PÄÄSIÄISEN 7. VIIKON LAUANTAI

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE

(Ap.t. 28:16-20, 30-31)

Paavali asui Roomassa ja julisti Jumalan valtakuntaa.

Luemme Apostolien teoista.

Kun olimme perillä Roomassa, Paavalille annettiin lupa asua omassa asunnossa yhdessä häntä vartioivan sotilaan kanssa. Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi: ”Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan. Nyt minut on tuotu vangittuna tänne. Roomalaiset kyllä olisivat kuulustelun jälkeen päästäneet minut vapaaksi, koska en ollut tehnyt mitään, mistä olisin ansainnut kuolemanrangaistuksen, mutta juutalaiset olivat sitä vastaan. Niinpä minun oli vedottava keisariin – ei kuitenkaan siinä mielessä, että mitenkään tahtoisin syyttää kansaani. Tämän kaiken takia minä kutsuin teidät tänne saadakseni tavata teidät ja puhua kanssanne. Olen näet kahleissa Israelin toivon tähden.” 

Täydet kaksi vuotta Paavali sitten asui omassa vuokra-asunnossaan ja otti vastaan kaikki, jotka tulivat hänen luokseen. Hän julisti Jumalan valtakuntaa ja opetti, kuka Herra Jeesus Kristus on, avoimesti ja kenenkään estämättä.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi

(Ps. 11:4, 5+7. – vrt. 7b)

Kertosäe:

Oikeamieliset saavat nähdä sinun kasvosi, Herra.

tai: Halleluja.

Herra on pyhässä temppelissään,

hänen valtaistuimensa on taivaassa.

Hänen silmänsä näkevät kaiken,

hänen katseensa tutkii ihmislapset. Kertosäe

Herra tutkii vanhurskaat ja jumalattomat.

Hän vihaa sitä, joka rakastaa vääryyttä. 

Herra on vanhurskas Jumala, hän rakastaa oikeutta, 

oikeamieliset saavat nähdä hänen kasvonsa. Kertosäe

Halleluja

(vrt. Joh. 16:7, 13)

Halleluja. Halleluja. 

Minä lähetän Totuuden Hengen luoksenne, sanoo Herra. 

Hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. 

Halleluja.

Evankeliumi 

(Joh. 21:20-25)

Tämä opetuslapsi todistaa kaikesta tästä. Hän on tämän kirjoittanut, ja hänen todistuksensa on luotettava.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Johanneksen mukaan.

Siihen aikaan Pietari kääntyi katsomaan taakseen ja näki, että heidän perässään tuli se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti, se, joka aterialla oli nojannut hänen rintaansa vasten ja kysynyt: ”Herra, kuka se on? Kuka sinut kavaltaa?” Hänet nähdessään Pietari kysyi Jeesukselta: ”Entä hän, Herra?” Jeesus vastasi: ”Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen? Seuraa sinä minua.”

Tästä sai veljien keskuudessa alkunsa käsitys, ettei se opetuslapsi kuole. Jeesus ei kuitenkaan sanonut Pietarille, ettei tämä opetuslapsi kuole. Hän sanoi: ”Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen?”

Juuri tämä opetuslapsi todistaa kaikesta tästä. Hän on tämän kirjoittanut, ja me tiedämme, että hänen todistuksensa on luotettava.

Paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.