KIRKKOVUODEN 21. SUNNUNTAI – VUOSI A

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE
(Jes. 22:19-23)
Hänen olalleen minä ripustan Daavidin huoneen avaimen.

Luemme profeetta Jesajan kirjasta.

Näin sanoo Herra Sebnalle, hovin päällikölle: ”Herra sysää sinut pois virastasi ja raastaa sinut korkeasta asemastasi tomuun. Sinä päivänä minä kutsun palvelijani Eljakimin, Hilkian pojan, ja hänen ylleen minä puen sinun pukusi, hänen vyötäisilleen sidon sinun vyösi, hänen käteensä annan sinun valtasi, ja hänestä tulee isä Jerusalemin asukkaille ja koko Juudan sukukunnalle. Hänen olalleen minä ripustan Daavidin huoneen avaimen. Hän avaa, eikä kukaan sulje, hän sulkee, eikä kukaan avaa. Minä isken hänet vahvaksi naulaksi lujaan paikkaan, hänen korkea arvonsa tuottaa kunniaa koko suvulle.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi
(Ps. 138:1-2a, 2bc-3, 6+8bc. – 8bc)

Kertosäe:
Herra, iäti kestää sinun armosi. Ethän jätä kesken kättesi työtä!

Koko sydämestäni minä sinua kiitän,
sinua minä soitollani ylistän enkelien edessä.
Minä kumarrun pyhään temppeliisi päin. Kertosäe

Minä kiitän sinun nimeäsi armosi ja uskollisuutesi tähden.
Suuri on sinun nimesi, luja on antamasi lupaus.
Kun huusin sinua, sinä vastasit,
annoit sydämeeni voimaa ja rohkeutta. Kertosäe

Herra on korkeuksissa,
mutta hän näkee alhaisimmankin ja erottaa jo etäältä ylpeän.
Iäti kestää sinun armosi.
Ethän jätä kesken kättesi työtä! Kertosäe

TOINEN LUKUKAPPALE
(Room. 11:13-36)
Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki.

Luemme apostoli Paavalin kirjeestä roomalaisille.

Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus, kuinka syvä hänen viisautensa ja tietonsa! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja jäljittämättömät hänen tiensä! Kuka voi tuntea Herran ajatukset, kuka pystyy neuvomaan häntä? Kuka on antanut hänelle jotakin, mikä hänen olisi maksettava takaisin? Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki. Hänen on kunnia ikuisesti. Aamen.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Halleluja
(Matt. 16:18)

Halleluja. Halleluja.
Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni.
Sitä eivät tuonelan portit voita.
Halleluja.

EVANKELIUMI
(Matt. 16:13-20)
Sinä olet Pietari, ja minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Matteuksen mukaan.

Siihen aikaan, kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: ”Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat?” He vastasivat: ”Toisten mielestä hän on Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, joidenkin mielestä Jeremia tai joku muu profeetoista.” ”Entä te?” kysyi Jeesus. ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” Simon Pietari vastasi: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan poika.”

Jeesus sanoi hänelle: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.” Sitten hän kielsi opetuslapsiaan kertomasta kenellekään, että hän oli Kristus.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.