10. VIIKON TORSTAI VUOSI I 

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE
(2. Kor. 3:15 – 4:1, 3-6)
Jumala valaisi meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.

Luemme apostoli Paavalin toisesta kirjeestä korinttilaisille.

Veljet, yhä vieläkin israelilaisten sydämen päällä on peite Mooseksen lakia luettaessa. Mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran puoleen, peite otetaan pois. Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siellä on vapaus. Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.

Kun meillä Jumalan armosta on tällainen palveluvirka, me emme lannistu. Jos meidän julistamamme evankeliumi on peitossa, se on peitossa niiltä, jotka joutuvat kadotukseen. Tarkoitan niitä, joiden mielen tämän maailman jumala on sokaissut, niin että he epäuskossaan eivät näe Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilevää valoa, Kristuksen, joka on Jumalan kuva. Emmehän me julista itseämme vaan Herraa Jeesusta Kristusta, ja me olemme teidän palvelijoitanne Jeesuksen tähden. Jumala, joka sanoi: ”Tulkoon pimeyteen valo”, valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi
(Ps. 85:9ab+10, 11-12, 13-14. – vrt. 10b)

Kertosäe:
Herran kunnia asuu meidän maassamme.

Minä kuuntelen, mitä Herra Jumala puhuu.
Hän lupaa rauhan kansalleen, pyhilleen.
Hän antaa apunsa niille, jotka häntä pelkäävät,
ja niin meidän maamme saa takaisin kunniansa. Kertosäe

Laupeus ja uskollisuus kohtaavat,
oikeus ja rauha suutelevat toisiaan.
Uskollisuus versoo maasta
ja oikeus katsoo alas taivaasta. Kertosäe

Herra antaa kaiken hyvän,
maa antaa satonsa.
Herran edellä kulkee oikeus,
se valmistaa Herralle tien. Kertosäe

Halleluja
(Joh. 13:34)

Halleluja. Halleluja.
Minä annan teille uuden käskyn, sanoo Herra:
Rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.
Halleluja.

EVANKELIUMI
(Matt. 5:20-26)
Jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion.

Luemme pyhästä evankeliumista Matteuksen mukaan.

Siihen aikaan Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Minä sanon teille: Ellei vanhurskautenne ole suurempaa kuin lainopettajien ja fariseusten, te ette pääse taivasten valtakuntaan.

Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: ’Älä tapa.’ Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: ’Senkin hölmö’, on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: ’Sinä hullu’, on ansainnut helvetin tulen.

Jos siis olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa. Mene sitten vasta antamaan lahjasi.

Tarjoa vastapuolellesi sovintoa jo silloin, kun vielä olet hänen kanssaan matkalla oikeuteen. Muuten hän saattaa luovuttaa sinut tuomarille ja tuomari vartijalle, ja niin sinut teljetään vankilaan. Usko minua: sieltä sinä et pääse, ennen kuin olet maksanut kaiken viimeistä kolikkoa myöten.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.