Rosarium Virginis Mariae

Pyhän isän
Johannes Paavali II:n
Apostolinen kirje

Rosarium Virginis Mariae

piispoille, papistolle ja kaikille uskoville
pyhästä ruusukosta
(18.10.2002)

Johdanto

1. Neitsyt Marian ruusukko, joka Jumalan Hengen vaikutuksesta on asteittain kehittynyt toisen vuosituhannen kuluessa, on lukuisien pyhien rakastama rukous ja kirkon opetusviran suosittelema rukous. Yksinkertaisuudessaan ja syvällisyydessään se on edelleenkin, juuri alkaneella kolmannella vuosituhannella, merkittävä ja pyhyyden hedelmiä kantava rukous. Se istuu syvällä kristillisessä hengellisyydessä, joka kahdessa tuhannessa vuodessa ei ole menettänyt mitään alkuperäisestä tuoreudestaan, vaan tuntee, kuinka Jumalan Henki kutsuu sitä ”soutamaan syvään veteen” (Duc in altum, Luuk. 5:4), toistamaan, jopa ”huutamaan” maailmalle totuuden Kristuksesta Herrana ja Vapahtajana, ”tienä, totuutena ja elämänä” (Joh. 14:6), ”ihmiskunnan historian päämääränä, käännekohtana, johon historian ja sivilisaation kaikki kaipuu suuntautuu”[1].

Ruusukko on näet mariaanisesta luonteestaan huolimatta sisimmältään kristologinen rukous. Osiensa yksinkertaisuudesta huolimatta se kokoaa yhteen koko evankeliumin sanoman syvyyden, jonka eräänlainen tiivistelmä se on[2]. Siitä heijastuu kaiun tavoin Marian rukous, hänen lakkaamaton Magnificat–ylistyslaulunsa kiitoksena Jumalan ihmiseksi tulemisen lunastustyöstä, joka sai alkunsa hänen neitseellisessä kohdussaan. Ruusukon kautta kristikansa ikään kuin astuu Marian kouluun antautuen johdatettavaksi Kristuksen kasvojen kauneuden kontemplaatioon ja hänen rakkautensa syvyyden kokemiseen. Ruusukon välityksellä uskova ammentaa armolahjojen runsaudesta vastaanottaen ne ikään kuin suoraan Lunastajan Äidin käsistä.

Paavit ja ruusukko

2. Useat edeltäjistäni ovat korostaneet tämän rukouksen suurta merkitystä. Erityisesti tällä tavoin ansioitui Leo XIII, joka 1. syyskuuta vuonna 1883 julkisti kiertokirjeen Supremi apostolatus officio[3]. Juhlallisella julistuksellaan hän avasi lukuisten ruusukkorukousta käsitelleiden lausuntojen sarjan, joka osoitti tämän rukouksen olevan tehokas hengellinen apuväline keskellä yhteiskunnan ongelmia. Uudempien aikojen ruusukkorukouksen edistäjinä ansioituneista paaveista tahdon mainita autuaan Johannes XXIII:n[4] ja ennen muita Paavali VI:n, joka apostolisessa kehotuskirjeessään Marialis Cultus korosti Vatikaanin 2. kirkolliskokouksen opetuksen mukaisesti ruusukon evankelista luonnetta ja kristologista suuntautuneisuutta.

 Itsekään en ole laiminlyönyt tilaisuuksia kehottaa uskovia rukoilemaan usein ruusukkoa. Nuoruusiästäni lähtien tällä rukouksella on ollut tärkeä sija hengellisessä elämässäni. Sain tästä muistutuksen hiljattain tekemälläni matkalla Puolaan, ja ennen kaikkea vierailullani Kalwaria Zebrzydowskan pyhäkössä. Ruusukko on ollut seuranani ilon ja koettelemusten aikoina. Sille olen uskonut monet huoleni. Sen ansiosta olen aina saanut lohtua. Kaksikymmentäneljä vuotta sitten, 29. lokakuuta vuonna 1978, kun tuskin kahta viikkoakaan oli kulunut valinnastani Pietarin istuimelle, avasin sydäntäni sanoessani näin: ruusukko ”on mieluisin rukoukseni. Se on ihmeellinen rukous! Se on ihmeellinen yksinkertaisuudessaan ja samalla syvyydessään. […] Voidaan sanoa, että ruusukosta tulee ikään kuin rukous-kommentaari Vatikaanin 2. kirkolliskokouksen Lumen Gentium ‑konstituution viimeiseen lukuun, jossa puhutaan Jumalansynnyttäjän ihmeellisestä läsnäolosta Kristuksen ja kirkon salaisuudessa. Enkelin tervehdyksen (Ave Maria) valkokankaalla sielumme silmien editse lipuvat Jeesuksen Kristuksen elämän pääkohdat. Ne asettuvat iloisten, murheellisten ja kunniakkaiden salaisuuksien muodostamaan kokonaiskuvaan. Voidaan sanoa, että me ikään kuin olemme yhteydessä Herraan Jeesukseen hänen Äitinsä sydämen kautta. Samanaikaisesti sydämemme voi liittää näihin samoihin ruusukon kymmenikköihin kaikki ihmisen, perheen, kansan, kirkon ja ihmiskunnan elämään liittyvät asiat. Liitämme siihen henkilökohtaiset pyyntömme ja rukouksemme lähimmäistemme puolesta, erityisesti niiden, jotka meille ovat rakkaimpia, joista eniten huolehdimme. Näin ruusukkorukous eräällä tavalla sykkii ihmiselämää.”[5]

Näillä sanoin, rakkaat veljet ja sisaret, johdatin paaviuteni ensimmäisen vuoden ruusukon päivittäiseen rytmiin. Tänään, aloittaessani Pietarin seuraajana palvelemiseni kahdettakymmenettäviidettä vuotta, tahdon tehdä samoin. Kuinka paljon olenkaan näiden vuosien aikana saanut armoa autuaalta Neitsyeltä ruusukon kautta! Magnificat anima mea Dominum! Haluan kantaa kiitokseni Herralleni näillä hänen pyhän Äitinsä sanoilla, hänen, jonka haltuun olen uskonut Pietarin palveluvirkani: Totus tuus!

Lokakuu 2002 – lokakuu 2003: Ruusukon vuosi

3. Sen tähden, aloitettuani pohdinnan apostolisessa kirjeessäni Novo millennio ineunte, jossa kutsuin Jumalan kansaa riemuvuoden kokemusten jälkeen ”aloittamaan uudelleen Kristuksesta”[6], tunnen tarvetta kehitellä edelleen pohdiskelujani ruusukosta ja antaa näin tuolle apostoliselle kirjeelle ikään kuin mariaanisen kruunauksen sekä rohkaista Kristuksen kasvojen kontemplaatioon hänen pyhän Äitinsä seurassa ja opetuksessa. Ruusukon rukoileminen ei nimittäin ole mitään muuta kuin Kristuksen kasvojen katselua Marian kanssa. Tehdäkseni tuon kehotuksen selvemmäksi ja muistellen Leo XIII:n mainitun kiertokirjeen julistamisen 120-vuotisjuhlaa tahdon, että tätä rukousta koko vuoden ajan pidettäisiin erityisesti esillä ja osoitettaisiin sen arvoa eri kristillisissä yhteisöissä. Julistan täten ajanjakson tämän vuoden lokakuusta vuoden 2003 lokakuuhun Ruusukon vuodeksi.

Uskon tämän pastoraalisen kehotuksen kirkon yksittäisten yhteisöjen aloitteellisuuden haltuun. En halua sen olevan haittana paikalliskirkkojen pastoraalisille suunnitelmille, vaan toivon sen pikemminkin täydentävän ja pohjustavan niitä. Luotan, että se otetaan vastaan anteliaasti ja valmiudessa. Kun ruusukon täysi merkitys tulee ilmi, se johdattaa ihmisiä kristillisen elämän ytimeen antaen tuolle elämälle jokapäiväisen ja hedelmällisen hengellisen ja opetuksellisen mahdollisuuden henkilökohtaiseen kontemplaatioon, Jumalan kansan kasvattamiseen ja uuteen evankeliointiin.

Tämän kehotukseni yhteydessä muistelen iloiten vielä yhtä vuosipäivää: Vatikaanin 2. kirkolliskokouksen, meidän aikamme kirkon Jumalan Hengeltä saaman ”suuren armon”, avajaisten 40-vuotisjuhlaa (11. lokakuuta 1962)[7].

Ruusukkorukousta kohtaan esitettyjä varauksia

4. Tämä kehotukseni nousee eri mietinnöistä. Ensimmäinen niistä koskee tarvetta puuttua kiireellisesti tietynlaiseen tämän rukouksen kriisiin. Nykyisessä historiallisessa ja teologisessa tilanteessa ruusukkoa uhkaa sen arvon vääränlainen vähätteleminen ja siitä johtuen sen vähäinen opettaminen nuorelle sukupolvelle. Jotkut ovat sitä mieltä, että Vatikaanin 2. kirkolliskokouksen oikein korostama liturgian keskeinen asema kirkossa johtaa väistämättä ruusukon merkityksen vähenemiseen. Kuten Paavali VI sanoi, tuo rukous ei todellisuudessa suinkaan ole ristiriidassa liturgian kanssa, vaan on sen tukena johdattaen liturgiaan ja heijastaen sen kaikuja, mahdollistaen syvemmän sisäisen osallistumisen siihen ja sen hedelmien keräämisen jokapäiväisessä elämässä.

Ehkä on sellaisiakin, joita pelottavat ruusukon sen selkeästi mariaanisen luonteen takia mahdollisesti ekumenialle aiheuttamat vaikeudet. Tosiasiassa ruusukko kuuluu kirkolliskokouksen kuvaamaan Jumalanäidin kunnioituksen puhtaimpaan ytimeen. Se on kristinuskon kristologiseen keskukseen suuntautuva hartausmuoto, jossa toteutuu lause: ”Missä Äitiä kunnioitetaan, siellä Poikakin […] tunnistetaan, häntä rakastetaan ja palvotaan oikealla tavalla”[8]. Oikein ymmärrettynä ruusukko on oikeastaan avuksi eikä missään nimessä haitaksi ekumenialle!

Kontemplaation tie

5. Tärkein syyn voimakkaalle kehotukselleni rukoilla ruusukkoa on kuitenkin siinä tosiasiassa, että tämä rukous on mitä arvokkain väline lisäämään uskovien yhteisössä sitä kristinuskon salaisuuden kontemplaation työtä, jonka apostolisessa kirjeessäni Novo millennio ineunte mainitsin todelliseksi ”pyhyyden pedagogiaksi”. Tämän pedagogian perustana tulee olla ”ennen muuta rukouksen taidosta tunnettu kristikunta”[9]. Kun aikamme kulttuurissa niin monista sen vastakohtaisuuksista huolimatta ilmenee osin muiden uskontojen vaikutuksen herättämänä uutta hengellisyyden tarvetta, on kiireellisempää kuin koskaan vastata kutsuun tehdä kristillisistä yhteisöistämme ”todellisia rukouksen kouluja”[10].

Ruusukko kuuluu parhaimpaan ja koetelluimpaan kristillisen kontemplaation perinteeseen. Lännessä kehittyneenä se on tyypillinen meditatiivinen rukous, joka tietyiltä osin vastaa kristillisen idän maaperästä kasvanutta ”sydämen rukousta” tai ”Jeesuksen rukousta”.

Rukous rauhan ja perheen puolesta

6. Tiettyjen historiallisten olosuhteiden takia muistutus ruusukkorukouksesta on erityisen ajankohtainen. Ensimmäinen niistä on kiireinen tarve anoa Jumalalta rauhan lahjaa. Edeltäjäni, kuten minä itsekin, ovat usein viitanneet ruusukkoon rukouksena rauhan puolesta. Tämän vuosituhannen alkuun kuuluvat niin syyskuun 11. päivän iskun kauhistuttava murhenäytelmä kuin joka päivä niin monissa maailman kolkissa puhkeavat uudet veriteot ja väkivalta, ja siksi ruusukon uudenlainen löytäminen aikanamme merkitsee syventymistä katselemaan häntä, joka ”on meidän rauhamme”, koska ”hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin (Ef. 2:14).” Ruusukkoa rukoileva ihminen ei siis voi olla tuntematta itseään velvoitetuksi työskentelemään rauhan puolesta erityisesti Jeesuksen edelleenkin niin kovin koetellussa ja kristittyjen sydämelle erityisen rakkaassa kotimaassa.

