Uskonopin virasto
Julistus Fiducia supplicans (Anova luottamus)
Siunausten pastoraalisesta merkityksestä
Esittely
Tämä julistus käsittelee erilaisia tämän viraston viime vuosina saamia kysymyksiä. Asiakirjan valmistelussa on käytännön mukaisesti konsultoitu asiantuntijoita. Se on käynyt läpi huolellisen työstämisprosessin ja siitä on keskusteltu viraston opillisen osaston kongressissa. Asiakirjan työstämisaikana siitä on keskusteltu pyhän isän kanssa. Julistus annettiin lopulta pyhän isän tutkittavaksi, ja hän hyväksyi sen allekirjoituksellaan.
Asiakirjassa käsitellyn aiheen tutkimisen aikana julkistettiin pyhän isän vastaus joidenkin kardinaalien Dubiaan. Vastaus tarjosi tärkeitä selvennyksiä tämän asiakirjan pohdintaan ja on ratkaiseva elementti viraston työn kannalta. Koska ”Rooman kuuria on ensi sijassa Pietarin seuraajan palveluväline” (apostolinen konstituutio Praedicate Evangelium, II, 1), työmme on edistettävä kirkon pysyvän opin ymmärtämisen ohella Pyhän isän opetuksen vastaanottamista.
Kuten edellä mainittu pyhän isän vastaus kahden kardinaalin Dubiaan, tämä julistus pitäytyy vankasti kirkon perinteisessä opetuksessa avioliitosta, eikä se salli minkäänlaista liturgista riittiä tai sellaisia muistuttavia siunauksia, jotka voisivat aiheuttaa sekaannusta. Asiakirjan arvo on kuitenkin siinä, että se tarjoaa erityisen ja innovatiivisen panoksen siunausten pastoraalisen merkityksen ymmärtämiseksi, mikä auttaa laajentamaan ja rikastuttamaan klassista, pelkästään liturgiseen näkökantaan liittyvää siunauskäsitystä. Tämä teologinen pohdinta, joka perustuu paaviFranciscuksen pastoraaliseen näkemykseen, merkitsee todellista kehitystä suhteessa siihen, mitä siunauksista on sanottu opetusviran teksteissä ja kirkon virallisissa teksteissä. Siksi teksti on tyypiltään ”julistus”.
Juuri tässä kontekstissa voidaan ymmärtää mahdollisuus siunata säännönvastaisessa[*] tilanteessa eläviä pareja ja samaa sukupuolta olevia pareja, ilman heidän statuksensa virallista hyväksymistä tai millään tavalla muuttamatta kirkon pysyvää opetusta avioliitosta.
Tämän julistuksen tarkoitus on myös kunnioittaa Jumalan uskollista kansaa, joka palvoo Herraa monilla eleillä, jotka osoittavat syvää luottamusta hänen laupeuteensa, ja tällä asenteella tulee jatkuvasti pyytämään äitikirkolta siunausta.
Kardinaali Víctor Manuel Fernández
Prefekti
[*] Kanonis-moraaliteologinen termi ”säännönvastainen” (lat. irregularis, it. irregolare) viittaa sellaiseen kirkon jäsenen kirkkolailliseen asemaan tai elämäntilanteeseen, joka ei ole täysin sopusoinnussa kirkon virallisen opetuksen kanssa [suom. huom.].
Johdanto
1. Jumalan uskollisen kansan anova luottamus saa osakseen siunauksen lahjan, joka virtaa Kristuksen sydämestä hänen kirkkonsa kautta. Kuten paavi Franciscus meitä painokkaasti muistuttaa, ”Jumalan suuri siunaus on Jeesus Kristus. Hän on Jumalan suuri lahja, hänen oma Poikansa. Hän on siunaus koko ihmiskunnalle, hän on siunaus, joka pelasti meidät kaikki. Hän on ikuinen Sana, jolla Isä siunasi meidät ’kun vielä olimme syntisiä’ (Room. 5:8), niin kuin pyhä Paavali sanoo. Hän on lihaksi tullut Sana, joka uhrattiin puolestamme ristillä”.[1]
2. Näin suuren ja lohduttavan totuuden rohkaisemana tämä virasto on tarkastellut sekä muodollisia että epämuodollisia kysymyksiä koskien mahdollisuutta siunata samaa sukupuolta olevia pareja ja esittää – paavi Franciscuksen isällisen ja pastoraalisen lähestymistavan valossa – uusia selvennyksiäResponsum ad dubium -tekstiin [2], jonka Uskonopin kongregaatio laati ja julkaisi 22. helmikuuta 2021.
