LOPPIAISEN JÄLKEINEN SUNNUNTAI

HERRAN KASTE, JUHLA – VUOSI A

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE
(Jes. 42:1-4, 6-7)
Katso, minun palvelijani, johon olen mieltynyt.

Luemme profeetta Jesajan kirjasta.

Näin sanoo Herra: ”Katso: minun palvelijani, jolle minä annan voiman, minun valittuni, johon olen mieltynyt. Henkeni olen laskenut hänen ylleen, hän tuo oikeuden kansojen keskuuteen. Ei hän huuda eikä melua, ei kuulu hänen äänensä kaduilla. Murtunutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta. Tinkimättä hän toteuttaa oikeuden. Eikä hän murru, ei himmene hänen liekkinsä, vaan hän saattaa kaikkialla oikeuden voimaan. Hänen opetustaan ikävöivät kaukaiset rannat.

Vanhurskaan suunnitelmani mukaan minä, Herra, olen kutsunut sinut. Minä tartun sinun käteesi ja suojelen sinua. Sinut minä asetan toteuttamaan sen liiton, jonka olen tehnyt tämän kansan kanssa kaikkien kansojen valoksi, avaamaan sokeat silmät, päästämään kahlitut vankeudesta, tyrmästä ne, jotka sen pimennossa istuvat.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi
(Ps. 29:1-2, 3ac-4, 3b+9b-10. – 11b)

Kertosäe:
Herra siunaa kansaansa rauhalla.

Antakaa Herralle kunnia, te jumalolennot,
tunnustakaa Herran kunnia ja voima!
Tunnustakaa hänen nimensä kunnia!
Kumartukaa hänen pyhän kirkkautensa eteen! Kertosäe

Herran ääni kaikuu vetten päällä.
Herra jylisee suurten vetten päällä.
Herran ääni on voimallinen,
Herran ääni on mahtava. Kertosäe

Kunnian Jumala jylisee.
Hänen temppelissään kaikki huutavat: ”Kunnia hänelle!”
Herran valtaistuin on taivaan vesien yllä,
hän hallitsee kuninkaana iäti. Kertosäe

TOINEN LUKUKAPPALE
(Ap.t. 10:34-38)
Jumala voiteli hänet Pyhällä Hengellä.

Luemme Apostolien teoista.

Niinä päivinä Pietari rupesi puhumaan. Hän sanoi: ”Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä. Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja toimii oikeudenmukaisesti, kuului tämä mihin kansaan tahansa. Hän lähetti Israelin kansalle sanansa, ilmoitti hyvän sanoman rauhasta, jonka Jeesus Kristus on tuonut – hän, joka on kaikkien Herra.

Te tiedätte, mitä on tapahtunut ensin Galileassa ja sitten kaikkialla Juudeassa sen kasteen jälkeen, jota Johannes saarnasi. Te olette kuulleet Jeesuksesta, nasaretilaisesta, jonka Jumala voiteli Pyhällä Hengellä ja voimalla. Hän kulki ympäri maata, teki hyvää ja paransi kaikki jotka olivat joutuneet Paholaisen valtaan, sillä Jumala oli hänen kanssaan.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Halleluja
(vrt. Mark. 9:7)

Halleluja. Halleluja.
Taivaat avautuivat ja kuului Isän ääni:
”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!”
Halleluja.

EVANKELIUMI
(Matt. 3:13-17)
Kun Jeesus oli kastettu, hän näki Jumalan Hengen laskeutuvan ja asettuvan hänen päälleen.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Matteuksen mukaan.

Siihen aikaan Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen kastettavaksi. Johannes esteli ja sanoi: ”Sinäkö tulet minun luokseni? Minunhan pitäisi saada sinulta kaste!” Mutta Jeesus vastasi hänelle: ”Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon.” Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä.

Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. Ja taivaista kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.