhän Henrikin aukio 1, 00140 Helsinki
puh.: 09-637853, fax 09-6224618
sähköposti: henrik(at)katolinen.fi
kotisivu: henrik.katolinen.fi
Säännöllinen ohjelma
La 17.40 vesper, 18.00 aattomessu.
Su 9.30 messu englanniksi, 11.00 päämessu, 12.30 erikielisiä messuja tai perhemessu, 18.00 iltamessu.
Ma, ke, pe 18.00 messu.
Ti ja to 7.30 messu.
Ke 17.30 ruusukkorukous.
Pe 17.30 adoraatio, Huom.! kuukauden 1. perjantaina adoraatio iltamessun jälkeen klo 21.00 asti. (Paastonaikana pe 17.30 ristintien hartaus ja adoraatio iltamessun jälkeen.)
Rippiaika la 17.00-17.45 ja ma, ke, pe 17.30 sekä ennen sunnuntain messuja ja sopimuksen mukaan.
Regular Programme
Sat. 17.40 Vespers, 18.00 Mass in Finnish.
Sun. 9.30 Mass in English, 11.00 High Mass in Finnish, 12.30 Mass in other languages or Family Mass, 18.00 Mass in Finnish.
Mon., Wed., Fri. 18.00 Mass in Finnish.
Tues. and Thurs. 7.30 Mass in Finnish.
Wed. 17.30 Rosary.
Fri. 17.30 Adoration, Note! on the 1st Friday of the month Adoration after the Evening Mass until 21.00. (During Lent, Fri. 17.30 Stations of the Cross and Adoration after the Evening Mass.)
Confessions Sat. 17.00-17.45, Mon., Wed., Fri. 17.30, as well as before Masses on Sunday and by appointment. Masses also in other cities.
Lähiaikojen ohjelma (Programme in near future)
2.2. su Herran temppeliintuominen: 8.00 messu englanniksi/Mass in English, 9.30 messu englanniksi/Mass in English, 11.00 päämessu, 12.30 messu venäjäksi, 14.00 messu vietnamiksi (Huom.! poikkeus), 16.30 messu espanjaksi/Santa Misa en Castellano, 18.00 iltamessu
9.2. su kirkkovuoden 5. sunnuntai: 8.00 messu englanniksi/Mass in English, 9.30 messu englanniksi/Mass in English, 10.00 messu Tikkurilassa, 11.00 päämessu, huom. poikkeus: 12.30 liturgia ja adoraatio ukrainaksi/ Ukrainian Liturgy and Adoration (Huom.! poikkeus/Note the time!), 18.00 iltamessu
15.2. la 11.00 messu malayalamiksi/Mass in Malayalam, 16.00 messu unkariksi/Mass in Hungarian
16.2. su kirkkovuoden 6. sunnuntai 8.00 messu englanniksi/Mass in English, 9.30 messu englanniksi/Mass in English, 11.00 päämessu, 12.30 messu ruotsiksi/mässa på svenska, 13.00 messu Keravalla, 15.00 messu Porvoossa, 15.30 messu burmaksi/Mass in Burmese, 18.00 iltamessu
18.2. ti 12.00 messu ja senioreiden tapaaminen
23.2. su kirkkovuoden 7. sunnuntai 8.00 messu englanniksi/Mass in English, 9.30 messu englanniksi/Mass in English, 10.00 messu Tikkurilassa, 11.00 päämessu, 12.30 messu italiaksi/Messa in italiano, 18.00 iltamessu
2.3. su kirkkovuoden 8. sunnuntai: 8.00 messu englanniksi/Mass in English, 9.30 messu englanniksi/Mass in English, 11.00 päämessu, 12.30 messu venäjäksi, 16.30 messu espanjaksi/Santa Misa en Castellano, 18.00 iltamessu
5.3. ke tuhkakeskiviikko: 18.00 messu ja tuhkan jakaminen
9.3. su paaston 1. sunnuntai: 8.00 messu englanniksi/Mass in English, 9.30 messu englanniksi/Mass in English, 10.00 messu Tikkurilassa, 11.00 päämessu, 12.30 messu vietnamiksi ja adoraatio, 18.00 iltamessu
15.3. la 11.00 messu malayalamiksi/Mass in Malayalam, 16.00 messu unkariksi/Mass in Hungarian
16.3. su paaston 2. sunnuntai: 8.00 messu englanniksi/Mass in English, 9.30 messu englanniksi/Mass in English, 11.00 päämessu, 12.30 messu ruotsiksi/mässa på svenska, 13.00 messu Keravalla, 15.00 messu Porvoossa, 15.30 messu burmaksi/Mass in Burmese, 18.00 iltamessu
18.3. ti 12.00 messu ja senioreiden tapaaminen
23.3. su paaston 3. sunnuntai: 8.00 messu englanniksi/Mass in English, 9.30 messu englanniksi/Mass in English, 10.00 messu Tikkurilassa, 11.00 päämessu, 12.30 messu italiaksi/Messa in italiano, 18.00 iltamessu
30.3. su paaston 4. sunnuntai: 8.00 messu englanniksi/Mass in English, 9.30 messu englanniksi/Mass in English, 11.00 päämessu, 16.30 messu tagalogiksi/Mass in Tagalog, 18.00 iltamessu
6.4. su paaston 5. sunnuntai: 8.00 messu englanniksi/Mass in English, 9.30 messu englanniksi/Mass in English, 11.00 päämessu, 12.30 messu venäjäksi, 16.30 messu espanjaksi/Santa Misa en Castellano, 18.00 iltamessu
12.4. la 16.00 messu unkariksi/Mass in Hungarian
13.4. su Herran kärsimisen palmusunnuntai: 8.00 messu englanniksi/Mass in English, 9.30 messu englanniksi/Mass in English, 10.00 messu Tikkurilassa, 11.00 kulkue ja päämessu, 12.30 messu vietnamiksi ja adoraatio (Huom.! alkaa päämessun loputtua), 18.00 iltamessu
15.4. ti 18.00 krismamessu
AVIOLIITTOKURSSI
4.2., 18.2., 4.3., 18.3., 1.4., 15.4. ti 19.00
UKRAINALAINEN LITURGIA
Ajat ilmoitetaan seurakunnan kalenterissa: henrik.katolinen.fi
ENSIKOMMUUNIO-OPETUS
1.3., 29.3., 26.4. la 10.00-13.15
ENSIKOMMUUNIO-OPETUS TAPANILASSA (Veljestentie 6, Helsinki)
1.2., 1.3., 5.4. la 10.00-13.00
VAHVISTUSOPETUS
8.2., 8.3., 5.4., 3.5., 23.8. la 10.00-13.00
JOHDANTOKURSSI
27.1., 10.2., 24.2., 10.3., 24.3., 7.4., 28.4. ma 18.30
NAISTENPIIRI
12.2., 12.3., 9.4., 14.5. ke 18.30
RAAMATTUPIIRI
3.2., 17.2., 3.3., 17.3., 31.3., 14.4. ma 18.30
CATHOLIC STUDENTS’ CLUB
28.1., 11.2., 25.2., 11.3., 25.3., 8.4., 22.4., 6.5., 20.5. ti/Tues. 18.00
FIRST COMMUNION AND CONFIRMATION CLASSES IN ENGLISH
9.2., 9.3., 6.4., 11.5. Sun. 10.30-12.30
MUUT PAIKKAKUNNAT
Kerava (ev.-lut. kirkko, Papintie 6): 16.2., 16.3. su 13.00
Porvoo (ort. kirkko, Vanha Helsingintie 2, Porvoo): 16.2., 16.3. su 15.00
Tikkurila (Dickursby skola, liikuntasali, Urheilutie 2-4, Vantaa): 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 13.4. su 10.00 Huom. uusi aika!/Please note the time!
