Avioliiton hedelmällisyys ja avoimuus lapsille

Otteita Katolisen kirkon katekismuksesta

Avioliiton hedelmällisyys

2366. Hedelmällisyys on lahja, yksi avioliiton päämääristä, sillä aviorakkaus suuntautuu luonnostaan olemaan hedelmällinen. Lapsi ei tule jostakin ulkopuolelta kuin jonakin lisänä puolisoiden keskinäiseen rakkauteen, vaan lapsi syntyy molemminpuolisen antautumisen ytimessä, tämän antautumisen hedelmänä ja täyttymyksenä. Siksi kirkko, joka on ”elämän puolella”, opettaa, että ”on välttämätöntä, että jokainen aviollinen yhtyminen pysyy itsessään suunnattuna ihmiselämän syntymiseen”. ”Tämä kirkon opetusviran usein esittämä opetus perustuu Jumalan säätämään erottamattomaan yhteyteen, jota ihmisen ei ole lupa omasta tahdostaan rikkoa ja joka vallitsee puolisoiden ykseyden ja suvunjatkmisen välillä, jotka molemmat ovat läsnä aviollisessa yhtymisessä”.

2367. Elämän antamiseen kutsutut aviopuolisot ovat osallisia Jumalan luovasta voimasta ja hänen isyydestään. ”Täyttäessään velvollisuuttaan, joka heillä on elämän edelleen antamisessa ja kasvattajina (mikä on ymmärrettävä heidän erityiseksi tehtäväkseen), aviopuolisot tietävät olevansa Luojan rakkauden työtovereita ja hänen tulkkejaan. Siksi heidän tulee täyttää velvollisuutensa ihmisinä ja kristittyinä vastuuntuntoisesti.”

2368. Eräs erityinen puoli tätä vastuuta koskee suvunjatkamisen sääntelyä. Aviopuolisot voivat pätevistä syistä haluta pidemmän väliajan lastensa siittämiselle. Heidän tulee tutkia, johtuuko heidän toiveensa sokeasta itsekkyydestä vai vastaako se vastuullisen vanhemmuuden hedelmällisyyttä. Sen lisäksi heidän tulee sovittaa menetelmänsä moraalin objektiivisten ohjeiden mukaisiksi:

”Kun on kyseessä aviorakkauden yhdistäminen vastuuseen elämän jatkamisesta, ei käyttäytymisen moraalinen luonne riipu yksinomaan vilpittömästä aikomuksesta ja vaikuttimien punnitsemisesta, vaan myös objektiivisista arvosteluperusteista, jotka ovat peräisin ihmispersoonan ja hänen tekojensa luonteesta ja jotka ottavat huomioon koko sen sisällön ja merkityksen, joka keskinäisellä antautumisella ja ihmissuvun jatkamisella on todelliseen rakkauteen yhdistyneinä. Tämä ei voi toteutua, ellei aviollisen siveyden hyvettä noudateta vilpittömin mielin.”

2369. ”Kun nämä molemmat olennaiset näkökohdat, rakastava yhtyminen ja suvunjatkaminen, otetaan huomioon, aviollinen yhdyntä säilyttää ehjänä tietoisuuden molemminpuolisesta ja todellisesta rakkaudesta ja suuntautumisesta vanhemmuuden jaloon tehtävään, johon ihminen on kutsuttu.”

2370. Ajoittainen pidättyvyys ja ne syntyvyyden sääntelyn menetelmät, jotka perustuvat itsetarkkailuun ja naisen hedelmättömiin jaksoihin, ovat sopusoinnussa moraalin objektiivisten kriteerien kanssa. Nämä menetelmät kunnioittavat aviopuolisoiden ruumista, rohkaisevat hellyyteen ja edistävät kasvamista aitoon vapauteen. Sitä vastoin ”jokainen teko, joka tapahtuu joko aviolliseen yhdyntään valmistauduttaessa tai sen aikana tai sen luonnollisten seurausten kehittyessä, päämääränä tai keinona tehdä suvunjatkaminen mahdottomaksi, on itsessään paha”.

”Sille kielelle, joka luonnollisella tavalla ilmaisee puolisoiden keskinäistä ja kokonaisvaltaista antautumista toisilleen, keinotekoinen syntyvyyden sääntely asettaa vastakohdaksi kielen, joka on objektiivisessa ristiriidassa edellä mainitun kanssa ja jonka mukaan kyseessä ei olekaan puolisoiden kokonaisvaltainen antautuminen toisilleen. Jälkimmäisestä ei seuraa ainoastaan selkeä kieltäytyminen elämälle avautumisesta vaan myös aviollisen rakkauden sisäisen totuuden väärentäminen; tämä rakkaushan on kutsuttu olemaan koko persoonan antautumista… Tämä antropologinen ja moraalinen ero toisaalta keinotekoisen syntyvyydensäännöstelyn ja toisaalta luonnollisiin hedelmättömyysjaksoihin turvautumisen välillä… perustuu kahteen toistensa kanssa sovittamattomassa ristiriidassa olevaan käsitykseen persoonasta ja ihmisen seksuaalisuudesta”.

