Paavi Franciscuksen viesti 31. maailman nuortenpäivää varten 2016

”Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan” (Matt. 5:7)

Rakkaat nuoret,

olemme saavuttaneet viimeisen vaiheen pyhiinvaelluksellamme Krakovaan, jossa ensi heinäkuussa vietämme yhdessä 31. Maailman nuortenpäivää. Pitkällä matkallamme meitä ovat ohjanneet Jeesuksen vuorisaarnan sanat. Aloitimme valmistelumatkan vuonna 2014, jolloin mietiskelimme yhdessä ensimmäistä autuaaksijulistusta: ”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta” (Matt. 5:3). Vuoden 2015 teema oli ”Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan” (Matt. 5:8). Tänä vuonna tahdomme ottaa innoitteeksemme sanat ”Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan” (Matt. 5:7).

1. Laupeuden riemuvuosi

Krakovan Maailman nuortenpäivä 2016 liittyy laupeuden pyhään vuoteen ja on siten maailmanlaajuisesti nuorten riemuvuoden päätapahtuma. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun kansainvälinen nuorisotapahtuma osuu riemuvuoteen. Itse asiassa lunastuksen pyhän vuoden (1983-1984) aikana pyhä Johannes Paavali II ensimmäistä kertaa kokosi nuoria kaikkialta maailmasta palmusunnuntain viettoon. Vuoden 2000 suuren riemuvuoden aikana yli kaksi miljoonaa nuorta noin 165 eri maasta kokoontui Roomaan 15. maailman nuortenpäivää varten. Kuten näissä aiemmissakin tapauksissa, olen varma siitä, että nuorten riemuvuosi Krakovassa on yksi tämän pyhän vuoden tärkeimmistä hetkistä.

Ehkä jotkut teistä kysyvät: mikä on tämä kirkossa vietettävä riemuvuosi? Kolmannen Mooseksen kirjan 25. luku auttaa meitä ymmärtämään, mitä riemuvuosi merkitsi Israelin kansalle. Joka 50. vuosi juutalaiset kuulivat torven soiton (jobel), joka kutsui heidät koolle (jobil) heidät viettämään pyhää vuotta sovituksen (jobal) aikana kaikille. Tänä aikana heidän tuli palauttaa hyvä suhde Jumalaan, lähimmäiseen ja luomakuntaan, pyyteettömästi. Siksi muun muassa edistettiin velkojen anteeksiantoa, köyhyyteen vajonneiden auttamista, suhteiden parantamista ihmisten kesken ja orjien vapauttamista.

Jeesus Kristus tuli julistamaan ja toteuttamaan pysyvän Herran armon ajan, tuomaan hyvän sanoman köyhille, vapautuksen vangituille, näön sokeille ja vapauden sorretuille (vrt. Luuk. 4:18-19). Hänessä, erityisesti hänen pääsiäissalaisuudessaan, riemuvuoden syvin merkitys saa toteutuu täysin. Kun kirkko Kristuksen nimessä kutsuu koolle riemuvuoden, meitä kaikkia kutsutaan elämään erityistä armon aikaa. Kirkon on tarjottava runsaasti merkkejä Jumalan läsnäolosta ja läheisyydestä, herätettävä sydämissä kyky katsoa olennaiseen. Erityisesti tämä laupeuden pyhä vuosi on ”kirkolle aikaa löytää uudelleen sen lähetystehtävän merkitys, jonka Herra sille uskoi pääsiäispäivänä: olla Isän laupeuden välikappale” (saarna Jumalan laupeuden sunnuntain ensimmäisessä vesperissä 11. huhtikuuta 2015).

2. Armahtavia kuten Isä

Tämän ylimääräisen riemuvuoden tunnus on ”Armahtavia kuten Isä” (vrt. Misericordiae Vultus, 13), ja siihen liittyy myös seuraavien Maailman nuortenpäivän teema. Yrittäkäämme siksi ymmärtää paremmin, mitä Jumalan laupeus merkitsee.

