3. VIIKON MAANANTAI VUOSI I 

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE
(Hepr. 9:15, 24-28)
Kristus on kerran uhrattu, jotta hän ottaisi pois synnit, ja hän ilmestyy vielä kerran pelastaakseen ne, jotka häntä odottavat.

Luemme kirjeestä heprealaisille.

Veljet, sitä varten Kristus on tullut uuden liiton välittäjäksi, että hänen kuolemansa vapauttaisi kaikki ensimmäisen liiton aikana tapahtuneista rikkomuksista ja että kutsutut niin saisivat heille luvatun iankaikkisen perinnön.

Kristus ei mennytkään ihmiskäsin tehtyyn pyhäkköön, joka on vain todellisen pyhäkön kuva, vaan itse taivaaseen ilmestyäkseen nyt Jumalan eteen meidän hyväksemme. Eikä hän mennyt uhratakseen itseään toistuvasti, niin kuin tavallinen ylipappi kerran vuodessa vie kaikkeinpyhimpään verta, joka ei ole hänen omaansa. Muutoinhan Kristuksen olisi pitänyt kärsiä kuolema monet kerrat maailman luomisesta lähtien. Hän on kuitenkin tullut tähän maailmaan vain kerran, nyt aikojen lopulla, hävittääkseen synnin uhrillaan. Jokaisen ihmisen osana on kerran kuolla ja sitten joutua tuomiolle. Samoin on Kristus kerran uhrattu, jotta hän ottaisi pois monien synnit, ja hän ilmestyy vielä kerran, mutta ei enää synnin tähden vaan pelastaakseen ne, jotka häntä odottavat.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi
(Ps. 98:1, 2-3ab, 3cd-4, 5-6. – 1a)

Kertosäe:
Laulakaa Herralle uusi laulu!
Hän on tehnyt ihmeellisiä tekoja.

Laulakaa Herralle uusi laulu!
Hän on tehnyt ihmeellisiä tekoja.
Hänen oikea kätensä, hänen pyhä käsivartensa
on tuonut voiton. Kertosäe

Herra on tehnyt tunnetuksi pelastuksensa,
hän ilmoitti vanhurskautensa kansojen nähden.
Hän muisti laupeutensa ja uskollisuutensa
Israelin kansaa kohtaan. Kertosäe

Kaikki maan ääret ovat nähneet
meidän Jumalamme pelastuksen.
Maa, kohota Herralle riemuhuuto!
Iloitkaa ja riemuitkaa, laulakaa ja soittakaa! Kertosäe

Ylistäkää Herraa harpun sävelin,
soittakaa ja laulakaa!
Vaskitorvin ja oinaansarvin
kohottakaa ylistyksenne Herralle, kuninkaalle! Kertosäe

Halleluja
(vrt. 2. Tim. 1:10)

Halleluja. Halleluja.
Vapahtajamme, Kristus Jeesus, on kukistanut kuoleman
ja tuonut valoon elämän evankeliumin kautta.
Halleluja.

EVANKELIUMI
(Mark. 3:22-30)
Saatanan loppu on tullut.

Luemme pyhästä evankeliumista Markuksen mukaan.

Siihen aikaan lainopettajat, joita oli tullut Jerusalemista, sanoivat: ”Hänessä on Belsebul, itsensä pääpaholaisen voimin hän pahoja henkiä karkottaa.” Silloin Jeesus kutsui heidät luokseen ja puhui heille vertauksin: ”Miten Saatana voi ajaa ulos Saatanan? Jos valtakunta jakautuu ja taistelee itseään vastaan, se ei voi kestää, eikä myöskään perhe kestä, jos sitä repivät riidat. Ja jos Saatana nousee itseään vastaan, se ei voi kestää, vaan sen loppu on tullut. Eihän kukaan voi tunkeutua väkevän miehen taloon ja ryöstää hänen tavaroitaan, ellei ensin sido häntä. Vasta sitten hän voi ryöstää talon ja tavarat. Totisesti: Kaikki tullaan antamaan ihmisille anteeksi, kaikki synnit ja herjaukset, miten he sitten herjaavatkin. Mutta jos joku herjaa Pyhää Henkeä, hän ei saa ikinä anteeksi vaan on syypää ikuiseen syntiin.” He näet olivat sanoneet, että Jeesuksessa oli saastainen henki.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.