Yhtä tärkeä ponnistusten ja rukousten kohde tulee esiin toisessa aikamme kriittisessä pisteessä, joka on perhe, yhteiskunnan perussolu, jota uhkaavat ideologisella ja käytännöllisellä tasolla sen ykseyttä haavoittavat voimat. Nämä herättävät pelkoja tämän perustaa laatua olevan ja välttämättömän instituution ja sen mukana koko yhteiskunnan tulevaisuudesta. Laajempaan perheiden sielunhoitoon liittyvä paluu ruusukkorukoukseen kristityissä perheissä on oleva tehokas apu ehkäistäessä tämän ajallemme tunnusomaisen kriisin seurauksia.

”Katso, Äitisi!” (Joh. 19:27)

7. Monet merkit osoittavat, kuinka kovasti autuas Neitsyt Maria, jolle kuoleva Lunastaja uskoi rakastamansa opetuslapsen hahmossa kaikki Kirkon lapset – ”Nainen, katso, poikasi!” (Joh. 19:26), – tahtoo tänäänkin juuri tämän rukouksen kautta ilmaista äidillistä huolenpitoaan. Edellisillä kahdella vuosisadalla Kristuksen äiti on erilaisissa olosuhteissa antanut kokea läsnäoloaan ja kuulla ääntään kehottaakseen Jumalan kansaa tähän kontemplatiiviseen rukoukseen. Erityisesti haluan suuren vaikutuksensa ja Kirkon auktoriteetilta saamansa vahvistuksen johdosta mainita ilmestykset Lourdesissa ja Fatimassa[11]; niihin liittyvät pyhäköt ovat lukuisten lohtua ja toivoa etsivien pyhiinvaeltajien päämääränä.

Todistajien jalanjäljissä

8. On mahdotonta luetella koko sitä lukemattomien pyhien joukkoa, joka on ruusukkorukouksesta löytänyt aidon tien pyhitykseensä. Tässä on tarpeen muistella vain pyhää Louis Marie Grignion de Montfortia, joka kirjoitti arvokkaan kirjan ruusukosta[12], ja lähempänä omaa aikaamme isä Pio Pietrelcinalaista, jonka sain hiljattain julistaa pyhäksi. Erityinen armolahja ruusukon todellisena edistäjänä oli autuaalla Bartolo Longolla. Hänen pyhyyden tiensä perustui innoitukseen, jonka hän kuuli sydämensä syvyydessä: ”Joka levittää ruusukkoa, se pelastuu!”[13] Tällä perusteella hän tunsi olevansa kutsuttu rakentamaan Pompeijiin Ruusukkorukouksen Neitsyt Marian pyhäkön, jonka taustana ovat Pompeijin antiikkisen kaupungin rauniot, kaupungin, johon kristinusko tuskin ehti saapua, kun Vesuviuksen purkaus vuonna 79 peitti sen ja joka vuosisatoja myöhemmin on kaivettu tuhkasta todistamaan klassisen kulttuurin valoista ja varjoista.

Koko elämäntyöllään ja erityisesti teoksessaan ”Viisitoista lauantaita” autuas Bartolo Longo kehitti ruusukon kristologista ja kontemplatiivista henkeä saaden tähän kehotuksia ja tukea ”ruusukon paavilta”, Leo XIII:lta.

Ensimmäinen luku

Kristuksen katseleminen Marian kanssa

Auringon lailla loistavat kasvot

9. ”Hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä: hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko (Matt. 17:2).” Evankeliumin tarjoamaa kuvaa Kristuksen kirkastumisesta, jossa kolme apostolia, Pietari, Jaakob ja Johannes, vaikuttavat Lunastajansa kauneuden lumoamilta, voidaan pitää kristillisen kontemplaation ikonina. Jokaisen Kristuksen opetuslapsen ja siten myös meidänkin tehtävänämme on kiinnittää katseensa Kristuksen kasvoihin, oppia tuntemaan hänen salaisuuttaan hänen ihmisyytensä tavallisella ja tuskallisella tiellä kunnes esiin tulee hänen jumalallinen loisteensa, joka ilmoitettiin lopullisesti Ylösnousseessa hänen istuessaan kirkkaudessa Isän oikealle puolelle. Hänen kasvojaan katsellessamme avaudumme ottamaan vastaan Pyhän Kolminaisuuden elämän salaisuuden, kokemaan yhä uudelleen Isän rakkauden ja riemuitsemaan Pyhän Hengen antamassa ilossa. Tällä tavoin toteutuvat myös pyhän Paavalin sanat: ”Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki (2. Kor. 3:18).”

Maria kontemplaation esikuvana

10. Maria on Kristuksen kontemplaation ylittämätön esikuva. Pojan kasvot kuuluvat hänelle erityisellä tavalla. Ne muotoutuivat hänessä saaden häneltä inhimilliset piirteensä, mikä on osoituksena varmasti vielä suuremmasta henkisestä läheisyydestä. Kukaan ei ole antautunut Kristuksen kasvojen katselemiseen hartaammin kuin Maria. Hänen sydämensä silmät ovat jollakin tavoin kohdistuneet Kristukseen jo hänen syntymänsä ilmoittamisen hetkestä lähtien, kun Herra Jeesus Pyhän Hengen voimasta sikisi hänen kohdussaan; seuraavien kuukausien aikana Maria alkoi tuntea hänen läsnäolonsa ja arvuutella, miltä hän näyttäisi. Kun Maria lopulta synnytti Jeesuksen maailmaan Betlehemissä, myös hänen ruumiilliset silmänsä saivat hellästi katsella hänen kapaloimansa ja seimeen panemansa Pojan kasvoja (vert. Luuk. 2:7).

Siitä asti Marian aina palvovan ihmetyksen täyttämä katse on ollut lakkaamatta kiinnittynyt häneen. Tuo katse on ajoittain kysyvä katse kuten Jeesuksen kadottua temppelissä: ”Poikani, miksi teit meille tämän?” (Luuk. 2:48); samalla se on aina tarkkaavainen katse, joka kykenee lukemaan Jeesuksen sielun syvyyksiä, ymmärtämään hänen kätketyt tunteensa ja arvaamaan hänen päätöksensä kuten Kaanassa (vert. Joh 2:5). Toisella kertaa se on tuskan täyttämä katse, varsinkin ristin juurella, jossa se on samalla tietyllä tavalla ”synnyttäjän” katse. Siellä Maria ei nimittäin vain osallistu Ainosyntyisen kärsimykseen ja kuolemaan, vaan ottaa myös vastaan uuden pojan rakkaan opetuslapsen henkilössä (vert. Joh. 19: 26-27). Pääsiäisaamuna hänen katseensa on ylösnousemuksen iloa säteilevä katse ja helluntaina Hengen vuodattamisen sytyttämä palava katse (vert. Ap. t. 1: 14).

Marian muistot

11. Maria elää silmät suunnattuina Kristukseen ja pitää aarteenaan jokaista hänen sanaansa: ”Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä (Luuk. 2:19, vert. 2:51).” Hänen sieluunsa painuneet muistot Jeesuksesta olivat hänen seuranaan kaikissa tilanteissa aiheuttaen sen, että hän saattoi aina palata ajatuksin Poikansa rinnalla elämänsä elämän eri hetkiin. Nämä muistot olivat ikään kuin ”ruusukko”, jota hän rukoili lakkaamatta maanpäällisen elämänsä päivinä.

Niinpä nytkin, taivaallisen Jerusalemin riemulaulun keskellä, aiheet, joista hän kiittää ja ylistää Jumalaa, ovat samat. Ne ovat hänen vaeltavalle kirkolle osoittamansa äidillisen huolenpidon lähteenä; kirkossa evankeliumin julistajana hän jatkaa ja kehittää ”kertomuksensa” juonta. Maria muistuttaa uskovia jatkuvasti Poikansa ”salaisuuksista”, toivoen heidän katselevan niitä ja niiden voivan antaa heille siten pelastavan voimansa. Ruusukkoa rukoillessaan kristillinen yhteisö liittyy Marian katseeseen ja elää hänen muistoistaan.

Ruusukko kontemplaationa

12. Koska ruusukko perustuu Marian kokemukseen, se on selkeän kontemplatiivinen rukous. Ilman tätä ulottuvuutta se olisi erotettu omasta luonnostaan, kuten Paavali VI korosti: ”Jos kontemplaatiota ei ole, ruusukko tulee sieluttoman ruumiin kaltaiseksi ja on olemassa vaara, että sen rukoilemisesta tulee ajattelematonta muotojen toistamista ja että siitä tulee Kristuksen muistutuksen vastaista: ’Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja’ (Matt. 6:7). Ruusukko edellyttää nimittäin luonnostaan rauhallista rukouksen ja hitaan mietiskelyn rytmiä, jotta rukoilijan on helpompi antautua katselemaan Kristuksen elämän salaisuuksia ja mietiskelemään niitä ikään kuin Marian, kaikista ihmisistä Herralle läheisimmän, sydämellä, ja näin saada itselleen avautumaan noiden salaisuuksien pohjattomat rikkaudet.”[14]

On syytä pysähtyä näiden Paavali VI:n syvällisten ajatusten äärelle, jotta voimme tutkistella muutamia ruusukon ulottuvuuksia, jotka kuvaavat paremmin sen kristologisen kontemplaation luonnetta.

Kristuksen muisteleminen Marian kanssa

13. Kontemplaatio Marian kanssa on ennen muuta muistelemista. Tuo sana on kuitenkin ymmärrettävä sanan ”muisti” (zakar) raamatullisessa merkityksessä, jossa se tuo läsnä oleviksi Jumalan teot pelastushistoriassa. Raamattu on kuvaus pelastustapahtumista, joiden huipennus on itsessään Kristuksessa. Nämä tapahtumat eivät kuulu vain eiliseen, ne ovat myös pelastuksen ”tätä päivää”. Niiden läsnäolo tulee erityisen todelliseksi liturgiassa: se, mitä Jumala on tehnyt vuosisatoja sitten, ei koske ainoastaan näiden tapahtumien välittömiä silminnäkijöitä, vaan antamansa armon lahjalla ne ulottuvat kaikkien aikojen ihmisiin. Tämä koskee tavallaan jokaista muutakin hurskasta tapaa, joka lähentää meitä noihin tapahtumiin: ”niiden muisteleminen” uskossa ja rakkaudessa merkitsee avautumista armolle, jonka Kristus hankki meille elämänsä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa salaisuuksissa.

Siksi samalla, kun vielä kerran vahvistamme Vatikaanin 2. kirkolliskokouksen mukaisesti, että liturgia Kristuksen pappisviran harjoittamisena ja julkisena palvontana ”on huippu, johon kirkon koko toiminta suuntautuu, ja samanaikaisesti lähde, josta koko sen voima pulppuaa”[15], palautamme vielä mieliimme, että ”hengellinen elämä ei rajoitu pelkkään liturgiaan osallistumiseen. Vaikka kristitty onkin kutsuttu yhteiseen rukoukseen, hänen on myös mentävä asuntoonsa ja salassa rukoiltava Isää (vert. Matt. 6: 6), tai apostolin kehotuksen mukaan jopa rukoiltava lakkaamatta” (vert. 1. Tess. 5: 17)[16]. Ruusukko on erityispiirteidensä ansiosta osa tätä monimuotoista ”lakkaamatonta” rukousta, ja jos liturgia Kristuksen ja Kirkon toimintana on pelastavaa toimintaa sanan varsinaisessa merkityksessä, niin ruusukko Kristuksen mietiskelemisenä Marian kanssa on pelastavaa kontemplaatiota. Syventyminen Lunastajan elämään salaisuus salaisuudelta saa näet aikaan sen, että se, mitä hän teki ja minkä liturgia tuo läsnä olevaksi, tulee meissä syvällisesti vastaan otetuksi ja muuttaa olemassaolomme.

Kristuksen oppiminen Marialta

14. Kristus on opettajamme sanan täydessä merkityksessä, hän on ilmoittaja ja ilmoitus. Kysymys ei ole vain sen opettelemisesta, mitä hän julisti, vaan ”hänen itsensä opettelemisesta”. Kuka voisi olla tässä sopivampi opettaja kuin Maria? Jos Jumalan puolelta Pyhä Henki on opettajamme, joka johdattaa meidät koko totuuteen Kristuksesta (vert. Joh. 14:26; 15:26; 16:13), niin luoduista kukaan ei tunne Kristusta paremmin kuin Maria; kukaan muu ei voi äidin tavoin johdattaa meitä hänen salaisuutensa syvään tuntemiseen.