Vanha testamentti käyttää monia termejä puhuessaan laupeudesta; niistä tärkeimmät ovat hesed ja rahamim. Edellinen ilmaisee Jumalan väsymätöntä uskollisuutta liitolle kansansa kanssa, jota hän rakastaa ja jolle hän antaa anteeksi ikuisesti. Jälkimmäinen, rahamim, voidaan kääntää ”sisin” ja se viittaa erityisesti äidinkohtuun. Se auttaa meitä ymmärtämään, että Jumalan rakkaus kansaansa kohtaan on kuin kuin äidin rakkaus lastaan kohtaan. Näin sen esittää profeetta Jesaja: ”Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda” (Jes. 49:15). Tällainen rakkaus merkitsee, että antaa sisällään tilaa toiselle, tuntee, kärsii ja iloitsee lähimmäisensä kanssa.

Raamatulliseen laupeuskäsitteeseen kuuluu myös rakkauden konkreettisuus: se on uskollista, ilmaista ja anteeksiantavaa. Tässä Hoosean kirjan kohdassa on kaunis esimerkki Jumalan rakkaudesta, jota verrataan isän rakkauteen poikaansa kohtaan: ”Kun Israel oli nuori, minä rakastin sitä, Egyptistä minä kutsuin poikani. Sitten Israel kuuli muita kutsuja ja kääntyi pois… Minä opetin Efraimin kävelemään, kannattelin sitä käsivarsista. Mutta Efraim ei käsittänyt, että minä sitä hoidin. Lempeästi, rakkauden köysin minä vedin sitä luokseni. Niin kuin mies syöttäessään juhtaansa nostaa ikeen sen niskasta, niin minä käännyin Efraimin puoleen ja annoin sen syödä” (Hoos. 11:1-4). Huolimatta pojan väärästä asenteesta, joka ansaitsisi rangaistuksen, isän rakkaus on uskollinen ja antaa aina anteeksi katuvalle pojalle. ”Jumalan laupeus ei ole abstrakti ajatus, vaan konkreettista todellisuutta, jossa hän tuo ilmi rakkautensa kuin isä tai äiti, joka rakastaa lastaan koko olemuksensa syvyydestä… Se lähtee sisimmästä syvänä, luonnollisena, lempeänä, myötätuntoisena, säälivänä ja anteeksiantavana” (Misericordiae Vultus, 6).

Uusi testamentti puhuu Jumalan laupeudesta (eleos) sen työn tiivistelmänä, jota Jeesus tuli toteuttamaan maailmassa Isän nimessä (vrt. Matt. 9:13). Herramme laupeus ilmenee ennen kaikkea silloin, kun hän kumartuu inhimillisen kurjuuden puoleen ja osoittaa myötätuntonsa niille, jotka tarvitsevat ymmärrystä, parantumista ja anteeksiantoa. Kaikki Jeesuksessa puhuu laupeudesta. Hän itse on laupeus.

Luukkaan evankeliumin 15. luvusta löydämme kolme vertausta laupeudesta: kadonnut lammas, kadonnut hopearaha ja vertaus tuhlaajapojasta. Näissä kolmessa vertauksessa meitä koskettaa Jumalan ilo: ilo, jonka Jumala kokee löytäessään syntisen ja antaessaan hänelle anteeksi. Jumalan ilo on anteeksianto! Tämä on koko evankeliumin tiivistelmä. ”Jokainen meistä on tuo kadonnut lammas, tuo kadonnut raha; jokainen meistä on tuo poika, joka on hukannut vapautensa seuraten vääriä epäjumalia ja näennäistä onnea ja niin menettänyt kaiken. Mutta Jumala ei unohda meitä, Isä ei koskaan hylkää meitä. Hän on kärsivällinen Isä, hän odottaa meitä aina! Hän kunnioittaa vapauttamme, mutta pysyy aina uskollisena. Kun palaamme hänen luokseen, hän ottaa meidät vastaan lapsinaan, koska hän ei koskaan, ei hetkeksikään lakkaa odottamasta meitä rakastaen. Hänen sydämensä riemuitsee jokaisesta takaisin palaavasta lapsesta. Hän iloitsee. Hän iloitsee, kun yksikin meistä syntisistä tulee hänen luokseen ja pyytää hänen anteeksiantoaan” (Angelus 15. syyskuuta 2013).

