PÄÄSIÄISEN 7. VIIKON TIISTAI

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE

(Ap.t. 20:17-27)

Pääsen matkani päähän ja saatan loppuun Herralta Jeesukselta saamani palvelutehtävän.

Luemme Apostolien teoista.

Niinä päivinä Paavali lähetti Miletoksesta sanan Efesokseen ja kutsui seurakunnan vanhimmat luokseen. Kun nämä olivat tulleet, Paavali puhui heille: ”Te tiedätte, millä tavoin minä kaiken aikaa, siitä päivästä alkaen jona tänne Aasiaan tulin, olen toiminut teidän keskuudessanne. Olen palvellut Herraa nöyrin mielin, kyyneleet silmissä, kaikissa koettelemuksissa, joita juutalaiset juonillaan ovat minulle aiheuttaneet. En ole vaiennut mistään sellaisesta, mikä on teille hyödyksi, vaan olen julistanut teille ja opettanut teitä sekä julkisesti että kodeissanne. Sekä juutalaisia että kreikkalaisia olen todistuksellani taivuttanut kääntymään Jumalan puoleen ja uskomaan meidän Herraamme Jeesukseen.

Nyt on Pyhä Henki sitonut minut ja vie minua Jerusalemiin, enkä tiedä, mitä siellä on osakseni tuleva. Tämän vain tiedän: joka kaupungissa Pyhä Henki vakuuttaa, että minua odottavat kahleet ja ahdinko. Eloon jäämiseni ei minulle kuitenkaan merkitse mitään sen rinnalla, että pääsen matkani päähän ja saatan loppuun Herralta Jeesukselta saamani palvelutehtävän: julistaa evankeliumia Jumalan armosta.

Nyt tiedän, että te ette enää näe minua, ei kukaan teistä, joiden keskuudessa olen elänyt ja julistanut Jumalan valtakuntaa. Siksi minä tänä päivänä vakuutan teille, että olen viaton kaikkien vereen: minä olen avoimesti julistanut teille kaiken, mitä Jumalan suunnitelmaan kuuluu.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi (Ps. 68:10-11, 20-21. – 33a)

Kertosäe:

Laulakaa Jumalalle, maan valtakunnat.

tai: Halleluja.

Sinä, Jumala, annat runsaat sateet,

nääntyneen perintömaasi sinä saat jälleen kukoistamaan.

Sinun väkesi elää siellä, 

hyvyydessäsi sinä huolehdit köyhistä, Jumala. Kertosäe

Ylistetty olkoon Herra päivästä päivään.

Meitä kantaa Jumala, meidän apumme. 

Jumala on meille pelastuksen Jumala. 

Herra, Herra pelastaa kuolemasta. Kertosäe

Halleluja

(Joh. 14:16)

Halleluja. Halleluja. 

Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen Puolustajan, 

joka on kanssanne ikuisesti.  

Halleluja. 

EVANKELIUMI

(Joh. 17:1-11a)

Isä, kirkasta Poikasi.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Johanneksen mukaan.

Siihen aikaan Jeesus nosti katseensa kohti taivasta ja sanoi: ”Isä, hetki on tullut. Kirkasta Poikasi, että Poika kirkastaisi sinut. Sinä olet uskonut kaikki ihmiset hänen valtaansa, jotta hän antaisi ikuisen elämän kaikille, jotka olet hänelle uskonut. Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. Minä olen kirkastanut sinut täällä maan päällä saattamalla päätökseen työn, jonka annoit tehdäkseni. Isä, kirkasta sinä nyt minut, ota minut luoksesi ja anna minulle se kirkkaus, joka minulla oli sinun luonasi jo ennen maailman syntyä.

Minä olen ilmoittanut sinun nimesi niille ihmisille, jotka valitsit maailmasta ja annoit minulle. He olivat sinun, ja sinä uskoit heidät minulle. He ovat ottaneet omakseen sinun sanasi ja tietävät nyt, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on tullut sinulta. Kaiken sen, minkä olet puhuttavakseni antanut, minä olen puhunut heille, ja he ovat ottaneet puheeni vastaan. Nyt he tietävät, että minä olen tullut sinun luotasi, ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt.

Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle. Kaikki, mikä on minun, on sinun, ja mikä on sinun, on minun, ja minun kirkkauteni on tullut julki heissä. Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi.” 

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.