Ensimmäinen ”tunnusteoista”, joita Jeesus teki – veden muuttaminen viiniksi Kaanan häissä – avaa eteemme kuvan Mariasta juuri opettajan roolissa, jossa hän kehottaa palvelijoita toteuttamaan Kristuksen käskyt (vert. Joh. 2:5). Voimme kuvitella hänen toimineen samanlaisessa tehtävässä suhteessa opetuslapsiin Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen, kun hän jäi heidän luokseen odottamaan Pyhää Henkeä ja vahvistamaan heitä heidän ensimmäisessä lähetystehtävässään. Kulkeminen Marian kanssa ruusukon vaiheiden läpi on kuin Marian ”koulussa” olemista Jeesuksen lukemiseksi, hänen salaisuuksiinsa tunkeutumiseksi, hänen sanomansa ymmärtämiseksi.

Marian koulu on sitäkin tehokkaampi, kun ajattelemme, että sitä johtaa hän, joka anoo meille Pyhän Hengen lahjojen runsauden, ja samalla on esikuvanamme tuolla ”uskon pyhiinvaelluksella”[17], jonka verraton mestari hän on. Poikansa jokaisen salaisuuden edessä hän kehottaa meitä kysymään nöyränä sieluamme valolle avaavia kysymyksiä, jotta lopuksi voisimme aina osoittaa uskon kuuliaisuutta: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit (Luuk. 1:38).”

Kristuksen kaltaiseksi tuleminen Marian kanssa

15. Kristillisen hengellisyyden erityinen tunnusmerkki on opetuslapsen kilvoittelu tulla yhä enemmän Mestarinsa kaltaiseksi (vert. Room. 8:29; Fil. 3:10, 21). Pyhän Hengen vuodattaminen kasteessa kiinnittää opetuslapsen oksan tavoin viinipuuhun, joka on Kristus (vert. Joh. 15:5), ja tekee hänet Kristuksen mystisen ruumiin jäseneksi (vert. 1. Kor. 12: 12; Room. 12:5). Tähän alusta asti mukana olevaan ykseyteen on kuitenkin liityttävä yhä täydellisemmän Kristuksen kaltaiseksi tulemisen tie. Tuon muuttumisen on suunnattava opetuslasta toimimaan Kristuksen ”logiikan” mukaan: ”Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli (Fil. 2:5).” Apostolin sanojen mukaan meidän tulee pukea yllemme Herra Jeesus Kristus (vert. Room. 13:14; Gal. 3:27).

Ruusukon Kristuksen kasvojen jatkuvaan kontemplaatioon yhdessä Marian kanssa perustuvalla hengellisellä tiellä tuo hänen kaltaisekseen tuleminen tapahtuu läheisyyden kautta, jota voimme kutsua ”ystävyydeksi”. Se johdattaa meitä luonnollisella tavalla Kristuksen elämään ja saa meidän ikään kuin ”hengittämään” hänen tunteitaan. Tähän liittyen autuas Bartolo Longo lausuu: ”Kuten kaksi usein toistensa kanssa aikaansa viettävää ystävää tulee usein toistensa kaltaisiksi myös tavoiltaan, niin mekin käydessämme sydämellisiä keskusteluja Jeesuksen ja Marian kanssa ruusukon salaisuuksia pohdiskellessamme ja yhdessä tuota elämää kommuunion kautta kehittäessämme voimme, sikäli kun pienuutemme sen sallii, tulla heidän kaltaisikseen ja oppia noilta nöyrän, köyhän, salatun, kärsivällisen ja täydellisen elämän korkeimmilta esikuvilta.[18]”

Kun puhumme ruusukkorukouksen kautta Kristuksen kaltaiseksi tulemisen prosessista, uskomme itsemme erityisellä tavalla autuaan Neitsyen äidilliseen huomaan. Kristuksen synnyttäjä, joka itse kuuluu kirkkoon sen ”huomattavimpana ja täysin ainutlaatuisena jäsenenä”[19], on samanaikaisesti ”kirkon Äiti”. Sellaisena hän uupumatta ”synnyttää” Poikansa mystisen ruumiin jäseniä. Hän tekee sen puoltorukouksensa kautta, anoen heille Hengen ehtymätöntä vuodatusta. Hän on kirkon äitiyden täydellinen kuva.

Ruusukko siirtää meidät mystisesti ikään kuin Marian vierelle Nasaretin kotiin, jossa hän huolehtii Kristuksen inhimillisestä kasvusta. Näin hän voi samalla kasvattaa ja muokata meitä yhtä huolehtivasti siihen saakka, kunnes Kristus täydellisesti ”saa muodon meissä” (vert. Gal. 4:19). Marian toiminta ei Kristukseen kokonaan tukeutuvana ja täysin hänelle alamaisena ”mitenkään häiritse uskovien välitöntä yhteyttä Kristukseen, vaan vahvistaa sitä”[20]. Tämä on Vatikaanin 2. kirkolliskokouksen ilmaisema kirkas periaate, jonka olen saanut kokea vahvasti elämässäni, ja josta olen tehnyt myös piispallisen tunnuslauseeni: ”Totus tuus”[21]. Tunnuslauseen innoittajana on, kuten tunnettua, pyhän Louis Marie Grignion de Montfortin oppi, joka selitti Marian roolin jokaisen meistä Kristuksen kaltaiseksi tulemisen prosessissa seuraavasti: ”Koska koko täydellisyytemme perustuu Herran Kristuksen kaltaisuuteen, yhteyteen hänen kanssaan ja hänelle omistautumiseen, siksi kaikista hartausmuodoista kiistämättä täydellisin on se, joka täydellisimmin tekee meistä Kristuksen kaltaisia, tiiviimmin yhdistää meitä häneen ja saa meidät omistautumaan hänelle kokonaan. Ja koska kaikista luoduista Maria on eniten Herran Kristuksen kaltainen, tästä seuraa, että kaikista hurskaudenmuodoista parhaiten hurskaus autuasta Neitsyt Mariaa, hänen pyhää Äitiään, kohtaan pyhittää sielun Vapahtajallemme ja yhdistää sen häneen. Mitä enemmän sielu antautuu hänelle, sitä täydellisemmin se kuuluu Jeesukselle.[22]” Missään Kristuksen ja Marian tiet eivät näyttäydy niin tiiviisti toisiinsa liittyneinä kuin ruusukossa. Maria elää vain ja ainoastaan Kristuksessa ja Kristuksen tähden!

Kristuksen rukoileminen Marian kanssa

16. Kristus kutsuu meidät kääntymään Jumalan puoleen kärsivällisesti ja luottaen, jotta rukouksemme kuultaisiin: ”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan (Matt. 7:7).” Rukouksen teho perustuu Isän hyvyyteen, mutta myös itsensä Kristuksen välitykseen hänen luonaan (vert. 1. Joh. 2:1) ja Pyhän Hengen toimintaan, hänen, joka Jumalan tahdon mukaisesti ”puhuu meidän puolestamme” (Room. 8:26-27). Me emme nimittäin ”tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein” (Room. 8:26) ja joskus rukouksemme jää kuulematta, koska rukoilemme väärin (vert. Jaak. 4:2-3).

Maria tukee äidillisellä puoltorukouksellaan Kristuksen ja Pyhän Hengen sydämissämme herättämää rukousta. ”Marian rukous tavallaan johtaa kirkon rukousta.[23]” Jos nimittäin Kristus, ainoa Välittäjä, on rukouksemme tie, niin Maria, joka täydellisimmin loistaa hänen kirkkauttaan, osoittaa meille tien. ”Tämän Marian ja Pyhän Hengen erityisen yhteistyön perusteella kirkot ovat kehittäneet rukouksen Jumalanäidille keskittäen sen elämänsä salaisuuksissa esiin tulevan Kristuksen henkilöön.[24]” Galilean Kaanan hääjuhlassa evankeliumi tuo eteemme juuri Marian esirukouksen vaikutuksen, kun hän esiintyy Jeesuksen edessä ihmiskunnan tarpeiden tulkkina: ”Heillä ei ole viiniä” (Joh. 2:3).

Ruusukko on samanaikaisesti mietiskely- ja pyyntörukous. Kestävä Jumalanäidille kohdistettu anominen perustuu luottamukseen, että äidin esirukous voi kykenee kaikkeen suhteessa Pojan sydämeen. Hän on ”armossa kaikkivaltias”, kuten – rohkeaa ja oikeaa ymmärtämistä vaativaa ilmaisua käyttäen – asian määritteli autuas Bartolo Longo Pyyntörukouksessa ruusukon Kuningattarelle[25]. Tämä vakaumus on evankeliumeista alkaen vahvistunut kristikansassa kokemuksen kautta. Suuri runoilija Dante ilmaisi sen upeasti pyhän Bernhardin hengessä: ”Valtiatar, sinä olet niin voimakas ja antelias, että joka armolahjoja kaivatessaan ei käänny sinun puoleesi, se julkeaa yrittää lentoon ilman siipiä.[26]” Ruusukossa me rukoilemme Mariaa, Pyhän Hengen temppeliä (vert. Luuk. 1:35), ja hän seisoo armon täyteyden hänelle lahjoittaneen Isän ja hänen kohdustaan syntyneen Pojan edessä rukoillen meidän puolestamme ja kanssamme.

Kristuksen julistaminen Marian kanssa

17. Ruusukko on myös Kristuksen salaisuuden julistamisen ja tutkimisen tie, jolla hänet tuodaan yhä uudestaan esille kristillisen kokemuksen eri tasoilla. Sen muotona on rukouksen täyttämä, kontemplatiivinen esitys, joka kykenee muokkaamaan opetuslapsen Kristuksen sydämen mukaiseksi. Kun ruusukkorukouksessa otetaan hedelmällisen mietiskelyn kannalta oikealla tavalla huomioon kaikki sen rakenneosat, varsinkin sitä yhteisesti seurakunnissa ja pyhäköissä rukoiltaessa, nousee esiin erityinen katekeesin mahdollisuus, jota sielunpaimenten tulisi osata käyttää hyödyksi. Myös tällä tavoin ruusukon Jumalanäiti vie eteenpäin Kristuksen julistamisen tehtäväänsä. Ruusukon historiasta näemme, että tätä rukousta ovat käyttäneet etenkin dominikaanit, kun kirkolla on ollut vaikeuksia harhaoppien leviämisen takia. Tänään seisomme uusien haasteiden edessä. Miksemme siis ottaisi jälleen käteemme rukousnauhaa ja meitä ennen meitä eläneiden uskoa? Ruusukko on säilyttänyt koko voimansa ja on edelleen ohittamaton pastoraalinen väline jokaiselle hyvälle evankeliumin julistajalle.

Toinen luku

Kristuksen salaisuudet – äidin salaisuudet

Ruusukko ”evankeliumin tiivistelmänä”

18. Kristuksen kasvojen kontemplaation ei pääse muuten kuin kuuntelemalla Pyhässä Hengessä Isän ääntä, sillä ”Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä” (Matt. 11:27). Kun Pietari teki tunnustuksensa Filippoksen Kesarean seudulla, Jeesus osoitti selvästi, missä on lähde tuolle tarkalle intuitiolle, joka pystyi määrittelemään hänen henkilönsä: ”Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. (Matt. 16:17)” Ylhäältä saatu ilmoitus on siis välttämätön. Voidakseen ottaa sen vastaan ihmisen täytyy asennoitua kuuntelemaan: ”Vain vaikenemisen ja rukouksen kokemus luo oikeanlaisen pohjan, jolla voi kasvaa todellisempi, pysyvämpi ja kokonaisempi salaisuuden tunteminen.[27]”

Ruusukko on yksi perinteisistä kristillisen rukouksen teistä, jotka soveltuvat Kristuksen kasvojen kontemplaatioon. Näin sitä kuvasi paavi Paavali VI: ”Koska ruusukko perustuu evankeliumiin ja pitää keskuksenaan ihmiseksi tulemisen ja ihmisten pelastuksen salaisuuksia, on sitä pidettävä täysin kristologisia tunnuksia kantavana rukouksena. Sen luonteenomainen piirre, litaniamainen enkelin tervehdyksen ’Terve Maria’ toistaminen, tuo lakkaamatta kunniaa myös Kristukselle, johon viime kädessä kohdistuu enkelin sanoma ja Kastajan äidin tervehdys: ’siunattu sinun kohtusi hedelmä’ (Luuk. 1:42). Sanojen ’Terve Maria’ toistaminen on enemmänkin – se on kuin kangas, jolla salaisuuksien mietiskely kehittyy. Kristus, johon jokainen enkelin tervehdys viittaa, on nimittäin sama Kristus, jonka peräjälkeen lausutut salaisuudet osoittavat Jumalan Pojaksi ja Neitsyen Pojaksi.[28]”

Sovelias täydennys

19. Kristuksen elämän lukuisiin salaisuuksiin ruusukko, sellaisena kuin se on eniten levinnyt ja on kirkollisen auktoriteetin hyväksymä, lisää ainoastaan muutamia. Tällaisen valikoiman on sanellut tämän rukouksen alkuperäinen, 150 psalmin lukumäärään sidottu muoto.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että ruusukon kristologisen ulottuvuuden kehittämiseksi olisi soveliasta täydentää sitä niin, että se käsittäisi myös Kristuksen julkisen elämän salaisuuksia kasteen ja kärsimyksen väliltä. Tämän täydennyksen käyttöönotto jätetään yksittäisten uskovien ja yhteisöjen vapaaseen harkintaan. Näissä salaisuuksissa voimme katsella Kristuksen persoonan tärkeitä ominaisuuksia Jumalan lopullisena ilmoittajana. Hän on se, joka – kasteessaan Isän rakkaaksi Pojakseen nimeämänä – julistaa valtakunnan tulemista, todistaa siitä teoillaan, ilmoittaa sen vaatimukset. Hänen julkisen elämänsä aikana Kristuksen salaisuus ilmenee erityisesti valon salaisuutena: ”Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo” (Joh. 9:5).