Jumalan laupeus on hyvin konkreettista ja meidät kaikki on kutsuttu kokemaan se henkilökohtaisesti. Kun olin 17-vuotiaana kerran menossa ulos ystävieni kanssa, päätinkin ensin käväistä kirkossa. Siellä kohtasin papin, joka herätti minussa erityistä luottamusta ja päätin avata sydämeni ripissä. Tuo kohtaaminen muutti elämäni! Huomasin, että kun avaamme sydämemme nöyrästi ja rehellisesti, voimme mietiskellä Jumalan laupeutta hyvin konkreettisella tavalla. Olen varma, että tuon papin persoonassa Jumala odotti minua jo ennen kuin otin ensimmäistäkään askelta mennäkseni kirkkoon. Me etsimme häntä, mutta hän odottaa meitä aina ennalta, etsii meitä aina ja löytää meidät ensin. Ehkä jollakulla teistä on taakka sydämessään ja hän ajattelee: tein tuon, tein tämän… älkää pelätkö! Hän odottaa teitä! Hän on Isä joka odottaa meitä aina! Kuinka kaunista onkaan kohdata sovituksen sakramentissa Isän laupeuden syleily, huomata rippituolin olevan laupeuden paikka, antaa aina anteeksiantavan Herran armahtavan rakkauden koskettaa meitä!

Ja sinä, rakas nuori, oletko koskaan tuntenut tuon äärettömän rakkauden katseen, joka kaikista synneistäsi, rajoitteistasi, erehdyksistäsi huolimatta jatkuvasti luottaa sinuun ja katsoo elämääsi toivoen? Ymmärrätkö, kuinka arvokas olet Jumalalle, joka on antanut sinulle kaiken rakkaudesta? Kuten pyhä Paavali opettaa, ”Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä” (Room. 5:8). Mutta ymmärrämmekö todella noiden sanojen voiman?

Tiedän, kuinka rakas teille kaikille on Maailman nuortenpäivien risti, jonka pyhä Johannes Paavali II lahjoitti ja joka vuodesta 1984 saakka on ollut mukana kaikissa maailmanlaajuisissa tapaamisissanne. Kuinka monia muutoksia ja todellisia kääntymyksiä onkaan tapahtunut tuon paljaan ristin kohdanneiden nuorten elämässä! Ehkä kysytte: mistä tuo ristin poikkeuksellinen voima tulee? Vastaus on: risti on puhuttelevin merkki Jumalan laupeudesta. Se kertoo meille, että Jumalan ihmisrakkauden mitta on mittaamaton rakkaus! Ristillä voimme koskettaa Jumalan laupeutta ja antaa tuon laupeuden koskettaa meitä! Tässä haluan muistuttaa kahdesta Jeesuksen kanssa ristiinnaulitusta pahantekijästä. Toinen heistä on ylimielinen, ei tunne olevansa syntinen ja pilkkaa Herraa. Toinen taas tunnistaa tehneensä väärin, kääntyy Herran puoleen ja sanoo: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” Jeesus katsoo häntä äärettömällä laupeudella ja vastaa: ”jo tänään olet minun kanssani paratiisissa” (vrt. Luuk. 23:32, 39-43).

Kumpaan heistä samaistumme? Ylimieliseen, joka ei tunnista virheitään, vai siihen toiseen, joka tuntee tarvitsevansa Jumalan laupeutta ja pyytää sitä koko sydämestään? Herrassa, joka antoi elämänsä meidän puolestamme ristillä, löydämme aina ehdottoman rakkauden, joka pitää elämäämme hyvänä asiana ja antaa aina mahdollisuuden aloittaa uudestaan.

3. Jumalan laupeuden välineenä oleminen on suurenmoinen ilo

Jumalan sana opettaa meille, että ”autuaampi on antaa kuin ottaa” (Ap.t. 20:35). Juuri siksi viides autuaaksijulistuksista puhuu niistä, jotka ovat armahtavia. Tiedämme, että Herra on ensin rakastanut meitä. Mutta olemme todella autuaita ja onnellisia vain käydessämme sisään jumalalliseen lahjan ja ilmaisen rakkauden logiikkaan, havaitessamme, että Jumala on rakastanut meitä äärettömästi tehdäkseen meidätkin kykeneviksi rakastamaan hänen laillaan, mitattomasti. Kuten pyhä Johannes sanoo: ”Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus…. Siinä on rakkaus ‒ ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme” (1. Joh. 4:7-11).

Selitettyäni lyhyesti sen, kuinka Herra harjoittaa laupeuttaan meitä kohtaan, haluan antaa teille ehdotuksia siitä, kuinka voimme konkreettisesti olla tuon laupeuden välineitä lähimmäistämme kohtaan.

