11. VIIKON MAANANTAI VUOSI I 

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE
(2. Kor. 6:1-10)
Me osoitamme olevamme Jumalan palvelijoita.

Luemme apostoli Paavalin toisesta kirjeestä korinttilaisille.

Veljet, Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi! Hänhän sanoo: ”Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun.” Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä.

Me emme anna kenellekään missään asiassa loukkaantumisen aihetta, jotta palveluvirkaamme ei moitittaisi. Kaikessa me osoitamme olevamme Jumalan palvelijoita. Me kestämme sitkeästi vaikeudet, vaivat ja ahdingot, ruoskimiset, vankeudet, mellakat, raadannan, valvomisen ja paastoamisen. Mielemme on puhdas, meillä on tietoa, kärsivällisyyttä ja ystävällisyyttä, meillä on Pyhä Henki, vilpitön rakkaus, totuuden sana ja Jumalan voima. Aseinamme ovat vanhurskauden miekka ja kilpi. Meitä kunnioitetaan ja halveksitaan, meitä panetellaan ja kiitellään. Meitä pidetään villitsijöinä, mutta me puhumme totta. Meitä kohdellaan tuntemattomina, mutta me olemme liiankin tunnettuja. Olemme lähellä kuolemaa mutta silti elossa, pahoinpideltyjä mutta yhä hengissä, murheellisia mutta aina iloisia. Olemme köyhiä, mutta teemme monia rikkaiksi; meillä ei ole mitään, mutta omistamme kaiken.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi
(Ps. 98:1, 2-3ab, 3cd-4. – 2a)

Kertosäe:
Herra on tehnyt tunnetuksi pelastuksensa.

Laulakaa Herralle uusi laulu!
Hän on tehnyt ihmeellisiä tekoja.
Hänen oikea kätensä, hänen pyhä käsivartensa
on tuonut voiton. Kertosäe

Herra on tehnyt tunnetuksi pelastuksensa,
hän ilmoitti vanhurskautensa kansojen nähden.
Hän muisti laupeutensa ja uskollisuutensa
Israelin kansaa kohtaan. Kertosäe

Kaikki maan ääret ovat nähneet
meidän Jumalamme pelastuksen.
Maa, kohota Herralle riemuhuuto!
Iloitkaa ja riemuitkaa, laulakaa ja soittakaa! Kertosäe

Halleluja
(Ps. 119:105)

Halleluja. Halleluja.
Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni,
se on valo minun matkallani.
Halleluja.

EVANKELIUMI
(Matt. 5:38-42)
Minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa.

Luemme pyhästä evankeliumista Matteuksen mukaan.

Siihen aikaan Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Teille on opetettu: ’Silmä silmästä, hammas hampaasta.’ Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin. Jos joku yrittää oikeutta käymällä viedä sinulta paidan, anna hänelle viittasikin. Jos joku vaatii sinut mukaansa virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi. Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi sille, joka haluaa lainata sinulta.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.