Jotta ruusukkoa voitaisiin entistä täydemmin nimittää ”evankeliumin tiivistelmäksi”, on aiheellista Jumalan ihmiseksi tulemisen ja Kristuksen salatun elämän muistelemisen jälkeen (iloiset salaisuudet), ennen pysähtymistä hänen kärsimyksensä eteen (murheelliset salaisuudet) ja hänen ylösnousemuksensa riemuvoittoa (kunniakkaat salaisuudet), mietiskellä myös eräitä Kristuksen julkisen elämän erityisen tärkeitä vaiheita (valoisat salaisuudet). Uusien salaisuuksien täydennyksellä on tarkoitus vahingoittamatta mitään rukouksen perinteisen muodon olennaisista sisällöistä auttaa niin, että kristillisessä hengellisyydessä kohoaa esiin uutta mielenkiintoa ruusukkoa kohtaan todellisena johdatuksena Jeesuksen Kristuksen sydämen syvyyksiin, ilon ja valon, tuskan ja kirkkauden valtamereen.

Iloiset salaisuudet

20. Ensimmäistä – ”iloisten salaisuuksien” – kierrosta todella luonnehtii Jumalan ihmiseksi tulemisen tapahtumasta säteilevä ilo. Se on näkyvissä jo ilmoittamisen hetkestä alkaen, kun enkeli Gabriel tervehtii Nasaretin Neitsyttä ja kehottaa häntä messiaaniseen iloon: ”Iloitse, Maria”. Tässä sanomassa saavuttaa päämääränsä koko pelastushistoria, tavallaan jopa koko maailman historia. Jos nimittäin Isän suunnitelmana on yhdistää kaikki Kristuksessa (vert. Ef. 1:10), niin jollakin lailla Jumalan armollisuus ulottuu koko maailmankaikkeuteen, kun Isä kumartuu Marian puoleen tehdäkseen hänestä Poikansa Äidin. Tuo Marian aulis vastaus Jumalan tahtoon, fiat – ”tapahtukoon”, sisällyttää tavallaan itseensä koko ihmiskunnan.

Ilon merkitsemä on edelleen kohtaus, jossa Maria tapaa Elisabetin ja pelkkä hänen äänensä ja Kristuksen läsnäolo hänen kohdussaan saavat aikaan sen, että Johannes ”hypähtää riemusta” (vert. Luuk. 1:44). Täynnä riemun runsautta on myös Betlehemin yö, jossa enkelit ylistävät ja ilmoittavat ”suurena ilona” (vert. Luuk. 2:10) paimenille Jumalallisen Lapsen, maailman Vapahtajan syntymän.

Kaksi viimeistä salaisuutta, vaikka niissä säilyykin ilon perussävy, viittaavat samanaikaisesti tragedian merkkeihin. Herran temppeliin tuominen, joka ilmaisee iloa Kristuksen pyhittämisestä Jumalalle ja saattaa vanha Simeonin liikutuksen valtaan, sisältää myös ennustuksen ”merkistä, jota vastaan sanotaan”, ja miekasta, joka on lävistävä Äidin sydämen (vert. Luuk. 2:34-35). Iloinen ja samalla dramaattinen on myös kertomus kaksitoistavuotiaasta Jeesuksesta temppelissä. Siinä hän kysymyksineen ja vastauksineen ilmestyy jumalallisessa viisaudessaan puhuen kuin se, jolla on valta ”opettaa”. Hänessä annettu ilmoitus Isän asialle täydellisesti omistautuneesta Pojasta ennakoi evankelista radikalismia, joka valtakunnan ehdottomien vaatimusten edessä on valmis rikkomaan sydämellisimmätkin inhimilliset siteet. Edes Joosef ja Maria eivät huolissaan ja hädissään ”ymmärtäneet, mitä hän tällä tarkoitti” (Luuk. 2:50).

”Iloisten salaisuuksien” mietiskely merkitsee siis kristillisen ilon perimmäisen tarkoituksen ja syvän merkityksen sisäistämistä. Se merkitsee katseen kiinnittämistä ihmiseksi tulemisen salaisuuden konkreettisuuteen ja epäselvään viittaukseen pelastavan kärsimyksen salaisuudesta. Maria johdattaa meidät ymmärtämään, missä on kristillisen ilon salaisuus ja muistuttaa meille, että kristinusko on ennen muuta euangelion, ”hyvä sanoma”, jonka keskus ja oikeastaan koko sisältö on Kristuksen persoona, lihaksi tullut Sana, maailman ainoa Vapahtaja.

Valoisat salaisuudet

21. Kulkiessamme Jeesuksen lapsuudesta ja elämästä Nasaretissa hänen julkiseen elämäänsä kontemplaatio johdattaa meidät niihin salaisuuksiin, joita voidaan varsinaisesti kutsua ”valoisiksi salaisuuksiksi”. Oikeastaan koko Kristuksen salaisuus on valoa. Hän on ”maailman valo” (Joh. 8:12). Tämä ulottuvuus käy kuitenkin ilmi erityisesti julkisen elämän vuosina, jolloin hän julistaa valtakunnan evankeliumia. Halutessani osoittaa kirkolle viisi Kristuksen tämän elämänvaiheen merkittävää tapahtumaa – ”valon täyttämää salaisuutta” – totean, että sellaisina voidaan perustellusti pitää: 1. hänen kasteensa Jordan-virrassa; 2. hänen itsensä ilmoittaminen Kaanan häissä; 3. Jumalan valtakunnan julistaminen ja kutsu kääntymykseen; 4. hänen kirkastumisensa Tabor-vuorella; 5. eukaristian asettaminen pääsiäissalaisuuden sakramentaaliseksi ilmaukseksi.

Jokainen näistä salaisuuksista on ilmoitusta Valtakunnasta, joka jo on tullut Jeesuksen omassa persoonassa. Valon salaisuus ennen muita on kaste Jordanissa. Jeesuksen – viattoman, joka tekee itsensä ”synniksi” meidän tähtemme (vert. 2. Kor. 5:21) – laskeutuessa veteen taivaat aukenevat, kun Isän ääni julistaa hänet rakkaaksi Pojakseen (vert. Matt. 3:17 ym.) ja Pyhä Henki laskeutuu häneen kutsuakseen hänet tulevaan tehtävään. Valoisa salaisuus on myös tunnustekojen alku Kaanassa (vert. Joh. 8:1–12), jossa Kristus muuttaessaan Marian, ensimmäisen uskovan, väliintulon tähden veden viiniksi avaa opetuslasten sydämet uskomaan.

Valoisa salaisuus on Jeesuksen opetus, jossa hän julistaa Jumalan valtakunnan tulemista ja kutsuu kääntymykseen (vert. Mark. 1:15) antaen synnit anteeksi niille, jotka lähestyvät häntä luottavasti (vert. Mark. 2:3–13; Luuk. 7:47–48). Tämä on laupeuden palveluviran alku, jota hän itse on harjoittava maailman loppuun asti erityisesti parannuksen sakramentin kautta, joka hänen kirkolleen on uskottu (vert. Joh. 20:22–23). Edelleen valon salaisuus sanan täydessä merkityksessä on kirkastuminen, joka tradition mukaan tapahtui Tabor–vuorella. Jumaluuden kirkkaus valaisee Kristuksen kasvot Isän tunnustaessa hänet ihastuksen valtaamien apostolien edessä, kehottaessa heitä kuulemaan häntä (vert. Luuk. 9:35 ym.) ja valmistaessa heitä kestämään hänen kanssaan kärsimyksen tuskallisen hetken, jotta he pääsisivät Kristuksen kanssa ylösnousemuksen iloon ja Pyhän Hengen kirkastamaan elämään. Lopulta valoisa salaisuus on vielä eukaristian asettaminen, jossa Kristus tulee ruumiinaan ja verenään leivän ja viinin muodossa ravinnoksi todistaen näin ”loppuun asti” rakkaudestaan ihmisiä kohtaan (Joh. 13:1), joiden pelastuksen tähden hän antaa itsensä uhriksi.

Näissä salaisuuksissa Kaanaa lukuun ottamatta Marian läsnäolo jää kätketyksi taustalle. Evankeliumit muistuttavat tuskin montakaan kertaa hänen satunnaisesta läsnäolostaan jossakin Jeesuksen opetustilanteessa (vert. Mark. 3:31–35; Joh. 2:12), eivätkä kerro lainkaan sitä, oliko hän ylähuoneessa eukaristian asettamisen aikana. Kuitenkin rooli, joka Marialla oli Kaanassa, näkyy jollain lailla koko Kristuksen tiessä. Saman ilmoituksen, jonka Isä suoraan antoi Kristuksesta hänen kasteensa yhteydessä Jordan–virralla ja joka kaikui Johannes Kastajan suusta, kuulemme Marian huulilta Kaanassa ja siitä tulee hänen kirkolle kaikkina aikoina osoittamansa suuri muistutus: ”Mitä hän teille sanookin, tehkää se.” (Joh. 2:5) Se on muistutus, joka johdattaa meidät hyvin Kristuksen julkisen elämän sanoihin ja tunnustekoihin, ja näin luo mariaanisen taustan kaikille ”valoisille salaisuuksille”.

Murheelliset salaisuudet

22. Evankeliumit panevat paljon painoa Kristuksen kärsimyksen salaisuuksille. Kristillinen hurskaus on aina ja erityisesti paastonaikana vietettävän ristintiehartauden kautta muistellut kärsimyksen eri vaiheita tuntien vaistomaisesti, että juuri siinä on rakkauden ilmoituksen huipennus ja pelastuksemme lähde. Ruusukko valitsee tietyt kärsimyksen hetket taivuttaen rukoilijan keskittämään sydämensä katseen niihin ja elämään ne uudelleen. Mietiskelyn tien avaa Getsemanen tarha, jossa Kristus kokee erityisen piinaavia hetkiä etsiessään Isän tahtoa, jonka edessä ruumiin heikkous voisi langeta kapinoinnin kiusaukseen. Kristus seisoo siellä ihmiskunnan kaikkien kiusausten ja kaikkien syntien edessä sanoakseen Isälle: ”Älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun.” (Luuk. 22:42 ym.) Hänen myönteinen vastauksensa pyörtää esivanhempiemme Edenin puutarhassa antaman kieltävän vastauksen. Ja kuinka kalliiksi hänelle olikaan käyvä tuo Isän tahdon vastaanottaminen, sen näemme seuraavista salaisuuksista, joissa hänet ruoskimisen, orjantappuralla kruunaamisen, ristin kantamisen ja ristinkuoleman kautta annetaan alttiiksi mitä suurimmalle nöyryytykselle: Ecce homo!

Tuossa nöyryytyksessä meille ilmenee Jumalan rakkauden lisäksi myös ihmisen oma merkitys. Ecce homo: joka tahtoo tuntea ihmisen, sen täytyy opetella tuntemaan hänen merkityksensä, lähteensä ja täyttymyksensä Kristuksessa – Jumalassa, joka alentaa itsensä rakkauden tähden ”kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti” (Fil. 2:8). Murheelliset salaisuudet johdattavat uskovan elämään uudelleen Jeesuksen kuoleman, seisomaan ristin juurella Marian vierellä, jotta yhdessä hänen kanssaan voisimme tunkeutua Jumalan ihmistä kohtaan osoittaman rakkauden valtamereen ja kokea koko sen uudelleensynnyttävän voiman.

