9.11. LATERAANIKIRKON VIHKIMINEN, JUHLA

Milloin tätä juhlaa ei vietetä sunnuntaina, evankeliumin edellä luetaan vain toinen seuraavista lukukappaleista (Hes. 47:1-2, 8-9, 12 tai 1. Kor. 3:9c-11, 16-17).

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE
(Hes. 47:1-2, 8-9, 12)
Minä näin veden virtaavan temppelistä, ja kaikki, joihin tämä vesi ulottui, pelastuivat (vrt. antifoni ”Vidi aquam”).

Luemme profeetta Hesekielin kirjasta.

Niinä päivinä mies vei minut temppelin ovelle, ja minä näin, että perustuksen alta kumpusi vettä itään päin – julkisivuhan oli itään – ja vesi juoksi temppelin oikean puolen alta, alttarin eteläpuolitse. Mies vei minut sitten pohjoisportin kautta ulos ja edelleen ulkomuurin kulman ympäri portille, joka on itään päin, ja minä näin, että vesi virtasi oikealta puolelta.

Mies sanoi minulle: ”Nämä vedet virtaavat maan itäosiin ja juoksevat siellä alas Jordanin laaksoon ja edelleen Itäiseenmereen, jonka suolaisen veden ne muuttavat makeaksi. Ja missä ikinä nämä vedet virtaavat, siellä kaikki elolliset, kaikki, jotka liikkuvat, virkoavat elämään. Myös kaloja on suuret määrät, sillä kaikkialla, minne tulee, tämä virta muuttaa veden makeaksi. Minne vain se tulee, siellä kaikki virkoaa elämään. Pitkin virran molempia rantoja kasvaa kaikenlaisia hedelmäpuita. Niistä eivät lehdet lakastu eivätkä hedelmät lopu: joka kuukausi ne antavat uuden sadon, sillä niitä ruokkii virta, joka saa alkunsa pyhästä paikasta. Niiden hedelmiä käytetään ruoaksi ja niiden lehtiä lääkkeeksi.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi
(Ps. 46:2-3, 5-6, 8-9. – vrt. 5)

Kertosäe:
Virta ilahduttaa Jumalan kaupunkia,
Korkeimman pyhiä asuinsijoja.

Jumala on turvamme ja linnamme,
auttajamme hädän hetkellä.
Sen tähden emme pelkää, vaikka maa järkkyy,
vaikka vuoret vaipuvat merten syvyyksiin. Kertosäe

Virta ja kaikki sen haarat ilahduttavat Jumalan kaupunkia,
Korkeimman pyhiä asuinsijoja.
Jumala on kaupunkinsa keskellä, kaupunki ei järky.
Hän auttaa sitä, kun aamu valkenee. Kertosäe

Herra Sebaot on kanssamme,
Jaakobin Jumala on turvamme.
Tulkaa ja katsokaa Herran tekoja,
hänen voimansa herättää pelkoa kaikkialla. Kertosäe

TOINEN LUKUKAPPALE
(1. Kor. 3:9c-11, 16-17)
Te olette Jumalan temppeli.

Luemme apostoli Paavalin ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille.

Veljet, te olette Jumalan rakennus. Jumalalta saamani armon mukaan olen taitavan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, jolle joku toinen rakentaa. Mutta kukin katsokoon, miten rakentaa. Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea. Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? Jos joku turmelee Jumalan temppelin, Jumala saattaa turmioon hänet. Jumalan temppeli on pyhä, ja tämä temppeli olette te.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Halleluja
(2. Aikak. 7:16)

Halleluja. Halleluja.
Minä olen valinnut ja pyhittänyt tämän temppelin, sanoo Herra,
ja tehnyt siitä nimelleni ikuisen asuinsijan.
Halleluja.

EVANKELIUMI
(Joh. 2:13-22)
Jeesus tarkoitti temppelillä omaa ruumistaan.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Johanneksen mukaan.

Juutalaisten pääsiäisjuhla oli tulossa, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. Hän näki temppelissä kauppiaita, jotka myivät härkiä, lampaita ja kyyhkysiä. Siellä istui myös rahanvaihtajia. Jeesus teki nuoranpätkistä ruoskan ja ajoi heidät kaikki temppelistä lampaineen ja härkineen. Hän paiskasi vaihtajien rahat maahan ja kaatoi heidän pöytänsä. Kyyhkysten myyjille hän sanoi: ”Viekää lintunne pois! Älkää tehkö Isäni talosta markkinapaikkaa!” Silloin opetuslapset muistivat, mitä kirjoituksissa sanotaan: ”Kiivaus sinun temppelisi puolesta kuluttaa minut.”

Juutalaiset sanoivat Jeesukselle: ”Mikä oikeus sinulla on tehdä noin? Millä tunnusteolla todistat meille oikeutesi?” Jeesus vastasi: ”Hajottakaa tämä temppeli, niin minä saan sen nousemaan kolmessa päivässä.” Silloin juutalaiset sanoivat: ”Tätä temppeliä on rakennettu neljäkymmentäkuusi vuotta. Sinäkö pystyttäisit sen kolmessa päivässä?” Jeesus tarkoitti kuitenkin temppelillä omaa ruumistaan. Kun hän sitten oli noussut kuolleista, opetuslapset muistivat nämä hänen sanansa, ja he uskoivat kirjoituksiin ja siihen, mitä Jeesus oli puhunut.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.