30. VIIKON TIISTAI VUOSI I 

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE
(Room. 8:18-25)
Luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä.

Luemme apostoli Paavalin kirjeestä roomalaisille.

Veljet, minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme. Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä. Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut. Luomakunnalla on kuitenkin toivo, että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen. Me tiedämme, että koko luomakunta yhä huokaa ja vaikeroi synnytystuskissa. Eikä vain luomakunta, vaan myös me, jotka olemme ensi lahjana saaneet omaksemme Hengen, huokailemme odottaessamme Jumalan lapseksi pääsemistä, ruumiimme lunastamista vapaaksi. Toivossa olemme pelastetut. Mutta toivo, jonka jo näkee täyttyneen, ei enää ole toivo. Kukapa toivoo sellaista, minkä jo näkee! Jos taas toivomme jotakin mitä emme näe, me myös odotamme sitä kärsivällisesti.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi
(Ps. 126:1-2ab, 2cd-3, 4-5, 6. – 3a)

Kertosäe:
Suuret ovat meidän Herramme teot.

Kun Herra käänsi Siionin kohtalon,
se oli meille kuin unta.
Silloin suumme hersyi naurua
ja riemu kajahti huuliltamme. Kertosäe

Silloin sanoivat vieraat kansat:
”Suuret ovat Israelin Herran teot!”
Totta! Suuret ovat meidän Herramme teot,
niistä me saamme iloita. Kertosäe

Herra, käännä jälleen meidän kohtalomme
niin kuin aina tuot vedet Negevin kuiviin uomiin.
Jotka kyynelin kylvävät,
ne riemuiten korjaavat. Kertosäe

Jotka itkien menevät kylvämään
vakkaansa kantaen,
ne riemuiten palaavat kotiin
lyhteet sylissään. Kertosäe

Halleluja
(vrt. Matt. 11:25)

Halleluja. Halleluja.
Ylistetty olet sinä, Isä, taivaan ja maan Herra,
sillä sinä ilmoitit valtakunnan salaisuudet lapsenmielisille.
Halleluja.

EVANKELIUMI
(Luuk. 13:18-21)
Siemen kasvoi ja siitä tuli puu.

Luemme pyhästä evankeliumista Luukkaan mukaan.

Siihen aikaan Jeesus sanoi: ”Millainen on Jumalan valtakunta? Mihin vertaisin sitä? Se on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvi kasvimaahansa. Sen taimi kasvoi ja oli lopulta kuin puu, ja taivaan linnut rakensivat pesänsä sen oksille.”

Vielä hän sanoi: ”Mihin vertaisin Jumalan valtakuntaa? Se on kuin hapate. Kun nainen sekoitti sen kolmeen vakalliseen jauhoja, koko taikina happani.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.