Kunniakkaat salaisuudet

23. ”Kristuksen kasvojen katseleminen ei voi pysähtyä Ristiinnaulitun kuvaan. Kristus on Ylösnoussut!”[29] Ruusukko on aina ilmaissut tätä uskon kokemusta kutsuen uskovaa astumaan kärsimyksen pimeyden ulkopuolelle, kiinnittämään katseensa Kristuksen kirkkauteen ylösnousemuksessa ja taivaaseenastumisessa. Ylösnoussutta katsellessaan kristitty löytää jälleen uskonsa syyn (vert. 1. Kor. 15:14) ja kokee uudelleen ei vain niiden ilon, joille Kristus ilmestyi – apostolien, Magdalan Marian, opetuslasten Emmauksen tiellä – vaan myös Marian riemun, kun hän varmasti vähintään yhtä voimakkaasti koki kirkastetun Poikansa uuden elämän. Kirkkauteen, jossa Kristus taivaaseenastumisensa hetkestä istuu Isän oikealla puolella, myös Maria korotetaan taivaaseen ottamisessa, jolloin hän erityisen etuoikeutettuna ennakoi edeltä kaikkien vanhurskaiden päämäärää ruumiin ylösnousemuksessa. Lopulta kirkkaudessa kruunattuna – kuten viimeisestä kunniakkaasta salaisuudesta näemme – hän loistaa enkelien ja pyhien Kuningattarena, kirkon eskatologisen todellisuuden ennakoivana esikuvana ja huippuna.

Tämän Pojan ja Äidin kirkkauden tien keskipisteeseen ruusukko asettaa kolmannessa kunniakkaassa salaisuudessa helluntain, joka ilmoittaa meille kirkon kasvot Marian kanssa yhteen koottuna perheenä, Pyhän Hengen voimallisen vuodattamisen vahvistamana, valmiina evankelioinnin lähetystehtävään. Niin tämän kuin muidenkin kunniakkaiden salaisuuksien katselemisen tulisi johdattaa uskovat ymmärtämään yhä elävämmin uusi elämänsä Kristuksessa, kirkon todellisuuden sisällä. Tuolle elämälle helluntain tapahtuma on keskeinen ”ikoni”. Kunniakkaat salaisuudet tekevät siten uskovissa eläväksi eskatologisen päämäärän toivon, jota kohti he rientävät historian halki vaeltavan Jumalan kansan jäseninä. Se herättää heidät väistämättä todistamaan rohkeasti tuosta ”hyvästä sanomasta”, joka antaa merkityksen heidän koko elämälleen.

Monista ”salaisuuksista” yhteen ”Salaisuuteen”: Marian tie

24. Ruusukon tarjoamat mietiskelyaiheet eivät ole millään lailla tyhjentäviä, mutta ne muistuttavat meitä siitä, mikä on olennaista, johdattaessaan henkeä maistamaan jatkuvasti evankeliumin puhtaasta lähteestä ammennettavaa Kristuksen tuntemista. Jokainen yksittäinen evankelistojen kuvaama Kristuksen piirre loistaa kaiken tiedon ylittävän salaisuuden valoa (vert. Ef. 3:19). Tuo salaisuus on ihmiseksi tullut Sana, jossa ”jumaluus [on] ruumiillistunut koko täyteydessään” (Kol. 2:9). Siksi Katolisen kirkon katekismus panee niin suuren painon Kristuksen salaisuuksille muistuttaen, että ”kaikki Jeesuksen elämässä […] on merkkinä hänen salaisuudestaan”.[30] Kirkon Duc in altum kolmannella vuosituhannella mitataan kristittyjen kyvyllä tulla syvemmin tuntemaan ”Jumalan salaisuus, Kristus”, jossa ”kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä (Kol. 2:2-3)”. Jokaiselle kastetulle on suunnattu Efesolaiskirjeen palava toive: ”Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja. Silloin te […] voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät (3:17–19).”

Ruusukko on tämän ihanteen palveluksessa; se paljastaa ”salaisuuden”, kuinka voimme helpommin avautua syvään ja mukaansatempaavaan Kristuksen tuntemiseen. Sitä voitaisiin kutsua Marian tieksi. Se on Nasaretin Neitsyen, uskon, hiljaisuuden ja kuuntelemisen naisen tie. Samanaikaisesti se on tietoisuuden Kristuksen ja hänen Äitinsä välisestä erottamattomasta siteestä elävöittämän mariaanisen hurskauden tie: Kristuksen salaisuudet ovat eräällä tavalla myös Marian salaisuuksia silloinkin, kun hän ei suoranaisesti liity niihin. Tämä johtuu siitä, että Maria elää hänestä ja häntä varten. Toistaessamme enkeli Gabrielin (”Terve Maria”) ja pyhän Elisabetin sanoja tunnemme kutsun etsiä yhä uudelleen Marian luota, hänen käsivarsiltaan ja sydämestään, hänen kohtunsa siunattua hedelmää (vert. Luuk 1:42).

Kristuksen salaisuus, ihmisen salaisuus

25. Edellä mainitsemassani todistuksessani ruusukosta minulle erityisen rakkaana rukouksena vuodelta 1978 ilmaisin ajatuksen, johon haluan nyt palata. Sanoin silloin, että ”tämä yksinkertainen ruusukkorukous ikään kuin sykkii ihmiselämää”[31].

Tähänastisen Kristuksen salaisuuksien mietiskelyn pohjalta ei ole vaikeaa jatkaa syvemmälle ruusukon antropologiseen merkitykseen. Tuo merkitys on sitäkin radikaalimpi, koska sitä ei ensi silmäyksellä huomaa. Joka ryhtyy katselemaan Kristusta hänen elämänsä vaiheita mietiskellen, ymmärtää väistämättä hänessä myös ”totuuden ihmisestä”. Tämä on hyvin tärkeä Vatikaanin 2. kirkolliskokouksen havainto, jonka kiertokirjeestäni Redemptor Hominis alkaen olen monesti ottanut opetukseni aiheeksi: ”Syvimmältään ihmisen salaisuus selittyy vain ihmiseksi tulleen Sanan salaisuudessa”.[32] Ruusukko auttaa avautumaan tuolle salaisuudelle. Kulkiessaan Kristuksen tietä, jossa ihmisen tie ”tiivistyy”[33], tulee esiin ja saa lunastuksensa, uskova saa eteensä aidon ihmisen kuvan. Katsellessaan Kristuksen syntymää hän oppii elämän sakraalisen luonteen, katsellessaan Nasaretin kotia hän oppii alkuperäisen totuuden perheestä Jumalan suunnitelmassa, kuunnellessaan opettajaa julkisen elämän salaisuuksissa hän ammentaa Jumalan valtakuntaan pääsemiseen tarvittavaa valoa ja kulkiessaan Golgatan tietä hän oppii pelastavan kärsimyksen merkityksen. Katsellessaan lopulta Kristusta ja hänen Äitiään kirkkaudessa hän näkee päämäärän, johon meistä jokainen on kutsuttu, jos vain antaa Pyhän Hengen parantaa ja muuttaa itsensä. Voi siis sanoa, että ruusukon jokainen salaisuus huolellisesti mietiskeltynä valaisee myös ihmisen salaisuutta.

Samaan aikaan tulee luonnolliseksi kantaa tähän kohtaamiseen Lunastajan pyhän ihmisyyden kanssa ne lukuisat ongelmat, pelot, vaivat ja suunnitelmat, jotka ovat tunnusomaisia elämällemme. ”Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen (Ps. 55:23).” Mietiskely ruusukkorukouksen kanssa merkitsee huoliemme uskomista Kristuksen armolliselle sydämelle ja hänen Äitinsä sydämelle. Kun kahdenkymmenenneljän vuoden jälkeen mietin koettelemuksia, joita minulta ei ole Pietarin palveluviran hoidossakaan puuttunut, tunnen itseni velvolliseksi toistamaan varmistuksen, joka on samalla kaikille suunnattu lämminhenkinen kehotus kokea sama itse: ruusukko todellakin ”sykkii ihmiselämää” saattaakseen sen sopusointuun jumalallisen elämän rytmin kanssa Pyhän Kolminaisuuden riemukkaassa yhteydessä, mikä on meidän koko olemassaolomme määränpää ja syvin kaipaus.

Kolmas luku

Minulle elämä on Kristus

Ruusukko salaisuuden omaksumisen tienä

26. Ruusukko tarjoaa meille omaperäisen tavan mietiskellä Kristuksen salaisuuksia, joka helpottaa niiden omaksumista. Menetelmä perustuu toistoon. Tämä koskee ennen muuta Terve Maria –rukousta, joka toistetaan kymmenen kertaa jokaisen salaisuuden kohdalla. Jos toistamista katsotaan pinnallisesti, voidaan ruusukon rukoilemista pitää turhana ja tylsänä toimintana. Aivan toisenlaiseen päätelmään ruusukosta tullaan kuitenkin silloin, kun toistoa pidetään milloinkaan väsymättömän rakkauden ilmauksena, sellaisen, joka väsymättä kääntyy rakastamansa henkilön puoleen lämpimin, kaiken lävistävän hellyyden alati uudistamien tunteiden saattamana.

Kristuksessa Jumala on todella ottanut omakseen ”lihallisen sydämen”. Hänellä ei ole vain jumalallinen, laupeuden ja anteeksiannon täyttämä sydän, vaan myös inhimillinen sydän, joka kykenee kaikkinaisiin tunteiden liikutuksiin. Jos etsimme tästä evankeliumin todistusta, meidän ei olisi vaikea sitä löytää Kristuksen keskustelusta Pietarin kanssa ylösnousemuksen jälkeen. ”Simon, Joonan poika, rakastatko minua?” Hän esittää saman kysymyksen kolmesti, ja kolmesti hän saa myös vastauksen: ”Rakastan, Herra, sinä tiedät, että olet minulle rakas” (vert. Joh. 21:15–17). Tämän tapahtuman Pietarin lähetystehtävälle tärkeän erityismerkityksen lisäksi keneltäkään ei jää huomaamatta kolminkertaisen toiston kauneus, jossa kysymyksen ja vastauksen toistamisessa käytetään sanoja, jotka ovat tuttuja ilmaistaessa inhimillistä rakkautta kaikkialla maailmassa. Ruusukon ymmärtämiseksi onkin astuttava rakkaudelle ominaiseen psykologian dynamiikkaan.

Yksi asia on varma: jos Terve Maria –rukousta toistamalla käännymmekin välittömästi Marian puoleen, niin hänen kanssaan ja hänen kauttaan rakkautemme kohdistuu lopulta Jeesukseen. Toistoa elävöittää kaipuu tulla yhä täydellisemmin Kristuksen kaltaiseksi, mikä on kristillisen elämän todellinen ”ohjelma”. Pyhä Paavali julisti tämän ohjelman tulisin sanoin: ”Minulle elämä on Kristus ja kuolema voitto (Fil. 1:21)”. Edelleen hän sanoi: ”Nyt en enää elä minä, vaan Kristus elää minussa (Gal. 2:20)”. Ruusukko auttaa meitä kasvamaan Kristuksen samankaltaiseksi tulemisessa, kunnes saavutamme päämäärämme; pyhyyden.

Arvokas menetelmä…

27. Se, että suhdetta Kristukseen voidaan rakentaa myös tietyn menetelmän avulla, ei pitäisi olla ihmetyksen aihe. Jumala ilmoittaa itsensä ihmiselle kunnioittaen luontomme ja elämänrytmimme sanelemaa olemassaoloamme. Kristillinen spiritualiteetti tunnustaa mystisen hiljaisuuden ylevimmät muodot, joissa ihmisen ja Jumalan välisen sanattoman yhteyden voimakkuus ylittää kaikki kuvat, sanat ja eleet. Silti samaa kristillistä spiritualiteettia leimaa tavallisesti henkilön kokonaisvaltainen sitoutuminen psykofyysisenä ja muuhun suhteutuvana todellisuutena.  

Tämä tulee selvästi ilmi liturgiassa. Sakramenttien ja sakramentaalien viettoon liittyy joukko riittejä, jotka ottavat huomioon ihmisen eri ulottuvuudet. Samoin on ei-liturgisen rukouksen laita. Tämän vahvistaa se tosiasia, että idässä kristologisen mietiskelyn tyypillisimpään rukoukseen, joka tiivistyy sanoihin: ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä”[34], liittyy perinteisesti tietty hengitysrytmi, joka edesauttaa kestävyyttä rukouksessa ja varmistaa lähes ”fyysisen” olomuodon sille toiveelle, että Kristus tulisi elämän hengitykseksi, sieluksi ja ”kaikeksi”.