3. Edellä mainittu Responsum herätti paljon erilaisia reaktioita. Jotkut kiittivät asiakirjan selkeyttä ja sitä, että se on kirkon pysyvän opetuksen mukainen. Toiset eivät jakaneet sen kysymykseen antamaa kielteistä vastausta tai eivät pitäneet riittävän selvinä sen muotoiluja ja liitteenä olleen selittävän huomautuksen perusteluja. Kohdataksemme veljellisellä rakkaudella jälkimmäisen kannan edustajat näyttää otolliselta palata teemaan ja tarjota näkemys, joka johdonmukaisesti yhdistää opilliset ja pastoraaliset näkökohdat, koska ”kaikkeen opin opettamiseen on kuuluttava evankelioiva asenne, joka läheisyydellä, rakkaudella ja todistuksella herättää sydämen myöntymyksen”.[3]
I. Siunaus avioliiton sakramentissa
4. Paavi Franciscuksen hiljattainen vastaus toiseen kahden kardinaalin esittämistä viidestä kysymyksestä[4] antaa mahdollisuuden tutkia kysymystä edelleen, erityisesti sen pastoraalisia implikaatioita. Kyse on siitä, että on vältettävä ”tunnustamasta avioliitoksi jotakin, joka ei sitä ole”.[5] Siksi ei voida sallia riittejä ja rukouksia, jotka voivat aiheuttaa sekaannusta siitä, mikä on perustavaa avioliitossa – ”yksi, pysyvä ja purkamaton miehen ja naisen liitto, joka on luonnostaan avoin lasten syntymälle”[6] – ja siitä, mikä on sen kanssa ristiriidassa. Tämä vakaumus perustuu pysyvään katoliseen oppiin avioliitosta. Vain tässä kontekstissa seksuaalinen suhde löytää luonnollisen, asianmukaisen ja täysin inhimillisen merkityksensä. Kirkon oppi tässä asiassa pysyy vakaana.
5. Tämä on myös evankeliumin esittämä ymmärrys avioliitosta. Siksi siunausten suhteen kirkolla on oikeus ja velvollisuus välttää kaikenlaisia riittejä, jotka voisivat olla ristiriidassa tämän vakaumuksen kanssa tai johtaa sekaannukseen. Tämä on myös Uskonopin kongregaationResponsumin merkitys, kun se toteaa, että kirkolla ei ole valtaa antaa siunausta samaa sukupuolta olevien henkilöiden liitolle.
6. On korostettava, että juuri avioliiton sakramentin kaavan tapauksessa ei ole kyse mistä tahansasiunauksesta, vaan kirkon vihitylle viranhaltijalle eli papille tai diakonille kuuluvasta eleestä. Tässä tapauksessa papin/diakonin siunaus suoranaisesti liittyy miehen ja naisen erityiseen liittoon; heidän suostumuksensa perustaa muut poissulkevan, purkamattoman liiton. Tämä auttaa selvemmin tuomaan ilmi vaaran, että mille tahansa muulle liitolle annettu siunaus sekoitettaisiin avioliiton sakramentille ominaisen riitin kanssa.
II. Erilaisten siunausten merkitys
7. Edellä mainittu pyhän isän vastaus toisaalta kutsuu meitä laajentamaan ja rikastuttamaansiunausten merkitystä.
8. Siunaukset ovat yleisimpiä ja jatkuvasti kehittyviä sakramentaaleja. Ne johdattavat käsittämäänJumalan läsnäolon kaikissa elämän tapahtumissa ja muistuttavat, että myös luotuja asioita käyttäessään ihminen on kutsuttu etsimään Jumalaa, rakastamaan ja palvelemaan häntä uskollisesti.[7] Siksi siunausten kohteena ovat ihmiset; jumalanpalvelus- ja hartausesineet; pyhät kuvat; paikat, joissa ihmiset elävät, työskentelevät ja kärsivät; maan ja ihmisten työn hedelmät ja kaikki luodut todellisuudet, jotka viittaavat Luojaan ja kauneudellaan ylistävät ja siunaavat häntä.
Siunausriittien liturginen merkitys
9. Puhtaasti liturgiselta kannalta siunaus edellyttää, että se, mitä siunataan, vastaa Jumalan tahtoa, joka on ilmaistu kirkon opetuksessa.
10. Siunaukset toimitetaan uskon voimasta ja niiden päämäärä on Jumalan ylistys ja hänen kansansa hengellinen hyöty. Kuten Roomalaisessa toimitusten kirjassa selitetään, “jotta tämä päämäärä ilmenisi selvemmin, vanhan tradition mukaan siunauskaavojen tarkoitus on ennen kaikkea antaa kunnia Jumalalle hänen lahjoistaan, pyytää hänen suosiotaan ja voittaa pahan valta maailmassa”.[8] Siksi niitä, jotka pyytävät Jumalan siunausta kirkon välityksellä, kutsutaan vahvistamaan ”asennoitumistaan, johdattajanaan usko, jolle kaikki on mahdollista”, ja luottamaan ”rakkauteen, joka innoittaa noudattamaan Jumalan käskyjä”.[9] Siksi, vaikka yhtäältä ”aina ja kaikkialla on tilaisuus ylistää, huutaa avuksi ja kiittää Jumalaa Kristuksen kautta Pyhässä Hengessä”, toisaalta on huolehdittava siitä, että ”ei ole kyse asioista, paikoista tai olosuhteista, jotka ovat ristiriidassa evankeliumin lain tai hengen kanssa”.[10] Tämä on liturginen ymmärrys siunauksista, sikäli kun niistä tulee kirkon virallisesti hyväksymiä toimituksia.