Mäntytie 2, 00270 Helsinki
puh. 09-2411633
sähköposti: maria(at)katolinen.fi
kotisivu: maria.katolinen.fi
Säännöllinen ohjelma
La 10.00 messu suomeksi, 18.00 aattomessu suomeksi.
Su 9.30 ruusukkorukous (paastonaikana ristintie), 10.00 päämessu suomeksi, 11.30 messu (1. su lastenmessu suomeksi, 2. su lastenmessu suomeksi, 3. su vietnamiksi, 4. su lastenmessu suomeksi, 5. su lastenmessu suomeksi), 12.45 gregoriaaninen messu (1. su), 13.00 messu tagalogiksi (2. ja 4. su), 14.30 messu ruotsiksi/mässa på svenska (1. su/1. sön.), 16.00 messu puolaksi, 17.30 ruusukkorukous englanniksi (paastonaikana ristintie), 18.00 messu englanniksi.
Ma, ti, ke, to, pe 7.00 laudes, 7.30 messu suomeksi tai englanniksi, 17.15-17.50 adoraatio, 18.00 iltamessu.
Rippitilaisuus ma, ti, ke, to, pe 16.45-17.05, la 17.30-17.50, su 9.30-9.50 ja 17.30-17.50.
Seurakunnan kanslia avoinna ma-ke 10.00-15.00.
Regular Programme
Sat. 10.00 Mass in Finnish, 18.00 Mass in Finnish.
Sun. 9.30 Rosary in Finnish (Stations of the Cross during Lent), 10.00 High Mass in Finnish, 11.30 Mass (1st Sun. Family Mass in Finnish, 2nd Sun. Family Mass in Finnish, 3rd Sun. Vietnamese, 4th Sun. Family Mass in Finnish, 5th Sun. Family Mass in Finnish), 12.45 Gregorian Mass (1st Sun.), 13.00 Mass in Tagalog (2nd and 4th Sun.), 14.30 Mass in Swedish (1st Sun.), 16.00 Mass in Polish, 17.30 Rosary in English (Stations of the Cross during Lent), 18.00 Mass in English.
Mon., Tues., Wed., Thurs., Fri. 7.00 Laudes, 7.30 Mass in Finnish or English, 17.15-17.50 Adoration, 18.00 Evening Mass in Finnish.
Confessions Mon., Tues., Wed., Thurs., Fri. 16.45-17.05, Sat. 17.30-17.50, Sun. 9.30-9.50 and 17.30-17.50.
Parish office open Mon.-Wed. 10.00-15.00.
Lähiaikojen ohjelma (programme in near future)
29.1. ke 7.30 messu suomeksi, 18.00 messu suomeksi, 19.00 messu vietnamiksi/Mass in Vietnamese
30.1. to 7.30 messu englanniksi/Mass in English, 17.15 ruusukko englanniksi/Holy Rosary, 18.00 messu suomeksi, 19.00 messu vietnamiksi/Mass in Vietnamese
31.1. pe 7.30 messu suomeksi, 18.00 messu suomeksi, 19.00 messu vietnamiksi/Mass in Vietnamese
1.2. la 10.00 messu suomeksi, 13.00 messu vietnamiksi/Mass in Vietnamese, 18.00 messu suomeksi
2.2. su Herran temppeliintuominen: 9.30 ruusukkorukous, 10.00 messu suomeksi, 11.30 lastenmessu, 12.45 gregoriaaninen messu latinaksi/Gregorian Mass in Latin, 14.30 messu ruotsiksi/mässa på svenska, 16.00 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 17.30 ruusukko englanniksi/Rosary in English, 18.00 messu englanniksi/Mass in English
7.2. pe 7.30 messu suomeksi, 18.00 messu suomeksi, 18.45-22.00 adoraatio
9.2. su kirkkovuoden 5. sunnuntai: 9.30 ruusukkorukous, 10.00 messu suomeksi, 11.30 lastenmessu, 13.00 messu tagalogiksi/Mass in Tagalog, 16.00 messu puolaksi/Mass in Polish, 17.30 ruusukko englanniksi/Rosary in English, 18.00 messu englanniksi/Mass in English
16.2. su kirkkovuoden 6. sunnuntai: 9.30 ruusukkorukous, 10.00 messu suomeksi, 11.30 messu vietnamiksi, 13.00 kaldealainen liturgia, 14.30 messu saksaksi/Messe auf Deutsch, 16.00 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 17.30 ruusukko englanniksi/Rosary in English, 18.00 messu englanniksi/Mass in English
23.2. su kirkkovuoden 7. sunnuntai: 9.30 ruusukkorukous, 10.00 messu suomeksi, 11.30 lastenmessu, 13.00 messu tagalogiksi/Mass in Tagalog, 16.00 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 17.30 ruusukko englanniksi/Rosary in English, 18.00 messu englanniksi/Mass in English