… jota kuitenkin voidaan parantaa

28. Apostolisessa kirjeessäni Novo millennio ineunte muistutin mieliin, että lännessäkin on nykyaikana havaittavissa uutta tarvetta mietiskelyyn, ja että tämä tarve ajoittain löytää toisista uskonnoista varsin houkuttelevia toteuttamistapoja[35]. Ei puutu myöskään kristittyjä, jotka tuntematta kunnolla kristillistä kontemplaatioperinnettä lankeavat tällaisiin houkutuksiin.

Vaikka niissä onkin myönteisiä elementtejä, jotka joissain tapauksissa voidaan sovittaa yhteen kristillisen kokemuksen kanssa, usein kuitenkin niiden ideologista perustusta on mahdotonta hyväksyä. Suurta huutoa näissä kokeiluissa ovat myös menetelmät, jotka – syvään henkiseen keskittymiseen pyrkiessään – käyttävät hyväkseen psykofyysisiä, toistoon ja symboliikkaan perustuvia tekniikkoja. Ruusukko kuuluu uskonnon fenomenologian yleismaailmalliseen kuvaan, mutta sillä on omia tyypillisiä piirteitä, jotka vastaavat kristinuskon erityisluonteen sanelemia vaatimuksia.

Ruusukko on yksinkertaisesti kontemplaatiomenetelmä. Menetelmänä sillä on käyttöä vain silloin, kun pidetään mielessä päämäärä, ja siksi siitä itsestään ei voi tulla päämäärää. Silti sitä ei pidä vähätellä menetelmänä, sillä se on monisatavuotisen kokemuksen hedelmä. Sen puolesta puhuu lukemattomien pyhien kokemus. Tämä ei kuitenkaan poista tosiasiaa, ettei sitä voitaisi parantaa. Juuri tähän pyrkii salaisuuksien kierron täydentäminen uusilla, valoisilla salaisuuksilla, samoin kuin tietyt ruusukon rukoilemiseen liittyvät ehdotukset, jotka esitän tässä kirjeessäni. Näillä ehdotuksilla haluan tämän rukouksen yleisesti hyväksyttyä muotoa kunnioittaen auttaa uskovia ymmärtämään sitä sen symbolien rikkaudessa ja yhteydessä jokapäiväisen elämän vaatimuksiin. Muussa tapauksessa on olemassa vaara, että ruusukko ei ainoastaan jätä tuomatta haluttuja hengellisiä hedelmiä, vaan syntyy jopa tilanteita, että rukousnauhaa, jota yleensä tähän rukoukseen käytetään, aletaan pitää jonkinlaisena amulettina tai maagisena esineenä, mikä olisi sen merkityksen ja tehtävän radikaalia vääristelemistä.

Kunkin salaisuuden sanallinen esitys

29. Kunkin salaisuuden sanallinen esitys, mikäli mahdollista yhdessä samaa salaisuutta kuvaavan ikonin katselemisen kanssa, on kuin mielikuvan avaamista huomiomme kiinnittämiseksi. Sanat suuntaavat mielikuvituksen ja mielen kohti määrättyä tapahtumaa tai hetkeä Kristuksen elämässä. Kirkossa kehittyneessä hengellisyydessä, olipa kyse sitten ikoneista, monista muista rikkaita aistielämyksiä tarjoavista hartausmuodoista tai pyhän Ignatius de Loyolan Hengellisissä harjoituksissaan esittämästä mietiskelytavasta, vedotaan usein näön ja kuvan elementtiin (compositio loci), mitä pidetään suurena apuna mielen keskittymiseksi salaisuuteen. Tämä on myös ihmiseksi tulemisen oman logiikan mukainen menetelmä: Jumala tahtoi Jeesuksessa ottaa omikseen inhimilliset piirteemme. Hänen ruumiillisen todellisuutensa kautta pääsemme yhteyteen hänen jumalallisen salaisuutensa kanssa.

Tähän kouriintuntuvuuden tarpeeseen vastaa myös ruusukon yksittäisten salaisuuksien sanallinen esitys rukouksessa. Nämä salaisuudet eivät tietenkään korvaa evankeliumia eivätkä edes viittaa sen koko sisältöön. Ruusukko ei siis korvaa lectio divinaa, vaan päinvastoin edellyttää ja edesauttaa sitä. Jos ruusukossa mietiskellyt salaisuudet valoisilla salaisuuksilla täydennettyinäkin rajoittuvat ainoastaan Kristuksen elämän peruslinjoihin, niistä on kuitenkin helppo siirtyä evankeliumin muuhun sisältöön, varsinkin silloin, kun ruusukkoa rukoillaan pitkittyneen keskittymisen erityisinä hetkinä.

Jumalan Sanan kuuleminen

30. Salaisuuden ilmoittamisen jälkeen on hyvä raamatullisen perustuksen ja suuremman syvyyden antamiseksi mietiskelylle lukea siihen liittyvä Raamatun teksti, joka olosuhteista riippuen voi olla lyhyempi tai pidempi. Muut sanat eivät näet ole milloinkaan niin tehokkaita kuin inspiroitu sana. Siksi sitä tulee kuunnella varmoina siitä, että se on tänään ja ”minulle” lausuttua Jumalan sanaa.

Tällä tavoin vastaanotettuna Jumalan sana tulee osaksi ruusukon toistamisen menetelmää eikä saa kyllästymään, joka on tavallinen reaktiomme jotakin meille jo tuttua asiaa toistettaessa. Tässä ei nimittäin ole kyse tiedon mieliin palauttamisesta, vaan siitä, että sallimme Jumalan ”puhua”. Joissakin juhlallisissa yhteisöjen tilaisuuksissa tätä sanaa voidaan myös selittää lyhyin kommentein.

Vaikeneminen

31. Kuuleminen ja meditaatio saavat ravintonsa vaikenemisesta. Siksi onkin soveliasta salaisuuden ilmoittamisen ja sanan julistuksen jälkeen vähäksi aikaa pysähtyä ja keskittyä mietiskelyn kohteena olevaan salaisuuteen ennen suullisen rukouksen aloittamista. Vaikenemisen arvon uudelleenlöytäminen on yksi kontemplaation ja meditaation harjoittamisen salaisuuksista.

Teknologian ja tiedotusvälineiden hallitseman maailmamme rajoituksiin kuuluu sekin, että vaikeneminen on käymässä yhä vaikeammaksi. Samoin kuin liturgiassakin on määrätyt hiljaiset hetket, niin myös ruusukkorukoukseen sopii Jumalan sanan kuulemisen jälkeen lyhyt tauko, jonka aikana mieli keskittyy määrätyn salaisuuden sisältöön.

”Isä meidän”

32. Jumalan sanan kuulemisen ja salaisuuteen keskittymisen jälkeen on luonnollista kohottaa mielensä Isän puoleen. Jokaisessa salaisuudessaan Jeesus johdattaa meidät aina Isän luokse, kääntyy jatkuvasti hänen puoleensa, sillä lepää hänen ”sylissään” (vert. Joh. 1:18). Hän tahtoo johdattaa meidät läheiseen suhteeseen Isän kanssa, jotta aina sanoisimme yhdessä hänen kanssaan: ”Abba, Isä” (vert. Room. 8:15; Gal. 4:6). Juuri suhteessa Isään hän tekee meistä veljiään ja veljiä keskenämme antaen meille Henkensä, joka on yhtä aikaa hänen ja Isän. Asetettuna myöhemmän Terve Maria –rukouksen toistamisen edelleen kehittelemän kristologis-mariaanisen mietiskelyn juurelle Isä meidän –rukous tekee salaisuuksien mietiskelystä kirkollisen kokemuksen silloinkin, kun sitä rukoillaan yksin.

Kymmenen ”Terve Mariaa”

33. Tämä on ruusukon osista eniten tilaa vievä ja samalla se, joka varmistaa tämän rukouksen mariaanisuuden sanan koko merkityksessä. Juuri oikein ymmärrettyjen Terve Maria –rukouksen sanojen valossa voimme selvästi tuntea, ettei rukouksen mariaanisuus ole missään ristiriidassa sen kristologisuuden kanssa, vaan päinvastoin korostaa ja vahvistaa sitä. Terve Maria –rukouksen ensimmäinen osa, joka on peräisin enkeli Gabrielin ja pyhän Elisabetin Marialle osoittamista sanoista, on Nasaretin Neitsyessä toteutuvan salaisuuden palvovaa kontemplaatiota. Ne ilmaisevat tavallaan maan ja taivaan ihailua, ne ilmentävät itsensä Jumalan ihastusta, kun hän katselee mestariteostaan – Pojan ihmiseksi tulemista Marian neitseellisessä kohdussa – jo Mooseksen ensimmäisessä kirjassa näkyvällä iloisella katseellaan, tuolla alkuperäisellä ”paatoksella, jolla Jumala luomisen aamunkoitossa katseli kättensä töitä”[36]. Terve Maria -rukouksen toistaminen ruusukossa saa meidät jäämään Jumalan ihastuksen piiriin: se ilmaisee riemuamme, hämmästystämme, historian suurimman ihmeen tunnustamistamme. Se on Marian profetian täyttymys: ”Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi” (Luuk. 1:48).

Terve Maria -rukouksen keskus, ikään kuin sarana, joka kiinnittää sen ensimmäisen ja toisen osan toisiinsa, on Jeesuksen nimi. Kun joskus rukoilemme kiireessä, tuo nimi saattaa jäädä huomaamatta, ja sen mukana myös sidos kontemplaation kohteena olevaan Kristuksen salaisuuteen. Mutta itse asiassa juuri Jeesuksen nimelle ja hänen salaisuudelleen pantava paino on tunnusomaista ruusukon merkitykselliselle ja hedelmälliselle rukoilemiselle. Jo Paavali VI muistutti kehotuspuheessaan Marialis Cultus tietyillä alueilla harjoitetusta tavasta liittää Kristuksen nimen korostamiseksi siihen mietiskeltyyn salaisuuteen viittaava kertosäe (niin sanottu ”lisäys”)[37]. Tämä on kunnioitettava tapa varsinkin ruusukkoa julkisesti rukoiltaessa. Se ilmaisee tehokkaasti Kristuksen elämän eri vaiheisiin liittyvää kristologista uskoa. Se on uskon tunnustus ja samanaikaisesti mietiskelyn apuväline. Se auttaa omaksumaan Kristuksen salaisuuden, joka luonnollisella tavalla liittyy Terve Maria –rukoukseen. Jeesuksen nimen toistaminen – ainoan nimen, jossa meille on annettu pelastuksen toivo (vert. Ap. t. 4:12) – hänen pyhimmän Äitinsä nimeen liittyneenä ikään kuin Maria itse ehdottaisi sitä meille. Tämä muodostaa Kristukseen samaistumisen tien, jonka määränpäänä on yhä syvempi osallistumisemme Kristuksen elämään.

Marian ainutlaatuisesta suhteesta Kristukseen, mikä tekee hänestä Jumalanäidin, Theotókos, johtuu sen pyyntörukouksen voima, jonka osoitamme hänelle rukouksen toisessa osassa, uskoen hänen äidillisen esirukouksensa haltuun koko elämämme ja kuolemamme hetken.

”Kunnia Isälle”

34. Pyhän Kolminaisuuden ylistys on kristillisen kontemplaation päämäärä. Kristus on nimittäin se tie, joka vie meidät Isän luokse Hengessä. Pysyessämme loppuun saakka tällä tiellä kohtaamme toistuvasti Jumalan kolmen Persoonan salaisuuden, jolle kuuluu kaikki kunnia, palvonta ja kiitos. On tärkeää antaa Kunnia Isälle –rukoukselle kontemplaation huippuna sille kuuluva asema ruusukkorukouksessa. Julkisesti rukoiltaessa sen voi laulaa, että tuo rakenteellinen, jokaiselle kristilliselle rukoukselle luonteenomainen osa tulisi sopivasti korostetuksi.

Siinä määrin kuin kunkin salaisuuden mietiskely on tarkkaavaista, syvällistä ja rakkauden Kristusta ja hänen Äitiään kohtaan elävöittämää – Terve Mariasta toiseen – saa pyhän Kolminaisuuden ylistys jokaisen kymmenikön lopussa, jos vain sitä ei pelkistetä lyhyen lopetuksen rooliin, oikean kontemplatiivisen sävyn. Näin se ikään kuin kantaa mielen paratiisin korkeuksiin ja antaa meidän jollakin tavalla kokea Tabor-vuoren tapahtuman tulevan kontemplaation esikuvana: ”On hyvä, että me olemme täällä!” (Luuk 9:33)

Lyhyt loppurukous

35. Nykyaikana yleinen tapa on lisätä ruusukkoon Kolminaisuuden doksologian jälkeen lyhyt, eri tottumusten mukaan vaihteleva loppurukous. Väheksymättä millään tavalla tällaisia rukouksia on kuitenkin syytä huomauttaa, että salaisuuksien mietiskelyn hedelmällisyys käy paremmin ilmi, jos jokainen salaisuus päätetään huolellisesti rukoukseen juuri kyseisen salaisuuden hengellisten hedelmien saavuttamiseksi. Tällä tavoin ruusukko pääsee ilmaisemaan tehokkaammin yhteytensä koko kristillisen elämän kanssa. Samaan viittaa myös kaunis liturginen rukous, joka kehottaa meitä pyytämään ruusukon salaisuuksien mietiskelyn kautta osaksemme armoa ”jäljitellä sitä, minkä ne sisältävät, ja saada osaksemme sen, minkä ne lupaavat”[38].