11. Näiden näkökohtien perusteella Uskonopin kongregaation edellä mainitun Responsuminselittävä huomautus muistuttaa, että kun erityisellä liturgisella riitillä pyydetään siunaustaihmissuhteille, sen, mitä siunataan, on vastattava luomistyöhön kirjoitettua Jumalan suunnitelmaa, jonka Kristus Herra täysin ilmoitti. Siksi, ottaen huomioon sen, että kirkko on aina pitänyt moraalisesti sallittuina vain avioliiton sisäisiä sukupuolisuhteita, kirkolla ei ole valtaa antaa liturgista siunaustaan, jos se jollakin tavalla saattaisi antaa moraalisen oikeutuksen liitolle, jonka väitetään olevan avioliitto, tai avioliiton ulkopuoliselle sukupuolisuhteelle. Pyhä isä toisti tämän lausuman olennaisen sisällön vastauksissaan (Respuestas) kahden kardinaalin Dubiaan.
12. Samaten on vältettävä vaara, että siunausten merkitys rajoitetaan vain tähän näkökantaan, koska se johtaisi siihen, että yksinkertaisessa siunauksessa vaadittaisiin samoja moraalisia ehtoja kuin sakramenttien vastaanottamisessa. Tämä vaara vaatii näkökannan laajentamista. On vaara, ettärakastettu ja laajalle levinnyt pastoraalinen ele alistettaisiin liiallisiin moraalisiin vaatimuksiin, jotkakontrollipyrkimyksineen saattaisivat hämärtää Jumalan ehdottoman rakkauden voimaa, johon siunausele perustuu.
13. Juuri tältä kannalta paavi Franciscus kehotti meitä ”olemaan kadottamatta pastoraalista rakkautta, jonka tulee läpäistä kaikki päätöksemme ja asenteemme”, ja välttämään ”olemasta tuomareita, jotka vain kieltävät, torjuvat ja sulkevat pois”.[11] Vastatkaamme hänen kehotukseensa kehittämällä laajempaa ymmärrystä siunauksista.
Siunaukset Raamatussa
14. Siunausten pohtimiseksi eri näkökannoilta tarvitsemme ennen kaikkea Raamatun äänen opastusta.
15. ”Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua, Herra kirkastakoon sinulle kasvonsa ja olkoon sinulle armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan” (4. Moos. 6:24–26). Tämä ”papillinen siunaus”, jonka löydämme Vanhan testamentin 4. Mooseksen kirjasta, on luonteeltaan ”laskeutuva”, koska siinä pyydetään siunausta, joka Jumalalta laskeutuu ihmiselle. Se on myös yksi vanhimmista jumalallisen siunauksen teksteistä. Raamatussa on toisentyyppinenkin siunaus, joka ”nousee” maan päältä taivaaseen, kohti Jumalaa. Tällainen siunaus merkitsee ylistystä, juhlimista, Jumalan kiittämistä hänen laupeudestaan ja uskollisuudestaan, hänen luomistaan ihmeistä ja kaikesta, mitä hänen tahdostaan on tapahtunut: ”Ylistä [kirj. siunaa] Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, ylistä [kirj. siunaa] hänen pyhää nimeään” (Ps. 103:1).
16. Jumalalle, joka siunaa, mekin vastaamme siunaten. Salemin kuningas Melkisedek siunaaAbramin (vrt. 1. Moos. 14:19). Perheenjäsenet siunaavat Rebekan ennen kuin hänestä tulee Iisakin vaimo (vrt. 1. Moos. 24:60). Iisak taas siunaa poikansa Jaakobin (vrt. 1. Moos. 27:27). Jaakob siunaa faraon (vrt. 1. Moos. 47:10), pojanpoikansa Efraimin ja Manassen (vrt. 1. Moos. 48:20) ja kaikki kaksitoista poikaansa (vrt. 1. Moos. 49:28). Mooses ja Aaron siunaavat yhteisön (vrt. 2. Moos. 39:43; 3. Moos. 9:22). Perheenpäät siunaavat lapsensa häiden yhteydessä, ennen matkaa tai kuoleman lähestyessä. Nämä siunaukset näyttävät olevan ylitsevuotava, ehdoton lahja.
17. Uudessa testamentissa siunauksella on olennaisesti sama merkitys kuin Vanhassa testamentissa. Löydämme Jumalan lahjan, joka ”laskeutuu”, ihmisen kiitoksen, joka ”nousee”, ja ihmisen antamansiunauksen, joka ”ulottuu” toisia kohtaan. Kun Sakarias saa puhekykynsä takaisin, hän siunaa Herraa hänen ihmeellisistä teoistaan (vrt. Luuk. 1:64). Kun vanha Simeon ottaa vastasyntyneen Jeesuksen käsivarsilleen, hän siunaa Jumalaa, joka on antanut hänelle armon nähdä pelastavan Messiaan, ja siunaa lapsen vanhemmat, Marian ja Joosefin (vrt. Luuk. 2:34). Jeesus siunaa Isäähänelle suunnatussa kuuluisassa ylistys- ja riemuhymnissä: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra” (Matt. 11:25).
18. Jatkuvuudessa Vanhan testamentin kanssa Jeesuksellakaan siunaus ei ole vain nouseva, Isään viittaava, vaan myös laskeutuva, annettu toisille armon, suojeluksen ja hyvyyden eleenä. Jeesus itsetoteutti ja edisti sitä. Hän esimerkiksi siunasi lapsia: ”Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä” (Mark. 10:16). Jeesuksen maanpäällinen elämä päättyi viimeiseen yhdelletoista apostolille annettuun siunaukseen juuri ennen hänen nousemistaan Isän luo: ”hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen”(Luuk. 24:50-51). Viimeinen kuva Jeesuksesta maan päällä ovat hänen siunaamaan kohotetut kätensä.
