6.8. HERRAN KIRKASTUMINEN, JUHLA

Milloin tätä juhlaa ei vietetä sunnuntaina, evankeliumin edellä luetaan vain toinen seuraavista lukukappaleista (Dan. 7:9-10, 13-14 tai 2. Piet. 1:16-19).

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE
(Dan. 7:9-10, 13-14)
Hänen pukunsa oli valkea kuin lumi.

Luemme profeetta Danielin kirjasta.

Kun minä katselin, istuimet asetettiin paikoilleen, ja Ikiaikainen istuutui. Hänen pukunsa oli valkea kuin lumi ja hänen hiuksensa ja partansa kuin puhdas villa. Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta. Hänen luotaan lähti liikkeelle tulinen virta. Tuhannet ja taas tuhannet palvelivat häntä, miljoonat seisoivat odottaen hänen edessään. Oikeus asettui istumaan, ja kirjat avattiin.

Yhä minä katselin yöllisiä näkyjä ja näin, miten taivaan pilvien keskellä tuli Ihmisen Pojan kaltainen. Hän saapui Ikiaikaisen luo. Hänet saatettiin Ikiaikaisen eteen, ja hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten tuli palvella häntä. Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi
(Ps. 97:1-2, 5-6, 9. – 1a+9a)

Kertosäe:
Herra on kuningas! Hän on Korkein, maailman valtias.

Herra on kuningas! Riemuitkoon maa,
iloitkoot meren saaret ja rannat!
Pilvi ja pimeys ympäröi häntä,
hänen istuintaan kannattavat vanhurskaus ja oikeus. Kertosäe

Vuoret sulavat kuin vaha Herran edessä,
maailman hallitsijan edessä.
Taivaat julistavat hänen vanhurskauttaan,
kaikki kansat näkevät hänen kunniansa. Kertosäe

Herra, sinä olet Korkein, maailman valtias,
kaikkia jumalia korkeampi. Kertosäe

TOINEN LUKUKAPPALE
(2. Piet. 1:16-19)
Tämän äänen me itse kuulimme tulevan taivaasta.

Luemme apostoli Pietarin toisesta kirjeestä.

Rakkaani, emmehän me, silloin kun saatoimme teidän tietoonne Herramme Jeesuksen Kristuksen voiman ja tulemisen, olleet lähteneet seuraamaan mitään ovelasti sepitettyjä taruja, vaan olimme omin silmin saaneet nähdä hänen jumalallisen suuruutensa. Hän sai Jumalalta, Isältä, kunnian ja kirkkauden, kun hänelle kantautui Ylhäisimmän Kirkkauden ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.” Tämän äänen me itse kuulimme tulevan taivaasta, kun olimme hänen kanssaan pyhällä vuorella. Siksi me voimme entistä lujemmin luottaa profeetalliseen sanaan. Ja hyvin teette tekin, jos kiinnitätte katseenne siihen kuin pimeässä loistavaan lamppuun, kunnes päivä sarastaa ja kointähti syttyy teidän sydämessänne.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Halleluja
(Matt. 17:5c)

Halleluja. Halleluja.
Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.
Kuulkaa häntä!
Halleluja.

Vuosi A: EVANKELIUMI
(Matt. 17:1-9)
Hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Matteuksen mukaan.

Siihen aikaan Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä: hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo. Samassa heille ilmestyivät Mooses ja Elia, jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Herra, on hyvä, että me olemme täällä. Jos tahdot, teen tänne kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Pietarin vielä puhuessa loistava pilvi verhosi heidät ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!” Kun opetuslapset kuulivat äänen, he heittäytyivät maahan kasvoilleen suuren pelon vallassa. Mutta Jeesus tuli heidän luokseen, kosketti heitä ja sanoi: ”Nouskaa, älkää pelätkö.” Ja kun he nostivat katseensa, he eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksin. Kun he laskeutuivat vuorenrinnettä, Jeesus sanoi heille: ”Älkää kertoko tätä näkyä kenellekään ennen kuin Ihmisen Poika on herätetty kuolleista.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuosi B: EVANKELIUMI
(Mark. 9:2-10)
Tämä on minun rakas Poikani.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Markuksen mukaan.

Siihen aikaan Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten luota. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä ja hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan. Sitten heille ilmestyi Elia ja hänen kanssaan Mooses, ja nämä keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Rabbi, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Hän ei näet tiennyt mitä sanoa, sillä he olivat kovin peloissaan. Samassa tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!” Ja yhtäkkiä, kun he katsahtivat ympärilleen, he eivät enää nähneet siellä ketään muuta kuin Jeesuksen yksin. Kun he laskeutuivat vuorenrinnettä, Jeesus varoitti heitä kertomasta näkemäänsä kenellekään ennen kuin Ihmisen Poika olisi noussut kuolleista. He pitivät Jeesuksen sanat mielessään ja pohtivat keskenään, mitä kuolleista nouseminen saattoi merkitä.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuosi C: EVANKELIUMI
(Luuk. 9:28b-36)
Hänen rukoillessaan hänen kasvonsa muuttuivat.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Luukkaan mukaan.

Siihen aikaan Jeesus otti mukaansa Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin ja nousi vuorelle rukoilemaan. Hänen rukoillessaan hänen kasvonsa muuttuivat ja hänen vaatteensa sädehtivät kirkkaan valkoisina. Samassa siinä oli kaksi miestä, Mooses ja Elia, keskustelemassa hänen kanssaan. He ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa ja puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa. Pietari ja hänen kanssaan olevat opetuslapset olivat vaipuneet syvään uneen. Havahtuessaan he näkivät Jeesuksen kirkkaudessaan ja ne kaksi miestä, jotka olivat hänen kanssaan. Kun nämä olivat lähtemässä Jeesuksen luota, Pietari sanoi: ”Opettaja, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Mutta hän ei tiennyt mitä sanoi. Pietarin puhuessa tuli pilvi ja peitti paikan varjoonsa. Opetuslapset pelästyivät, kun näkivät miesten peittyneen pilveen. Pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!” Äänen vaiettua opetuslapset näkivät Jeesuksen olevan yksin. He pysyivät vaiti kaikesta kokemastaan eivätkä vielä silloin kertoneet siitä kenellekään.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.