2.3. su kirkkovuoden 8. sunnuntai: 9.30 ruusukkorukous, 10.00 messu suomeksi, 11.30 lastenmessu, 12.45 gregoriaaninen messu latinaksi/Gregorian Mass in Latin, 14.30 messu ruotsiksi/mässa på svenska, 16.00 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 17.30 ruusukko englanniksi/Rosary in English, 18.00 messu englanniksi/Mass in English
3.3. ma 7.30 messu suomeksi, Huom.! ei iltamessua
5.3. ke tuhkakeskiviikko (paasto- ja abstinenssipäivä): 7.30 messu suomeksi, 16.00 messu englanniksi/Mass in English, Huom.! ei adoraatiota/Note! No Adoration, 18.00 messu suomeksi
7.3. pe 7.30 messu suomeksi, 18.00 messu suomeksi, 18.30 ristintie, 19.00-22.00 adoraatio
9.3. su paaston 1. sunnuntai: 9.30 ristintie, 10.00 messu suomeksi, 11.30 lastenmessu, 13.00 messu englanniksi/tagalogiksi/Mass in English/Tagalog, 16.00 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 17.30 ristintie englanniksi/Stations of the Cross in English, 18.00 messu englanniksi/Mass in English
14.3. pe 7.30 messu suomeksi, 18.00 messu suomeksi, 18.30 ristintie
16.3. su paaston 2. sunnuntai: 9.30 ristintie, 10.00 messu suomeksi, 11.30 messu vietnamiksi, 14.30 messu saksaksi/Messe auf Deutsch, 16.00 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 17.30 ristintie englanniksi/Stations of the Cross in English, 18.00 messu englanniksi/Mass in English
21.3. pe 7.30 messu suomeksi, 18.00 messu suomeksi, 18.30 ristintie
23.3. su paaston 3. sunnuntai: 9.30 ristintie, 10.00 messu suomeksi, 11.30 lastenmessu, 13.00 messu englanniksi/tagalogiksi/Mass in English/Tagalog, 16.00 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 17.30 ristintie englanniksi/Stations of the Cross in English, 18.00 messu englanniksi/Mass in English
28.3. pe 7.30 messu suomeksi, 18.00 messu suomeksi, 18.30 ristintie
30.3. su paaston 4. sunnuntai: 9.30 ristintie, 10.00 messu suomeksi, 11.30 lastenmessu, 16.00 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 17.30 ristintie englanniksi/Stations of the Cross in English, 18.00 messu englanniksi/Mass in English
4.4. pe 7.30 messu suomeksi, 18.00 messu suomeksi, 18.30 ristintie, 19.00-22.00 adoraatio
6.4. su paaston 5. sunnuntai: 9.30 ristintie, 10.00 messu suomeksi, 11.30 lastenmessu, 12.45 gregoriaaninen messu latinaksi/Gregorian Mass in Latin, 14.30 messu ruotsiksi/mässa på svenska, 16.00 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 17.30 ristintie englanniksi/Stations of the Cross in English, 18.00 messu englanniksi/Mass in English
11.4. pe 7.30 messu suomeksi, 18.00 messu suomeksi, 18.30 ristintie
13.4. su palmusunnuntai: 10.00 kulkue ja messu suomeksi, 13.00 messu englanniksi/Mass in English, 16.00 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 18.00 messu englanniksi/Mass in English
MUUT PAIKKAKUNNAT
Hyvinkää (Vanha kirkko, Uudenmaankatu 13): 1.2., 1.3., 5.4., 3.5. la 16.00
Ursininkatu 15a, 20100 Turku
puh.: 02-2314389
sähköposti: birgitta(at)katolinen.fi
kotisivu: birgitta.katolinen.fi
Säännöllinen ohjelma
Su 9.00 messu ruotsiksi tai latinaksi, 10.00 ruusukko, 10.30 päämessu, 12.30 messu puolaksi tai vietnamiksi (4. su) tai tagalogiksi tai ei messua, 18.00 messu englanniksi.
Ma, ke, pe, la 7.30 messu, ti ja to 18.00 messu. To 17.30 adoraatio (paastonaikana ristintie).
Rippitilaisuus puoli tuntia ennen messuja ja sopimuksen mukaan.
Regular Programme
Sun. 9.00 Mass in Swedish or Latin, 10.00 Rosary, 10.30 High Mass in Finnish, 12.30 Mass in Polish or Vietnamese (4th Sun.), or Tagalog or no Mass, 18.00 Mass in English.
Mon., Wed., Fri., Sat. 7.30 Mass in Finnish, Tues. and Thurs. 18.00 Mass in Finnish. Thurs. 17.30 Adoration (during Lent Stations of the Cross).
Confessions half an hour before Mass and by appointment.