19. Rakkautensa salaisuudessa, Kristuksen kautta, Jumala välittää kirkolleen vallan siunata. Jumala antaa siunauksen ihmiselle ja ihminen antaa sen lähimmäisilleen; siunaus muuttuu mukaan ottamiseksi, solidaarisuudeksi ja rauhantekemiseksi. Se on myönteinen lohdutuksen, huolenpidon ja rohkaisun viesti. Siunaus ilmaisee Jumalan armahtavaa syleilyä ja kirkon äitiyttä, joka kutsuu uskovaa suhtautumaan veljiinsä ja sisariinsa samoin kuin Jumala.
Siunausten teologis-pastoraalinen ymmärrys
20. Siunausta pyytävä osoittaa tarvitsevansa Jumalan pelastavaa läsnäoloa elämäänsä. Siunausta kirkolta pyytävä tunnustaa, että kirkko on Jumalan tarjoaman pelastuksen sakramentti. Siunauksen etsiminen kirkossa on sen tunnustamista, että kirkollinen elämä virtaa Jumalan laupeuden kohdustaja auttaa meitä kulkemaan eteenpäin, elämään paremmin, vastaamaan Herran tahtoon.
21. Auttaakseen meitä ymmärtämään pastoraalisemman lähestymistavan arvon siunausten suhteen paavi Franciscus kehotti meitä mietiskelemään uskon ja isällisen laupeuden asenteella sitä, että ”kun pyydetään siunausta, ilmaistaan avunpyyntö Jumalalle, anomus, että voitaisiin elää paremmin, ja luottamus Isään, joka voi auttaa meitä elämään paremmin”.[12] Tällaista pyyntöä on joka tapauksessa arvostettava, tuettava ja otettava se kiitollisena vastaan. Ihmiset, jotka spontaanisti tulevat pyytämään siunausta, osoittavat pyynnöllään vilpitöntä avoimuutta transsendenssille, sydämen luottamusta, joka ei luota vain omiin voimiinsa; he osoittavat tarvitsevansa Jumalaa ja haluavansa murtautua ulos tämän rajoihinsa sulkeutuneen maailman ahtaista mittapuista.
22. Kuten pyhä Jeesus-lapsen Teresa meille opettaa, tämän luottamuksen ohella ”ei ole muuta tietä Rakkauteen, joka antaa kaiken. Luottamuksen kautta armon lähde kumpuaa elämässämme […]. Siksi soveliain asenne on panna sydämen luottamus itsemme ulkopuolelle: Jumalan äärettömään laupeuteen, koska hän rakastaa rajattomasti […]. Maailman synti on valtava, muttei ääretön. Lunastajan laupias rakkaus taas on ääretön”.[13]
23. Liturgisten kehysten ulkopuolella arvioituina nämä uskon ilmaukset ovat suuremman spontaaniuden ja vapauden alueella. Silti ”hartaudenharjoitusten vapaaehtoisluonnetta ei saa ymmärtää niiden aliarvostuksena tai halveksimisena. Tie eteenpäin on se, että oikein ja viisaasti arvostetaan kansanhurskauden suurta rikkautta ja sen mahdollisuuksia”.[14] Siten siunauksista tulee arvossa pidetty pastoraalinen voimavara, ei niinkään riski tai ongelma.
24. Sielunhoidon kannalta siunauksia on pidettävä hartausakteina, joiden ”paikka on eukaristian ja muiden sakramenttien vieton ulkopuolella […]. Kansanhurskaudessa kieli, rytmi, kulku, teologiset painotukset eroavat liturgisten toimitusten vastaavista”. Siksi “on vältettävä liturgisten toimitustenmuotojen tuomista hartaudenharjoituksiin, joiden on säilytettävä tyylinsä, yksinkertaisuutensa ja kielensä”.[15]
25. Kirkon pastoraalisen käytännön ei pidä nojautua tiettyihin lukkoon lyötyihin opillisiin tai kurinpidollisiin kaavoihin, erityisesti kun se ”aiheuttaa autoritaarista ja narsistista elitismiä, jossa evankelioimisen sijasta toisia analysoidaan ja luokitellaan, ja armoon pääsyn auttamisen sijasta kulutetaan voimia sen vartioimiseen”.[16] Kun ihmiset pyytävät siunausta, kattava moraalianalyysi ei saisi olla edellytys sen antamiselle. Heiltä ei pidä ensin vaatia moraalista täydellisyyttä.
