3. TAMMIKUUTA

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE
(1. Joh. 2:29-3:6)
Syntiä ei tee kukaan, joka hänessä pysyy.

Luemme apostoli Johanneksen ensimmäisestä kirjeestä.

Rakkaani, kun tiedätte, että Jumala on vanhurskas, te myös käsitätte, että jokainen, joka noudattaa vanhurskautta, on syntyisin Jumalasta.

Katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme. Tästä syystä maailma ei meitä tunne, eihän se tunne häntäkään. Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on. Jokainen, joka näin panee toivonsa häneen, pitää itsensä puhtaana, niin kuin hän on puhdas ja pyhä.

Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista. Mutta te tiedätte, että Kristus, joka on synnitön, tuli ottamaan pois synnit. Syntiä ei tee kukaan, joka hänessä pysyy. Ei kukaan, joka tekee syntiä, ole häntä nähnyt eikä tunne häntä.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi
(Ps. 98:1, 3cd-4, 5-6. – 3a)

Kertosäe:
Kaikki maan ääret ovat nähneet
meidän Jumalamme pelastuksen.

Laulakaa Herralle uusi laulu!
Hän on tehnyt ihmeellisiä tekoja.
Hänen oikea kätensä, hänen pyhä käsivartensa
on tuonut voiton. Kertosäe

Kaikki maan ääret ovat nähneet
meidän Jumalamme pelastuksen.
Maa, kohota Herralle riemuhuuto!
Iloitkaa ja riemuitkaa, laulakaa ja soittakaa! Kertosäe

Ylistäkää Herraa harpun sävelin, soittakaa ja laulakaa!
Vaskitorvin ja oinaansarvin kohottakaa ylistyksenne
Herralle, kuninkaalle! Kertosäe

Halleluja
(Joh. 1:14a, 12a)

Halleluja. Halleluja.
Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.
Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan,
hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi.
Halleluja.

EVANKELIUMI
(Joh. 1:29-34)
Katsokaa: Jumalan Karitsa.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Johanneksen mukaan.

Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Hän on se, josta sanoin: ’Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.’ Minäkään en tuntenut häntä, mutta juuri sitä varten olen tullut kastamaan vedellä, että Israel saisi tietää, kuka hän on.”

Johannes todisti: ”Minä olen nähnyt, kuinka Henki laskeutui taivaasta kyyhkysen tavoin ja jäi hänen päälleen. Minäkään en häntä tuntenut. Mutta hän, joka lähetti minut kastamaan vedellä, sanoi minulle: ’Se, jonka päälle näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, kastaa Pyhällä Hengellä.’ Minä olen sen nähnyt ja todistan, että tämä mies on Jumalan Poika.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.