Lähiaikojen ohjelma (programme in near future)
27.1. ma 16.00 Birgittalaissääntökunnan maallikko-oblaatit
2.2. su Herran temppeliintuominen: 9.00 messu ruotsiksi/mässa på svenska, 10.00 ruusukko, 10.30 juhlamessu, 12.30 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 18.00 messu englanniksi/Mass in English
8.2. la 7.30 messu suomeksi, 10.00 messu ruotsiksi Ahvenanmaalla/mässa på Åland
9.2. su kirkkovuoden 5. sunnuntai: 9.00 messu latinaksi, 10.00 ruusukko, 10.30 päämessu, 15.00 messu Eurajoella, 17.00 messu Porissa, 18.00 messu englanniksi/Mass in English
11.2. ti 18.00 messu suomeksi, 18.45 informaatiokurssi
16.2. su kirkkovuoden 6. sunnuntai: 9.00 messu ruotsiksi/mässa på svenska, 10.00 ruusukko, 10.30 päämessu, 12.30 messu tagalogiksi/Mass in Tagalog, 18.00 messu englanniksi/Mass in English
20.2. to 17.30 naistenpiiri
22.2. la 7.30 messu suomeksi, 10.00 messu ruotsiksi Ahvenanmaalla/mässa på Åland
23.2. su kirkkovuoden 7. sunnuntai: 9.00 messu latinaksi, 10.00 ruusukko, 10.30 päämessu, 12.30 messu vietnamiksi, 15.00 messu puolaksi Eurajoella, 18.00 messu englanniksi/Mass in English
25.2. ti 18.00 messu suomeksi, 18.45 SCJ-maallikot
2.3. su kirkkovuoden 8. sunnuntai: 9.00 messu ruotsiksi/mässa på svenska, 10.00 ruusukko, 10.30 päämessu, 12.30 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 18.00 messu englanniksi/Mass in English
5.3. ke tuhkakeskiviikko: Huom.! ei aamumessua, 18.00 messu suomeksi ja tuhkan jakaminen
8.3. la 7.30 messu suomeksi, 10.00 messu ruotsiksi Ahvenanmaalla/mässa på Åland
9.3. su paaston 1. sunnuntai: 9.00 messu latinaksi, 10.00 ruusukko, 10.30 päämessu, 15.00 messu puolaksi Eurajoella, 17.00 messu Porissa, 18.00 messu englanniksi/Mass in English
16.3. su paaston 2. sunnuntai: 9.00 messu ruotsiksi/mässa på svenska, 10.00 ruusukko, 10.30 päämessu, 12.30 messu tagalogiksi/Mass in Tagalog, 18.00 messu englanniksi/Mass in English
18.3. ti 18.00 messu suomeksi, 18.45 informaatiokurssi
19.3. ke pyhä Joosef: 7.30 juhlamessu, 17.30 naistenpiiri
22.3. la 7.30 messu suomeksi, 10.00 messu ruotsiksi Ahvenanmaalla/mässa på Åland
23.3. su paaston 3. sunnuntai: 9.00 messu latinaksi, 10.00 ruusukko, 10.30 päämessu, 12.30 messu vietnamiksi, 15.00 messu Eurajoella, 18.00 messu englanniksi/Mass in English
25.3. ti Herran syntymän ilmoittaminen: 18.00 juhlamessu, 18.45 SCJ-maallikot
30.3. su paaston 4. sunnuntai (Laetare): 9.00 messu ruotsiksi/mässa på svenska, 10.00 ruusukko, 10.30 päämessu, 12.30 messu vietnamiksi, 18.00 messu englanniksi/Mass in English
6.4. su paaston 5. sunnuntai: 9.00 messu latinaksi, 10.00 ruusukko, 10.30 päämessu, 12.30 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 15.00 messu puolaksi Eurajoella, 17.00 messu Porissa, 18.00 messu englanniksi/Mass in English
12.4. la 7.30 messu suomeksi, 10.00 messu ruotsiksi Ahvenanmaalla/mässa på Åland
13.4. su palmusunnuntai: 9.00 messu ruotsiksi/mässa på svenska, 10.00 ruusukko, 10.30 juhlamessu, 18.00 messu englanniksi/Mass in English
15.4. ti 7.30 messu suomeksi, Huom.! ei iltamessua, (krismamessu katedraalissa)
17.4. to kiirastorstai: Huom.! ei ristintien hartautta, 18.00 messu ja adoraatio
18.4. pe pitkäperjantai: Huom.! ei aamumessua, 9.00 Laudes, 15.00 liturgia
19.4. pyhä lauantai: Huom.! ei aamumessua, 9.00 Laudes, 12.00 ruoan siunaaminen, 22.00 pyhän pääsiäisyön vigilia
20.4. su pääsiäissunnuntai: Huom.! ei aamumessua eikä ruusukkoa, 10.30 päämessu, 12.30 messu tagalogiksi/Mass in Tagalog, 17.00 messu Porissa, 18.00 messu englanniksi/Mass in English
21.4. ma pääsiäismaanantai: Huom.! ei aamumessua, 10.30 juhlamessu
22.4. ti 18.00 messu suomeksi, 18.45 SCJ-maallikot
23.4. ke 17.30 naistenpiiri
26.4. la 7.30 messu suomeksi, 10.00 messu ruotsiksi Ahvenanmaalla/mässa på Åland
27.4. su Jumalan laupeuden sunnuntai: 9.00 messu latinaksi, 10.00 ruusukko, 10.30 juhlamessu, 12.30 messu vietnamiksi, 15.00 messu puolaksi Eurajoella, 18.00 messu englanniksi/Mass in English
INFORMAATIOKURSSI
11.2., 18.3. ti 18.45
KATEKEESI
11.1. la 9.30
MUUT PAIKKAKUNNAT
Eurajoki (ev.-lut. kirkon seurakuntasali, Kukkapolku 2): 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 6.4., 27.4. su 15.00
Ahvenanmaa (S:t Görans lutherska kyrka, Östra Esplanadgatan 6, Mariehamn): 8.2., 22.2., 8.3., 22.3., 12.4., 26.4. la/lör. 10.00
Pori (ort. kirkko, Maantiekatu 46): 9.2., 9.3., 6.4., 20.4. su 17.00
Rauma (Nuortentalo, Hallikatu 12): messu tagalogiksi/Mass in Tagalog: –
Yrjönkatu 36, 40100 Jyväskylä
puh.: seurakunnalla ei enää numeroa, papeilla omat numerot
sähköposti: olavi(at)katolinen.fi
kotisivu: olavi.katolinen.fi
Säännöllinen ohjelma
Su 10.00 ruusukko (paastonaikana ristintie), 10.30 päämessu, 12.00 messu englanniksi.
Ma 18.00 messu.
ti 7.00 messu, 18.00 gregoriaaninen messu.
Ke 18.00 messu.
To 18.00 adoraatio ja 18.30 messu.
Pe 7.00 messu.
La 10.00 messu (kerran kuussa perhemessu 12.15).
