19. VIIKON MAANANTAI VUOSI II

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE

(Hes. 1:2-5, 24-28c)

Sellainen on näöltään Herran kirkkaus. 

Luemme profeetta Hesekielin kirjasta.

Oli kuukauden viides päivä, kuningas Jojakinin pakkosiirtolaisuuden viides vuosi. Silloin tuli Herran sana Hesekielille, papille, Busin pojalle, Kaldean maassa Kebarjoen varrella. Siellä häneen tarttui Herran käsi.

Tämän minä näin: Pohjoisesta tuli myrskytuuli ja suuri pilvi, joka liekehti tulta ja levitti loistetta ympärilleen. Tulen keskusta säihkyi kuin sula kulta, ja keskellä hehkua näkyi neljän olennon hahmot. Tällainen oli niiden ulkonäkö: niillä oli ihmisen muoto. Kun ne kulkivat, minä kuulin siipien äänen, kuin suurten vesien pauhun, kuin Kaikkivaltiaan jylisevän äänen, kuin väkijoukon metelin tai sotajoukon melskeen. Pysähtyessään ne laskivat siipensä. Myös niiden pään yllä olevan levyn päältä kuului mahtava jyly. Pysähtyessään ne laskivat siipensä. Ja ylhäällä, niiden päällä olevan levyn yläpuolella, oli jotakin, mikä hohti kuin safiiri. Se oli valtaistuimen muotoinen, ja tällä valtaistuinta muistuttavalla istui joku ihmisen kaltainen.

Minä näin kuin puhtaan kullan loisteen. Tuon ihmisen kaltaisen lanteiden kohdalta lähti ylöspäin tulinen kehä, ja lanteiden kohdalta alaspäin näin hohtavan tulikehän. Loiste ympäröi istuimen, se oli kuin sadepäivänä pilvessä näkyvä kaari. Sellainen on näöltään Herran kirkkaus. Minä heittäydyin maahan kasvoilleni, kun sen näin.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi

(Ps. 148:1-2, 11-12, 13, 14)

Kertosäe:

Täydet ovat taivaat ja maa sinun kunniaasi.

tai: Halleluja.

Ylistäkää Herraa, te jotka olette taivaassa,
ylistäkää häntä korkeuksissa!
Ylistäkää häntä, te hänen enkelinsä,
ylistäkää häntä, kaikki taivaan joukot! Kertosäe

Ylistäkää Herraa, kuninkaat ja kansat,
ruhtinaat ja kaikki maan mahtimiehet,
nuorukaiset ja neidot, vanhat ja nuoret! Kertosäe

Ylistäkööt nämä kaikki Herran nimeä,
sillä hänen nimensä yksin on ylhäinen,
hänen mahtinsa ulottuu yli taivaan ja maan. Kertosäe

Herra on antanut kansalleen uuden voiman.
Häntä ylistävät kaikki hänen palvelijansa,
Israelin kansa, joka saa olla lähellä häntä. Kertosäe

Halleluja

(vrt. 2. Tess. 2:14)

Halleluja. Halleluja. 

Evankeliumin kautta Jumala kutsui meidät 

Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden omistamiseen. 

Halleluja.

EVANKELIUMI

(Matt. 17:22-27)

He tappavat hänet, mutta hänet herätetään kuolleista. Lapset ovat vapaat verosta.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Matteuksen mukaan.

Siihen aikaan, kun he taas yhdessä kulkivat Galileassa, Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Ihmisen Poika annetaan ihmisten käsiin, ja he tappavat hänet, mutta kolmantena päivänä hänet herätetään kuolleista.” He tulivat tästä hyvin surullisiksi.

Kun he saapuivat Kapernaumiin, tuli Pietarin luo temppeliveron kantajia, jotka sanoivat: ”Kai teidän opettajanne maksaa temppeliveroa?” ”Maksaa kyllä”, hän vastasi. Kun hän meni sisälle taloon, Jeesus ehätti kysymään: ”Mitä mieltä olet, Simon? Keiltä tämän maailman kuninkaat perivät tullia ja veroa, omilta lapsiltaan vai vierailta?” ”Vierailta”, vastasi Pietari. Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Lapset ovat siis vapaat. Mutta miksi suotta suututtaisimme heidät? Mene järvelle ja heitä onki veteen. Ota ensimmäinen kala, jonka vedät ylös, ja avaa sen suu. Siellä on hopearaha. Ota se ja maksa heille sekä minun että itsesi puolesta.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.