PÄÄSIÄISEN 4. VIIKON LAUANTAI

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE

(Ap.t. 13:44-52)

Me käännymme pakanoiden puoleen.

Luemme Apostolien teoista.

Seuraavana sapattina melkein koko kaupunki kerääntyi kuulemaan Herran sanaa. Kun juutalaiset näkivät väenpaljouden, kiihko valtasi heidät ja he kiistivät herjaten sen, mitä Paavali puhui. Silloin Paavali ja Barnabas sanoivat heille suorat sanat: ”Kaikkein ensimmäiseksi Jumalan sana oli julistettava teille. Mutta koska te torjutte sen ettekä pidä itseänne iankaikkisen elämän arvoisina, me käännymme pakanoiden puoleen. Herra on näet antanut meille tämän käskyn: ’Minä panen sinut valoksi kansoille, pelastukseksi maan ääriin saakka.’”

Tämän kuullessaan pakanat iloitsivat ja ylistivät Herran sanaa, ja kaikki ne, jotka oli säädetty iankaikkiseen elämään, tulivat uskoon. Herran sana levisi yli koko maakunnan. Mutta juutalaiset yllyttivät jumalaapelkääviä ylhäisiä naisia ja kaupungin johtomiehiä Paavalia ja Barnabasta vastaan, niin että heitä alettiin vainota ja heidät karkotettiin siltä seudulta. Silloin Paavali ja Barnabas todisteeksi heitä vastaan pudistivat kaupungin pölyt jaloistaan ja siirtyivät Ikonioniin. Mutta opetuslapset olivat täynnä iloa ja Pyhää Henkeä.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi

(Ps. 98:1, 2-3ab, 3cd-4. – 3cd)

Kertosäe:

Kaikki maan ääret ovat nähneet 

meidän Jumalamme pelastuksen.

tai: Halleluja.

Laulakaa Herralle uusi laulu!

Hän on tehnyt ihmeellisiä tekoja.

Hänen oikea kätensä, hänen pyhä käsivartensa 

on tuonut voiton. Kertosäe

 

Herra on tehnyt tunnetuksi pelastuksensa, 

hän ilmoitti vanhurskautensa kansojen nähden. 

Hän muisti laupeutensa ja uskollisuutensa 

Israelin kansaa kohtaan. Kertosäe

 

Kaikki maan ääret ovat nähneet 

meidän Jumalamme pelastuksen.

Maa, kohota Herralle riemuhuuto!

Iloitkaa ja riemuitkaa, laulakaa ja soittakaa! Kertosäe

Halleluja

(Joh. 8:31b-32a)

Halleluja. Halleluja. 

Jos te pysytte minun sanassani, te olette todella opetuslapsiani, sanoo Herra. 

Te opitte tuntemaan totuuden. 

Halleluja.

EVANKELIUMI

(Joh. 14:7-14)

Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Johanneksen mukaan.

Siihen aikaan Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.” Filippus sanoi hänelle: ”Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä.”

Jeesus vastasi: ”Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka voit sanoa: ’Anna meidän nähdä Isä’? Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa? Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni: Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan. Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa. Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden.

Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo, ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.