Parannuksen sakramentti ma, ti, ke, to 17.30-17.55, la 9.30-10.55 ja su 10.00-10.25 tai sopimuksen mukaan.
Regular Programme
Sun. 10.00 Rosary (during Lent Stations of the Cross), 10.30 High Mass, 12.00 Mass in English.
Mon. 18.00 Mass.
Tues. 7.00 Mass, 18.00 Gregorian Mass.
Wed. 18.00 Mass.
Thurs. 18.00 Adoration and 18.30 Mass.
Fri. 7.00 Mass.
Sat. 10.00 Mass (Family Mass in Finnish once a month at 12.15).
Confessions Mon., Tues., Wed., Thurs. 17.30-17.55, Sat. 9.30-10.55. and Sun. 10.00-10.25 or by appointment.
Lähiaikojen ohjelma (programme in near future)
2.2. su Herran temppeliintuominen: 10.00 ruusukko, 10.30 messu suomeksi, 12.00 messu englanniksi/Mass in English
9.2. su kirkkovuoden 5. sunnuntai: 10.00 ruusukko, 10.30 messu suomeksi, 12.00 messu englanniksi/Mass in English
15.2. la 9.00 Lauantaikurssin alkuhartaus, 12.30 perhemessu
16.2. su kirkkovuoden 6. sunnuntai: 10.00 ruusukko, 10.30 messu suomeksi, 12.00 messu englanniksi/Mass in English
23.2. su kirkkovuoden 7. sunnuntai: 10.00 ruusukko, 10.30 messu suomeksi, 12.00 messu englanniksi/Mass in English
2.3. su kirkkovuoden 8. sunnuntai: 10.00 ruusukko, 10.30 messu suomeksi, 12.00 messu englanniksi/Mass in English
5.3. ke tuhkakeskiviikko: 18.00 messu ja tuhkan jakaminen
9.3. su paaston 1. sunnuntai: 10.00 ristintie, 10.30 messu suomeksi, 12.00 messu englanniksi/Mass in English
15.3. la 9.00 Lauantaikurssin alkuhartaus, 12.30 perhemessu
16.3. su paaston 2. sunnuntai: 10.00 ristintie, 10.30 messu suomeksi, 12.00 messu englanniksi/Mass in English
19.3. ke pyhä Joosef: 18.00 messu
23.3. su paaston 3. sunnuntai: 10.00 ristintie, 10.30 messu suomeksi, 12.00 messu englanniksi/Mass in English
25.3. ti Herran syntymän ilmoittaminen: 18.00 messu
30.3. su paaston 4. sunnuntai (Laetare): 10.00 ristintie, 10.30 messu suomeksi, 12.00 messu englanniksi/Mass in English
6.4. su paaston 5. sunnuntai: 10.00 ristintie, 10.30 messu suomeksi, 12.00 messu englanniksi/Mass in English
13.4. su palmusunnuntai: 10.30 kulkue ja messu suomeksi, 12.00 kulkue ja messu englanniksi/procession and Mass in English
LAUANTAIKURSSI
15.2., 15.3., 26.4., 17.5. la 9.00
JOHDANTOKURSSI
6.2., 13.2., 6.3., 20.3., 3.4., 24.4., 8.5., 22.5. to 17.00
MESSU TAGALOGIKSI/MASS IN TAGALOG
lisätietoja seurakunnasta/please contact the parish
Amurinkuja 21 A, 33230 Tampere
puh.: 03-2127280
sähköposti: risti(at)katolinen.fi
kotisivu: risti.katolinen.fi
Säännöllinen ohjelma
Su 10.00 ruusukkorukous, 10.30 päämessu, 16.30 ruusukko englanniksi, 17.00 messu englanniksi.
Ma, ti, ke, pe 18.00 messu, to 7.30 messu.
Ke 17.40 vesper.
Pe 17.15 adoraatio (paastonaikana ristintie).
La messuaika vaihtelee. (Yleensä messu klo 8.00).
Rippi joka päivä puoli tuntia ennen messua tai sopimuksen mukaan.
Huom.! matkat, katekeesipäivät ja lastenkerhot yms. saattavat aiheuttaa muutoksia arkimessujen aikoihin. Varsinkin lauantain messuajat vaihtelevat. Tarkista ajat kirkon ilmoitustaululta.
Regular Programme
Sun. 10.00 Rosary, 10.30 High Mass in Finnish, 16.30 Rosary in English, 17.00 Mass in English.
Mon., Tues., Wed., Fri. 18.00 Mass, Thurs. 7.30 Mass.
Wed. 17.40 Vespers.
Fri. 17.15 Adoration.
Sat. Mass time varies. (Normally Mass at 8.00).
Confession every day half an hour before Mass or by appointment.
Please check the bulletin board at the back of church for possible changes. Masses also in other cities. (See the Mass schedule for diaspora below.)
