9. VIIKON LAUANTAI VUOSI II

 ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE

(2. Tim. 4:1-8)

Julista evankeliumia. Minut itseni uhrataan jo pian, ja Herra antaa minulle vanhurskauden seppeleen. 

Luemme apostoli Paavalin toisesta kirjeestä Timoteukselle.

Rakkaani, minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, hänen, joka on tuomitseva elävät ja kuolleet, ja hänen ilmestymisensä ja hänen valtakuntansa kautta: julista sanaa, astu esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan, nuhtele, moiti ja kehota, aina kärsivällisesti opettaen. Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja. Mutta pysy sinä järkevänä kaikissa tilanteissa, kestä vaivat, julista evankeliumia ja hoida virkasi tehtävät.

Minut itseni uhrataan jo pian, lähtöni hetki on tullut. Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä, eikä vain minulle vaan kaikille, jotka hartaasti odottavat hänen ilmestymistään.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi

(Ps. 71:8-9, 14-15ab, 16-17, 22. – vrt. 15ab)

Kertosäe:

Minun suuni julistaa sinun pelastustasi, Herra.

Minun suuni tulvii kiitosta
ja alati ylistää ihanuuttasi.
Älä hylkää minua nyt vanhuuden päivinä,
älä jätä, kun voimani uupuvat. Kertosäe

Minä en luovu toivostani
enkä lakkaa sinua ylistämästä.
Minun suuni julistaa vanhurskauttasi,
koko päivän sinun pelastustasi. Kertosäe

Herra, minun Jumalani, minä kerron sinun voimateoistasi
ja julistan vanhurskauttasi, sinun, ainoan.
Jumala, sinä olit opastajani jo kun olin nuori,
ja tähän päivään asti olen saanut kertoa ihmeistäsi. Kertosäe

Lyyrani sävelin saan ylistää
sinun totuuttasi, Jumala,
ja harppuni kielillä kiittää sinua,
Israelin Pyhä! Kertosäe

Halleluja

(Matt. 5:3)

Halleluja. Halleluja. 

Autuaita ovat hengessään köyhät, 

sillä heidän on taivasten valtakunta. 

Halleluja.

EVANKELIUMI

(Mark. 12:38-44)

Tämä köyhä leski antoi enemmän kuin yksikään toinen.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Markuksen mukaan.

Siihen aikaan Jeesus sanoi opettaessaan kansanjoukolle: ”Varokaa lainopettajia! He kulkevat mielellään pitkissä viitoissa ja odottavat, että heitä tervehditään toreilla, he ottavat synagogassa etumaiset istuimet ja pidoissa kunniapaikat, mutta vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksiaan vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan heidän tuomionsa.” 

Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: ”Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.