Tällaisissa loppurukouksissa voi, kuten sanottua, esiintyä oikeutettua moninaisuutta. Näin ruusukko saa myös paremmin erilaisiin hengellisiin perinteisiin ja kristillisiin yhteisöihin soveltuvia piirteitä. Tästä näkökulmasta olisi toivottavaa, että soveltuvan pastoraalisen harkinnan jälkeen levitettäisiin näistä merkittävimpiä vaihtoehtoja. Niistä saatavan hyödyn voi tarkistaa mariaanisissa keskuksissa ja pyhäköissä, joissa kiinnitetään erityistä huomiota ruusukkorukoukseen. Tällä tavoin Jumalan kansa voisi käyttää hyväkseen kaikkea aitoa hengellistä rikkautta ja ammentaa siitä hengellistä ravintoa kontemplaatioonsa.

Rukousnauha

36. Perinteisesti ruusukkoa rukoiltaessa käytetään rukousnauhaa. Pinnallisimmassa käytännössä siitä tulee usein esine, jota käytetään yksinkertaisesti Terve Maria –rukousten laskemiseen. Se palvelee kuitenkin myös symboliikkaa, joka voi antaa kontemplaatiolle uutta sisältöä.

Tähän liittyen on ensin huomattava, että rukousnauha suuntautuu Ristiinnaulitun kuvaan, joka avaa ja sulkee rukouksen tien. Kristus on uskovien elämän ja rukouksen keskus. Kaikki on lähtöisin hänestä, kaikki suuntautuu häneen, kaikki kulkee hänen kauttaan Pyhässä Hengessä kohti Isää.

Laskemisen apuvälineenä ja rukouksen etenemisen rytmittäjänä rukousnauha muistuttaa päättymätöntä kontemplaation ja kristillisen täydellisyyden tietä. Autuas Bartolo Longo näki siinä myös ”kahleen”, joka sitoo meidät Jumalaan. Kahleen todellakin, mutta kahleen, jota ”on hyvä kantaa”; näin meille aina näyttäytyy suhteemme Jumalaan, Isäämme. Se on ”lapsen” kahle, joka sallii meidän yhdistyä Mariaan, ”Herran palvelijattareen” (Luuk 1:38) ja lopulta itseensä Kristukseen, joka, vaikka oli Jumala, tuli ”orjaksi” rakkaudesta meihin (vert. Fil. 2:7).

Kaunista on myös laajentaa rukousnauhan vertauskuvallista merkitystä koskemaan keskinäisiä suhteitamme – se muistuttaa meitä kirkon yhteyden ja veljeyden siteestä, joka liittää kaikki Kristukseen.

Aloitus ja lopetus

37. Nykyään kirkossa on eri puolilla ja erilaisista pastoraalisista tilanteista riippuen olemassa erilaisia tapoja aloittaa ruusukko. Joillakin alueilla se aloitetaan yleensä psalmista 70 peräisin olevalla johdannolla: ”Jumala, riennä minua pelastamaan; Herra, kiiruhda minua auttamaan”, mikä jollain lailla herättää rukoilijan tuntemaan oman heikkoutensa. Jossain muualla taas ruusukon aloittaa Credo tehden uskontunnustuksesta ikään kuin aloitettavan kontemplaation perustan. Nämä ja muutkin tavat, sikäli kuin ne edistävät mielen kontemplaatiota, ovat yhtä arvokkaita. Ruusukkorukous lopetetaan rukoilemalla paavin rukousaiheiden puolesta, mikä taas johdattaa rukoilijan katseen kirkon tarpeiden laajaan näkökenttään. Nimenomaan ohjatakseen rukoilijoita tähän ruusukon eklesiologiseen ulottuvuuteen kirkko on rikastuttanut sitä pyhillä aneilla, jotka voivat saada sitä vaaditulla tavalla valmistautuneina rukoilevat.

Jos ruusukkoa rukoillaan tällä tavoin, siitä tulee todellinen hengellinen tie, jolla Maria äitinä, opettajana ja oppaana tukee uskovia voimallisella puoltorukouksellaan. Onko siis mitään ihmeteltävää siinä, että tämän rukouksen jälkeen, jossa meditaatiossa olemme saaneet niin syvällisesti tuntea Marian äidinrakkautta, herää ikään kuin hengellinen tarve kunnioittaa autuasta Neitsyttä Salve Regina –rukouksella tai Loreton litanian sanoin? Se on sen sisäisen tien kruunaus, joka on johtanut uskovat elävään suhteeseen Kristuksen ja hänen Äitinsä salaisuuden kanssa.

Ruusukon ajallinen jakautuminen

38. Ruusukon voi rukoilla päivittäin kokonaan, ja paljon on niitä, jotka niin kunnioitettavan kestävästi tekevät. Näin se täyttää rukouksella lukuisten kontemplatiivisten säätökuntalaisten päivät tai on kumppanina sairaille ja vanhuksille, joilla on käytettävissään runsaasti aikaa. On kuitenkin ilmeistä – etenkin, kun siihen lisätään mysteria lucis –kierto – että monille uskoville on mahdollista vain osan rukoileminen päivittäin tietyn viikkojärjestyksen mukaan. Tämä viikoittain toistuva vaihtelu tuo eri päiville tietynlaista hengellistä ”väriä” samoin kuin liturgia antaa väriä liturgisen vuoden eri ajoille.

Nykyisen käytännön mukaan maanantai ja torstai omistetaan ”iloisille salaisuuksille”, tiistai ja perjantai ”murheellisille salaisuuksille” ja keskiviikko, lauantai sekä sunnuntai ”kunniakkaille salaisuuksille”. Mihin siis sijoittaa ”valoisat salaisuudet”? Ottaen huomioon, että ”kunniakkaita salaisuuksia” toistetaan kahtena perättäisenä päivänä, lauantaina ja sunnuntaina, ja että lauantai on perinteisesti voimakkaan mariaanisesti värittynyt päivä, näyttää sopivimmalta siirtää lauantaille viikon toinen iloisten salaisuuksien mietiskely, koska näissä Marian läsnäolo on selvimmillään. Näin torstai jää vapaaksi ”valoisien salaisuuksien” mietiskelylle.

Tämän ohjeen tarkoitus ei kuitenkaan ole rajoittaa henkilökohtaisen ja yhteisöllisen mietiskelyn oikein ymmärrettyä, hengelliset ja pastoraaliset tarpeet huomioon ottavaa vapautta, eikä varsinkaan liturgisia viettoja, jotka voivat edellyttää tarkempaa sovittamista. Todella tärkeä asia on, että ruusukko yhä enemmän ymmärrettäisiin ja koettaisiin kontemplaation tieksi. Ruusukossa, joka täydentää liturgian tapahtumia, kristityn ylösnousemuksen päivään sunnuntaihin suuntautuva viikko tulee tieksi halki Kristuksen salaisuuksien, ja hän ilmoittaa itsensä opetuslastensa elämässä ajan ja historian Herrana.

Lopuksi

”Oi Marian siunattu ruusukko, meidät Jumalaan sitova suloinen kahle!”

39. Kaikki tähän mennessä sanottu kuvaa laajasti tämän perinteisen rukouksen rikkautta. Se on kuin yksinkertainen kansanrukous, mutta siinä on myös teologista syvyyttä rukoukseksi niille, jotka tuntevat tarvetta syvempään kontemplaatioon.

Kirkko on aina tunnustanut tämän rukouksen erityisen tehokkuuden ja siksi uskonut sen julkisen rukoilemisen ja jatkuvan harjoittamisen haltuun asioista vaikeimmat. Aikoina, jolloin koko kristinusko on ollut uhattuna, juuri tämän rukouksen voiman on tunnustettu saaneen vaaran väistymään ja ruusukkorukouksen Jumalanäitiä on tervehditty vaarasta pelastumisen aikaansaajana.

Tänään uskon tämän rukouksen haltuun – kuten jo alussa mainitsin – maailmanrauhan sekä perheen asiat.

Rauha

40. Maailmaa tämän uuden vuosituhannen alussa koettelevat vaikeudet saavat meidät tunnustamaan, että ainoastaan Korkeimman väliintulo, Hänen, joka saa muuttumaan konfliktitilanteissa elävien ja kansakuntien kohtaloista päättävien sydämet, saattaa antaa toivoa vähemmän synkästä tulevaisuudesta.

Ruusukko on luonteeltaan rauhan rukous, koska se on Kristuksen, rauhan ruhtinaan ja ”meidän rauhamme” (Ef 2.14) kontemplaatiota. Joka sisäistää Kristuksen salaisuuden – ja ruusukko johdattaa juuri tähän – oppii tuntemaan rauhan salaisuuden ja ottaa sen elämäntehtäväkseen. Lisäksi ruusukko mietiskelevän luonteensa voimasta, Terve Maria –rukousten toisiaan seuraavassa ketjussa, vaikuttaa rukoilijaansa rauhoittavasti, tekee hänet kykeneväksi vastaanottamaan ja kokemaan syvällä olemassaolossaan sekä levittämään ympärilleen sitä todellista rauhaa, joka on Ylösnousseen erityinen lahja (vert. Joh. 14:27; 20:21).

Ruusukko on rauhan rukous myös siksi, että se kantaa lähimmäisenrakkauden hedelmiä. Kun sitä rukoillaan oikealla tavalla mietiskellen, jolloin se edesauttaa kohtaamista Kristuksen kanssa hänen salaisuuksissaan, se osoittaa väistämättä hänen kasvonsa myös veljissämme, erityisesti niissä, jotka kärsivät eniten. Kuinka on mahdollista iloisissa salaisuuksissa kiinnittää katseensa Betlehemin Lapsen salaisuuteen tuntematta kaipuuta ottaa vastaan, puolustaa ja edistää elämää, ottaa kantaakseen maailman kaikkien kolkkien lasten kärsimyksen taakka? Kuinka on mahdollista valoisissa salaisuuksissa seurata Kristusta, Ilmoittajaa, sitoutumatta todistamaan hänen ”autuaaksijulistuksistaan” jokapäiväisessä elämässä? Kuinka on mahdollista katsella ristin alla nääntyvää ja ristiinnaulittua Kristusta tuntematta tarvetta ryhtyä hänen ”kyreneläisekseen” jokaista kärsimyksen murtamaa tai epätoivon murskaamaa veljeä kohtaan? Ja lopulta, kuinka on mahdollista kiinnittää katseensa ylösnousseen Kristuksen kirkkauteen ja Kuningattareksi kruunattuun Mariaan tuntematta tarvetta tehdä tästä maailmasta kauniimpi, oikeudenmukaisempi, enemmän Jumalan suunnitelman mukainen?

Samalla kun ruusukko saa kiinnittämään silmämme Kristukseen, se tekee meistä myös rauhan rakentajia maailmassa. Toistavan ja yhteisöllisen pyyntörukouksen luonteensa takia, noudattaen Kristuksen kutsua rukoilla ”aina, koskaan lannistumatta” (Luuk. 18:1), ruusukkorukous antaa meille syyn toivoa, että meidänkin päivinämme rauhan vaikea ”taistelu” voidaan voittaa. Olematta pakopaikka maailman ongelmista ruusukko saa meidät tarkastelemaan ongelmia vastuuntuntoisin ja anteliain silmin. Se antaa meille voiman palata niiden pariin varmoina Jumalan avusta ja päättäväisinä todistaa jokaisessa tilanteessa ”rakkaudesta kaiken kruununa, joka tekee kaiken täydelliseksi” (vert. Kol. 3:14). 

Perhe: vanhemmat…

41. Rukouksena rauhan puolesta ruusukko on myös aina ollut perheen rukous ja rukous perheen puolesta. Joskus se oli erityisen rakas kristityille perheille ja epäilemättä lujitti niiden ykseyttä. On huolehdittava siitä, ettei tuo arvokas perintö mene hukkaan. On tarpeen palata perheen yhteiseen rukoukseen ja rukoukseen perheen puolesta hyödyntäen edelleen tätä rukousmuotoa.

