3.5. PYHÄT APOSTOLIT FILIPPUS JA JAAKOB, JUHLA

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE
(1. Kor. 15:1-8)
Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille.

Luemme apostoli Paavalin ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille.

Veljet, minä palautan mieleenne sen evankeliumin, jonka olen julistanut teille. Te olette ottaneet sen vastaan ja pysytte siinä, ja sen avulla te myös pelastutte, jos säilytätte sen sellaisena kuin minä sen julistin; muuten olette turhaan tulleet uskoviksi. Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: ”Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, kirjoitusten mukaan, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan, ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.”

Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois. Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille. Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minullekin, joka olen kuin keskosena syntynyt.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi
(Ps. 19:2-3, 4-5b. – vrt. 5a)

Kertosäe:
Heidän äänensä kaikuu kaikkialla.

Tai:
Halleluja.

Taivaat julistavat Jumalan kunniaa,
taivaankansi kertoo hänen teoistaan.
Päivä ilmoittaa ne päivälle,
yö julistaa yölle. Kertosäe

Ei se ole puhetta, ei sanoja,
ei ääntä jonka voisi korvin kuulla.
Kuitenkin se kaikuu kaikkialla,
maanpiirin yli merten ääriin. Kertosäe

Halleluja
(Joh. 14:6b, 9c)

Halleluja. Halleluja.
Minä olen tie, totuus ja elämä, sanoo Herra.
Filippus, joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.
Halleluja.

EVANKELIUMI
(Joh. 14:6-14)
Etkö sinä tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne?

+ Luemme pyhästä evankeliumista Johanneksen mukaan.

Siihen aikaan Jeesus sanoi Tuomaalle: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.” Filippus sanoi hänelle: ”Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä.” Jeesus vastasi: ”Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka voit sanoa: ’Anna meidän nähdä Isä’? Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa? Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni: Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan. Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa. Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden. Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo, ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.