11. VIIKON TIISTAI VUOSI II

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE

(1. Kun. 21:17-29)

Olet johdattanut Israelin tekemään syntiä.

Luemme Ensimmäisestä kuninkaiden kirjasta.

Nabotin kuoltua tisbeläiselle Elialle tuli tämä Herran sana: ”Mene tapaamaan Israelin kuningasta Ahabia, joka asuu Samarian kaupungissa. Hän on nyt Nabotin viinitarhassa, jonka hän on mennyt ottamaan haltuunsa. Sano hänelle: Näin sanoo Herra: ’Aiotko vielä periäkin tappamasi miehen?’ Ja sano hänelle vielä tämä Herran sana: ’Siinä paikassa, missä koirat nuolivat Nabotin veren, ne nuolevat myös sinun veresi.’”

Ahab sanoi Elialle: ”Taasko sinun piti etsiä minut käsiisi, viholliseni?” ”Taas”, Elia vastasi. ”Sinä olet myynyt itsesi tekemään sitä, mikä on pahaa Herran silmissä. Sen tähden Herra sanoo näin: ’Minä saatan sinut onnettomuuteen. Minä lakaisen sinut pois ja hävitän Israelista miespuoliset jälkeläisesi, niin suuret kuin pienetkin. Minä teen sinun suvullesi niin kuin tein Jerobeamin, Nebatin pojan, suvulle ja Baesan, Ahian pojan, suvulle. Tämän teen siksi, että olet herättänyt minun vihani ja johdattanut Israelin tekemään syntiä.’ Myös Isebelistä Herralla on viesti. Hän sanoo: ’Koirat syövät Isebelin Jisreelin maatilalla. Sen Ahabin jälkeläisen, joka kuolee kaupungissa, syövät koirat, ja sen, joka kuolee muurien ulkopuolella, syövät taivaan linnut.’”

Kukaan muu Israelin kuningas ei syyllistynyt sellaiseen kuin Ahab. Hän myi itsensä tekemään sitä, mikä on väärää Herran silmissä, kun hänen vaimonsa Isebel yllytti häntä. Häpeällisesti hän ryhtyi palvelemaan epäjumalia aivan samoin kuin amorilaiset, nuo, jotka Herra hävitti israelilaisten tieltä.

Mutta kun Ahab kuuli Elian sanat, hän repäisi vaatteensa ja pani säkkikankaan paljaalle iholleen. Hän paastosi, nukkui pelkkä säkkikangas yllään ja kulki pää painuksissa. Silloin tisbeläiselle Elialle tuli tämä Herran sana: ”Oletko huomannut, miten Ahab on nöyrtynyt minun edessäni? Koska hän on noin nöyrtynyt, minä en tuo onnettomuutta vielä hänen päivinään. Vasta hänen poikansa aikana minä saatan hänen sukunsa onnettomuuteen.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi

(Ps. 51:3-4, 5-6a, 11+16. – vrt. 3a)

Kertosäe:

Herra, ole meille armollinen, sillä me olemme tehneet syntiä.

Jumala, ole minulle armollinen hyvyydessäsi,
pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden.
Pese minut puhtaaksi rikoksestani
ja anna lankeemukseni anteeksi. Kertosäe

Minä tiedän pahat tekoni,
minun syntini on aina minun edessäni.
Sinua, sinua vastaan olen rikkonut,
olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi. Kertosäe


Käännä katseesi pois synneistäni
ja pyyhi minusta kaikki pahat tekoni.
Jumala, pelastajani, päästä minut verivelasta,
niin minä riemuiten ylistän vanhurskauttasi. Kertosäe

Halleluja

(Joh. 13:34)

Halleluja. Halleluja. 

Minä annan teille uuden käskyn, sanoo Herra:

Rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. 

Halleluja.

EVANKELIUMI

(Matt. 5:43-48)

Rakastakaa vihamiehiänne.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Matteuksen mukaan.

Siihen aikaan Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin vanhurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.