13. VIIKON MAANANTAI VUOSI II

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE

(Aam. 2:6-10, 13-16)

He polkevat heikot maan tomuun.

Luemme profeetta Aamoksen kirjasta.

Näin sanoo Herra: ”Koska Israel on tehnyt rikoksen rikoksen jälkeen, en päätöstäni peruuta. He myyvät rehellisen rahasta ja köyhän kenkäparista. He polkevat heikot maan tomuun ja ajavat vähävaraisten asiat umpikujaan. Isä ja poika käyvät saman naisen luona ja häpäisevät näin minun pyhän nimeni. Pantiksi otetuilla vaatteilla heitä lojuu jokaisen alttarin ympärillä, he juovat pyhäkössä viiniä, jonka ovat velallisiltaan korkoina kiristäneet.

Ja kuitenkin minä hävitin teidän tieltänne amorilaiset, jotka olivat kookkaita kuin setrit ja vahvoja kuin tammet. Heidät minä tuhosin hedelmistä juuriin saakka. Minä toin teidät pois Egyptistä, minä johdatin teitä neljäkymmentä vuotta autiomaassa, että saisitte omaksenne amorilaisten maan. Sen tähden minä annan maan huojua jalkojenne alla niin kuin lyhteitä täyteen kuormatut vankkurit huojuvat. Silloin on poikki pakotie kevytaseiselta, raskasaseista ei auta hänen voimansa eikä valiosotilaskaan selviä hengissä. Jousimies ei pysy pystyssä, jalkamiehistä nopeinkaan ei pääse pakoon eikä vaunumies selviä hengissä. Sotureista rohkeinkin heittää aseensa ja pakenee sinä päivänä,” sanoo Herra.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi

(Ps. 50:16bc-17, 18-19, 20-21, 22-23. – 22a)

Kertosäe:

Ymmärtäkää tämä, te jotka unohdatte Jumalan!

”Miten sinä voit kertoa käskyistäni,
kuinka uskallat puhua minun liitostani,
sinä, joka et ota vastaan ojennusta
vaan heität käskyni selkäsi taakse? Kertosäe

Jos näet varkaan, otat hänet ystäväksi,
pidät yhtä avionrikkojien kanssa.
Sinä annat suusi puhua pahaa,
kielesi punoa petosta. Kertosäe

Sinä istut ja puhut pahaa veljestäsi, panettelet oman äitisi poikaa.
Pysyisinkö hiljaa, kun sinä teet noin?
Sinä luulet, että minä olen sinun kaltaisesi.
Mutta minä panen sinut vastaamaan teoistasi, asetan sinut tuomiolle. Kertosäe

Ymmärtäkää tämä, te jotka unohdatte Jumalan!
Muuten minä raatelen teidät, eikä pelastajaa ole. 
Joka uhraa kiitosta, se kunnioittaa minua.
Joka pysyy oikealla tiellä, saa nähdä,
kuinka Jumala pelastaa.” Kertosäe

Halleluja

(vrt. Ps. 95:8a)

Halleluja. Halleluja. 

Tänä päivänä älkää paaduttako sydäntänne,

vaan kuulkaa Herran ääntä.

Halleluja.

EVANKELIUMI

(Matt. 8:18-22)

Seuraa minua.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Matteuksen mukaan.

Siihen aikaan, kun Jeesus näki, miten paljon väkeä hänen ympärillään oli, hän käski lähteä vastarannalle. Muuan lainopettaja tuli silloin hänen luokseen ja sanoi: ”Opettaja, minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin.” Jeesus vastasi hänelle: ”Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.” Eräs toinen, hänen opetuslapsensa, sanoi hänelle: ”Herra, anna minun ensin käydä hautaamassa isäni.” Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Seuraa minua! Anna kuolleiden haudata kuolleensa.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.