26. Pyhän isän Respuestas auttavat laajentamaan pastoraaliselta kannalta Uskonopin kongregaationlausumaa vuodelta 2021. Ne kehottavat harkitsemaan, olisivatko mahdollisia sellaiset ”yhden tai useamman henkilön pyytämät siunausmuodot, jotka eivät välitä virheellistä käsitystä avioliitosta”[17] ja kuitenkin ottavat huomioon sen, että tilanteissa, joita objektiiviselta kannalta on mahdoton hyväksyä moraalisesti, ”pastoraalinen rakkaus estää kohtelemasta pelkkinä ’syntisinä’ toisia ihmisiä, joiden syyllisyyttä tai vastuuta saattavat lieventää erilaiset subjektiiviseen syyksiluettavuuteen vaikuttavat tekijät”.[18]
27. Tämän julistuksen alussa siteeratussa katekeesissa paavi Franciscus esitti kuvauksen tällaisista siunauksista, joita tarjotaan kaikille vaatimatta mitään. Kannattaa lukea avoimin sydämin nuo sanat,jotka auttavat meitä ymmärtämään ehdoitta annettujen siunausten pastoraalisen merkityksen: ”Jumala siunaa. Raamatun ensimmäisillä sivuilla siunaukset toistuvat jatkuvasti. Jumala siunaa, mutta myös ihmiset siunaavat, ja pian käy ilmi, että siunauksella on erityinen voima, joka saattaa sen vastaanottajaa koko elämän ajan ja avaa ihmisen sydämen, niin että hän antaa Jumalan muuttaa sen […]. Jumalalle olemme tärkeämpiä kuin kaikki synnit, joita saatamme tehdä, koska hän on isä, äiti, puhdas rakkaus, hän on siunannut meitä ikuisesti. Eikä hän koskaan lakkaa siunaamasta meitä. On voimakas kokemus lukea näitä Raamatun siunaustekstejä vankilassa tai kuntoutuslaitoksessa, antaa näiden ihmisten tuntea, että he ovat yhä siunattuja vakavista virheistään huolimatta; tuntea, että taivaallinen Isä jatkuvasti rakastaa heitä ja toivoo, että he lopulta avautuisivat hyvälle. Vaikka lähisukulaisetkin olisivat heidät hylänneet toivottomina tapauksina, Jumalalle he ovat aina hänen lapsiaan.”[19]
28. On erilaisia tilanteita, joissa ihmiset tulevat spontaanisti pyytämään siunausta, pyhiinvaelluksilla, pyhäköissä ja myös kohdatessaan papin kadulla. Esimerkkinä voimme viitata Siunausten kirjaan (De Benedictionibus), jossa on lukuisia siunauksia ihmisiä varten: vanhuksia, sairaita, katekeesiin tai rukouskokoukseen osallistujia, pyhiinvaeltajia, matkalle lähteviä, vapaaehtoisryhmiä ja -yhdistyksiä jne. varten. Nuo siunaukset on suunnattu kaikille, ketään poissulkematta. Esimerkiksi vanhusten siunaamisen johdannossa todetaan, että siunauksen tarkoitus”on ilmaista vanhuksille veljellinen todistus kunnioituksesta ja kiitollisuudesta ja kiittää yhdessä heidän kanssaan Herraa häneltä saaduista lahjoista ja hyvistä teoista, joita he hänen avullaan ovat tehneet”.[20] Tässä tapauksessa siunauksen kohde on vanhuksen persoona, jonka puolesta ja jonka kanssa kiitetään Jumalaa hänen tekemästään hyvästä ja häneltä saaduista lahjoista. Keneltäkään ei voi estää tätä kiittämistä, ja jokaisella ihmisellä, vaikka hän eläisikin Luojan suunnitelmaa vastaamattomassa tilanteessa, on myönteisiä elementtejä, joista ylistää Herraa.
29. Nousevan ulottuvuuden kannalta, silloin kun joku tulee tietoiseksi Herran lahjoista ja hänen ehdottomasta rakkaudestaan, synnin tilanteessakin, erityisesti kun rukous tulee kuulluksi, uskovan sydän kohottaa Jumalalle ylistyksensä ja siunaa häntä. Tämä siunausmuoto ei ole keneltäkään poissuljettu. Kaikki – yksin tai yhdessä toisten kanssa – voivat kohottaa Jumalalle ylistyksensä ja kiitollisuutensa.
30. Mutta siunausten kansanomainen ymmärrys sisältää myös ”laskeutuvan” siunauksen tärkeyden. Jos ”ei ole sopivaa, että hiippakunta, piispankokous tai muu kirkollinen rakenne jatkuvasti ja virallisesti säätävät menettelytapoja tai riittejä kaikenlaisiin kysymyksiin”,[21] pastoraalinen harkinta ja viisaus voivat merkitä, että – välttäen vakavat skandaalit tai sekaannuksen uskovien keskuudessa – pappi/diakoni yhtyy niiden ihmisten rukoukseen, jotka, vaikka ovat liitossa, jota ei mitenkään voi verrata avioliittoon, haluavat uskoa itsensä Herran ja hänen laupeutensa varaan, pyytää hänen apuaan ja tulla johdatetuiksi ymmärtämään paremmin hänen rakkauden ja totuuden suunnitelmansa.
III. Säännönvastaisissa tilanteissa olevien parien ja samaa sukupuolta olevien parien siunaus
31. Edellä hahmoteltuun näkökenttään liittyy mahdollisuus siunata säännönvastaisissa tilanteissa olevia pareja ja samaa sukupuolta olevia pareja. Kirkollisten viranomaisten ei tule antaa siunaukselle mitään kiinteää rituaalista muotoa, jottei aiheuteta sekaannusta avioliiton sakramenttiin kuuluvan siunauksen kanssa. Tällaisissa tapauksissa annetaan siunaus, jolla ei ole vain ”nouseva” arvo. Siinä myös pyydetään Jumalan itsensä ”laskeutuvaa” siunausta niiden ylle, jotka – tunnustaen olevansa köyhiä ja hänen apuaan tarvitsevia – eivät vaadi statuksensa legitimointia, vaan nöyrästipyytävät, että kaikkea sitä, mikä heidän elämässään ja suhteissaan on totta, hyvää ja inhimillisesti pätevää, rikastuttaisi, parantaisi ja korottaisi Pyhän Hengen läsnäolo. Nämä siunausmuodotilmaisevat anomusta, että Jumala antaisi Henkensä impulsseista tulevia apuja – joita klassinen teologia kutsuu ”aktuaaliseksi armoksi” – jotta ihmissuhteet voisivat kypsyä ja kasvaa uskollisuudessa evankeliumin sanomaa kohtaan, vapautua epätäydellisyyksistään ja heikkouksistaan ja ilmaista itseään yhä suuremmassa Jumalan rakkauden ulottuvuudessa.
