26. VIIKON LAUANTAI VUOSI I 

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE
(Bar. 4:5-12, 27-29)
Hän, joka toi teille onnettomuudet, hän tuo myös riemun.

Luemme profeetta Barukin kirjasta.

Rohkeutta, kansani! Teissä säilyy Israelin nimi ja maine. Teidät on myyty vieraille kansoille, mutta ei tuhottaviksi. Teidät annettiin vihollisen valtaan, koska olitte vihastuttaneet Jumalan. Te suututitte hänet, joka on teidät luonut, kun uhrasitte pahoille hengille ettekä hänelle. Te unohditte ikiaikojen Jumalan, joka on teidät ravinnut, ja teitte murheelliseksi myös Jerusalemin, kasvattajanne. Se näki, kuinka Jumalan viha iski teihin, ja se sanoi näin: ”Kuulkaa, Siionin naapurit! Jumala on pannut kannettavakseni suuren murheen. Minä näin, kuinka ikiaikojen Jumala tuomitsi poikani ja tyttäreni vankeuteen. Riemuiten minä heidät kasvatin, itkien ja valittaen lähetin pois. Nyt olen leski, lapseni menettänyt, eikä siitä pidä kenenkään iloita. Minä jäin yksin lasteni syntien tähden. He eivät pitäneet kiinni Jumalan laista.

Pysykää rohkeina, lapseni, ja huutakaa avuksenne Jumalaa. Hän tämän kaiken sai aikaan, mutta hän myös muistaa teidät. Teidän mielenne harhautui pois Jumalasta – kääntykää siis! Etsikää häntä kymmenen kertaa innokkaammin kuin ennen. Hän, joka toi teille onnettomuudet, hän tuo myös pelastuksen ja ikuisen riemun.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi
(Ps. 69:33-35, 36-37. – 34a)

Kertosäe:
Herra kuulee köyhien rukouksen.

Nöyrät näkevät tämän ja iloitsevat,
niiden sydän virvoittuu, jotka etsivät Jumalaa,
sillä Herra kuulee köyhien rukouksen
eikä hylkää omiaan, jotka ovat vankeudessa.
Taivas ja maa ylistäkööt häntä,
meret ja kaikki, mikä niissä liikkuu. Kertosäe

Jumala pelastaa Siionin
ja rakentaa Juudan kaupungit.
Hänen kansansa saa asua siellä,
se ottaa maan omakseen.
Hänen palvelijoittensa jälkeläiset perivät sen,
ja ne, jotka rakastavat hänen nimeään,
saavat asua siellä. Kertosäe

Halleluja
(vrt. Matt. 11:25)

Halleluja. Halleluja.
Ylistetty olet sinä, Isä, taivaan ja maan Herra,
sillä sinä ilmoitit valtakunnan salaisuudet lapsenmielisille.
Halleluja.

EVANKELIUMI
(Luuk. 10:17-24)
Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan.

Luemme pyhästä evankeliumista Luukkaan mukaan.

Siihen aikaan seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta palasivat iloisina ja sanoivat: ”Herra, pahat hengetkin tottelevat meitä, kun käskemme niitä sinun nimessäsi.” Jeesus sanoi heille: ”Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama. Niin, minä olen antanut teille vallan: te voitte polkea käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä se vahingoita teitä. Mutta älkää siitä iloitko, että henget teitä tottelevat. Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan.”

Silloin Pyhä Henki täytti Jeesuksen riemulla, ja hän sanoi: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet salannut tämän järkeviltä ja viisailta mutta olet ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt. Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Ei kukaan muu kuin Isä tiedä, kuka Poika on. Eikä sitä, kuka Isä on, tiedä kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.”

Jeesus kääntyi opetuslastensa puoleen ja sanoi heille erikseen: ”Autuaat ne silmät, jotka näkevät sen, mitä te näette! Minä sanon teille: monet profeetat ja kuninkaat ovat halunneet nähdä sen, mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla sen, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.