PÄÄSIÄISEN 3. VIIKON KESKIVIIKKO

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE

(Ap.t. 8:1b-8)

He kulkivat seudulta toiselle ja levittivät evankeliumin sanaa. 

Luemme Apostolien teoista.

Sinä päivänä puhkesi ankara vaino Jerusalemin seurakuntaa vastaan, ja kaikki muut paitsi apostolit hajaantuivat eri puolille Juudeaa ja Samariaa. Muutamat hurskaat miehet hautasivat Stefanoksen ja pitivät hänelle suuret valittajaiset. Mutta Saul tahtoi tuhota seurakunnan. Hän kulki talosta taloon, raastoi miehet ja naiset ulos ja toimitti heidät vankilaan.

Ne, jotka näin olivat hajaantuneet, kulkivat seudulta toiselle ja levittivät evankeliumin sanaa. Filippos tuli Samarian pääkaupunkiin ja julisti sen väelle sanomaa Kristuksesta. Kun samarialaiset kuulivat, mitä hän puhui, ja näkivät ne tunnusteot, joita hän teki, he tulivat sankoin joukoin kuulemaan häntä. Monet vapautuivat saastaisista hengistä, jotka lähtivät heistä kovalla äänellä huutaen, ja monet halvaantuneet ja rammat paranivat. Kaupungin täytti ilo ja riemu.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi

(Ps. 66:1-3a, 4-5, 6-7a. – 1)

Kertosäe:

Kohottakaa Jumalalle riemuhuuto, kaikki maa. 

tai: Halleluja.

Kohota Jumalalle riemuhuuto, maa, riemuitkaa, maan asukkaat!

Laulakaa hänen nimensä kunniaa,

kiittäkää ja ylistäkää häntä.

Sanokaa Jumalalle: 

Kuinka pelottavia ovatkaan sinun tekosi! Kertosäe

 

Koko maa kumartuu eteesi, 

koko maa laulaa kiitostasi ja ylistää nimeäsi.

Tulkaa ja katsokaa Jumalan töitä.

Hän on tehnyt meille suuria tekoja. Kertosäe

 

Hän muutti meren kuivaksi maaksi,

kuivin jaloin kansa kulki virran poikki. 

Siksi me saamme iloita hänestä.

Hän hallitsee voimallaan iäti. Kertosäe

Halleluja

(vrt. Joh. 6:40)

Halleluja. Halleluja. 

Jokaisella, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä;

viimeisenä päivänä minä herätän hänet, sanoo Herra. 

Halleluja.

EVANKELIUMI

(Joh. 6:35-40)

Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan, on ikuinen elämä.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Johanneksen mukaan.

Siihen aikaan Jeesus sanoi väkijoukolle: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan. Mutta te, niin kuin olen teille sanonut, olette nähneet minut ettekä kuitenkaan usko. Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois. Enhän minä ole tullut taivaasta tekemään oman tahtoni mukaan, vaan täyttämään lähettäjäni tahdon. Ja lähettäjäni tahto on, etten minä anna yhdenkään niistä, jotka hän on uskonut haltuuni, joutua hukkaan, vaan viimeisenä päivänä herätän heidät kaikki. Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä. Viimeisenä päivänä minä herätän hänet.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.