1. VIIKON TORSTAI VUOSI I

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE
(Hepr. 3:7-14)
Rohkaiskaa toinen toistanne, niin kauan kuin tuo sana ”tänä päivänä” on voimassa.

Luemme kirjeestä heprealaisille.

Veljet, niin kuin Pyhä Henki sanoo: ”Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne niin kuin silloin, kun nousitte kapinaan, kun koettelitte minua autiomaassa. Siellä isänne panivat minut koetteelle – ja saivat neljäkymmentä vuotta kokea, mitä heille tein. Minä vihastuin heidän sukupolveensa ja sanoin: minun teitäni, ja niin minä vihassani vannoin: ’Ikinä he eivät pääse minun lepopaikkaani.’” Varokaa siis, veljet, ettei kukaan teistä ole sydämessään paha ja epäuskoinen ja näin luovu elävästä Jumalasta. Rohkaiskaa toinen toistanne joka päivä, niin kauan kuin tuo sana ”tänä päivänä” on voimassa, ettei kukaan teistä lankeaisi synnin viettelyksiin ja paatuisi. Mehän olemme osalliset Kristuksesta, kun vain loppuun asti pidämme kiinni siitä todellisuudesta, jonka yhteyteen jo alussa olemme päässeet.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi
(Ps. 95:6-7c, 7d-9, 10-11. – 7d-8a)

Kertosäe:
Kuulkaa tänä päivänä, mitä Herra sanoo:
Älkää paaduttako sydäntänne.

Tulkaa, kumartukaa maahan,
polvistukaamme Herran, Luojamme, eteen.
Hän on meidän Jumalamme
ja me hänen laitumensa lampaat,
joita hänen kätensä kaitsee. Kertosäe

Kuulkaa tänä päivänä, mitä hän sanoo:
”Älkää paaduttako sydäntänne kuten kerran,
kun isänne koettelivat minua autiomaassa,
Meriban ja Massan luona.
He saivat nähdä, mitä minä voin tehdä. Kertosäe

Neljäkymmentä vuotta hyljeksin heitä,
sillä näin heidän kulkevan harhaan,
kun he eivät ymmärtäneet minun teitäni.
Silloin minä vihassani vannoin:
’He eivät pääse lepopaikkaan,
jonka olen heille luvannut.’” Kertosäe

Halleluja
(vrt. Matt. 4:23)

Halleluja. Halleluja.
Jeesus julisti ilosanomaa Jumalan valtakunnasta
ja paransi kaikki ihmisten taudit ja vaivat.
Halleluja.

EVANKELIUMI
(Mark. 1:40-45)
Spitaali lähti miehestä heti, ja hän tuli puhtaaksi.

Luemme pyhästä evankeliumista Markuksen mukaan.

Siihen aikaan Jeesuksen luo tuli spitaalinen, joka lankesi polvilleen, pyysi häneltä apua ja sanoi: ”Jos vain tahdot, sinä voit puhdistaa minut.” Jeesuksen kävi häntä sääliksi. Hän ojensi kätensä, kosketti miestä ja sanoi: ”Minä tahdon. Tule puhtaaksi.” Tauti lähti miehestä heti, ja hän tuli puhtaaksi. Jeesus lähetti hänet pois ja varoitti häntä ankarasti: ”Katso, ettet puhu tästä kenellekään mitään. Mene vain näyttämään itsesi papille ja anna puhdistumisestasi se uhri, jonka Mooses on määrännyt, todisteeksi heille.” Mutta lähdettyään sieltä mies alkoi joka puolella kuuluttaa ja levittää tietoa tapahtuneesta, niin ettei Jeesus enää voinut julkisesti mennä yhteenkään kaupunkiin. Hän pysytteli kaupunkien ulkopuolella asumattomilla seuduilla, ja kaikkialta tuli ihmisiä hänen luokseen.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.