3.1. JEESUKSEN PYHÄ NIMI

Omat lukukappaleet.

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE
(Fil. 2:1-11)
Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.

Luemme apostoli Paavalin kirjeestä filippiläisille.

Veljet, jos kerran yhteys Kristukseen rohkaisee ja hänen rakkautensa suo lohdutusta, jos Henki meitä yhdistää ja jos tunnemme hellyyttä ja myötätuntoa toisiamme kohtaan, niin tehkää minun iloni täydelliseksi ja olkaa yksimielisiä. Liittäköön teitä toisiinne rakkaus, sopu ja sama mieli. Älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhamaisuudesta, vaan olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne. Älkää tavoitelko vain omaa etuanne vaan myös muiden parasta. Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.

Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: ”Jeesus Kristus on Herra.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi
(Ps. 8:4-5, 6-7, 8-9. – 2a)

Kertosäe:
Herra, meidän Jumalamme,
kuinka suuri onkaan sinun nimesi maan päällä!

Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä,
kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen –
mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat.
Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Kertosäe

Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon,
seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella.
Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi,
asetit kaiken hänen valtaansa: Kertosäe

lampaat ja härät, kaiken karjan,
metsän villit eläimet,
taivaan linnut ja meren kalat,
kaikki vesissä liikkuvat. Kertosäe

Halleluja
(Ps. 145:21)

Halleluja. Halleluja.
Ylistäköön minun suuni Herraa,
hänen pyhää nimeään kiittäkööt kaikki luodut aina ja ikuisesti!
Halleluja.

EVANKELIUMI
(Luuk. 2:21-24)
Jeesuksen ympärileikkaus.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Luukkaan mukaan.

Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa. Ja kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.