Lähiaikojen ohjelma (programme in near future)
15.1. ke 18.00 iltamessu, 18.30 naistenpiiri
18.1. la 9.50 katekeesi, 14.00 perhemessu
19.1. su pyhä Henrik: 10.30 messu suomeksi, 11.30 vahvistusopetus ja vanhempien kokoontuminen,
13.00 messu vietnamiksi, 17.00 messu englanniksi/Mass in English
22.1. ke 18.00 iltamessu, 18.30 informaatiokurssi
24.1. pe 18.00 iltamessu, 18.30 miestenpiiri
26.1. su kirkkovuoden 3. sunnuntai: 10.30 messu suomeksi, 11.30 ensikommuunio-opetus ja vanhempien kokoontuminen, 15.00 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 17.00 messu englanniksi/Mass in English
28.1. ti 14.00 messu, 14.30 seniorit
29.1. ke 18.00 iltamessu, 18.30 Usko & elämä -sarja
2.2. su Herran temppeliintuominen: 10.30 messu suomeksi, 12.30 messu tagalogiksi/Mass in Tagalog, 14.30 messu ukrainaksi, 17.00 messu englanniksi/Mass in English
4.2. ti 18.00 messu Hervannassa pikkusisarten luona
5.2. ke 18.00 iltamessu, 18.30 raamattupiiri
8.2. la 10.30 perhemessu, 11.00 lastenkerho
9.2. su kirkkovuoden 5. sunnuntai: 10.30 messu suomeksi, 11.30 vahvistusopetus
12.30 perhemessu suomeksi/englanniksi/Family Mass in Finnish/English, 17.00 messu englanniksi/Mass in English
11.2. ti 18.00 iltamessu, 18.30 naistenpiiri
12.2. ke 18.00 iltamessu, 18.30 informaatiokurssi
15.2. la 9.50 katekeesi, 14.00 perhemessu, 16.00 messu ukrainaksi
16.2. su kirkkovuoden 6. sunnuntai: 10.30 messu suomeksi, 11.30 ensikommuunio-opetus, 13.00 messu vietnamiksi, 17.00 messu englanniksi/Mass in English
19.2. ke 18.00 iltamessu, 18.30 Usko & elämä -sarja
22.2. la 17.00 messu Hämeenlinnassa
23.2. su kirkkovuoden 7. sunnuntai: 10.30 messu suomeksi, 15.00 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 17.00 messu englanniksi/Mass in English
25.2. ti 14.00 messu, 14.30 seniorit
28.2. pe 18.00 iltamessu, 18.30 miestenpiiri
1.3. la 16.00 messu vietnamiksi
2.3. su kirkkovuoden 8. sunnuntai: 10.30 messu suomeksi, 12.30 messu tagalogiksi/Mass in Tagalog, 17.00 messu englanniksi/Mass in English
5.3. ke tuhkakeskiviikko: 17.00 messu englanniksi/Mass in English and distribution of ashes, 18.30 messu suomeksi ja tuhkan jakaminen
8.3. la 10.30 perhemessu, 11.00 lastenkerho
9.3. su paaston 1. sunnuntai: 10.30 messu suomeksi, 12.30 perhemessu suomeksi/englanniksi/Family Mass in Finnish/English, 17.00 messu englanniksi/Mass in English
11.3. ti 18.00 messu Hervannassa pikkusisarten luona
12.3. ke 18.00 iltamessu, 18.30 raamattupiiri
15.3. la 9.50 katekeesi, 14.00 perhemessu, 18.00 messu malayalamiksi
16.3. su paaston 2. sunnuntai: 10.30 messu suomeksi, 11.30 vahvistusopetus ja vanhempien tapaaminen, 13.00 messu vietnamiksi, 15.00-17.00 paastoretretti malayalamiksi, 17.00 messu englanniksi/Mass in English
18.3. ti 14.00 messu, 14.30 seniorit
19.3. ke pyhä Joosef: 18.00 juhlamessu, 19.00 informaatiokurssi
23.3. su paaston 3. sunnuntai: 10.30 messu suomeksi, 11.30 ensikommuunio-opetus ja vanhempien tapaaminen, 15.00 messu puolaksi/Msza sw. po polsku, 17.00 messu englanniksi/Mass in English
25.3. ti Herran syntymän ilmoittaminen: 18.00 juhlamessu, 19.00 naistenpiiri
26.3. ke 18.00 iltamessu, 18.30 Usko & elämä -sarja
28.3. pe 18.00 iltamessu, 18.30 miestenpiiri
29.3. la 9.00-15.00 paastoretretti suomeksi, 16.00-20.00 paastoretretti vietnamiksi
30.3. su paaston 1. sunnuntai: 10.30 messu suomeksi, 12.30 perhemessu suomeksi/englanniksi, 17.00 messu englanniksi/Mass in English
2.4. ke 18.00 iltamessu, 18.30 raamattupiiri
5.4. la 10.30 perhemessu, 11.00 lastenkerho, 16.00 messu vietnamiksi
6.4. su paaston 5. sunnuntai: 10.30 messu suomeksi, 12.30 messu tagalogiksi/Mass in Tagalog, 17.00 messu englanniksi/Mass in English
8.4. ti 18.00 messu Hervannassa pikkusisarten luona
9.4. ke 18.00 iltamessu, 18.30 informaatiokurssi
12.4. la 9.50 katekeesi, 14.00 perhemessu
13.4. su palmusunnuntai: 10.30 messu suomeksi, 11.30 vahvistusopetus, 12.30 perhemessu suomeksi/englanniksi/Family Mass in Finnish/English, 17.00 messu englanniksi/Mass in English
INFORMAATIOKURSSI
12.2., 19.3., 9.4. ke 18.30
JATKOKURSSI
29.1., 19.2., 26.3., 16.4. ke 18.30
KATEKEESI
15.2., 15.3., 12.4. la 9.50
RAAMATTUPIIRI
5.2., 12.3., 2.4. ke 18.30
SAKRAMENTTIOPETUS
ensikommuunio: 16.2., 23.3. su 11.30
vahvistuksen sakramentti: 9.2., 16.3., 13.4. su 11.30
MUUT PAIKKAKUNNAT
Hämeenlinna (ort. kirkko, Erottajakatu 2): 2.2. su 15.00, 22.2. la 17.00, 2.3., 6.4. su 15.00
Kokkola (ort. rukoushuone, Katariinankatu 3): 9.2., 9.3., 13.4. su 16.00
Kristiinankaupunki: –
Pietarsaari (Pyhän Mikaelin kappeli, Kappelintie 5): 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 13.4., 27.4. su 12.00
Vaasa (Jeesuksen pyhän sydämen kappeli, Rauhankatu 8 C 22): 8.2. la 12.00 ja 16.00 ja 17.30, 23.2. su 16.00, 8.3. la 12.00 ja 16.00 ja 17.30, 23.3. su 16.00., 12.4. la 12.00 ja 16.00 ja 17.30, 27.4. su 16.00
Seinäjoki (seurakuntasali, Lakeuden Risti, Ala-Kuljunkatu 1): 15.2., 15.3., 17.5. (Huhtikuun messu ei ole vielä varmistunut, mutta se vietetään todennäköisesti 12.4.)
Valimontie 1, 45100 Kouvola
puh.: 05-5444110, 045-3413915
sähköposti: ursula(at)katolinen.fi
kotisivu: ursula.katolinen.fi
Säännöllinen ohjelma
Su 10.30 ruusukko ja rippitilaisuus, 11.00 päämessu.