Mieleeni tulee autuaan Piergiorgio Frassatin esimerkki. Hän sanoi: ”Jeesus vierailee joka aamu luonani pyhässä kommuuniossa. Minä teen vastavierailun sillä vähäisellä tavalla jonka voin: vierailemalla köyhien luona.” Piergiorgio oli nuori mies, joka ymmärsi, mitä merkitsee laupias sydän, joka vastaa hädänalaisimpien tarpeisiin. Hän antoi heille paljon enemmän kuin aineellisia asioita. Hän antoi itsensä, aikansa, sanansa, kykynsä kuunnella. Hän palveli köyhiä hienotunteisesti tuomatta koskaan itseään esille. Hän todella noudatti evankeliumin sanaa: ”Kun annat almun, älköön vasen kätesi tietäkö mitä oikea tekee, jotta hyvä tekosi pysyisi salassa” (Matt. 6:3-4). Ajatelkaa, kuinka päivää ennen kuolemaansa, ollessaan vakavasti sairas, hän antoi ohjeita siitä, kuinka hänen hädänalaisia ystäviään piti auttaa. Hänen hautajaisissaan perheenjäsenet ja ystävät olivat ymmällään siitä, että läsnä oli niin paljon köyhiä, jotka olivat heille tuntemattomia mutta joita nuori Piergiorgio oli auttanut.

Liitän mielelläni evankeliumin autuaaksijulistukset Matteuksen lukuun 25, jossa Jeesus esittää meille laupeudentyöt ja sanoo, että meidät tuomitaan niiden perusteella. Kehotan teitä löytämään uudelleen ruumiilliset laupeudentyöt: nälkäisten ruokkiminen, janoisten juottaminen, alastomien vaatettaminen, kodittomien majoittaminen, sairaiden ja vankien luona käyminen, kuolleiden hautaaminen. Älkäämme unohtako myöskään hengellisiä laupeudentöitä: epätietoisten neuvominen, tietämättömien opettaminen, syntisten rohkaiseminen parannukseen, murheellisten lohduttaminen, vääryyksien anteeksiantaminen, väärän kohtelun kärsivällinen kestäminen, Jumalan rukoileminen elävien ja kuolleiden puolesta. Kuten näette, laupeus ei ole ”hyvistelyä” saati pelkkää tunteellisuutta. Sen perusteella todetaan, olemmeko aidosti Jeesuksen opetuslapsia, olemmeko uskottavasti kristittyjä nykymaailmassa.

Teille nuorille, jotka olette hyvin käytännöllisiä, ehdotan, että vuoden 2016 alkupuolella valitsette joka kuukausi yhden ruumiillisen ja yhden hengellisen laupeudentyön. Ottakaa innoitteeksenne pyhän Faustynan, jumalallisen laupeuden nöyrän apostolin rukous:

”Auta minua, Herra…

jotta silmäni olisivat laupiaat, niin etten koskaan olisi epäluuloinen ja tuomitsisi ulkonäön perusteella, vaan osaisin huomata sen, mikä lähimmäisteni sielussa on kaunista, ja voisin auttaa heitä…

jotta korvani olisivat laupiaat, niin että kuulisin lähimmäisteni tarpeet enkä olisi välinpitämätön heidän tuskanhuudoilleen…

jotta kieleni olisi laupias, niin etten koskaan puhuisi pahaa lähimmäisistäni, vaan sanoisin jokaiselle lohdutuksen ja anteeksiannon sanan…

jotta käteni olisivat laupiaat ja täynnä hyviä tekoja…

jotta jalkani olisivat laupiaat, niin että rientäisin auttamaan lähimmäistäni omasta väsymyksestäni ja uupumuksestani huolimatta…

jotta sydämeni olisi laupias, niin että osallistuisin kaikkiin lähimmäisteni kärsimyksiin” (vrt. pyhän Faustynan päiväkirja, 163).

Jumalan laupeuden sanoma on siis hyvin konkreettinen ja vaativa elämänohjelma, koska se merkitsee tekoja. Yksi ilmeisimmistä mutta ehkä vaikeimmin toteutettavista laupeudentöistä on antaa anteeksi sille, joka on rikkonut meitä vastaan ja tehnyt meille pahaa, sille jota pidämme vihollisenamme. ”Kuinka vaikealta anteeksianto usein näyttääkään! Ja kuitenkin anteeksianto on hauraisiin käsiimme uskottu väline, jotta voimme saavuttaa rauhan sydämeemme. Vihasta, raivosta, väkivallasta ja kostosta luopuminen on välttämätöntä elääksemme onnellisina” (Misericordiae Vultus, 9).