32. Jumalan armo toimii niiden elämässä, jotka eivät teeskentele olevansa vanhurskaita, vaan tunnustavat nöyrästi olevansa syntisiä niin kuin kaikki muutkin. Tämä armo voi suunnata kaikenJumalan salattujen ja ennakoimattomien suunnitelmien mukaisesti. Siksi kirkko väsymättömässä viisaudessaan ja äitiydessään vastaanottaa kaikki, jotka lähestyvät Jumalaa nöyrin sydämin, tukien heitä sillä hengellisellä avulla, jonka ansiosta kaikki voivat ymmärtää ja toteuttaa täysin Jumalan tahdon omassa elämässään.[22]
33. Vaikka tämä siunaus ei sisälly liturgiseen toimitukseen,[23] se yhdistää esirukouksen ja Jumalan avun pyytämisen niiden taholta, jotka nöyrästi kääntyvät hänen puoleensa. Jumala ei koskaan käännytä pois ketään, joka lähestyy häntä! Pohjimmiltaan siunaus antaa ihmisille keinon kasvattaa luottamustaan Jumalaan. Siunauksen pyytäminen ilmaisee ja ravitsee avoimuutta transsendenssille, hurskautta ja Jumalan läheisyyttä tuhansissa konkreettisissa elämäntilanteissa, eikä tämä ole mikäänvähäinen asia maailmassa, jossa elämme. Se on Pyhän Hengen siemen, jota on hoidettava eikä estettävä.
34. Kirkon liturgia kutsuu meitä tähän luottavaiseen asenteeseen jopa keskellä syntejämme, puuttuvia ansioitamme, heikkouksiamme ja sekaannuksiamme, kuten todistaa tämä kaunis päivän rukous Roomalaisesta messukirjasta: “Kaikkivaltias Jumala, suuressa isänrakkaudessasi sinä annat anoville enemmän kuin he ansaitsevat tai sinulta pyytävät. Katso laupiaasti kansasi puoleen, anna anteeksi synnit, jotka omaatuntoamme painavat, ja lahjoita meille se, mitä emme rohkene sinulta anoa” (tavallisen ajan XXVII sunnuntai). Kuinka usein ihmiset voivatkaan paimenen yksinkertaisen siunauksen kautta, joka ei tällä eleellä pyri vahvistamaan eikä legitimoimaan mitään, kokea Isän läheisyyden ”enemmän kuin ansaitsevat ja pyytävät”.
35. Siksi pappien/diakonien pastoraalista tajua olisi muovattava myös antamaan spontaanisti siunauksia, joita Siunausten kirjassa ei ole.
36. Tältä kannalta on tärkeää ymmärtää paavin huoli siitä, että nämä ei-rituaaliset siunaukset eivät koskaan lakkaisi olemasta yksinkertainen ele, joka on tehokas keino kasvattaa siunausta pyytävien ihmisten luottamusta Jumalaan. On vältettävä se, että niistä tulisi liturginen tai puoliliturginen, sakramentin kaltainen toimitus. Se merkitsisi vakavaa köyhtymistä, koska se alistaisi kansanhurskaudessa arvokkaan eleen liialliseen kontrolliin, joka riistäisi papeilta vapauden ja spontaanisuuden sielunhoidossa.
37. Tältä kannalta tulevat mieleen seuraavat pyhän isän sanat, joita jo osittain siteerattiin: ”Päätöksistä, jotka tietyissä olosuhteissa voivat kuulua pastoraaliseen harkintaan, ei välttämättä pidä tulla normia. Ei ole sopivaa, että hiippakunta, piispankokous tai muu kirkollinen rakenne jatkuvasti ja virallisesti säätävät menettelytapoja tai riittejä kaikenlaisiin kysymyksiin […]. Kanoninen laki ei saa eikä voi käsittää kaikkea, eikä piispainkokousten pidä pyrkiä siihen eri asiakirjoillaan ja protokollillaan, sillä kirkon elämä virtaa monien kanavien kautta, normatiivisten ohella.”[24] PaaviFranciscus on muistuttanut, että “jonkin erityistilanteen käytännön arviointia ei voi korottaa normin tasolle. Tämä synnyttäisi kestämätöntä kasuistiikkaa”.[25]
38. Siksi ei tule edistää eikä laatia rituaalia säännönvastaisissa tilanteissa olevien parien siunausta varten, mutta ei myöskään pidä estää tai kieltää sitä, että kirkko on lähellä kaikissa tilanteissa, joissa pyydetään Jumalan apua yksinkertaisen siunauksen kautta. Lyhyessä rukouksessa, joka voi edeltää tätä spontaania siunausta, pappi/diakoni voisi pyytää heille rauhaa, terveyttä, kärsivällisyyden, vuoropuhelun ja keskinäisen avun henkeä, mutta myös Jumalan valoa ja voimaa, jotta he voisivat täysin toteuttaa hänen tahtonsa.