Ke 7.30 messu.
To 18.00 messu.
Pe 17.00 adoraatio ja rippitilaisuus, 18.00 messu.
La 9.00 messu.
Regular programme
Sun. 10.30 Rosary and Confession, 11.00 Mass in Finnish.
Wed. 7.30 Mass in Finnish.
Thurs. 18.00 Mass in Finnish.
Fri. 17.00 Adoration and Confession, 18.00 Mass in Finnish.
Sat. 9.00 Mass in Finnish.
Lähiaikojen ohjelma (programme in near future)
2.2. su Herran temppeliintuominen: 10.30 ruusukko, 11.00 päämessu
9.2. su kirkkovuoden 5. sunnuntai: 10.30 ruusukko, 11.00 päämessu, 17.00 messu Lahdessa
16.2. su kirkkovuoden 6. sunnuntai: 10.30 ruusukko, 11.00 päämessu, 13.30 messu Lappeenrannassa
23.2. su kirkkovuoden 7. sunnuntai: 10.30 ruusukko, 11.00 päämessu, 15.00 katekeesi Lahdessa, 17.00 messu Lahdessa
2.3. su kirkkovuoden 8. sunnuntai: 10.30 ruusukko, 11.00 päämessu
5.3. ke tuhkakeskiviikko: messuaika seurakunnasta
9.3. su paaston 1. sunnuntai: 10.30 ruusukko, 11.00 päämessu, 17.00 messu Lahdessa
16.3. su paaston 2. sunnuntai: 10.30 ruusukko, 11.00 päämessu, 13.30 messu Lappeenrannassa
23.3. su paaston 3. sunnuntai: 10.30 ruusukko, 11.00 päämessu, 15.00 katekeesi Lahdessa, 17.00 messu Lahdessa
30.3. su paaston 4. sunnuntai: 10.30 ruusukko, 11.00 päämessu
6.4. su paaston 5. sunnuntai: 10.30 ruusukko, 11.00 päämessu
13.4. su palmusunnuntai: 10.30 ruusukko, 11.00 päämessu, 17.00 messu Lahdessa
MUUT PAIKKAKUNNAT
Hamina (lisätietoja seurakunnasta): 29.12. su 17.00
Lahti (Launeen kirkko, Tapparakatu 22): 9.2. su 17.00, 23.2., 9.3., 23.3., 13.4. messun jälkeen kirkkokahvit
Lappeenranta (Lappeenrannan kirkko, Mannerheiminkatu 1): 16.2., 16.3. su 13.30
Liisantie 2, 90560 Oulu
fax ja puh.: 08-347834
sähköposti: perhe(at)katolinen.fi
kotisivu: perhe.katolinen.fi
Huom.! Uusi säännöllinen ohjelma 1.12. alkaen:
Su 9.45 messu englanniksi, 11.15 päämessu.
Ma, ti, ke, to, pe 18.00 messu.
To 17.00 adoraatio (ei kuukauden ensimmäisellä viikolla, jolloin adoraatio pe 12-18).
La 10.00 messu.
Ti, ke, la 18.00 neokatekumenaaliyhteisön liturgia.
Rippitilaisuus arkisin puoli tuntia ennen messua ja sopimuksen mukaan.
Muutokset vakio-ohjelmaan ovat mahdollisia.
Note! New regular programme starting on 1.12.
Sun. 9.45 Mass in English, 11.15 High Mass in Finnish.
Mon., Tues., Wed., Thurs., Fri. 18.00 Mass in Finnish.
Thurs. 17.00 Adoration (no Adoration on the 1st Thurs. of the month, but on Friday from 12 to 18).
Sat. 10.00 Mass in Finnish.
Tues., Wed., Sat. 18.00 Liturgy of the Neocatechumenal Way.
Confessions Mon. – Fri. half an hour before Mass and by appointment.
Masses also in other cities. (See the Mass schedule for diaspora below.)
While this is normally the weekly program of the parish, please note that changes are possible.
Lähiaikojen ohjelma (programme in near future)
Huom.! Messuajat muuttuneet 1.12. alkaen.
Note! Mass times changed on December 1.
2.2. su Herran temppeliintuominen: 9.45 messu englanniksi/Mass in English, 11.15 päämessu, 17.00 messu Torniossa
8.2. la 11.00 katekeesi
9.2. su kirkkovuoden 5. sunnuntai: 9.45 messu englanniksi/Mass in English, 11.15 päämessu, 17.30 messu Rovaniemellä
11.2. ti 12.00 messu yliopistolla
13.2. to 19.00 ekumeeninen jumalanpalvelus Tuiran kirkossa
16.2. su kirkkovuoden 6. sunnuntai: 9.45 messu englanniksi/Mass in English, 11.15 päämessu, 17.00 messu Kemissä
22.2. la 11.00 katekeesi
23.2. su kirkkovuoden 7. sunnuntai: 9.45 messu englanniksi/Mass in English, 11.15 päämessu, 17.30 messu Kajaanissa
2.3. su kirkkovuoden 8. sunnuntai: 9.45 messu englanniksi/Mass in English, 11.15 päämessu, 17.00 messu Torniossa
5.3. ke tuhkakeskiviikko: 18.00 messu
8.3. la 11.00 katekeesi
9.3. su paaston 1. sunnuntai: 9.45 messu englanniksi/Mass in English, 11.15 päämessu, 17.30 messu Rovaniemellä
13.3. to 19.00 ekumeeninen jumalanpalvelus ortodoksisessa kirkossa
16.3. su paaston 2. sunnuntai: 9.45 messu englanniksi/Mass in English, 11.15 päämessu, 17.00 messu Kemissä
18.3. ti 12.00 messu yliopistolla
19.3. ke pyhä Joosef: 18.00 messu
22.3. la 11.00 katekeesi
23.3. su paaston 3. sunnuntai: 9.45 messu englanniksi/Mass in English, 11.15 päämessu, 17.00 messu Raahessa
30.3. su paaston 4. sunnuntai: 9.45 messu englanniksi/Mass in English, 11.15 päämessu
6.4. su paaston 5. sunnuntai: 9.45 messu englanniksi/Mass in English, 11.15 päämessu, 17.00 messu Torniossa
7.4. ma 12.00 messu yliopistolla
12.4. la 11.00 katekeesi
13.4. su palmusunnuntai: 9.45 messu englanniksi/Mass in English, 11.15 päämessu, 17.30 messu Rovaniemellä
KATEKEESI
8.2., 22.2., 8.3., 22.3., 12.4. la 11.00
MUUT PAIKKAKUNNAT
Kajaani (Kirkkokatu 17): 23.2. su 17.30
Kemi (Lehtokatu 31): 16.2., 16.3. su 17.00
Tornio (Lukiokatu 1): 2.2., 2.3., 6.4. su 17.00, ruusukko puoli tuntia ennen messua
Raahe (Brahenkatu 2): 23.3. su 17.00
Rovaniemi (Ounasvaarantie 16): 9.2., 9.3., 13.4. su 17.30
Lönnrotinkatu 24, 70500 Kuopio
puh.: 044-3657142, 0449744608
sähköposti: joosef(at)katolinen.fi
kotisivu: joosef.katolinen.fi
Säännöllinen ohjelma
Su 10.05 päämessu, 12.15 messu englanniksi.
