4. VIIKON MAANANTAI VUOSI I 

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE
(Hepr. 11:32-40)
Uskon voimalla he kukistivat valtakuntia. Jumalalla oli meitä varten varattuna vielä parempaa.

Luemme kirjeestä heprealaisille.

Veljet, mitäpä tähän enää lisäisin? Minulta loppuisi aika, jos kertoisin Gideonista, Barakista, Simsonista ja Jeftasta, Daavidista, Samuelista ja profeetoista. Uskon voimalla he kukistivat valtakuntia, pitivät yllä oikeutta ja pääsivät näkemään lupausten täyttymisen. He tukkivat leijonien kidat, sammuttivat roihuavan tulen ja välttivät miekaniskut. He olivat heikkoja, mutta he voimistuivat, heistä tuli väkeviä sotureita, he työnsivät takaisin vihollisen joukot. Jotkut naiset saivat kuolleet omaisensa elävinä takaisin. Monet kidutettiin hengiltä. He olivat torjuneet heille tarjotun vapautuksen, koska halusivat parempaan ylösnousemukseen. Toiset saivat osakseen pilkkaa ja ruoskaniskuja, jopa kahleet ja vankeuden. Heitä kivitettiin kuoliaaksi, heitä sahattiin kahtia ja surmattiin miekalla lyöden. He joutuivat kuljeksimaan lampaan- ja vuohennahat vaatteinaan, he kärsivät puutetta, heitä ahdistettiin ja piestiin. He olivat liian hyviä tähän maailmaan, ja niin heidän oli harhailtava autiomaassa ja vuorilla ja asuttava luolissa ja maakuopissa.

Kaikista näistä on heidän uskonsa perusteella annettu kirjoituksissa hyvä todistus, mutta sitä, mikä on luvattu, he eivät vielä saaneet. Jumalalla oli näet meitä varten varattuna vielä parempaa, eivätkä he siksi voineet päästä täydellisyyteen ilman meitä.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi
(Ps. 31:20, 21, 22, 23, 24. – 25)

Kertosäe:
Rohkaiskaa sydämenne, olkaa lujat,
kaikki te, jotka panette toivonne Herraan!

Kuinka suuri onkaan sinun hyvyytesi!
Se on ehtymätön aarre niille, jotka sinua pelkäävät.
Kaikkien nähden sinä annat apusi
niille, jotka turvautuvat sinuun. Kertosäe

Sinä kätket heidät kasvojesi suojaan,
otat heidät turvaan majaasi.
Sinne eivät ulotu ihmisten juonet,
eivät syyttävät puheet. Kertosäe

Kiitetty olkoon Herra!
Hän osoitti minulle ihmeellistä hyvyyttään,
kun olin saarrettuna. Kertosäe

Hädissäni minä sanoin:
”Minut on repäisty pois sinun luotasi!”
Ja sinä kuulit rukoukseni, kun huusin sinua avuksi. Kertosäe

Rakastakaa Herraa, kaikki hänen palvelijansa!
Herra suojelee uskollisiaan
mutta rankaisee säälittä niitä,
jotka uhmaten nousevat häntä vastaan. Kertosäe

Halleluja
(Luuk. 7:16)

Halleluja. Halleluja.
Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta.
Jumala on tullut kansansa avuksi.
Halleluja.

EVANKELIUMI
(Mark. 5:1-20)
Saastainen henki, lähde tästä miehestä.

Luemme pyhästä evankeliumista Markuksen mukaan.

Siihen aikaan Jeesus ja hänen opetuslapsensa tulivat toiselle puolen järveä Gerasan alueelle. Heti kun Jeesus nousi veneestä, häntä vastaan tuli hautaluolista mies, jossa oli saastainen henki. Mies asusti haudoissa, eikä kukaan pystynyt enää köyttämään eikä kahlehtimaan häntä. Monet kerrat hänet oli kahlittu sekä käsistä että jaloista, mutta hän oli särkenyt kahleet ja katkonut köydet, eikä kukaan kyennyt hillitsemään häntä. Kaiket päivät ja yöt hän oleskeli haudoissa ja vuorilla, huusi ja runteli itseään kivillä. Kun hän nyt kaukaa näki Jeesuksen, hän tuli juosten paikalle, heittäytyi maahan hänen eteensä ja huusi kovalla äänellä: ”Mitä sinä minusta tahdot, Jeesus, Korkeimman Jumalan poika? Jumalan tähden, älä kiduta minua!” Jeesus näet oli jo käskemässä saastaista henkeä lähtemään miehestä. ”Mikä sinun nimesi on?” Jeesus kysyi, ja sai vastauksen: ”Legioona, sillä meitä on monta.” Henget pyysivät ja rukoilivat, ettei Jeesus ajaisi niitä pois siltä seudulta.

Lähistöllä oli vuoren rinteellä suuri sikalauma laitumella. Pahat henget pyysivät Jeesukselta: ”Päästä meidät sikalaumaan, anna meidän mennä sikoihin.” Hän antoi niille luvan. Silloin saastaiset henget lähtivät miehestä ja menivät sikoihin, ja lauma syöksyi jyrkännettä alas järveen. Sikoja oli noin kaksituhatta, ja ne hukkuivat kaikki.

Sikopaimenet lähtivät pakoon ja kertoivat kaikesta tästä kaupungissa ja kylissä. Ihmisiä lähti katsomaan, mitä oli tapahtunut. He tulivat Jeesuksen luo ja näkivät pahojen henkien vaivaaman miehen istuvan siellä. Mies, jossa oli ollut legioona henkiä, istui vaatteet yllään ja täydessä järjessään. Tämä sai heidät pelon valtaan. Paikalla olleet kertoivat heille, mitä pahojen henkien vaivaamalle oli tapahtunut ja kuinka sikojen oli käynyt. Silloin kaikki alkoivat pyytää, että Jeesus poistuisi siltä seudulta.

Kun Jeesus nousi veneeseen, pahoista hengistä vapautunut pyysi saada jäädä hänen seuraansa. Jeesus ei siihen suostunut vaan sanoi hänelle: ”Mene kotiisi omaistesi luo ja kerro tästä suuresta teosta, jonka Herra on armossaan sinulle tehnyt.” Mies lähti ja alkoi Dekapoliin alueella julistaa, mitä Jeesus oli tehnyt hänelle. Kaikki olivat ihmeissään.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.