Kohtaan monia nuoria, jotka sanovat olevansa väsyneitä tähän jakautuneeseen maailmaan, jossa eri suuntausten kannattajat ottavat yhteen, jossa on paljon sotia ja jossa käytetään uskontoa väkivallan verukkeena. Meidän on pyydettävä Herralta armoa olla armahtavia niitä kohtaan, jotka tekevät meille pahaa. Jeesus rukoili ristillä niiden puolesta, jotka ristiinnaulitsivat hänet: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät” (Luuk. 23:34). Ainoa tie pahan voittamiseen on laupeus. Oikeudenmukaisuus on välttämätöntä, hyvinkin paljon, mutta se ei yksin riitä. Oikeudenmukaisuuden ja laupeuden on kuljettava yhdessä. Kuinka toivonkaan, että yhtyisimme kaikki sydämestämme rukoukseen pyytäen, että Herra armahtaisi meitä ja koko maailmaa!

4. Krakova odottaa meitä!

Kohtaamiseemme Puolassa on enää muutama kuukausi. Krakova, pyhän Johannes Paavali II:n ja pyhän Faustyna Kowalskan kaupunki, odottaa meitä avosylin ja avoimin sydämin. Uskon, että Jumalan kaitselmus on ohjannut meitä viettämään nuorten riemuvuotta juuri siellä, missä elivät nämä kaksi aikamme suurta laupeuden apostolia. Johannes Paavali II ymmärsi, että aikamme on armon aikaa. Paaviutensa alussa hän kirjoitti kiertokirjeen Dives in Misericordia (Laupeudesta rikas). Pyhänä vuonna 2000 hän julisti pyhäksi sisar Faustynan ja aloitti Jumalan laupeuden juhlan vieton pääsiäisen toisena sunnuntaina. Vuonna 2002 hän itse avasi Krakovassa Jumalallisen laupeuden pyhäkön uskoen maailman Jumalan laupeudelle ja toivoen, että tämä sanoma saavuttaisi kaikki maan asukkaat täyttäen heidän sydämensä toivolla: ”On sytytettävä tämä Jumalan armon kipinä. On välitettävä maailmalle tämä laupeuden tuli. Jumalan laupeudessa maailma löytää rauhan ja ihminen onnen!” (saarna Jumalan laupeuden pyhäkön vihkimisessä Krakovassa 17. elokuuta 2002).

Rakkaat nuoret, armahtava Jeesus odottaa teitä Krakovassa, pyhäkössä, jossa hänet on kuvattu Jumalan kansan kunnioittamassa kuvassa. Hän luottaa teihin ja laskee teidän varaanne! Hänellä on monia tärkeitä asioita sanottavana jokaiselle teistä… Älkää pelätkö katsoa hänen silmiinsä, jotka ovat täynnä rajatonta rakkautta teitä kohtaan, ja antakaa hänen laupiaan katseensa saavuttaa teidät. Se katse on valmis antamaan anteeksi kaikki syntinne, kykenee muuttamaan elämänne ja parantamaan sielunne haavat, tyydyttämään janon syvällä sydämissänne: rakkauden, rauhan, ilon ja todellisen onnen janon. Tulkaa hänen luokseen, älkää pelätkö! Tulkaa ja sanokaa hänelle sydämestänne: “Jeesus, luotan sinuun!” Antakaa hänen rajattoman laupeutensa koskettaa teitä, jotta itsekin tulisitte teoillanne, sanoillanne ja rukouksellanne laupeuden apostoleiksi tässä itsekkyyden, vihan ja epätoivon haavoittamassa maailmassamme.

Viekää Kristuksen armahtavan rakkauden liekki, josta pyhä Johannes Paavali II puhui, jokapäiväiseen elinympäristöönne ja maan ääriin saakka. Tässä lähetystehtävässä olen kanssanne rohkaisten ja rukoillen. Uskon teidät kaikki Neitsyt Marian, laupeuden äidin huomaan tässä viimeisessä hengellisessä valmistautumisvaiheessa Krakovan maailman nuortenpäivään. Annan sydämestäni teille siunaukseni.

Vatikaanissa 15. elokuuta 2015, autuaan Neitsyt Marian taivaaseenottamisen juhlapyhänä

Franciscus