39. Joka tapauksessa sekaannuksen tai skandaalin välttämiseksi, silloin kun siunausrukousta, vaikka se ilmaistaankin liturgisissa kirjoissa säädettyjen riittien ulkopuolella, pyytää säännönvastaisessa tilanteessa oleva pari, tätä siunausta ei koskaan saa antaa samanaikaisesti siviilivihkimisen kanssa tai siihen liittyen, eivätkä siinä käytettävät vaatteet, eleet tai sanat saa viitata avioliittoon vihkimiseen. Sama pätee, kun siunausta pyytää samaa sukupuolta oleva pari.
40. Tällaisen siunauksen paikka voi olla muissa yhteyksissä, kuten vierailu pyhäkössä, tapaaminen papin kanssa, ryhmässä tai pyhiinvaelluksella lausuttu rukous. Näiden siunausten kautta, joita ei anneta liturgialle ominaisten rituaalisten muotojen kautta, vaan ilmauksena kirkon äidillisestä sydämestä – samoin kuin ne, jotka syntyvät kansanhurskauden ytimestä – ei pyritä legitimoimaan mitään, vaan vain avaamaan oma elämä Jumalalle, pyytämään hänen apuaan voidakseen elää paremmin ja kutsumaan avuksi Pyhää Henkeä, jotta evankeliumin arvoja voitaisiin toteuttaa uskollisemmin.
41. Se, mitä tässä julistuksessa on sanottu samaa sukupuolta olevien parien siunauksista, riittää ohjaamaan pappien/diakonien harkitsevaa, isällistä erottelukykyä tässä asiassa. Edellä annettujen ohjeiden ohella ei pidä odottaa lisävastauksia mahdollisista tavoista säädellä yksityiskohtia tai käytännön näkökohtia tällaisista siunauksista.[26]
IV. Kirkko on Jumalan äärettömän rakkauden sakramentti
42. Kirkko jatkuvasti kohottaa rukouksia ja anomuksia, joita Kristus itse ääneen itkien ja huutaen esitti maanpäällisen elämänsä päivinä (vrt. Hepr. 5:7) ja jotka juuri siksi ovat erityisen tehokkaita. Tällä tavalla ”kirkollinen yhteisö rakkautensa, esimerkkinsä ja katumustöidensä ohella myös rukouksellaan harjoittaa äidillistä tehtäväänsä tuoda sieluja Kristuksen luo”.[27]
43. Kirkko on siten Jumalan äärettömän rakkauden sakramentti. Siksi silloinkin, kun suhde Jumalaan on synnin varjostama, voi aina pyytää siunausta, ojentaa kättään häntä kohti, kuten Pietari huusi Jeesukselle myrskyn keskellä: ”Herra, pelasta minut!” (Matt. 14:30). Siunauksen pyytäminen ja vastaanottaminen voi joissakin tilanteissa olla se hyvä, mikä on mahdollinen. Paavi Franciscusmuistuttaa: ”Pieni askel keskellä valtavia inhimillisiä rajoitteita voi olla Jumalalle arvokkaampi kuin ulkonaisesti moitteeton elämä, joka ei joudu kohtaamaan suuria vaikeuksia.”[28] Tällä tavalla ”se, mikä… säteilee, on Jumalan pelastavan rakkauden kauneus, joka on tullut ilmi kuolleessa ja ylösnousseessa Jeesuksessa Kristuksessa”.[29]
44. Mikä tahansa siunaus on uusi mahdollisuus julistaa keerygmaa, kutsu lähestyä yhä enemmän Kristuksen rakkautta. Paavi Benedictus XVI opetti: ”Kuten Maria, kirkko välittää Jumalan siunauksen maailmalle: kirkko vastaanottaa sen vastaanottamalla Jeesuksen ja välittää sen tuomalla Jeesuksen. Hän on laupeus ja rauha, jota maailma ei itse voi antaa ja jota se aina tarvitsee, kuten ja enemmän kuin leipää.”[30]
45. Ottaen huomioon edellä sanotun ja noudattaen paavi Franciscuksen arvovaltaista opetusta tämä virasto haluaa lopuksi muistuttaa, että ”kristillisen nöyryyden juuri on kyky tuntea olevamme siunattuja ja kyky siunata […]. Tämä maailma tarvitsee siunausta, ja me voimme antaa siunauksen ja vastaanottaa siunauksen. Isä rakastaa meitä, ja meidän tehtävämme on vain ilo siunata häntä ja ilo kiittää häntä, ja oppia häneltä siunaamaan”.[31] Siten jokainen veli ja jokainen sisar voivat tuntea olevansa kirkossa aina pyhiinvaeltajia, aina kerjäläisiä, aina rakastettuja ja, kaikesta huolimatta, aina siunattuja.
Kardinaali Víctor Manuel fernández
Prefekti
Mons. Armando Matteo
Opillisen osaston sihteeri
Ex Audientia 18. joulukuuta 2023
Franciscus
[1] Franciscus, katekeesi rukouksesta: siunaus (2. joulukuuta 2020), L’Osservatore Romano, 2. joulukuuta 2020, s. 8.