2371. ”Kaikkien tulee tietää, että ihmiselämä ja velvollisuus välittää sitä eteenpäin eivät rajoitu vain tämän maailman näköaloihin, ei myöskään niiden täysi ulottuvuus ja koko merkitys, vaan ne on aina arvioitava suhteessa ihmisen iäiseen päämäärään.”

2372. Valtio on vastuussa kansalaisten hyvinvoinnista. Sillä perusteella sillä on oikeus vaikuttaa väestön kasvuun. Se voi tehdä sen jakamalla tahdikasta ja objektiivista informaatiota, mutta se ei saa toimia autoritatiivisesti eikä käyttää pakkoa. Se ei saa syrjäyttää puolisoiden ratkaisua, sillä puolisot kantavat ensisijaisen vastuun lastensa synnyttämisestä ja kasvatuksesta. Tällä alueella valtion ei ole lupa käyttää keinoja, jotka ovat moraalilain vastaisia.

Lapset ovat lahja

2373. Raamattu ja kirkon traditio näkevät monilapsisissa perheissä merkin Jumalan siunauksesta ja vanhempien auliudesta.

2374. Puolisot, jotka toteavat, etteivät he saa lapsia, kärsivät suuresti. ”Abraham kysyi Jumalalta: Herra, minun Jumalani, mitä sinä minulle antaisit? Olenhan jäänyt lapsettomaksi” (1. Moos. 15:2). Ja Rakel valittaa puolisolleen Jaakobille: ”Auta minua saamaan lapsia, tai muuten kuolen” (1. Moos. 30:1).

2375. Tutkimuksissa lapsettomuuden korjaamiseksi on päästy rohkaiseviin tuloksiin. Niiden käyttäminen edellyttää kuitenkin, että ne ovat ”ihmispersoonan, hänen luovuttamattomien oikeuksiensa ja hänen todellisen ja täyden hyvänsä palveluksessa Jumalan suunnitelman ja tahdon mukaisesti”.

2376. Tekniset keinot, jotka hajottavat vanhempien ykseyden liittämällä mukaan kolmannen osapuolen (munasolujen tai sperman luovuttaminen, kohdun vuokraus), ovat ehdottoman hylättäviä. Nämä tekniset keinot (heterologinen keinotekoinen inseminaatio ja hedelmöitys) loukkaavat lapsen oikeutta olla peräisin isästä ja äidistä, jotka lapsi tuntee ja jotka ovat keskenään avioliitossa. Se loukkaa samoin kummankin aviopuolison oikeutta ”tulla isäksi tai äidiksi vain toistensa kautta”.

2377. Jos näitä keinoja käytetään aviopuolisoiden kesken (homologinen keinotekoinen inseminaatio ja hedelmöitys), ne ovat ehkä vähemmän tuomittavia, mutta niitä ei voida kuitenkaan hyväksyä moraalisesti, sillä ne erottavat sukupuoliaktin siittämisestä. Akti, johon lapsen olemassaolo perustuu, ei olekaan enää akti, jossa kaksi persoonaa antaa itsensä toisilleen, vaan silloin ”alkion elämä ja identiteetti jätetään lääkärien ja biologien valtaan ja tekniikan ylivalta pääsee hallitsemaan ihmispersoonan alkuperää ja kohtaloa. Tällainen hallitsemissuhde on itsessään ristiriidassa sen arvokkuuden ja tasavertaisuuden kanssa, jonka tulee olla vanhemmille ja lapsille yhteistä.” ”Moraaliselta kannalta katsoen ihmisen lisääntymiseltä riistetään sille kuuluva täydellisyys, jos tarkoitus ei ole saavuttaa sitä aviollisen aktin hedelmänä, siis sen teon hedelmänä, joka on aviolliselle yhteydelle ominainen … Vain aviollisen aktin tarkoitusten ja ihmisen ykseyden välisen yhteyden kunnioittaminen tekee mahdolliseksi suvunjatkamisen sopusoinnussa ihmispersoonan arvokkuuden kanssa.”

2378. Lapsi ei ole mikään vanhemmille kuuluva oikeus vaan lahja. ”Avioliiton parhain lahja” on siis ihmispersoona. Lasta ei saa käsittää omaisuudeksi, mihin johtaisi väitetty ”oikeus lapseen”. Tällä alueella on ainoastaan lapsella varsinaisia oikeuksia: ”oikeus olla vanhempiensa aviollisen rakkauden erityisen aktin hedelmä ja oikeus tulla kunnioitetuksi persoonana sikiämisensä hetkestä alkaen”.

2379. Evankeliumi osoittaa, ettei ruumiillinen hedelmättömyys ole mikään absoluuttinen paha. Kun aviopuolisot ovat käyttäneet kaikki oikeutetut lääketieteelliset keinot, mutta kärsivät edelleen lapsettomuudesta, he voivat kääntyä Herran ristin, kaiken hengellisen hedelmällisyyden lähteen puoleen. He voivat osoittaa jalosydämisyyttään adoptoimalla hylättyjä lapsia tai suorittamalla vaativia palveluksia toisille.