Ma, ti, ke, to 18.00 messu, pe 9.00 messu.
To 17.30 adoraatio.
La 18.00 Neokatekumenaaliyhteisön liturgia.
Rippiaika ti 16.00, ennen messua ja sopimuksen mukaan.
Ohjelmaan voi tulla muutoksia, jotka voi tarkistaa seurakunnan kalenterista.
Regular programme
Sun. 10.05 High Mass in Finnish, 12.15 Mass in English.
Mon., Tues., Wed., Thurs. 18.00 Mass in Finnish, Fri. 9.00 Mass in Finnish.
Thurs. 17.30 Adoration.
Sat. 18.00 Liturgy of the Neocatechumenal Way.
Confessions Tues. 16.00, before Masses, and by appointment.
Changes to the programme are possible. Please look at the updated calendar on the website of the parish.
Lähiaikojen ohjelma (programme in near future)
Huom.! Paastonaikana perjantaisin ristintien hartaus klo 17.30. Tervetuloa!
2.2. su kirkkovuoden 4. sunnuntai: 10.05 päämessu, 12.05 messu englanniksi/Mass in English, 17.30 messu Savonlinnassa
9.2. su kirkkovuoden 5. sunnuntai: 10.05 päämessu, 12.05 messu englanniksi/Mass in English
16.2. su kirkkovuoden 6. sunnuntai: 10.05 päämessu, 12.05 messu englanniksi/Mass in English, 17.30 messu Mikkelissä
23.2. su kirkkovuoden 7. sunnuntai: 10.05 päämessu, 12.05 messu englanniksi/Mass in English
2.3. su kirkkovuoden 8. sunnuntai: 10.05 päämessu, 12.05 messu englanniksi/Mass in English, 17.30 messu Savonlinnassa
5.3. ke tuhkakeskiviikko: 17.00 messu englanniksi/Mass in English, 18.00 päämessu
9.3. su paaston 1. sunnuntai: 10.05 päämessu, 12.05 messu englanniksi/Mass in English
16.3. su paaston 2. sunnuntai: 10.05 päämessu, 12.05 messu englanniksi/Mass in English, 17.30 messu Mikkelissä
19.3. ke pyhä Joosef: 18.00 päämessu
23.3. su paaston 3. sunnuntai: 10.05 päämessu, 12.05 messu englanniksi/Mass in English
30.3. su paaston 4. sunnuntai: 10.05 päämessu, 12.05 messu englanniksi/Mass in English
6.4. su paaston 5. sunnuntai: 10.05 päämessu, 12.05 messu englanniksi/Mass in English, 17.30 messu Savonlinnassa
13.4. su palmusunnuntai: 10.05 päämessu, 12.05 messu englanniksi/Mass in English
17.4. to kiirastorstai: 18.00 päämessu, messun jälkeen adoraatio keskiyöhön asti
18.4. pe pitkäperjantai: 15.00 juhlallinen jumalanpalvelus Herran kärsimisen muistoksi
19.4. pyhä lauantai: 22.00 pyhän pääsiäisyön vigilia
20.4. su pääsiäissunnuntai: 10.05 päämessu, 12.05 messu englanniksi/Mass in English
27.4. su pääsiäisen 2. sunnuntai: 10.05 päämessu ja ensikommuunio, 12.05 messu englanniksi/Mass in English, 17.30 messu Mikkelissä
4.5. su pääsiäisen 3. sunnuntai: 10.05 päämessu, 12.05 messu englanniksi/Mass in English, 17.30 messu Savonlinnassa
11.5. su pääsiäisen 4. sunnuntai: 10.05 päämessu, 12.05 messu englanniksi/Mass in English
18.5. su pääsiäisen 5. sunnuntai: 10.05 päämessu, 12.05 messu englanniksi/Mass in English, 17.30 messu Mikkelissä
25.5. su pääsiäisen 6. sunnuntai: 10.05 päämessu, 12.05 messu englanniksi/Mass in English
29.5. to Herran taivaaseenastuminen: 18.00 päämessu
1.6. su pääsiäisen 7. sunnuntai: 10.05 päämessu, 12.05 messu englanniksi/Mass in English, 17.30 messu Savonlinnassa
8.6. su helluntaisunnuntai: 10.05 päämessu, 12.05 messu englanniksi/Mass in English
MUUT PAIKKAKUNNAT
Joensuu (Louhostie 4): yleensä joka sunnuntai, lisätietoja kalenterista seurakunnan kotisivulta
Savonlinna (Pikkukirkko, Olavinkatu 29): 2.2., 2.3., 6.4., 4.5., 1.6. su 17.30
Mikkeli (Pyhän Ylienkeli Mikaelin Kirkko, Paavalinkatu 4): 16.2., 16.3., 27.4., 18.5. su 17.30