[2] Vrt. Uskonopin kongregaatio, «Responsum» ad «dubium» de benedictione unionem personarumeiusdem sexus et Nota esplicativa, AAS 113 (2021), 431–434.
[3] Franciscus, apostolinen kehotuskirje Evangelii gaudium (24. marraskuuta 2013), n. 42, AAS 105 (2013), 1037–1038.
[4] Vrt. Franciscus, Respuestas a los Dubia propuestos por dos Cardenales (11. heinäkuuta 2023).
[5] Ibidem, ad dubium 2, c.
[6] Ibidem, ad dubium 2, a.
[7] Vrt. Rituale Romanum ex decreto Sacrosancti Oecumenici Concilii Vaticani II instauratum auctoritate Ioannis Pauli PP. II promulgatum, De Benedictionibus, Editio typica, Praenotanda, Typis Polyglottis Vaticanis, Civitate Vaticana 1985, n. 12.
[8] Ibidem, n. 11: «Quo autem clarius hoc pateat, antiqua ex traditione, formulae benedictionum eo spectant ut imprimis Deum pro eius donis glorificent eiusque impetrent beneficia atque maligni potestatem in mundo compescant».
[9] Ibidem, n. 15: «Quare illi qui benedictionem Dei per Ecclesiam expostulant, dispositiones suas ea fide confirment, cui omnia sunt possibilia; spe innitantur, quae non confundit; caritate praesertim vivificentur, quae mandata Dei servanda urget».
[10] Ibidem, n. 13: «Semper ergo et ubique occasio praebetur Deum per Christum in Spiritu Sancto laudandi, invocandi eique gratias reddendi, dummodo agatur de rebus, locis, vel adiunctis quae normae vel spiritui Evangelii non contradicant».
[11] Franciscus, Respuestas a los Dubia propuestos por dos Cardenales, ad dubium 2, d.
[12] Ibidem, ad dubium 2, e.
[13] Franciscus, apostolinen kehotuskirje C’est la confiance (15. lokakuuta 2023), nn. 2, 20, 29.
[14] Jumalanpalveluksen ja sakramenttijärjestyksen kongregaatio, Direttorio su pietà popolare e liturgia. Principi e orientamenti, Libreria Editrice Vaticana, Città del Vaticano 2002, n. 12.
[15] Ibidem, n. 13.
[16] Franciscus, apostolinen kehotuskirje Evangelii gaudium (24. marraskuuta 2013), n. 94, AAS 105 (2013), 1060.
[17] Franciscus, Respuestas a los Dubia propuestos por dos Cardenales, ad dubium 2, e.
[18] Ibidem, ad dubium 2, f.
[19] Franciscus, katekeesi rukouksesta: siunaus (2. joulukuuta 2020), L’Osservatore Romano, 2.joulukuuta 2020, p. 8.
[20] De Benedictionibus, n. 258: «Haec benedictio ad hoc tendit ut ipsi senes a fratribustestimonium accipiant reverentiae grataeque mentis, dum simul cum ipsis Domino gratias reddimuspro beneficiis ab eo acceptis et pro bonis operibus eo adiuvante peractis».
[21] Franciscus, Respuestas a los Dubia propuestos por dos Cardenales, ad dubium 2, g.
[22] Vrt. Franciscus, apostolinen kehotuskirje Amoris laetitia (19. maaliskuuta 2016), n. 250, AAS 108 (2016), 412–413.
[23] Vrt. Jumalanpalveluksen ja sakramenttijärjestyksen kongregaatio, Direttorio su pietà popolaree liturgia, n. 13: ”Objektiivinen ero yhtäältä hartaudenharjoitusten ja hurskaiden käytäntöjen ja toisaalta liturgian välillä täytyy käydä ilmi jumalanpalveluksen ilmaisutavassa […] hurskauden- ja hartaudenosoitusten paikka on eukaristian ja muiden sakramenttien vieton ulkopuolella”».
[24] Franciscus, Respuestas a los Dubia propuestos por dos Cardenales, ad dubium 2, g.
[25] Franciscus, apostolinen kehotuskirje Amoris laetitia (19. maaliskuuta 2016), n. 304, AAS 108 (2016), 436.
[26] Vrt. ibidem.
[27] Officium Divinum ex decreto Sacrosancti Oecumenici Concilii Vaticani II instauratum auctoritate Pauli PP. VI promulgatum, Liturgia Horarum iuxta Ritum Romanum, Institutio Generalis de Liturgia Horarum, Editio typica altera, Libreria Editrice Vaticana, Città del Vaticano 1985, n. 17: «Itaque non tantum caritate, exemplo et paenitentiae operibus, sed etiam oratione ecclesialis communitas verum erga animas ad Christum adducendas maternum munus exercet».
[28] Franciscus, apostolinen kehotuskirje Evangelii gaudium (24. marraskuuta 2013), n. 44, AAS 105 (2013), 1038–1039.
[29] Ibidem, n. 36, AAS 105 (2013), 1035.
[30] Benedictus XVI, saarna pyhän Jumalansynnyttäjän Marian juhlapyhän messussa. XLV Maailman rauhanpäivä, Pietarinkirkko (1. tammikuuta 2012), Insegnamenti VIII, 1 (2012), 3.
[31] Franciscus, katekeesi rukouksesta: siunaus (2. joulukuuta 2020), L’Osservatore Romano, 2.joulukuuta 2020, s. 8.
