3. VIIKON PERJANTAI VUOSI I 

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE
(Hepr. 10:32-39)
Te kestitte monet kamppailut. Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne.

Luemme kirjeestä heprealaisille.

Veljet, muistakaa, millaista oli ennen, silloin kun te juuri olitte päässeet valoon. Te kestitte silloin monet kärsimykset ja kamppailut. Toisia teistä pilkattiin ja piinattiin katselijoiden huviksi, toiset jakoivat toveriensa kovan osan. Te kärsitte yhdessä vankilaan teljettyjen kanssa, te suostuitte iloiten siihen, että omaisuutenne riistettiin, sillä te tiesitte omistavanne parempaa, omaisuuden joka pysyy.

Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, sillä se palkitaan kerran runsaasti. Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut. Onhan sanottu näin: ”Vähän aikaa vielä, vain vähän aikaa, niin tulee se, jonka on määrä tulla, eikä hän viivyttele. Minun vanhurskaani elää uskosta, mutta jos hän luopuu, en häntä hyväksy.” Me emme ole niitä, jotka luopuvat ja joutuvat tuhoon, vaan niitä, jotka uskovat ja pelastavat sielunsa.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi
(Ps. 37:3-4, 5-6, 23-24, 39-40. – 39a)

Kertosäe:
Vanhurskaiden pelastus tulee Herralta.

Luota Herraan ja tee hyvää,
niin saat asua maassasi, turvallisilla laidunmailla.
Iloitse Herrasta,
hän antaa sinulle mitä sydämesi toivoo. Kertosäe

Anna tiesi Herran haltuun, turvaa häneen.
Hän pitää sinusta huolen!
Hän antaa vanhurskautesi käydä esiin
kirkkaana kuin aamun valo.
Sinun oikeutesi loistaa kuin keskipäivän aurinko. Kertosäe

Kun Herra ohjaa askeleita,
ihminen kulkee oikeaa tietä.
Jos hän horjahtaakin, ei hän suistu maahan,
sillä Herra pitää häntä kädestä. Kertosäe

Vanhurskaiden pelastus tulee Herralta,
hän on heidän turvansa ahdingon aikana.
Herra auttaa heitä ja vapauttaa heidät.
Hän päästää heidät jumalattomien käsistä,
pelastaa heidät, kun he pakenevat hänen suojiinsa. Kertosäe

Halleluja
(vrt. Matt. 11:25)

Halleluja. Halleluja.
Ylistetty olet sinä, Isä, taivaan ja maan Herra,
sillä sinä ilmoitit valtakunnan salaisuudet lapsenmielisille.
Halleluja.

EVANKELIUMI
(Mark. 4:26-34)
Mies kylvää siemenen maahan. Hän nukkuu yönsä, ja siemen orastaa ja kasvaa, eikä hän tiedä, miten.

Luemme pyhästä evankeliumista Markuksen mukaan.

Siihen aikaan Jeesus sanoi kansanjoukolle: ”Tällainen on Jumalan valtakunta. Mies kylvää siemenen maahan. Hän nukkuu yönsä ja herää aina uuteen päivään, ja siemen orastaa ja kasvaa, eikä hän tiedä, miten. Maa tuottaa sadon aivan itsestään, ensin korren, sitten tähkän, sitten täydet jyvät tähkään. Ja heti kun sato on kypsynyt, hän lähettää sirppinsä, sillä korjuun aika on tullut.”

Vielä Jeesus sanoi: ”Mihin vertaisimme Jumalan valtakuntaa? Millä vertauksella kuvaisimme sitä? Se on kuin sinapinsiemen. Kun sinapinsiemen kylvetään maahan, se on pienin kaikista maailman siemenistä, mutta sen taimi nousee maasta ja kasvaa kaikista puutarhan kasveista suurimmaksi. Se tekee niin suuria oksia, että taivaan linnut voivat pesiä sen varjossa.”

Monin tällaisin vertauksin hän julisti ihmisille sanaa, sen mukaan kuin he sitä saattoivat ymmärtää. Vertauksitta hän ei heille puhunut, mutta opetuslapsilleen hän selitti kaiken, kun he olivat keskenään.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.