Apostolisessa kirjeessäni Novo millennio ineunte kehotin myös maallikoita viettämään Hetkipalvelusta seurakuntayhteisöjen ja erilaisten kristillisten yhteisöjen tavallisessa elämässä.[39] Haluan tehdä saman ruusukon suhteen. Nämä kaksi kristillisen kontemplaation tietä eivät ole vaihtoehtoisia, vaan toisiaan täydentäviä. Siksi pyydän kaikkia perheiden pastoraalityöhön osallistuvia vakaumuksellisesti edistämään ruusukkorukousta.

Yhdessä rukoileva perhe pysyy yhdessä. Pyhä ruusukko on tradition mukaisesti rukous, joka erityisesti kokoaa yhteen perhettä. Kääntämällä katseensa Jeesukseen sen jäsenet saavat takaisin kykynsä katsoa toisiaan silmiin, keskustella, osoittaa solidaarisuutta, antaa toisilleen anteeksi, elää Pyhän Hengen uudistaman rakkauden liitossa.

Lukuisat nykyperheiden ongelmat johtuvat etenkin taloudellisesti kehittyneissä yhteiskunnissa siitä, että keskustelu on käynyt yhä vaikeammaksi. Ihmiset eivät pysty viettämään aikaa keskenään ja nekin ehkä harvat hetket, jolloin voidaan olla yhdessä, käytetään television katseluun. Paluu ruusukkorukoukseen perheessä tuo jokapäiväiseen elämäämme kokonaan toisenlaisia, pelastavan salaisuuden kuvia: Lunastajan kuvan ja hänen pyhän Äitinsä kuvan. Yhdessä ruusukkoa rukoileva perhe elää tavallaan todeksi Nasaretin kodin ilmapiirin: se asettaa Jeesuksen keskipisteekseen, jakaa hänen kanssaan ilonsa ja kärsimyksensä, ammentaa hänestä toivoa ja voimaa matkalleen.

… ja lapset

42. Kaunista ja hedelmällistä on myös se, että lasten kasvamisen tie uskotaan tämän rukouksen haltuun. Eikö ruusukko ole juuri Kristuksen tie sikiämisestä kuolemaan ja edelleen ylösnousemukseen ja kirkkauteen? Nykyään vanhempien on yhä vaikeampaa pysyä lastensa perässä kaikissa heidän elämänsä vaiheissa. Kehittyneen teknologian, tiedotusvälineiden ja globalisaation maailmassa kaikki on käynyt kovin nopeaksi ja sukupolvien väliset kulttuurierot kasvavat kasvamistaan. Mitä erilaisimmat sanomat ja ennakoimattomimmat koettelemukset astuvat nopeasti sisään lasten ja nuorten maailmaan, ja vanhemmat kärsivät usein nähdessään lapsiaan uhkaavat vaarat. Usein he joutuvat pettymään katkerasti nähdessään lastensa epäonnistuvan ja alistuvan huumeiden houreisiin, rajoittamattomien väärien nautintojen houkutuksiin, väkivallan kiusauksiin, mitä erilaisimpiin tarkoituksettomuuden ja epätoivon ilmiöihin.

Ruusukkorukous lasten puolesta ja vielä erityisemmin lasten kanssa kasvattaa heitä jo varhaisimmista vuosista alkaen koko perheen jokapäiväiseen ”rukoustaukoon”. Se ei varmasti ole kaikkien ongelmien ratkaisu, mutta kuitenkin hengellinen apu, jota ei tule väheksyä. Voidaan esittää vastalause, että ruusukko ei vaikuta tämän päivän lasten ja nuorten makuun sopivalta rukoukselta. Tämä vastalause kohdistunee kuitenkin ruusukon huolimattomaan rukoilemiseen. Ja niin kauan, kuin pidämme kiinni ruusukon perusrakenteesta, ei mikään estä rikastamasta sitä lasten ja nuorten kanssa rukoiltaessa – niin perheessä kuin ryhmissäkin – symbolisilla ja käytännöllisillä elementeillä, jotka auttavat ymmärtämään ja arvostamaan sitä. Mikä estää kokeilemasta? Aktiivinen, innostunut ja luova pastoraalinen toiminta nuorten parissa – Maailman nuortenpäivät ovat saaneet minut käsittämään tämän – kykenee Jumalan avulla todella tekemään todella merkillisiä asioita. Jos ruusukko esitellään hyvin, niin olen varma, että nuoriso pystyy vielä yllättämään aikuiset ottamalla tämän rukouksen omakseen ja rukoilemalla sitä iälleen tyypillisellä innolla.

Ruusukko – aarre, joka odottaa uudelleen löytämistään

43. Rakkaat veljet ja sisaret! Tämä kovin helppo ja samanaikaisesti niin rikas rukous ansaitsee todella, että kristillinen yhteisö löytäisi sen uudelleen. Tehkäämme se ennen muuta kuluvan vuoden aikana, ottakaamme vaari apostolisessa kirjeessä Novo millennio ineunte kuvaamistani sisällöistä, jotka ovat olleet innoituksena niin monien paikalliskirkkojen pastoraalisille ohjelmille lähitulevaisuuden tehtävien suunnittelemiseksi.

Käännyn erityisesti teidän puoleenne, rakkaat veljeni piispanvirassa, papit ja diakonit, sekä teidän puoleenne, jotka toimitte pastoraalisen toiminnan eri palvelutehtävissä, jotta omassa kokemuspiirissänne ruusukon kauneuteen tutustuen tulisitte sen innokkaiksi levittäjiksi.

Luotan myös siihen, että te teologit ryhdytte metodiseen ja samalla aitoon, Jumalan sanaan juurtuneeseen pohdintaan, joka on herkkä kaikelle sille, millä Jumalan kansa elää, ja näin edistätte tämän perinteisen rukouksen raamatullisen perustan, hengellisten rikkauksien ja pastoraalisen arvon uudelleen löytämistä.

Luotan teihin, Jumalalle pyhitetyt miehet ja naiset, jotka erityisesti on kutsuttu katselemaan Kristuksen kasvoja Marian koulussa.

Käännän katseeni kaikkiin teihin, veljeni ja sisareni kaikissa säädyissä, teihin, kristityt perheet, teihin, sairaat ja vanhukset, teihin, nuoret: ottakaa luottavasti ruusukko uudelleen käteenne ja löytäkää se uudelleen pyhien kirjoitusten valossa, sopusoinnussa liturgian kanssa, jokapäiväisen elämänne yhteydessä.

Kunpa tämä vetoomukseni ei jäisi kuulematta! Paaviuteni kahdennenkymmenennen viidennen vuoden alussa uskon tämän apostolisen kirjeen Neitsyt Marian lempeisiin käsiin nöyrtyen hengessäni ruusukon apostolin autuaan Bartolo Longon hänelle pystytetyssä pyhäkössä hänen kuvansa edessä. Halukkaasti toistan ne koskettavat sanat, joihin autuas Bartolo lopetti kuuluisan Pyyntörukouksensa ruusukon Kuningattarelle: ”Oi Marian siunattu ruusukko, meidät Jumalaan sitova suloinen kahle; meidät enkeleihin yhdistävä rakkauden side; helvetin hyökkäyksiltä pelastava torni; turvallinen satama merihädässämme! Milloinkaan emme enää hylkää sinua. Sinä olet lohtunamme kuolemamme hetkenä. Sinun on sammuvan elämämme viimeinen suudelma. Ja huultemme viimeinen sana on oleva sinun nimesi, oi Pompeijin ruusukon Kuningatar, rakas Äitimme, syntisten turva, Valtiatar, murheellisten lohduttaja. Ole ylistetty kaikkialla, nyt ja aina, maan päällä ja taivaissa.”

Vatikaanissa, lokakuun 16. päivänä 2002, paaviuteni kahdennenkymmenennenviidennen vuoden alussa.

Johannes Paavali II

Loppuviitteet

1 Pastoraalinen konstituutio Gaudium et Spes (Kirkko nykymaailmassa), 45.

2 Paavali VI, apostolinen kehotuskirje Marialis Cultus (2.2.1974), 42: AAS 66, 1974, 153.

3 Vert. Acta Leonis XIII, 3 (1884), 280–289.

4 Huomionarvoinen on erityisesti hänen apostolinen kirjeensä ruusukosta Il religioso convegno 29.6.1961: AAS 53 (1961), 641–647.

5 Insegnamenti di Giovanni Paolo II, I (1978), 75–76.

6 Vert. AAS 93 (2001), 285.

7 Johannes XXIII rohkaisi kristillistä yhteisöä kirkolliskokouksen valmistusvuosien aikana rukoilemaan ruusukkoa tämän kirkollisen tapahtuman onnistumiseksi: vert. Kirje Rooman kardinaalivikaarille 28.9.1960: AAS 52 (1960), 814–817.

8 Dogmaattinen konstituutio Lumen gentium (Kirkosta), 66.

9 No. 32: AAS 93 (2001), 288.

10 Sama, No. 33: I.c., 289.

11 Kuten tunnettua, ja tässä edelleen korostetaan, yksityisellä ilmoituksella ei ole samaa asemaa kuin julkisella ja koko kirkkoa velvoittavalla ilmoituksella. Opetusviran tehtävänä on tutkia ja tunnustaa yksityisten ilmoitusten aitous ja niiden arvo uskovien hurskauselämälle.

12 Le secret admirable du Très-Saint Rosaire, Pariisi 1912. [Il segreto maraviglioso del Santo Rosario per convertirsi e salvarsi, teoksessa: San Luigi Maria Grignion de Montfort, Opere, 1, Scritti Spirituali, Roma 1990, 729–843.]

13 Autuas Bartolo Longo, Storia del Santuario di Pompei, Pompeiji 1990, 59.

14 Apostolinen kehotuskirje Marialis Cultus (2.2.1974), 47: AAS 66, 1974, 156.

15 Dogmaattinen konstituutio Sacrosanctum Concilium (Pyhästä liturgiasta), 10.

16 Sama, 12.

17 Dogmaattinen konstituutio Lumen Gentium (Kirkosta), 58.

18 I Quindici Sabati del Santissimo Rosario, 27. painos, Pompeiji 1916, 27.

19 Dogmaattinen konstituutio Lumen Gentium (Kirkosta), 53.

20 Sama, 60.

21  Vert. ensimmäinen radiopuhe Urbi et Orbi (17.8.1978): AAS 70 (1978), 927.

22 Trattato della vera devozione a Maria, 120, teoksessa Opere, 1, Scritti spirituali, Romae, 1990, 430.           

23 Katolisen kirkon katekismus, 2679.

24 Sama, 2675.

25 Pyyntörukous ruusukon Kuningattarelle on rukous, joka rukoillaan juhlallisesti kahdesti vuodessa – touko- ja lokakuussa – ja jonka autuas Bartolo Longo kirjoitti v. 1883 vastaukseksi paavi Leo XIII katolilaisille ensimmäisessä ruusukkoa koskevassa kiertokirjeessään esittämään vetoomukseen varustautua hengellisesti yhteiskunnassa ilmenevän pahan voittamiseksi.

26 Jumalainen näytelmä, Paratiisi, XXXIII, 13–15.

27 Johannes Paavali II, Apostolinen kirje Novo millennio ineunte, (6.1.2001), 20: AAS 93 (2001), 279.

28 Apostolinen kehotuskirje Marialis Cultus (2.2.1974), 46: AAS 66 (1974), 155.

29 Johannes Paavali II, apostolinen kirje: Novo millennio ineunte, (6.1.2001), 28: AAS 93, 284.

30 § 515.

31 Angelus-puhe, 29.10.1978: Insegnamenti I (1978), 76.

32 Pastoraalikonstituutio Gaudium et Spes (Kirkko nykymaailmassa), 22.

33 Vert. Lyonin pyhä Ireneus: Adversus haereses, 3, 18, 1.

34 Katolisen kirkon katekismus, 2616.

35 Vert. § 33: AAS 93 (2001), 289.

36 Johannes Paavali II: Kirje taiteilijoille, (4.4.1999), 1: AAS 91 (1991), 1155.

37 Vert. n. 46. Tämä tapa on hiljan saanut hyväksynnän Jumalanpalvelus- ja sakramenttikongregaatiolta dokumentissa Kansanhurskauden ja liturgian ohjeisto. Periaatteita ja ohjeita, 201.

38 ”… concede, quaesumus, ut haec mysteria sacratissimo beatae Mariae Virginis Rosario recolentes, et imitemur quod continent, etquod promittunt assequamur”: Missale Romanum 1960, In festo Beatae Mariae Virginis a Rosario.

39 Vert. n. 34: AAS 93 (2001), 290.